Ari Korhonen - Nyansseja

Pelastaako sosiaalinen media politiikan?

2011-03-06T16:45:00.001+02:00

Kutsuvieraskolumni Savon Sanomissa 6. maaliskuuta 2011

Wikileaks-kohun seurauksena internetin julkaisut ovat saaneet uudenlaista huomionarvoa. Viimeisimpänä valtakunnan uutiskynnyksen ylitti Turussa Facebookryhmälle langetettu ”kielto.” Kysymys oli Facebookiin perustetusta virtuaaliryhmästä, jolla oli lähes sama nimi kuin Turun kaupungin ympäristö- ja kaavoituslautakunnalla. Kanavaa olisi voinut luulla kaupungin virallisesti ylläpitämäksi, etenkin kun ryhmän perustaja oli yksi lautakunnan jäsenistä. Lopputuloksena ryhmän nimi muuttui, mutta asia päätyi uutisotsikkoon.

Facebook on paikka, josta monella suomalaisella ei ole harmainta aavistustakaan. Melkein yhtä monella taas on Facebookissa profiili, johon päivityksiä naputellaan harva se tunti älypuhelimella. Tieto siirtyy tehokkaasti ja nopeasti hetkessä jopa tuhansille ”ystäville”. Edistyneimmät testaavat koko ajan uusia kehittyviä verkkoympäristöjä, joita tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella.

Sosiaalisen median idea ei sinänsä ole uusi. Niin kauan kuin tietoverkot ovat kuljettaneet bittejä, on keskustelua riittänyt. Esimerkiksi 90-luvun alussa yliopistomaailman verkkojen kautta saattoi vaihtaa ajatuksia harrastuksistaan tai näkemyksistään ulkomaisten käyttäjien kanssa keskusteluryhmissä. Keskustelijat loivat tuolloin itselleen profiiliin mielipiteillään ja kirjoituksillaan. Nyt Facebookissa kukin luo itselleen haluamansa profiilin, jossa persoonallisuutta, elämäntapaa ja ajatuksia tuodaan esille markkinoinnin omaisin keinoin. Oikeastaan on ihme, että Facebook keksittiin vasta 2004.

Verkkokeskustelusta eduskuntaan

Politiikka on yhä vahvemmin läsnä myös verkoissa, erityisesti Facebookissa. Puolueet ovat jo joitakin vuosia puuhailleet verkoissa, ja pikkuhiljaa politiikan vaikuttajiin on nousemassa henkilöitä, joiden pääasiallisen esiintymisfoorumi on internet. SDP keräsi maaliskuussa 2009 netin kautta ihmisten mielipiteitä eläkeiän nostoon liittyen. Tiettävästi kerta oli ensimmäinen, kun nettikeskustelua siteerattiin laajasti välikysymyspuheenvuoroissa eduskunnassa.

Netin suosituimmilla keskustelupalstoilla harjoitetaan tänä päivänä enemmän tai vähemmän systemaattista poliittista toimintaa. Kun jokin uutinen puhuttaa, osallistuu keskusteluun virtuaalisia spindoctoreita, jotka pyrkivät selittämään asioita parhain päin omalta tai edustamansa puolueen kannalta. Myös yritykset pyrkivät herättämään tuotteilleen huomiota keskustelupalstoilla. Verkko toimii tehokkaasti niin oikean tiedon kuin väärienkin käsitysten levittäjänä.

Virtuaalikekkosten kulta-ajat

Sähköisen maailman mahdollisuudet vaikuttamisen kanavana ovat laajat ja sensuroimattomat. Kekkonen kirjoitteli aikoinaan lehteen nimimerkeillä ja arvosteli jopa omaa toimintaansa. Virtuaalikekkosilla on nyt kulta-ajat, kun netin keskustelupalstoilla voi kysyä ja vastata itselleen. Raflaavimmista mielenilmaisuista voi soittaa aina luottotoimittajalle, etenkin kun nettimaailman asiat tuntuvat tällä hetkellä ylittävän helposti myös muun median uutiskynnyksen.

Sosiaalisen median kielteinen puoli onkin helppo mahdollisuus käyttää verkkoa hyväksi ei-sallitun toiminnan tai ainakin moraalisesti arveluttavan toiminnan välineenä - etenkin, kun kirjoittajan ei tarvitse esiintyä omalla nimellään. Lainsäädäntö laahaa pahasti jäljessä verkkomaailman asioissa. Esimerkiksi väärän henkilön nimellä esiintyminen sähköpostissa tai tekaistut profiilit Facebookissa eivät johda juuri minkäänlaisiin seuraamuksiin, vaikka niistä voi syntyä kohteilleen mittavaa vahinkoa ja ahdistusta.

Tekaistu profiili netissä voi tuoda myös julkisuutta. Kun kansanedustajan peltikolarikin ylittää uutiskynnyksen, niin miksipä ei joku ehdokas voisi yrittää käyttää hyväkseen ”nettikohua.”

Toimittajillakin on virtuaalimaailman kanssa tarkka paikka. Kun julkisuudesta tunnettu poliitikko lähettää tiedotteen, mistä voi tietää sen oleva aito. Sähköpostin lähettäjän tiedot on naurettavan yksikertaista väärentää. Jopa puhelimen lähetystiedot on mahdollista väärentää. Tekstiviestikohu toisi varmasti mittavan julkisuuden sopivasti vaalien alle ajoitettuna, ja parhaimmillaan ”uhri” pääsee ajankohtaisohjelmaan keskustelemaan aiheesta.

Kielteisistä puolistaan huolimatta sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Verkot tarjoavat ihmisille tehokkaan mahdollisuuden vaihtaa mielipiteitä. Siksi myös politiikan toimijoiden ja julkisorganisaatioiden on syytä olla mukana siellä, missä kansalaiskeskustelua käydään. Kansainvälisellä tasolla internet mahdollistaa jopa väylän ulos diktatuurien harjoittamasta sensuurista.

Myös viranomaisten on syytä pohtia tarkoin asennoitumistaan sosiaaliseen mediaan. Kieltoihin pohjautuvat ohjeistukset eivät välttämättä johda parhaaseen lopputulokseen. Voi myös ohjeistaa, miten vaikutetaan positiivisesti verkossa. Omalla nimellä esiintyminen on hyvä lähtökohta verkkomaailmassa. Yhteiskuntaa tuskin johdetaan tulevaisuudessakaan Facebookista, mutta oivan lisän poliittiselle keskustelulle virtuaalimaailmat tarjoavat, aivan kuten torien soppatykkijonotkin vaaliviikolla.

Työssä hyvin, kaikki hyvin

2011-02-06T18:03:00.004+02:00

Kolumni Savon Sanomissa 19.12.2010

Koetulla työhyvinvoinnilla ja työpaikan piirteillä on viimeisimpien tutkimusten mukaan merkittävä vaikutus työn lopputulokseen ja laatuun. Pitkään on pidetty selvänä, että työhyvinvointi vaikuttaa oleellisesti työntekijöiden motivaatioon ja ainakin välillisesti myös koko työpaikan työtehoon ja tuotettuun työpanokseen.

Julkisella sektorilla toteutettujen Kunta10-tutkimusten ja sairaalahenkilöstön hyvinvointitutkimuksen tulokset osoittavat yllättäviä yhteyksiä myös palvelun laatuun ja asiakasvaikutuksiin. Samat tulokset lienevät yleistettävissä myös yksityissektorille.
Vähän aikaa sitten uutisoitiin, että opettajat vaihtuvat paljon sellaisilla alueilla, joissa on paljon työttömyyttä ja matala tulotaso.

Vähemmälle huomiolle jäi tutkimustulos, jonka mukaan opettajienhuoneen ilmapiirillä on merkittävä yhteys oppilaiden hyvinvointiin. Koulut, joissa opettajienhuoneen ilmapiiri koettiin huonoimmaksi, esiintyi 1,5 kertaa enemmän pinnausta. Vastaavasti samojen koulujen oppilailla ilmeni enemmän masentuneisuutta ja psykosomaattisia oireita. Ehkä yllättävää myös on, että kyseisissä kouluissa annettiin vähemmän terveyskasvatusta.

Sairaalan huono työilmapiiri ja ylityöt johtivat jopa 2,5-kertaiseen todennäköisyyteen potilaiden sairaalainfektioissa. Pienempi työmäärä, palkitseminen ja parempi esimiesyhteistyö tuottivat vähäisemmän infektioriskin. Yleinen tarkkuus kärsii, jos työhyvinvointi koetaan huonoksi. Esimerkkien perusteella huonon työilmapiirin vaikutukset näkyivät selvästi kasvaneena asiakasriskinä.

Johtaminen ratkaisee

Henkilöstösupistusten vaikutukset yli kaksinkertaistivat työhön jääneillä loukkaantumisriskin ja sairauspoissaolot. Työnantajalle saattaakin koitua sairauspoissaolojen kasvun, sijaistustarpeen lisääntymisen ja ennenaikaisten eläköitymisten kautta jopa enemmän kustannuksia kuin olisi kertynyt ilman henkilöstösupistuksia.

Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että työhyvinvointiin panostamisen kautta voisi syntyä uusia mahdollisuuksia paljon puhutun työn tuottavuuden lisäämiseen, työn laadun parantamiseen kuin myös henkilöstökustannusten pienentämiseen.

Työhyvinvointiin panostamisessa keskeisessä asemassa on johtaminen ja esimiestyö.
Työnantaja voi luoda edellytyksiä työntekijöiden työssäjaksamiselle tarjoamalla mahdollisuuksia liikuntaan, kulttuurivirikkeisiin ja terveellisempiin elämäntapoihin. Nämä eivät kuitenkaan korvaa työilmapiiriin arjessa vaikuttavia tekijöitä, kuten koettu oikeudenmukaisuus, tiedon kulku työpaikalla, esimiestuki tai esimiesten keskinäisen yhteistyön toimivuus.

Suoria säästöjä saadaan myös varmistamalla työterveyshuollon riittävät resurssit ja toimintamahdollisuudet, jolloin sairauslomat jäävät lyhyemmiksi ja vakavien sairauksien kehittymistä ennaltaehkäistään. Tämä vaatii kuitenkin rohkeutta lisätä tänään panoksia sinne, missä ne tuottavat myöhemmin säästöjä.

Leikkaus ei tuo tehoa

Tämän hetkinen kehitys tuntuu kuitenkin olevan etenkin julkisella sektorilla täysin päinvastainen. Valtakunnallisesti esiin on jo nostettu leikkaukset. Puolueita on vaadittu ennen eduskuntavaaleja julkaisemaan leikkauslistoja, ikään kuin nämä olisivat ainoa mahdollisuus selvitytä.

Tuottavuustavoitteen kautta haetaan henkilöstölle vähennystavoitteita. Kun Suomi elvytti talouttaan vuoden 2009 taantuman vuoksi, panokset laitettiin elinkeinoelämän tukemiseen ja veronalennuksiin. Tämä oli porvarihallitukselle tyypillinen ratkaisu.

Nyt alkaa näkyä, että tilanne julkisella sektorilla kärjistyy, velkamäärät lisääntyvät, veroprosentteja korotetaan ja investointeja ja palveluita leikataan. Jos elvytyksessä olisi osattu kohdistaa panokset julkisen sektorin tuottavuuden parantamiseen muutoin kuin leikkauksia vaatimalla, niin edellytykset selvitä vaikeista ajoista olisivat nyt aivan toisenlaiset.

Katseet laatuun

Työurien pidentämiseksi on tarjottu eläkeiän alarajan nostoa 63 vuodesta 65:een.

Kunta10-tutkimus paljastaa, että erityisesti eläkeiän kynnyksellä erilaisten työpaineiden määrä kasvaa ja univaikeudet lisääntyvät. Kun työssäkäyvä jää eläkkeelle, hän ikään kuin nuortuu näillä mittareilla mitaten kymmenellä vuodella. Stressituntemukset vähenevät ja univaikeudet häviävät.

Vaatimus eläkeiän pakkonostossa on vahvassa ristiriidassa tämän tutkimustuloksen kanssa. Jos työelämän laatua ei kyetä parantamaan eläkeiän kynnyksellä, ei todellinen työssäoloaika nouse.
Voi käydä niinkin, että työnantajien kustannukset kasvavat, yhteisön työpanos heikkenee ja asiakkaat kärsivät. Julkisella sektorilla vaikutukset voisivat olla tuhoisia, kun kustannuspaineet kasvavat etenkin ikääntyvän väestön hoito- ja hoivapalveluissa.

Jotta hyvinvointiyhteiskunta selviytyy velkaantumisesta ja ikääntymisen kustannuspaineesta, tarvitaan tulevaisuudessa toisenlaisia tuottavuusratkaisuja kuin leikkaukset.

Galluppeja ja manipulaatiota

2011-02-06T17:41:00.001+02:00

Kolumni Savon Sanomissa tammikuu 30.1.2011

Varma lähestyvien eduskuntavaalien merkki on, että media on pullollaan erilaisia puolue- ja pääministerigallupeja. Media muokkaa mielipiteitämme ja ennakko-odotuksiamme. Lähestyvien eduskuntavaalien tuloksesta ollaan jo lähes varmoja, vaikka yhtään vaaliväittelyä ei ole vielä käyty. Onneksi meillä on vapaa journalismi, jolloin valtavirrasta poikkeaviakin mielipiteitä voi esittää. Vai voiko?

Pääministerigallupit ovat mielenkiintoinen keksintö. Mitä ne oikeastaan kertovat, kun eduskuntavaaleissa ei lähtökohtaisesti äänestetä pääministeristä?

Silmiini sattui yllättävä katugallup, jossa usea vastaaja arvioi kokoomuksen voittavan vaalit, mutta keskustan Mari Kiviniemen jatkavan pääministerinä. Näyttäisikin, että pääministerigallupit johtavat ihmisten ajattelua harhaan. Nykyisen perustuslain aikana on nimittäin hyvin epätodennäköistä, että pääministeri tulisi jostakin muusta kuin vaalit voittaneesta puolueesta.

Mielipiteen muokkausta

Viikko sitten julkaistiin pääministerigallup, johon osallistui lähes 2000 suomalaista. Kun taustatietona kysyttiin puoluekannatusta, oli vastaajissa perussuomalaisten kannattajia 15 %, kokoomuslaisia 11 %, keskustalaisia 10 %, sosialidemokraatteja 8 % ja muita puolueita yhteensä 2 %. Peräti 43 % ei osannut sanoa puoluekantaansa. Puoluekannatus poikkeaa oleellisesti tämänhetkisistä voimasuhteista, mikä puolestaan viittaa vääristyneeseen otokseen. Kömmähdystä ei kuitenkaan uutisessa huomioitu, koska se olisi vienyt lööpiltä pohjan pois. Mahdollisesta virheestä huolimatta uutinen luo lukijalleen vahvan ennakkokäsityksen puolueiden puheenjohtajien suosiosta.

Puoluegallupeita on julkaistu tiheään tahtiin. Usein kannatusmuutokset ovat vain joitakin kymmenyksiä. Siitä huolimatta otsikko saattaa kirkua, että keskusta ohitti SDP:n tai päinvastoin. Hyvä tutkimus menisi hukkaan, jos ainoa uutinen olisi, että mittaustarkkuuden rajoissa puolueiden kannatus on pysynyt ennallaan.

Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg on todennut (TS 24.1), että mielipidemittauksissa harjoitetaan manipulaatiota. Kun mukaan sotketaan median paine tehdä uutinen, on suuri todennäköisyys, ettei raportointi täytä objektiivisuuden vaatimusta.

Todettakoon kuitenkin, että viimeiset gallup-mittaukset ennen vaaleja ovat melko tarkasti ennustaneet lopullisen tuloksen. Jos gallupit kuitenkin toistavat samaa hokemaa kuukausitolkulla ennen vaaleja, niin totta kai sillä on vaikutusta myös lopulliseen toteutumaan.

Mistä saa keskustella

Kestävyysvaje eli julkisen talouden alijäämä on median suosikkiaihe tällä hetkellä. Puolueilta vaaditaan leikkauslistoja, koska lähtöoletukseksi on asetettu, että julkista sektoria pitää leikata. Asiantuntijat antavat määrällisiä arvioita leikkausten suuruudesta. Tästä muodostuu yleinen mielipide. On leikattava, jotta pärjätään.

Yhtälöstä on unohdettu kuitenkin asian toinen puoli eli julkisen sektorin tulot. Pitäisikö meidän keskittyä leikkausten sijasta tai niiden ohella myös siihen, mikä on oikeudenmukainen tulonjako? Jos tuloerot kasvavat koko ajan, eli rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, niin emmekö voisi oikeudenmukaisemmalla tulonjaolla saavuttaa nykyistä suurempia verotuloja.

Toinen kysymys on, että jos julkisen sektorin kuluja vähennetään, niin miten ja keneltä niitä vähennetään. Eläkeläiset, sairaat ja pienituloiset tarvitsevat eniten yhteiskunnan järjestämiä palveluita. Julkinen keskustelu flirttailee ajatuksella, että juuri näitä palveluita meidän on leikattava. Viesti kuitenkin puetaan hienoihin termeihin kuten kestävyysvajeen hallinta tai tuottavuuden lisäys. Valinta on kuitenkin aidosti poliittinen, eikä sitä ratkaista Helsingin pörssissä tai pääministerigallupeissa. Olemme pienenä pohjoisen kansana tottuneet auttamaan ja olemaan solidaarisia toisillemme. Nyt asiantuntijoiksi on päästetty ne, joilta ei ole koskaan puuttunut mitään. Kovat ajat suosivat kovia arvoja.

Uskallan pessimistisesti ennustaa, ettei tahti muutu eduskuntavaaleihin mennessä. Puolueiden on vaikea saada esiin todellisia näkemyksiään ja linjojaan. Osa ei tähän edes aktiivisesti pyri. Vaaliväittelyistä tulee urheilukilpailun omaisia näytelmiä ja seuraavan päivän lehdet valitsevat voittajat ja rökittävät häviäjiä. Ennakkoasetelmat luodaan niin vahvoiksi puheenjohtajien ympärille, että hegemoniaa on lähes mahdoton murtaa.

Asiakysymyksissä pieni toimittajakunta valitsee, mistä puhutaan ja mistä ei. Poliitikot saavat pääosin vastata vain esitettyihin kysymyksiin. Keskustelun aiheet määrittyvät yleisessä mielipiteessä, jota manipuloidaan kiihtyvällä tahdilla kuukausia ennen vaaleja. Vaikka käytössämme ovat blogit, chatit, Facebook, Twitter ja monet muut internetin vapaat ympäristöt, niin silti television vaaliväittelyissä ja lehtien uutisissa todellisuudessa ratkaistaan, keitä kansa sympatisoi.

Hallituspohjaspekulaatiota

2011-02-06T17:38:00.002+02:00

Kolumni Savon Sanomissa marraskuu 2010

Eduskuntavaaleihin on aikaa melko tarkasti viisi kuukautta. Asetelmia vaalikamppailuun haetaan etenkin gallupeista, joiden viimeaikaiset tulokset ovat saaneet kommentaattorit aktiivisesti liikkeelle. Perussuomalaisten sensaatiomainen gallupkannatuksen nousu on silminnähden epäilyttänyt jopa puolueen puheenjohtaja Soinia, joka on nimennyt suurimmaksi haasteeksi galluplukujen muuttamisen ääniksi.

Taloustutkimus, TNS Gallup ja Research Insight mittasivat lokakuussa puolueiden kannatusta. Kokoomus piti näissä gallupeissa paalupaikkaa tuloksilla 21.7 %, 22 % ja 21.3 %. Suurimmaksi puolueeksi kannatus on alhainen, otettiinpa vertailukohdaksi Suomen poliittinen historia tai muut Euroopan maat. Toisena tuleva SDP sai mittaustulokset 19.1 %, 19.7 % ja 18.8 %. Kolmanneksi romahtaneen keskustan kannatus oli lokakuussa 17.6 %, 18.9 % ja 17.9 %, perussuomalaisten 14.3 %, 12.5 % ja 14.6 %, vihreiden 9.7 %, 8.9 % ja 9.2 % sekä vasemmistoliiton 7.8 %, 8.2 % ja 7.6 %. Kristillisdemokraatit ja RKP saivat hieman yli neljän prosentin kannatuksen.

Kolmen suuren hallitus ei mahdollinen

Olemassa olevat kannatusluvut eivät povaa nykyhallitukselle jatkoa. Vihreiden tukema porvarillinen vaihtoehto saavuttaa enää hädin tuskin 50 prosentin kriittisen rajan. Ehdotonta enemmistöä isompi kysymys kuitenkin on, voiko keskusta eduskuntavaalien jälkeen lähteä hallitukseen, jos se menettää kannatuksestaan neljänneksen, kuten nyt näyttäisi käyvän. Normaalioloissa vaalivoittajat muodostavat hallituksen, koska kansan vaaleissa osoittaman tahdon pitää näkyä myös tehtävässä politiikassa. Häviäjät joutuvat nuolemaan haavojaan oppositiossa. Esimerkiksi vuoden 1995 vaaleissa keskusta joutui oppositioon toiseksi suurimpana puolueena 19,9 %:n kannatuksella hävittyään ennätykselliset viisi prosenttiyksikköä ja 11 kansanedustajapaikkaa.

Viime aikoina on kuultu puheenvuoroja kolmen suuren puolueen, eli kokoomuksen, sosialidemokraattien ja keskustan muodostaman hallituksen mahdollisuudesta. Tällainen hallituspohja olisi sinänsä vahva, mutta vain teoriassa. Kolmen suuren hallitus on toimintakykyinen vain poikkeustilanteessa, jolloin pakko sanelee tehtävät ratkaisut, eikä poliittiselle harkinnalle jää tilaa. Esimerkiksi perustuslain muutoksen valmistelu on kestänyt varsin kauan, kun kokoomus, keskusta ja sosialidemokraatit ovat yrittäneet sovitella kantojaan yhteen. Poliittinen pelaaminen ja epäluulot tulisivat olemaan kolmen suuren muodostaman hallituksen kompastuskivi.

Soini ja Halla-aho ministereiksi?

Seuraavan hallituksen kokoamiselle voitaneen lyödä seuraavat reunaehdot: 1. Kokoomuksen SDP:n ja keskustan keskinäisessä kisassa selkeästi kolmanneksi jäänyt ei tule hallitukseen. 2. Vihreät ja perussuomalaiset eivät mahdu samaan hallitukseen.

Jos reunaehdot ja nykygallupit toteutuvat eduskuntavaaleissa, on todennäköisin hallituspohja sinipuna eli kokoomuksen ja sosialidemokraattien ympärille muodostettava hallitus. Tähän pohjaan poliittisesti ”helpoimmin” sopivat vihreät ja vasemmistoliitto. Koalitio yltäisi lähelle 60 %:n kannatusta ja olisi riittävän vahva toimiakseen. Keskustan ja perussuomalaisten johtama oppositio olisi varmasti riittävän äänekäs varmistamaan parlamentarismin toteutumisen eduskunnan kyselytunnilla.

Toinen sinipunan pohjalle syntyvä vaihtoehto olisi kokoomuksen, sosialidemokraattien, perussuomalaisten ja RKP:n muodostama hallitus, joka niin ikään yltää lähes 60 %:n kannatukseen. Perussuomalaisten kohdalla kiinnostava kysymys on, millä ehdoin he hallitukseen lähtevät ja kuinka muut hallituskumppanit suhtautuvat mahdollisen vaalivoittajan vaatimuksiin. Kansan tahtoa ei varmasti kukaan halua ohittaa, mutta jos Soinin ohella ministeriksi nostetaan vaikkapa Jussi Halla-aho, olisi varmastikin puolin ja toisin nieleskeltävää tavoitteiden yhteensovittamisessa.

Todennäköisesti kumpikaan sinipunan vaihtoehto ei ole kokoomukselle mieluinen siinä tapauksessa, että he ovat päähallituspuolue, vaan kokoomus halunnee tukevamman porvarillisen selkänojan. Hallitukseen osallistumisesta voi kuitenkin tulla keskustalle ongelma, jos vaalitappio realisoituu nykyisten gallupien tasolle. Hallitusvastuu jättiromahduksen jälkeen olisi suuri riski keskustapuolueen tulevaisuudelle.

Voiko gallupeihin luottaa?

Eduskuntavaaleissa 2007 TNS Gallup arvioi SDP:lle 1,2 %-yksikköä liian suuren kannatuksen, mutta osui sekä kokoomuksen että keskustan kohdalla oikeaan 0,2 %-yksikön tarkkuudella. Vastaavasti Taloustutkimus erehtyi kokoomuksen kannatuksessa 1,9 %-yksikköä alaspäin, keskustan kannatuksessa 1,6 %-yksikköä ylöspäin mutta SDP:n kannatus mitattiin peräti 0,1 %-yksikön tarkkuudella oikeaksi. Sauli Niinistö nosti tuolloin hyvin tuohduksissaan äläkän Yleisradiolle väärin mitatusta gallupista, minkä seurauksena Taloustutkimus joutui uudistamaan tutkimusmetodiaan. Tästäkin huolimatta gallupit ovat osoittaneet varsin tarkkoja ennusteita lopullisista tuloksista. On kuitenkin huomioitava, että nyt mittauksissa on ollut paljon kannastaan epävarmoja vastaajia. Äkilliset vaihtelut ennen vaaleja ovat siten todennäköisempiä kuin aiemmin. Toisaalta epävarmuuden lisääntyminen voi tarkoittaa myös passivoitumista ja johtaa äänestysaktiivisuuden laskuun.

Edessä välivaalit?

2010-10-03T09:45:00.005+02:00

Savon Sanomat kirjoittajabvieras 3.10.2010

Ruotsin vaalitulos herätti keskustelun poliittisten valtarakenteiden muuttumisesta. On kauhisteltu ruotsidemokraattien nousua parlamenttiin ja hämmästelty demareiden tappiota.

Suomessa kokoomus ja vihreät ovat hehkuttaneet Ruotsin tulosta, koska sisarpuolueet menestyivät hyvin lahden toisella puolen. Tällä pyritään synnyttämään mielleyhtymä ensi kevään eduskuntavaaleihin Suomessa.

Huhuja riittää

Jos mediaa olisi uskominen, voisi kuvitella hetkittäin, että sosiaalidemokratia on katoamassa poliittiselta kartalta. Mark Twainin sanoin voisi kuitenkin todeta, että huhut kuolemastamme ovat vahvasti liioiteltuja.

Ihmeellistä sinänsä, ettei julkinen keskustelu huomaa tai halua huomata demareiden olevan edelleen suurin puolue Ruotsissa. Esimerkiksi Ruotsin vihreiden kannatus oli alle neljännes demareiden kannatuksesta.

Jos vastaava vaalitulos syntyisi Suomessa, olisivat demarit nyt ottamassa pääministeripaikan ja vetovastuun hallituksen muodostamisessa. Sen Ruotsin tuloksesta voinee todeta, ettei punavihreällä blokilla ole sen parempia menestymisen mahdollisuuksia kuin puolueilla omina itsenään.

Työväenliikkeen arvostelijoiden lienee myös syytä huomata, että Suomessa sosiaalidemokraatit ovat jo pitkään olleet kannatusmittauksissa toiseksi suurin puolue. Olkoonkin, että historian perspektiivissä kannatuksen pitäisi olla korkeampi, mutta eipä muidenkaan suurimpien puolueiden gallup-kannatus päätä huimaa.

Uuteen poliittiseen kulttuuriin kuuluvat nopeat heilahtelut kannatusmuutoksissa. Tämä on väistämätön seuraus, kun yhä useammat ilmoittavat mittauksissa kuuluvansa epävarmojen joukkoon ja samanaikaisesti puolueiden vakiintuneiden kannattajien määrät ovat laskeneet.

Myöskään oppositioasema ei ole tae kohoavasta kannatuksesta. Vaikeutuvina aikoina ihmiset turvaavat helpommin valtaapitäviin tai protestoivat.

Kohti fiilisvaaleja

Ennen käytiin asiavaaleja, sitten henkilövaaleja ja nyt olemme siirtyneet fiilisvaalien aikaan. Tällöin vähäisiltäkin tuntuvat yksityiskohdat voivat muodostaa ilmapiirin, joka toimii joko myönteisen tai kielteisen tunnelman luojana ja vaikuttaa kannatukseen ennalta arvaamattomalla tavalla.

Yhtenä esimerkkinä voisi käyttää työperäisestä maahanmuutosta käytyä keskustelua. Vaikutus tunnelmiin on ollut paljon suurempi kuin mitä asian merkittävyys edellyttää.

Viime gallup-mittauksissa kannastaan epävarmojen osuus on kasvanut. Tämä kuvastaa hämmennystä äänestäjien keskuudessa. Vanhemmat sukupolvet odottavat politiikalta eri asioita kuin nuoret. Suuret ikäluokat ovat enemmän asiaorientoituneita, ja nuoremmille maistuvat paremmin tunnelmat.

Vaalirahakohu, skandaalit, pinnallistunut uutisointi ja julkkiskeskeisyys syövät politiikan uskottavuutta kaikkien keskuudessa.

Kokoomus tuotteistaa hyvää fiilistä. Vihreät vastaavat oikeisto-vasemmisto-asetelmasta välinpitämättömän yliopistoväen odotuksiin. Perussuomalaisten ruokaa on poliittisen valtaeliitin vieraantuminen kansalaisten arjesta.

Perinteisten työpaikkojen karkaaminen toiselle puolelle maailmaa syö työväenliikkeen kannatusta. Verorahoitteisten palveluiden rapautuminen vie uskottavuuden hyvinvointiyhteiskunnalta. Maaseutu autioituu.

Oikeisto lihoo

Kysymys on myös koko Euroopassa tapahtuvista asioista. Oikeisto on vahvistanut asemiaan ja erilaiset populistiliikkeet ovat saaneet paikkoja parlamenteista. Pohjana tälle kehitykselle toimivat useimmissa maissa samankaltaiset ilmiöt: työpaikkojen siirtyminen maapallon toiselle puolen, maahanmuutto, julkisen sektorin rahoitusongelmat, ilmastonmuutos, skandaalit ja politiikan pinnallistuminen.

Työssäkäyvien ostovoima on parantunut pitkään jatkuneiden veronalennusten ansiosta. Samaan aikaan julkiset palvelut ovat heikentyneet. Keskustaoikeisto on luonut järjestelmiä, joilla palvelutuotannon yksityistämistä tuetaan. Moni on valmis maksamaan paremmista palveluista, tai jopa pakotettu maksamaan niistä. Vaurastunut työssäkäyvä keskiluokka kykenee selviytymään, mutta eläkeläisten, työttömien ja opiskelijoiden ostovoima on kauan siiten pudonnut tästä kehityksestä.

Seuraavat vaalit saattavat sittenkin olla Suomessa välivaalit. On suuri riski, että äänestysprosentti jää alhaiseksi. Politiikan suunnan muutokselle on vaikea nähdä syntyvän tilaa. Vahvat visiot ja vahvat johtajat puuttuvat. Myös vahva tuki äänestäjiltä jää silloin saamatta. Puoluekenttä pirstaloituu ja puolueiden kannatukset lähenevät toisiaan niin kuin nyt on käymässä. Vaalirahakohun jälkimainingit häiritsevät yhä.

Ehkä tämän demokratiasynkeyden keskellä on näköpiirissä kuitenkin jotain hyvääkin. Poliittinen keskustelu on viime aikoina ollut tasapainoisempaa. Oppositio on saanut uskottavuutta argumenteilleen. SDP:n jättäytyminen viime välikysymyksen ulkopuolelle enteilee uudenlaista otetta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarvitaan ennen vaaleja, mutta ennen kaikkea tarvitaan luotettavaa ja uskottavaa politiikkaa.

V vai W

2010-10-03T09:39:00.002+02:00

Kirjoittajavieras Savon Sanomissa 29.8.2010

Alkukesästä ehdittiin jo arvella, että taantuma on ohi, mutta tiedot USA:n talouden kehityksestä ovat saaneet asiantuntijat varpailleen. Asuntomarkkinoiden tilanne on huonontunut ja työttömyyden lasku on pysähtynyt.

Pelot siitä, että taantuma noudattaakin w-käyrää ja edessä on uusi pudotus, ovat vahvistuneet. Ilmeisesti 2009 käynnistynyt nousukehitys onkin johtunut pääosin elvytysmiljardeista ja todellinen kasvu ei olekaan vielä lähtenyt käyntiin.

Kysymys kuuluukin, onko kasvu saavuttanut läntisessä maailmassa lopullisen lakipisteensä?

Jos asiaa tarkastelee Euroalueen valtioiden julkisen sektorin tasapainon näkökulmasta, on yhtä lailla syytä olla huolissaan. Yhteiskunnan syli on leveä, mutta ei sekään mitä vain kestä.

Velkaantuneisuus suhteessa bruttokansantuotteeseen on ylittänyt sadan prosentin rajan Kreikassa ja Italiassa. Euroalueen keskiarvo on 80 prosenttia. Suomen tilanne sinällään on positiivinen muihin verrattuna. Velan osuus bruttokansantuotteesta on vain 45 prosentin luokkaa, vaikka velkamiljardit hurjilta tuntuvatkin. Toisaalta myös Suomelle tärkeän Saksan taloudellinen tilanne on hyvä.

Kun valtio ja kunnat tekevät talousarviotaan ensi vuotta varten, ei ole näköpiirissä, mikä todellinen kehitys ensi vuonna tulee olemaan. On käsittämätöntä, että tällaisena aikana valtion budjetista käydyssä poliittisessa keskustelussa pääaiheeksi on noussut Pohjanmaan ratahanke ja Itämeren suojelu. Tärkeitä kohteita varmaankin, mutta juurikaan mitään tekemistä niillä ei ole suomalaisten pärjäämisen kanssa.

Vaalien lähestyessä olisi syytä alkaa tosissaan arvioimaan Suomen tulevaa kehitystä, niin kilpailukyvyn, työpaikkojen kuin palveluidenkin näkökulmasta.

Isojen yritysten perustuotantoa on siirtynyt jo pitkän aikaa halvan tuotannon maihin. Yritykset pyrkivät maksimoimaan voittojaan ja jos joku suostuu valmistamaan tavaran kymmeniä kertoja halvemmalla, niin vapaassa markkinataloudessa tuotanto etsiytyy tuottavimpaan maailman kolkkaan.

Pääoma kilpailuttaa työntekijöitä. Ainoa finanssimarkkinoiden valtaa häiritsevä tekijä on ammattiyhdistysliike, joka edes jollain tavoin pyrkii pitämään työntekijän puolta.

Palveluista vientituote

Jotkut ovat sitä mieltä, että energiakysymyksellä ratkaistaan Suomen pärjääminen.

En millään usko, että tämä riittää tulevaisuudessa. Suomalaisen perusteollisuuden kilpailukykyä pitää tukea, mutta vain sen varaan emme voi jäädä. Ainoa tapa menestyä on osata jotain paremmin kuin muualla - valmistaa tuotteita tai palveluita, jotka me olemme keksineet ja joiden kehittämisen me osaamme parhaiten.

1990-luvulla suomalaiset havaitsivat, että kännykkä ja tekstiviesti olivat käteviä laitteita yhteydenpitoon. Valmistimme niitä ja pian muutkin huomasivat, että kännykkä on kätevä laite. Suomi pärjäsi tässä kisassa kauan. Mutta nyt myös elektroniikkateollisuus on alkanut etsiytyä halvemman työvoiman markkinoille.

Seuraava suomalainen innovaatio voisi hyvinkin olla energiansäästöön liittyvät tuotteet ja keksinnöt. Kännyköitä ja mökkitelevisioita voi jo nyt ladata edullisilla aurinkopaneelilaitteilla. Maalämpöpumpuilla lämmitetään taloja ja autoihin kehitellään hybridijarruja. Nämä tuotteet eivät kuitenkaan synny itsekseen, niiden kehittämistä ja kaupallistamista pitää tukea.

Moni teollisuuden nimiin vannova kavahtaa, kun puhutaan palveluiden myynnistä. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta omistaa kuitenkin maailman parhaimman koulutus- ja terveysosaamisen. Palvelut voisivat hyvin olla vientituotteitamme siinä missä tavaratkin. Työtä nekin Suomeen ja suomalaisille tuovat.

Arvot koetuksella

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus on talouden ohella suuri poliittinen kysymys. Ikääntymisen lisäkustannus on Suomelle 2,6 miljardia euroa seuraavan kymmenen vuoden aikana, valtion tulot taas saamaan aikaan 40 miljardia vuodessa. Kun tähän yhtälöön lisätään teollisuustuotannon rakenteellinen muutos, ilmastonmuutos ja lisääntyvä maahanmuutto, on syytä olla huolissaan hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.

Tutkija Siv Sandberg ennustaa, että tulevaisuudessa kuntasektorin merkitys pienenee hyvinvointiyhteiskunnan toteuttajana, julkinen palvelutuotantojärjestelmä hajautuu ja monipuolistuu.

Kuntarakenne muuttuu koko ajan kohti suurempia yksiköitä, kuntien rooli vaihtuu palveluiden tuottajasta maksajaksi, organisaatiot toimivat enemmän kuntalais- ja tarvelähtöisesti kuin valtion organisoimana ja kuntien erilaisuus vahvistuu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hyvinvointiyhteiskunta voisi edelleen nojata tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteille.

Suomessa on käyty pitkään poliittista kamppailua julkisesta palvelutuotannosta. On huomattava, että julkinen palvelutuotanto tarkoittaa eri asiaa kuin julkiset palvelut.

Olisi aika pohtia koko Euroopan tasolla, miten hyvinvointiyhteiskunnan keskeiset periaatteet tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja korkea työllisyys toteutuisivat esimerkiksi Siv Sandbergin kuvaamassa hyvinvointiyhteiskunnassa. Tämä on suuri poliittinen valinta, koska verovarojen käytöstä päättävät poliitikot, eivät suinkaan sijoitusmarkkinat.

Oikeiston haaveilema yksilöiden yhteiskunta tukee menestyjiä, mutta suomalainen hyvinvointi on tähän saakka syntynyt pitämällä kaikista huolta. Pienenä kansakuntana voimme menestyä vain yhdessä tekemällä.

Median puristuksessa

2010-10-03T09:36:00.002+02:00

Savon Sanomien kirjoittajavieras 25.7.2010

Kuluneella viikolla olemme saaneet tauon jälkeen seurata poliittista kädenvääntöä. Porin Suomi Areena on pikkuhiljaa kasvamassa Ruotsin Almedalenin viikon kaltaiseksi politiikan kesätapahtumaksi. Ruotsissa Visbyn Almedalsveckan on vuoden seuratuimpia poliittisia tapahtumia. Toivottavasti myös Suomi Areena saa ajan myötä samanlaisen statuksen.

Erityisesti uuden pääministerin Mari Kiviniemen ensiesiintymiset ovat olleet kiinnostavaa katsottavaa. Merkille pantavaa on, että Kiviniemi on lyhyen pääministerikautensa aikana jo muutamaan kertaan toistanut, että Suomen pitäisi joutua melkoiseen katastrofiin, jotta 90-luvun kaltaisiin leikkauksiin jouduttaisiin.

Kun hätä alkaa olla suuri, keskustan strategiana on ollut johdattaa keskustelu 90-luvun lamaan. Keskustahan oli oppositiossa vuodet 1995-2003. Myös ex-pääministeri Vanhanen otti omana aikanaan moneen kertaan esille Lipposen hallituksen leikkaukset. Nykyisessä poliittisessa uutisoinnissa nämä väitteet uppoavat kuin veitsi voihin.

Epäolennaisuus myy

Harva muistaa tai haluaa muistella, ettei Suomi saanut enää lisää velkaa 90-luvun puolivälissä. Muita vaihtoehtoja kuin julkisten menojen supistukset ei tosiasiallisesti ollut. Lipposen johdolla kuitenkin hyvinvointiyhteiskunta pelastui, Suomen kilpailukyky kohosi huippuunsa ja työllisyys saatiin tukevalle kasvu-uralle. Nyt porvarihallituksen kaudella Suomesta on lähtenyt ennätysmäärä yrityksiä ja olemme joutumassa paljon suuremman rakennemuutoksen kouriin kuin moni uskaltaa tällä hetkellä ääneen sanoa.

Kun olen saanut nyt parin kuukauden ajan seurata vähän etäämmältä politiikan liikkeitä, olen entistä hämmästyneempi poliittisen journalismin tilasta. Välinpitämätön pinnallisuus kukoistaa uutisissa. Harvat toimittajat tekevät taustoittavia asiaselvityksiä tai kyseenalaistavat asia-argumentteja. Huomio kiinnittyy pinnalliseen hömppäjulkisuuteen, pukeutumiseen ja kampauksiin. Taustoittavissa jutuissa tirkistellään politiikan kärkinimien yksityiselämään. Tämä taas johtaa siihen, että poliitikot joutuvat alistumaan erilaisiin simputusleikkeihin saadakseen sanomaansa esille.

Myös puolueet pyrkivät hyödyntämään median heikkouksia. Tunnustan, että esimerkiksi vaalirahajulkaisut ajoitettiin tietoisesti iltaan, koska näin sai oman viestinsä parhaiten lävitse. Sähköinen media teki jutut kovalla kiireellä iltauutisiin. Seuraavana päivänä uutinen oli jo vanha, eikä printtimedia saanut enää mitään uutta näkökulmaa aikaiseksi.

Henkilöihin keskittynyt julkisuus on myös johtanut siihen, että puolueiden menestystä arvioidaan yhä enemmän puoluejohtojen kautta.

Erityisesti perussuomalaisten kohonnutta kannatusta on selitetty Timo Soinilla. Mutta kuinka ollakaan, kun Soini poistui EU-parlamenttiin ja päivittäiset letkautukset vähenivät, kannatus onkin kohonnut. Tämä viittaa vahvasti siihen, että perussuomalaisten kannatuksen nousuun on olemassa paljon muita syitä kuin yksi mies. Siinä suhteessa en aliarvioisi perussuomalaisten mahdollisuuksia seuraavissa eduskuntavaaleissa, vaikka tunnettuja ehdokkaita tuskin listoilta monia löytyykään.

Vaikuttaakin siltä, että yhä useamman mielessä perinteinen oikeisto-vasemmisto jako ei ole enää niin määräävä tekijä äänestyskäyttäytymisen vaikuttimena. Tilalle on tullut uusia jakavia kysymyksiä kuten maahanmuuttopolitiikka tai ympäristöpolitiikka.

Johtaja ja visio

Taloustilanne, Suomen kilpailukyky, työllisyys, ympäristön tila ja hyvinvointiyhteiskunta ovat lähivuosien merkittävimmin ihmisten elämään vaikuttavat asiat, vaikkei niitä kaiken hömppäjulkisuuden takaa havaitsisikaan.

Taloustilanteen kannalta pääministeri Kiviniemen lausahdus, ettemme tule tarvitsemaan leikkauksia, muodostaa mielenkiintoisen vedenjakajan. Tähän lausahdukseen olisi syytä sukeltaa syvemmälle. Suomi ottaa tällä hetkellä runsaasti velkaa julkisen talouden kuluihin. Koko Eurooppa ja myös Yhdysvallat ottavat runsaasti velkaa jokapäiväiseen kulutukseen. Kiinalaiset taas lainaavat rahaa muulle maailmalle. Jos Kiina päättäisi yhtäkkiä sulkea lainahanat, joutuisivat länsivallat pahoihin talousvaikeuksiin.

Olen päivä päivältä entistä taipuvaisempi synkistelemään taloustilanteen kehittymisen suhteen. Kun samaan aikaa työttömyys lisääntyy, mutta veneiden myyntimäärät kasvavat kuuman kesän johdosta, on jotain pielessä.

Voimme säästää monessa kohtaa julkisen talouden kuluissa, jos on pakko. Eikä hyvinvointiyhteiskuntaa tarvitse silti tuhota. Mutta aina löytyy syyttävän populistinen sormi, joka estää järkevien päätösten tekemisen.

Tarvittaisiinkin vahvaa johtajaa vahvalla visiolla johtamaan hyvinvointi-Suomi ulos tulevaisuuden ahdingosta. Nykyisillä poliittisilla resepteillä se ei onnistu.
Yksityistäminen ja juustohöylämäinen kamreeripolitiikka johtavat hyvinvointiyhteiskunnan tuhoon.

Valmiina vaalistarttiin

2010-06-13T11:42:00.002+03:00

Kutsuvieras -kolumni Savon Sanomissa 13.6.2010

Nelivuotista eduskuntakautta on jäljellä kymmenen kuukautta. Suomen poliittista karttaa on kolmen viime vuoden aikana piirretty uuteen asentoon.

Kokoomus johtaa kannatusmittauksia 23 prosentilla, SDP:n kannatus on 21 prosenttia ja keskusta on pudonnut 19 prosenttiin. Suurten puolueiden tilanne on poikkeuksellisen tasaväkinen. Keskustan romahdus lähes viidellä prosenttiyksiköllä tarkoittaisi kuitenkin rökäletappiota edelliseen vaalitulokseen verrattuna.

Keskisuuret puolueet ovat taas kokonaisuutena vahvistaneet asemiaan. Perussuomalaiset ovat kolkutelleet jopa kymmenen prosenttiyksikön maagista rajaa, vihreiden kannatus on lievässä nousussa ja vasemmistoliiton kannatus on laskenut.

Vaihtoehtoja on

Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomen poliittiselle järjestelmälle on ominaista, että selkeät vasemmisto-oikeistoblokit puuttuvat. Muodostettiinpa mitä tahansa hallituspohjaa, suuret puolueet tarvitsevat avukseen keskisuuria ryhmiä, jotta hallituksella olisi eduskunnan enemmistön tuki.

Jos nykyiset kannatusmittaukset realisoituisivat vaaleissa, olisi luontevin pohja sinipuna, jota tukemaan tulisivat vihreät ja RKP.

Enemmistö voitaisiin muodostaa myös nykyisen porvarihallituksen pohjalle, mutta se ei olisi niin vahva kuin edellisten vaalien jälkeisessä tilanteessa. Hallituspohjaa olisi luultavimmin laajennettava.

Hallitus voisi syntyä myös punamultapohjalle täydennettynä perussuomalaisilla ja vasemmistoliitolla. Kolme suurta voisi niin ikään muodostaa hallituksen.

Näitä hallituspohjia voi kuitenkin pitää enemmänkin teoreettisina.

Jos vaalivoittaja on samalla suurin puolue, on sitä käytännössä mahdoton ohittaa hallitusta muodostettaessa. Myös veret seisauttavan vaalitappion jälkeen on politiikan lakien mukaan väistyttävä vallasta. Samalla tiellä jatkaminen voisi tarkoittaa puolueen tuhoa.

Yhteistyö puntarissa

Vaalituloksen jälkeen merkittävimmin hallitusneuvotteluissa vaikuttavat asiakysymykset, edellisellä kaudella harjoitettu politiikka sekä hallituskumppanin luotettavuus. Talouden luotsaaminen kasvu-uralle, veropolitiikka, maahanmuuttaja- ja ympäristökysymykset ovat hallitusohjelmien painavinta asiasisältöä.

Käytännössä kolme suurta pystyvät halutessaan löytämään toisensa eri kokoonpanoissa. Kokoomus ja sosialidemokraatit pääsevät kompromissiin kasvukeskuspolitiikassa sekä talous-, työllisyys ja elinkeinopolitiikassa.

Porvarihallituksen on puolestaan helppo jatkaa päivittämällä vanha hallitusohjelma. Keskusta ja sosialidemokraatit löytävät toisensa helpommin palveluiden järjestämiseen ja verotukseen liittyvissä asioissa, osin myös aluepolitiikassa.

Vaikeimmin samaan hallitukseen istuvat keskenään vihreät ja perussuomalaiset.

Politiikkaan on selvästi muodostumassa uudenlaisten asiakysymysten mukaisia jakolinjoja, eikä perinteinen oikeisto-vasemmistoasetelma erottele enää puolueita niin selkeästi toisistaan. Sama pätee myös puolueiden sisäisiin linjaeroihin. Tämä saattaa tuntua monesta äänestäjästä hämmentävältä, eikä poliittinen mediakaan osaa suhtautua vielä asiaan riittävällä analyysillä.

Suuntaa kokouksista

Startti tuleviin eduskuntavaaleihin otetaan kuluvana viikonloppuna. Puoluekokousten jälkeen tiedetään, ketkä luotsaavat joukkueitaan seuraaviin eduskuntavaaleihin. Suurin mielenkiinto luonnollisesti kohdistuu keskustan puoluekokoukseen, jonka henkilövalinnat ratkaisevat myös Suomen pääministerin seuraavaksi kymmeneksi kuukaudeksi.

Poliittisen kartan muutokset ovat niin hitaita, että uskallan väittää, ettei keskustalla ole asiaa pääministeripuolueeksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Puolueen eheyttäminen ja rakennustyö alkavat vasta puoluekokouksesta. Tulokset tulevat viiveellä.

SDP:n puoluekokous kaksi viikkoa sitten Joensuussa toi esiin kahden vuoden uudistustyön hedelmiä. Tunnelman muuttuminen oli konkreettisesti havaittavissa.

Puoluekokouksen suurentaminen marssitti paikalle uusia, nuoria ja innokkaita sosialidemokraatteja. Ilmeen uudistaminen ja brändityö nostivat esiin kauan kaivatun SDP:n, tavallisten ihmisten puolestapuhujan, jolla on halu ja kyky toimia kaikkien suomalaisten parhaaksi.

Keskusta on puolestaan lähtökuopissa. Odotukset uudelta puoluejohdolta ovat korkealla, mutta eheytyminen ja linjojen selkiintyminen ottavat aikansa. Keskustan johto on kovan paikan edessä. Yksittäiset henkilöt joutuvat kantamaan nopeasti suuren vastuun ja panoksena on oma poliittinen ura.

Puolueen uudistaminen oppositiosta on taas haasteellinen tehtävä, tiedän sen omasta kokemuksesta. On vähemmän taloudellisia ja fyysisiä resursseja, odotukset ovat jopa epärealistisia, media käy haaskalla ja monen kannattajan kärsivällisyyttä koetellaan.

Onnea kaikille valituille puoluejohdoille ja menestystä vaativaan tehtävään Suomen asioiden hoitamisessa!

Kirjoittaja on SDP:n entinen puoluesihteeri ja nykyinen Turun apulaiskaupunginjohtaja.

SDP saa uusia äänestäjiä kokoomukselta ja vihreiltä

2010-02-27T09:34:00.001+02:00

Iltalehden tänään julkaistun tutkimuksen mukaan hallituspuolueista kokoomus ja vihreät menettävät eniten äänestäjiä SDP:lle. Kokoomus olisi myös menettämässä paljon äänestäjiä perussuomalaisille. Tutkimuksen mukaan perussuomalaiset saisivat kokoomukselta eniten ääniä (19000).

Vaikka absoluuttisiin lukuihin äänisiirtymissä tulee suhtautua varauksellisesti, niin kuitenkin suuntaa-antavana tutkimus osoittaa, että pettymys hallituspuolueita kohtaan kasvaa. Katteettomat sloganit kun eivät tuo työtä, eivätkä lisää palveluja.

Puolueiden on syytä kertoa kantansa Nato-jäsenyyteen

2010-02-22T08:51:00.001+02:00

Mielipidekirjoitus Kalevassa

Kalevan pääkirjoitus 18.2. hyökkäsi poikkeuksellisen voimakkaasti SDP:n aiemmin viikolla kertoman kielteisen Nato-kannan kimppuun. Kirjoitukseen on siksi syytä vastata.
SDP on halunnut aloittaa kansalaiskeskustelun Nato-jäsenyydestä hyvissä ajoin ennen vaaleja. Äänestäjien kannalta on vähintäänkin reilua, että puolueet avoimesti kertovat sen, miten ne suhtautuvat sotilasliiton jäsenyyteen.

Suomen ohella Ruotsi, Itävalta ja Irlanti lukeutuvat sotilaallisesti liittoutumattomien maiden joukkoon. Näissä maissa puolustuspoliittisen linjan muuttaminen ei ole näköpiirissä. Myös SDP:n kannanmuodostuksen lähtökohtana on ollut, että Suomen turvallisuusympäristössä tai puolustusajattelussa ei ole nyt näköpiirissä muutoksia, jotka antaisivat aiheen hakea sotilasliiton jäsenyyttä seuraavan vaalikauden aikana.

Kalevan pääkirjoitustoimitukselle SDP:n kielteisen Nato-kannan hyväksyminen näyttää kuitenkin olevan mahdotonta. Pääkirjoituksen moittiva sävy antaa jopa ymmärtää, ettei SDP:llä olisi ollut oikeutta kertoa kantaansa julki. Onko pääkirjoituksen motiivina lehden oma myönteinen Nato-kanta? Jos näin on, olisi lehden lukijoiden kannalta vähintäänkin reilua, että Pohjois-Suomen valtalehti sen myös avoimesti kertoisi.

Sosialidemokraattien mukaan monipuolista turvallisuusyhteistyötä Naton kanssa on syytä jatkaa. Olemme toimineet rauhankumppanusyhteistyössä Naton kanssa jo vuodesta 1994 lähtien. Tämä kumppanuus pitää sisällään ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä, kriisinhallintaoperaatioihin osallistumista ja kriisinhallinnassa tarpeellisten sotilaallisten valmiuksien kehittämistä. Samalla meillä on ollut mahdollisuus käydä poliittista vuoropuhelua Naton kanssa Suomen kannalta keskeisistä turvallisuuspoliittisista kysymyksistä.

Ylilatautuneen Nato-keskustelun sijaan olisi toivottavaa, että Suomessa varauduttaisiin tulevalla vaalikaudella pohtimaan sotilasliittoa laajemman transatlanttisen yhteistyön mahdollisuuksia. Tämän pohdinnan tavoitteena olisi kehittää EU:n ja Yhdysvaltain poliittisia ja taloudellisia suhteita sekä tiivistää Suomen kahdenvälisiä suhteita.

Katsaus vuoteen 2010

2010-02-22T08:44:00.002+02:00

Kolumni Savon Sanomissa

Kuluvana vuonna ei pidetä ainoitakaan valtiollisia vaaleja, mutta tärkeitä ja mielenkiintoisia aiheita politiikan esityslistalta siitäkin huolimatta löytyy.

Vuosi 2009 loppui murheellisissa merkeissä Espoon kauppakeskuksessa tapahtuneeseen ampumavälikohtaukseen. Kouluampumiset, valelääkärit, vanhusten hoidon tilanne, tuloerojen ja työttömyyden kasvu eivät ole hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkkejä. Moni on aiheestakin ihmetellyt, kuinka tällaista voi tapahtua Suomessa. Kaikkea pahaa ei voi estää tapahtumasta, mutta on syytä pysähtyä ja kysyä, olemmeko menneet liian pitkälle hyvinvointiyhteiskunnan alasajossa.

Talous ja työllisyys suurimmat huolenaiheet

Vuoden 2010 suurin kysymys lienee taloustilanteen kehitys maailmalla. Merkkejä elpymisestä on ja tämä on hyvä asia. Valitettavasti kuitenkin näyttää siltä, ettei Suomi pääse vielä tänä vuonna mukaan kasvuun. On tehty vääriä valintoja, alennettu veroja ja leikattu julkista sektoria. Suomeksi sanottuna ei ole uskallettu elvyttää. Seurauksena ovat edelleen heikkenevä työllisyys ja julkisen sektorin rahoitusvaikeudet.

Maailman taloustilannetta ei voi ratkaista täältä Pohjolasta, mutta Suomen kurssia voidaan kääntää: elvytetään investoinnein, panostetaan työvoimapolitiikkaan, luodaan edellytyksiä kilpailukykyiselle yritystoiminnalle ja pidetään kuntien talous kunnossa - eli ihmisille työtä ja palveluita.

Tärkeintä on aktivoituminen työllisyyspolitiikassa. Kokoomus kävi edellisiä eduskuntavaaleja yhtenä teemanaan lopettaa ”tempputyöllistämisen”. Kuluvalla hallituskaudella tämä on tarkoittanut työvoimapolitiikan alasajoa ja yritysten laajamittaisempaa tukemista. Kokoomuksen on nyt vaikea perääntyä. Mutta kumpi on parempi kohtalo työttömäksi jääneelle: oman ammattitaidon aktiivinen kehittäminen ja kouluttautuminen vai putoaminen pitkäaikaistyöttömien uudestaan kasvavaan joukkoon.

Hälyttävintä on valtavaa vauhtia kasvava nuorisotyöttömyys. Marraskuussa Suomessa oli 33 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Asiantuntijat arvioivat, että joka viides nuori uhkaa syrjäytyä, jos heitä ei tueta riittävästi. On olemassa tehokkaita täsmäkeinoja, joilla nuorten työttömyyteen ja syrjäytymisuhkaan voidaan puuttua.

Suurituloisten veronalennuksille on viimein sanottava ei, ja jakovara on käytettävä työllistäviin hankkeisiin. Veronalennukset eivät tuo tässä tilanteessa suomalaisille lisää työtä ja hyvinvointia. Päinvastoin verotusta pitää korjata oikeudenmukaisemmaksi ja myös pääomatulon saajien pitää nykyistä enemmän osallistua yhteisen potin kasaamiseen. Pienituloisten tulonmuodostusta ja työllistymismahdollisuuksia voidaan tukea edelleen veropolitiikalla.

Todennäköistä on, ettei hallitus opposition esityksille lämpene tänäkään vuonna. Pian saamme kuitenkin näyttöjä hallituksen poliittisesta oppimiskyvystä. Vajaa vuosi sitten esille nousi kiista eläkkeiden alaikärajan nostosta. Hallitus joutui perääntymään ja asia haudattiin jatkoselvittelyyn. Kuluvan kuun loppuun mennessä odotetaan esityksiä kahdelta työryhmältä, jotka käsittelevät työurien pidentämistä. Eläkekiista saattaa roihahtaa uudelleen. Esityksistä huolimatta lopputulos tiedetään - pakolla eivät suomalaisten työurat pitene.

Puoluekokouksissa ohjelmia ja henkilövalintoja

SDP, kokoomus ja keskusta pitävät puoluekokouksensa tulevana keväänä. Suurin mielenkiinto henkilövalintojen osalta kohdistuu näillä näkymin keskustan puoluekokoukseen Vanhasen luopumisilmoituksen johdosta. Keskustan puheenjohtajakysymys poikkeaa tavanomaisesta henkilövalinnasta, koska se väkisinkin heijastuu hallituksen työskentelyyn ja valinnan seurauksena mahdollisesti vaihtuu myös Suomen pääministeri.

Keskusta hakee kasvojen kohotusta, mutta todellista muutosta hallituksen politiikkaan lienee turha odottaa. Näin siksi, että kokoomus ei ole valmis muuttamaan uusliberalistista politiikkaansa. Keskusta saa jatkossakin puhua elvytyksestä ja toivoa suurituloisilta suurempaa vastuuta laman hoidossa, mutta kokoomus pitää huolen siitä, etteivät sanat muutu teoksi. Kokoomus tuskin myöskään hyväksyy tilannetta, jossa keskustan uusi puheenjohtaja mellastaa hallituksen ulkopuolella juuri ennen eduskuntavaaleja.

Puoluekokoukset pohtinevat henkilövalintojen ohella myös ohjelmallisia kysymyksiä. Ennen kaikkea kannattaa seurata, minkälaisin keinoin uutta talouskasvua haetaan ja millaista ”hyvinvointiyhteiskuntaa” kukin puolue tavoittelee. Samalla saa esimakua tulevien eduskuntavaalien asetelmasta ja vielä tärkeämpänä viitteitä seuraavan eduskuntakauden hallitusohjelmasta.

Koulutus polttopisteessa

2010-02-22T08:42:00.001+02:00

Kolumni Savon Sanomissa

Koulutus polttopisteessä

Koulu on suomalaisille pyhä asia. Ehkäpä niinkin pyhä, että harva on tullut ajatelleeksi yhteiskunnassamme piilevän voimia, joilla on halua muuttaa tasa-arvoinen koulutusjärjestelmämme täysin uuteen uskoon.

Lukukausimaksut korkeakouluihin?

Meillä kaikilla on velvollisuus käydä peruskoulu ja sivistää itseämme määrätyillä perustiedoilla ja taidoilla. Sen lisäksi suomalaisilla on ainutlaatuinen mahdollisuus kouluttautua maksutta erilaisiin ammatteihin tai tutkintoihin aina ylempiin korkeakoulututkintoihin saakka. Tasa-arvoiset mahdollisuudet tarjoava maksuton koulutusjärjestelmä on hyvinvointiyhteiskuntamme suurin saavutus.

Koulutusjärjestelmämme hedelmiä ovat erityisesti suomalaiset huippuosaajat ja ammattitaitoiset työntekijät, jotka pelastivat maamme edellisestä lamasta. 90-luvulta saakka elektroniikkateollisuus ja erityisesti mobiiliteknologinen osaaminen mahdollistivat nopean ylösnousun ja talouskasvun. Myös tästä lamasta voimme nousta osaamisellamme, syntyipä uusi kasvu sitten puunjalostuksen, energiansäästön, elektroniikkateollisuuden tai minkä tahansa muun tietoa ja taitoa vaativan osa-alueen piirissä.

Huippuosaajia tuottavassa koulutusjärjestelmässä oleellista on, että kaikille tarjoutuu taustasta huolimatta mahdollisuus löytää paikkansa myös korkeimmalta mahdolliselta tasolta. Tämän mahdollisuuden tae on koulutuksen riittävät voimavarat sekä kaikille tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä.

Kuntatasolla koulujen eriytymistä tapahtuu kuitenkin koko ajan. Erityisesti isoissa kaupungeissa koulut pyrkivät houkuttelemaan tietynlaisia oppilaita jopa erilaisin mainoksin. Härskein koulutuspoliittinen innovaatio lienee Tampereelta, jossa kokoomuksen vetämä XL-ryhmittymä on väläyttänyt yksityisen koulun perustamista siksi, että voitaisiin verrata kustannuksia julkisesti ylläpidettyyn kouluun. Kuinka ollakaan Vanhasen hallitusohjelmaan on erikseen kirjattu yksityisten koulujen asema perusopetuksen täydentäjänä.

Kuluneella viikolla opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) valtiosihteerin vetämä koulutusosaamisen vientiä pohtinut työryhmä väläytti esityksessään lukukausimaksukäytännön laajentamista korkeakouluissa. Tämä väläytys herätti monet unesta. Haluaako joku sittenkin Suomeen järjestelmän, jossa henkilökohtainen varallisuus alkaa määrittää mahdollisuutta opiskeluun?

Fantastinen yliopistouudistus

Viimeisin hallituksen koulutuspoliittinen temppu on yliopistojen perusrahoituksen heikentäminen. Valtiovarainministeri Kataisen fantastiseksi hehkuttama yliopistouudistus on paljastumassa tasa-arvotupoon verrattavaksi huijaukseksi. Epäilemättä pian joukko kokoomuslaisia sumuttaja-asiantuntijoita juoksee julkisuuteen valistamaan, mikä valtava menestystarina yliopistouudistus oli. Tosiasia kuitenkin on, että tehtyjen toimenpiteiden myötä yliopistojen perusrahoitus heikkenee, aluepoliittisesti tärkeitä sivutoimipisteitä uhkaa lakkauttaminen sekä pahimmillaan koko maksuttoman koulutuksen perusta murenee.

Merkittävin muutos hätäisesti voimaan saatetussa yliopistolaissa lieneekin, että vähintään neljä kymmenestä yliopiston hallituksen jäsenestä on ulkopuolisia ja yliopistot joutuvat keräämään rahoitusta ulkopuolelta. Hallitus ei vahvistanut yliopistojen perusrahoitusta yliopistouudistuksen yhteydessä luvatulla tavalla. Yliopistojen oikeusaseman muuttuessa niille syntyi velvoite vastata itsenäisesti myös työnantajamaksuista. Tämä synnytti heti 40 miljoonan euron vajeen.

Hallitus on pitänyt kiinni valtion tuottavuusohjelman toteuttamisesta myös taantuman keskellä. Kokoomuksen ministerit muistavat aina puheissaan ja kirjoituksissaan tuoda esille, kuinka valtion tuottavuusohjelma aloitettiin kaudella, jolloin myös SDP oli hallituksessa. Tämä on totta, mutta nyt kun taloudessa menee heikosti, kokoomus ja keskusta ovat vastuussa tuottavuusohjelman muuttamisesta irtisanomisohjelmaksi. Kuka on syyllinen – se joka keksi mopon, vai naapurin poika, joka ajoi mopolla seinään?

Kaunopuheista todellisuuteen

Tuottavuusohjelma on osaltaan johtanut tilanteeseen, jossa esimerkiksi Oulun yliopistossa on juuri käynnistetty 1 600 henkilöä koskevat yt-neuvottelut. Suomen korkeakoulujärjestelmän erityinen vahvuus on ollut vahva maakuntayliopistojen verkosto. Maakuntayliopistot ovat paitsi osoittaneet kykenevänsä tasokkaaseen tutkimukseen ja opetukseen, myös toimineet alueellisen kehityksen vetureina. Oulun yliopistoa on pidetty maakuntayliopistojen lippulaivana, mutta nyt senkin asema on vaakalaudalla.

Olisi hyvä, jos kokoomus pikkuhiljaa tulisi oivallisten sloganiensa takaa kertomaan todellisen tahtonsa koulutuspolitiikassa. On helppo profiloitua uudistajana, jos vain hokee muutoksen tarvetta ja maalailee kauniita kuvia ihanasta tulevaisuudesta yltäkylläisten valintojen keskellä. Jos todellinen päämäärä on poistaa mahdollisuus tasavertaiseen kouluttautumiseen esimerkiksi korkeakoulutuksen osalta, olisi tämä hyvä kertoa rehdisti ääneen. Jos näin ei ole, on syytä kysyä miksi sitten kokoomuksen johdolla haaveillaan lukukausimaksuista? Syynä ei voi millään olla jostakin ulkopuolelta Suomeen työntyvä lama, joka mukamas estää kaiken järkevän päätöksenteon. Onhan lama mahdollistanut komeasti tälle hallitukselle jo useiden miljardien veronalennuksetkin.

Politiikan peliä elvytyksen nimissä

2010-01-14T15:54:00.000+02:00

Hyvää vuoden 2010 alkua!

Ohessa päivitys jo edellisvuoden puolella Savon Sanomiin kirjoitetusta kolumnista. Ajankohtainen tämä on kuitenkin edelleen.

Politiikan peliä elvytyksen nimissä

Valtionvarainministeri Katainen joutui talousasiantuntijoiden grillaamaksi elvytyspolitiikasta. En ole pahoillani tapahtuneesta, mutta erikoisena pidän sitä, että pääoppositiopuolueen esittämänä talouskritiikki ei ole kelvannut etenkään medialle. Tarvittiin talouselämän asiantuntijoita sanomaan samat asiat, jotta keskustelun sävy vakavoitui.

Opposition ja hallituksen väittely vaihtoehdoista on politiikan suola. Linjakeskustelu palvelee kaikkia, kun politiikan sisällöt erottuvat.

Selitykset tilanteen mukaan

Hallituspuolueet käyttävät hyväkseen toimittajien kyvyttömyyttä tai haluttomuutta haastaa hallituksen tekemiset. Ministerit ylittävät helposti uutiskynnyksen ja heidän puheitaan harvoin kyseenalaistetaan. Lisäksi nyrkkisääntö on, että poliittinen muisti on kolmen kuukauden mittainen. Asetelma luo hyvät mahdollisuudet selitellä asiat parhain päin tilanteen mukaan.

Kun taloustilanne alkoi synkistyä syksyllä 2008, hallitus kielsi koko laman tulemisen. Erityisen kuvaava on kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk.) lausahdus 14.10.2008. ”Sdp ei edes yritä esittää vaihtoehtoja, vaan ainoastaan pelotella kansalaisia. Viimeisin innovaatio on, että kansainvälinen finanssikriisi vaarantaisi kuntien palvelut. Kunnallisten peruspalvelujen rahoitus ei ole vaarassa finanssijärjestelmän kriisin takia. Suomen talouden perusta on kunnossa.”

Hallitus päätti vuosi sitten alentaa veroja noin 1,8 miljardilla Tuolloin ei kertaakaan mainittu sanaa elvytys. Marraskuussa 2008 heti kunnallisvaalien jälkeen veronalennukset muuttuivatkin yhtäkkiä elvytykseksi. Tämän jälkeen tarina elvytyksestä on muuttunut moneen kertaan. Katainen arvioi kuukausi sitten elvytyksen suuruudeksi 6 miljardia euroa. Kun EU:n komissio arvosteli Suomea tehottomasta ja väärin suunnatusta elvytyksestä, kiirehtivät valtiovarainministeriön virkamiehet ilmoittamaan, että elvytys onkin 20 miljardia! Erilaisin tulkinnoin yhteenlaskija on itse voinut päättää, mitkä menot kuuluvat elvytykseen.

Ideologinen pyrkimys taustalla

Millaista tavoitetta Suomen hallituksen ajama talouspolitiikka palvelee? Eihän kukaan tahallaan ”huonoja” ratkaisuja tee. Etupiiriajattelun näkökulmasta kokoomuksen uskottavuudelle on tärkeä alentaa roimasti verotusta tällä hallituskaudella, mieluiten siten, että painopiste olisi hyvätuloisissa. Siksi kokoomus on voimakkain sanankääntein tyrmännyt pääministeri Vanhasen linjapuheet hyvätuloisten verojen korottamisesta. Vastaavasti keskusta on tyydyttänyt omat etupiirinsä alentamalla ruoan arvonlisäveroa. Kun päätös varmistui puolitoista vuotta ennen varsinaista veronalennusta, nähtiin Suomessa ruoan hinnan poikkeuksellisen korkea nousu. Alv-alennus suli pääosin tukkuliikkeiden taskuun ja kuluttajan käteen jäivät vain keskustan poliittiset puheet.

Maailmalla konservatiivipuolueet pyrkivät supistamaan valtion ja kuntien roolia taloudessa ja luomaan tilaa markkinoille. Tätä tavoitetta palvelee parhaiten jatkuva valtionverojen alentaminen. Kun valtion kassa supistuu, on ennemmin tai myöhemmin leikattava palveluita. Kysyntä ei kuitenkaan lakkaa, jolloin markkinat täyttävät vajeen, ”parhaassa” tapauksessa vielä verorahoitteisen järjestelmän tukemana. Kokoomuksen ja myös keskustan poliittinen linjaus ei ole vahinko, vaan ideologinen pyrkimys purkaa verorahoitteinen hyvinvointivaltio markkinoiden hyväksi ja vapauttaa palvelumarkkinat kunnissa. Julkisessa keskustelussa vältetään sanomasta, että valtion ja kuntien järjestämiä palveluja ajetaan alas, vaikka niin todellisuudessa tehdäänkin.

Kuntien talousnäkymät huolestuttavat

Tuntuu suorastaan typeryydeltä, että hallitus ei ole tukenut riittävästi kuntien taloutta. Nyt 181 kuntaa nostaa veroprosenttiaan eli peräti 3,2 miljoonan suomalaisen kuntavero nousee. Samalla valtion veronalennusten vaikutus heikkenee. Kokonaisuudessaan elvytysvaikutus alkaa olla aika lähellä nollaa. Lisäksi verotuksen painopiste siirtyy yhä lähemmäs tasaveroa. Jos kunnat olisivat saaneet enemmän valtionosuuksia, verot eivät nousisi, eikä investointeja supistettaisi. Hallitus voisi hetkessä antaa moninkertaisen piristyruiskeen työllisyydelle lisäämällä kuntainvestointeihin varattuja määrärahoja. Ovathan OECD ja Euroopan komissiokin huomauttaneet menoelvytyksen olevan 3-4 kertaa tehokkaampaa kuin veronalennusten.

Kuntaliiton ennusteen mukaan kuntien verotulot laskevat kokonaisuudessaan korotuksista huolimatta. Tämä synkentää entisestään kuntien talousnäkymiä. Ennustan, että muutamassa vuodessa keskimääräinen kunnallisveroprosentti on Suomessa noussut kokonaisen prosenttiyksikön. Hyvinvointiyhteiskunnan olemassa olosta käydään todellinen poliittinen kamppailu.

Arvovalintoja – Turussa ja valtakunnallisesti

2009-11-24T15:28:00.001+02:00

Kolumni kaupunkilehti Turkulaisessa

Kuluneella viikolla Euroopan komissio arvosteli Suomea voimakkaasta veroelvytyksestä. Veronalennukset eivät ole tuottaneet toivottavaa tulosta, vaan yksityistalouksien säästämisaste kasvaa Suomessa. Samaan aikaan julkinen sektori kuihtuu.

Julkinen talous on kokonaisuus, jonka muodostavat valtio ja kunnat yhdessä. On viime kädessä valtion vastuulla huolehtia, että kunnat pystyvät vastaamaan palveluiden järjestämisestä ja että julkinen talous pysyy tasapainossa.

Suomen hallitus on EU:n komission arvion mukaan käyttänyt elvytysvaransa 80 prosenttisesti veronkevennyksiin. SDP on johdonmukaisesti vaatinut massiivisten veroalennusten sijasta elvytyksen suuntaamista kuntiin ja erityisesti nopeasti työllistäviin hankkeisiin. Tämä tarkoittaa panostuksia palveluihin ja investointeihin.

Kuntatalouteen on kuitenkin muodostumassa ensi vuodelle yhden tuloveroprosentin suuruinen aukko. Käytännössä kunnat kurovat alijäämää umpeen nostamalla kunnallisveroprosenttia, ottamalla lisää velkaa, myymällä omaisuutta ja supistamalla investointeja. Kaikista julkisista investoinneista kunnat toteuttavat kaksi kolmasosaa.

Valtakunnallinen tilanne näkyy myös Turussa. Kunnallisveroprosenttia joudutaan korottamaan, omaisuutta myymään ja hakemaan säästöjä. Hallituspuolueet keskusta, kokoomus, vihreät ja rkp kantavat ensisijaista vastuuta julkisesta taloudesta. Näiden puolueiden arvovalinta on ollut kaventaa julkisen sektorin tulopuolta veronalennuksin, mikä on nyt johtamassa leikkauksiin kunnissa. Syystäkin SDP on suhtautunut hyvin kriittisesti tilanteeseen.

Turun talousarvio on syntymässä vaikean taloustilanteen varjostamana. Sosialidemokraateille tärkeintä on ollut turvata sosiaali- ja terveystoimen peruspalvelut sekä opetus. Tämä tarkoittaa, että voimavarat on kohdennettu ensisijaisesti peruspalvelulautakunnan ja opetuslautakunnan talousarvioon.

SDP ei ole myöskään ollut valmis hyväksymään lomautuksia ja irtisanomisia taloustilanteen paikkaamiseksi vuonna 2010. Olemme vaatineet, että kolmannen sektorin vapaaehtoistyöltä ja ennakoivalta nuoriso-, liikunta- ja kulttuurityöltä ei viedä toimintaedellytyksiä. Peruspalveluiden turvaaminen edellyttää puolestaan tulopuolen turvaamista muun muassa veron korotuksin.

Suomen hallituksen olisi pitänyt osoittaa vaikean taloustilanteen vuoksi kunnille lisää valtionosuuksia. Tästä valtakunnanpoliittisesta asetelmasta johtuen SDP:n valtuustoryhmä on joutunut työskentelemään hartiavoimin, jotta sosialidemokraattiset tavoitteet on saatu sisällyttyä Turun talousarvioon.

Hyvää isänpäivää

2009-11-24T15:26:00.001+02:00

Isänpäivän kirjoitus Savon Sanomissa 8.11.2009

Tänään on isänpäivä. Kolmen lapsen isänä aion hyvällä omalla tunnolla pitää hetken politiikasta vapaata.

Me nuoremman sukupolven poliitikkoisät olemme melko harvalukuinen laji. Kiireisen työn yhdistäminen perhe-elämään ei ole aina niin mukava yhtälö. Helpomminkin voisi elantonsa hankkia. Toisaalta jos politiikassa ei olisi mukana myös lapsiperheellisiä, yksipuolistuisi keskustelu ja myös päätöksenteko. Asiantuntijat ja tilastot eivät korvaa jokapäiväisiä kokemuksia.

Poliitikkoperheen arjesta kertovissa tarinoissa on tuttuja sävyjä. Lehdenlukua aamulla ei saa häiritä ja uutiset merkitsevät hiljaisuutta. Tosin nykyisin kovalevytallentimet ja netin uutislähetykset helpottavat, jos poliitikko terrorisoi perheen iltaa tylsillä ajankohtaisohjelmilla.

Myös julkisuus vaikuttaa. Kun SDP:n EU-vaalitappioon haettiin syyllisiä, niin poikani kysyi katseltuaan tv-uutisia, että onko isä tehnyt jotain väärää. Sävyn aistii, vaikkei asiaa ymmärtäisikään.

Leikkuri lapsiperheiden palveluilla

SDP:n edellisen puoluekokouksen jälkeen käytiin hyvää perhepoliittista keskustelua päivähoidon maksuttomuuden ympärillä. Ilmassa oli hämmästyttävää tuohtumusta. Kuinka demarit kehtasivat ehdottaa päivähoitoa maksuttomaksi? Joidenkin mielestä ”ilmaisuus” olisi ilmeisesti johtanut päivähoidon pilaantumiseen.

Maksuttoman päivähoidon kustannus olisi ollut valtiolle puolet ruoan alv:n alennuksesta. Vastaavasti hallitus korotti juuri puolustusmäärärahoja enemmän kuin mikä on päivähoitomaksujen vuosittainen osuus. Nämä ovat arvovalintoja.

Lasten ja lapsiperheiden palveluiden tulevaisuus huolestuttaa. Keskeisin syy on kuntien jatkuvasti kiristyvä talous. Tällä hetkellä kuntien taloudessa on ensi vuodelle 850 miljoonan euron aukko. Vaje ei jakaudu tasaisesti kaikkiin kuntiin, vaan verotulomenetykset kohdistuvat pääosin suuriin kaupunkeihin.

Leikkaukset vaikuttavat suoraan perheiden tarvitsemiin palveluihin. Kustannuksiin suhteutettuna eniten tulevat heikentymään terveystoimen ja sosiaalitoimen palvelut sekä opetus. SDP on esittänyt koko ajan suurempia valtionosuuksia kunnille sen sijaan, että julkisen talouden tulopuolta heikennetään massiivisin veronalennuksin. Kuntapoliitikoille ei jää juurikaan pelivaraa, jollei valtio tule apuun. Kysymys on jälleen arvovalinnasta

Kuluneella viikolla Euroopan komissio arvosteli Suomea voimakkaasta veroelvytyksestä. Kulutus ei ole lisääntynyt, vaan yksityistalouksien säästämisaste kasvaa. Samaan aikaan julkinen sektori kuihtuu. Esille nousee koko ajan vakuuttavampia näyttöjä hallituksen talouspolitiikan virheellisyydestä.

Julkisen sektorin alasajosta on se valitettava seuraus, että verovaroin tuotettujen palveluiden sijasta kaikki alkaa maksaa. Silloin Suomi muuttuu varakkaiden yhteiskunnaksi, jossa tulotaso ratkaisee pärjäämisen.

Työelämä kilpailuttaa aikaa perheeltä

Ajan varaaminen perhe-elämälle on entistä haasteellisempaa. Vaikka ihmisillä on vapaa-aikaa, moni kokee, ettei aika riitä. Työn ja vapaa-ajan raja on entistä enemmän veteen piirretty viiva. Määräaikaiset työsuhteet tekevät työntekijöistä kuuliaisia. Sähköpostit luetaan iltaisin ja kännykästä tavoittaa aina.

Vaikka perhevapaita ja joustoja on lisätty lainsäädännön avulla, niin esimerkiksi osittaisilla hoitovapailla olleet naiset eivät tutkimusten mukaan usein etene työurallaan, tai ainakin eteneminen hidastuu merkittävästi. Miesten perhevapaiden käyttö on kasvussa, mutta edelleenkin harvinaisempaa.

Lainsäädäntöteitse ei välttämättä päästä kaikkiin tavoitteisiin työ- ja perhe-elämän yhdistämisessä. Työajan määräytyminen ja joustot ovat työntekijöiden ja työnantajien välillä sovittavia ja yhteen sovitettavia asioita. Esimerkiksi varhain alkava työ on haasteellinen vanhemmalle, joka vie lapset päivähoitoon. Joka aamuista stressiä voi vähentää huomattavasti, jos työnantaja joustaa. Tiedän tapauksen, jossa äidin oli pakko käyttää autoa työmatkoihin lasten vuoksi, mutta tätä ei huomioitu parkkipaikkoja jaettaessa. Pienellä harkinnalla olisi saatu aikaan iso hyöty.

Sopiminen laajassa mittakaavassa on pysähtynyt Suomessa. Tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta luovuttiin elinkeinoelämän painostuksesta maan hallituksen silittäessä myötäkarvaan. Nyt sovitaan paikallisesti mitä sovitaan. On vaikea kuvitella, että ajankäyttö ja työelämän joustavuus tällä politiikalla paranevat. Työn pitää olla mielekästä, mutta tarvitaan myös mahdollisuuksia vaikuttaa oman vapaa-ajan määräytymiseen erilaisissa elämäntilanteissa. Ei ole kenenkään etu, jos työelämä uuvuttaa ihmiset varhain pois.

On suuri joukko suomalaisia, joille perhearvot merkitsevät paljon. Halutaan viettää vapaa-aikaa läheisten kanssa, nauttia tavallisista asioista ja turvata perhe-elämä. Ainakin tänään meidän isien pitää ottaa rennosti!

Oikein hyvää isänpäivää!

Mikä on hallituksen linja EU-huippuvirkakysymyksessä?

2009-10-17T11:23:00.002+02:00

Ei voi muuta kuin ihmetellä kokoomuksen ja keskustan ministerien ristiriitaisia lausuntoja suomalaisten sosialidemokraattien EU:n presidenttiehdokkuuksista. Välillä valtioneuvosto tekee töitä kaikkien suomalaisten ehdokkaiden puolesta, välillä taas painostetaan kaikkia keskittymään Olli Rehnin ehdokkuuden taakse. Mikä on hallituksen linja?

Esimerkiksi ulkoministeri Stubb ja pääministeri Vanhanen tuntuvat olevan eri linjoilla, kun puhe kääntyy sosialidemokraattisten ehdokkaiden tukemiseen. Hallituksen sisällä puoluepolitiikka ja kansallisen edun ajaminen näyttävät menevän solmuun. Suhmuroinnilla ei saa vaarantaa suomalaisten mahdollisuuksia EU:n huippuvirkoihin.

Suomen pitää yhtenäisesti seistä ehdokkaittensa takana. Lipposen tai Ahtisaaren ehdokkuus ei sulje pois Olli Rehnin ehdokkuutta.

Suomalaisille sosialidemokraateille tilanne on tietenkin jo tällaisenaan mieltä nostattava. Mikään muu puolue Euroopassa tuskin voi ylpeillä sillä, että kaksi sen edustajaa olisi kansainvälisissä spekulaatioissa nostettu 10 kärkiehdokkaan joukkoon. Yli 500 miljoonan asukkaan unionissa tämä on kova suoritus miltä tahansa puolueelta.

Konkelo lautakasassa

2009-10-09T07:43:00.000+02:00

Pääministerin lautakasaongelma on ajautunut shakkitermein pattiin. Ylen todistaja ei todista ilman oikeudenkäyntiä ja pääministeri ei aio käydä oikeutta.

Tulee mieleen satu, jossa muija yrittää päästä possunsa kanssa kotiin. ”Härkä ei juo vettä, vesi ei sammuta tulta, tuli ei polta keppiä, keppi ei lyö koiraa, koira ei pure possua, possu ei mene aidan yli ja minä en pääse yöksi kotiin.” Sadussa sinnikäs työ johtaa viimein lopputulokseen.

Onko kysymys ylipäätään lautakasaongelmasta? Paljastaisiko oikeudenkäynti jotain muuta kiusallista, vaikka väitteet laudoista eivät pitäisikään paikkaansa? Toisaalta virheellinen syytös Suomen pääministeriä kohtaan olisi vakava juttu sekin.

Kysymykset roikkuvat synkkinä pilvinä luottamuksen horisontissa.

Kallin laki ja logiikka

2009-10-08T09:39:00.002+02:00

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli vaati viime viikolla YLE:n pääjohtaja Mikael Jungnerin eroa YLE TV2:n Silminnäkijä ohjelmassa esitettyjen toistaiseksi todistamattomien väitteiden vuoksi.

Tämä ”Kallin laiksi” ristitty menettely tarkoittaa, että johtaja kantaa vastuun organisaation toimista.

Se, että Kalli ei halua soveltaa keksimäänsä lakia omassa puolueessaan, tunnetaan nimellä ”Kallin logiikka.”

Kallin logiikan takuumiehenä toimii keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas. Hän todistaa mustan valkoiseksi, jos ns. keskustan etu sitä vaatii.

It´s happening again

2009-09-28T22:35:00.005+02:00

Ylen Silminnäkijä-ohjelma vätti hetki sitten, että rakennusliike olisi maksanut pääministeri Vanhansen omakotitalon rakennusmateriaaleja. Ohjelma puhui "varsin kalliista rakennustarvike-erästä."

Jos väite pitää paikkansa, Suomen pääministeri eroaa vuorokauden sisällä.

Kamerat koholle. Huomisesta tulee mielenkiintoinen päivä Suomen politiikan historiassa.

Rahan vallasta kansanvaltaan

2009-09-27T08:59:00.003+02:00

Kutsuvieraskolumni Savon Sanomissa 27.9.

Vaalirahakohu ei näytä laantuvan. Päivä päivältä esiin nousee uusia paljastuksia. Ihmisten usko poliittiseen järjestelmään on koetuksella.

Matti Vanhasen toinen hallitus on tätä menoa tekemässä skandaalien Suomen ennätystä. On vaikea vielä ennakoida, mitä seurauksia rahapaljastuksilla on tuleviin vaaleihin, mutta varmaa on, että vaalirahoittamisen kulttuuri tarvitsee pysyvän muutoksen avoimuuteen.

Vapaat vaalit ovat kaikille suomalaisille kansanvallan ydin. Vaaliaktiivisuus on ainakin karkea demokraattisen tilan mittari.

Kansalaisten äänestysinto on ollut ilman kohujakin jo pitkään laskussa. Äänestämättömyys ja osallistumattomuus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on monien mielestä yhä hyväksyttävämpää, ellei jopa muodikasta. Kansanvalta edellyttää vaaleja ja vaalit edellyttävät uskottavan määrän äänestäjiä.

Vuoden 1995 jälkeen ainoastaan presidentinvaaleissa on ylletty yli 70 prosentin äänestysaktiivisuuteen. Pahin pohjanoteeraus ovat EU-vaalit, joissa vain neljä kymmenestä käyttää äänioikeuttaan.

Huolestuttavaa on, että viimeaikaisissa tutkimuksissa asiakysymysten merkityksen on havaittu vähentyneen äänestyskäyttäytymiseen vaikuttavana tekijänä. Myös henkilöiden merkitys on vähentynyt. Yhä useammin äänestäjiä liikuttavat erilaiset tunneseikat, imagot ja fiilikset. Pian voidaan jo puhua fiilisvaaleista.

Palaako politiikka politiikkaan?

Vaalimainonnalla on epäilemättä ollut oma vaikutuksensa politiikasta ja vaaleista muotoutuneisiin käsityksiin. Ehdokkaan on vaikea olla uskottava, ellei hän laita itsestään mainoksia lehtiin, kadunvarsiin, tai esiinny televisiossa. Puolueiden mainoksissa poliittisia tavoitteita on jopa yritetty haudata tunnelmien ja sloganeiden sekaan.

Kampanjarahoituksen vähentymisellä voisi olla positiivisiakin vaikutuksia. Ehkä politiikka palaa takaisin politiikkaan. Kansalaistapaamiset, vaaliväittelyt, mielipidekirjoitukset, blogit, Facebook sekä muut uuden median välineet eivät vaadi vaalirahaa, vaan mielipiteitä ja kykyä vakuuttaa yleisö.

Kaikissa muissa pohjoismaissa puolueet kiertävät omilla kannatusalueillaan ja käyvät ihmisten kotiovella muistuttamassa vaaleista. Noissa maissa äänestysaktiivisuus on selvästi korkeampi kuin Suomessa.

Suomessa on pohdittu 2000-luvulla jo useaan kertaan äänestysaktiivisuuden kohottamista. Toistaiseksi yksikään pohdinta ei ole johtanut lainsäädäntömuutoksiin.

Nyt olisi aika käynnistää työ, joka tavoittelisi äänestysaktiivisuuden kohottamista myös lainsäädännön keinoin. Keskusta on ehdottanut eri vaalien yhdistämistä, koska vaalit maksavat niin paljon. Ehdotus on hyvä, mutta peruste on huono. Ei vaalien yhdistämistä pidä pohtia puoluerahoituksen näkökulmasta, vaan demokraattisen osallistumisen eli äänestysaktiivisuuden näkökulmasta.

Muita keinoja äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi olisivat ennakkoäänestysajan ja varsinaisen vaalipäivän yhdistäminen siten, ettei äänestämiseen synny välipäiviä, listavaalin käyttöönotto EU-vaaleissa, sähköisen äänestämisen laajentaminen sekä kansalaisvelvollisuuden korostaminen.

Läpinäkyvyyttä ja kattoja

Tarastin toimikunta pohtii kuumeisesti vaalirahoituksen tulevaisuutta. Järjestelmän läpinäkyvyyden kannalta tämä työ on kaikkein tärkeimmässä asemassa.

SDP on lähtenyt siitä periaatteesta, että yli kahden tuhannen euron tukien puolueille tulee olla julkisia. Saman periaatteen pitää koskea myös lähiyhteisöjä ja yhtiöitä silloin kun kysymys on puolueen tai vaalien tukemisesta. Puoluerahoituksen julkisuus on ensisijainen periaate.

Kampanjakatoista väännettiin kättä jo ehdokkaiden vaalirahoituslakia säädettäessä. Vihreät kannattivat kampanjakattoa vielä Tarastin toimikunnassa, mutta eduskuntaan vihreiden oikeusministeri Tuija Brax toi esityksen, joka ei pitänyt sisällään kampanjakattoa. Hallituspuolueet jyräsivät tuolloin kampanjakaton kumoon.

On mielenkiintoista nähdä, onko takki nyt kääntynyt ja kuinka monta kertaa se vielä kääntyy.
Vihreät ovat ilmoittaneet, että heidän luottamus hallituksen ja eduskunnan toimintakykyyn on sen varassa, saadaanko tarpeelliset uudistukset aikaan vaalirahoituslainsäädännössä. Vihreät ovat nykyiseen valta-asemaansa sen verran rakastuneita, että "tarpeellisten uudistusten" käsite saattaa olla tässä tapauksessa hyvin venyvä.

Kaatuuko hallitus?

Avainkysymys hallituksen tulevaisuuden kannalta on miten kokoomus hallitusyhteistyöhön suhtautuu. Jos kokoomus laskee, että se pääsisi uusien vaalien kautta pääministeripuolueeksi, ajatus voi olla houkuttava keskustan ja Vanhasen ajautuessa päivä päivältä ahtaammalle.

Vaikka pääministerin pitääkin olla aloitteentekijä eduskunnan hajottamiskysymyksessä, voi eduskunnan enemmistö aina valita itselleen tällaisen pääministerin. Valta hajottamisesta kuuluu kuitenkin presidentille.

Toisessa vaihtoehdossa kokoomus voi vetää luottamuksensa pois pääministeriltä ja toivoa, että vaihdoksella pöytä puhdistuu. Mutta vaalirahasotkussa ryvettymätöntä kandidaattia on vaikea löytää, eikä moni hallituksen nykyisistä ministereitä ole liikkeellä sen puhtaammalla omatunnolla.

Kolmas vaihtoehto on, ettei muutoksia tapahdu. Toistaiseksi tämä on todennäköisintä.

Missä voit saada osinkotulolle ansionmenetyskorvauksen?

2009-09-01T07:38:00.002+02:00

Turun kaupunginvaltuusto päätti eilen ansionmenetyskorvauksista. Yrittäjien osalta ansiotuloksi lasketaan tästä eteenpäin verotuksessa vahvistetut ansiotulot sekä sellaiset osinkotulot, jotka on nostettu yhtiöistä, joista ansionmenetyskorvausten hakija omistaa yli 50 prosenttia. Korvauksen yläraja on 50 euroa tunnilta.

Päätös oli talouden ja Turun kaupungin toiminnan kannalta hyvin pieni, mutta periaatteellinen. On vähän vaikea sanoa milloin osinkotulon ansainta alkaa ja milloin se loppuu, ja miten juuri kaupunginvaltuuston kokous on estämässä osinkotulon ansaintaa. Huomattakoon myös, että osinkotulo on yksityisyrittäjälle verotonta aina 90.000 euroon saakka, eikä osinkotulosta makseta kunnallisveroa lainkaan.

Asian periaatteellisuuden vuoksi siitä äänestettiin, mutta hävittiin. Mielenkiintoista, kuinka vihreät löytävät aina tämän tyyppisissä kysymyksissä hyvän yhteyden porvaripuolueiden kanssa,

Maailman talous elpyy, mutta elpyykö Suomen talous?

2009-09-01T07:16:00.004+02:00

Kolumni Savon Sanomissa:

Viime viikkoina maailman taloustilanteen osalta on tullut varovaisen positiivisia viestejä. Toisaalta elvytyspakettien vaikutusten tuleekin näkyä. Olisi todella huolestuttavaa, jos minkäänlaista positiivista signaalia ei tulisi.

Ratkaisevaa on, onko viime aikojen toipuminen merkki myös reaalitalouden toipumisesta, eli onko lyhyen aikavälin velkaelvytys käynnistänyt myös aidon kasvun. Tällöin niin sanottu V-teoria pitäisi paikkansa.

Epäilijät pelkäävät, että toipuminen perustuu lähinnä velalla elvyttämiseen ja jää lyhytaikaiseksi. Tällöin talouskehitys muistuttaisi W:n muotoista käyrää ja pienen nousun jälkeen edessä olisi uusi, mahdollisesti vielä syvempi taantuma.

Velkaelvytyksen idea on ollut, että elvytys toimisi katalyyttinä aidon kasvun käynnistymiselle ja myös velan maksusta selvittäisiin tällöin nopeammin. Kansainvälisesti velkasummat ovat kuitenkin kasvamassa rajusti ja kun ikääntymisen aiheuttama kuormitus kohtaa ensi vuosikymmenellä, on todella syytä toivoa, että elvytyspolitiikka tehoaa.

Työttömyyden noususta tulee ykkösongelma

Elvytykseen lasketaan Suomessa käytetyn kolme miljardia euroa. Veronalennusten osuus tästä on lähes kaksi miljardia.

Tosiasiallisesti veronalennuspaketista päätettiin jo viime vuoden elo-syyskuussa, kauan ennen kuin valtiovarainministeri oli edes myöntänyt taloustaantuman tulemisen. Veronalennuspakettia ryhdyttiin yllättäen kutsumaan julkisuudessa elvytyspaketiksi, eikä kukaan ole asiaa sen koommin kyseenalaistanut.

Suomi on edelleen vakavassa taantumassa. Vientivoittoinen talous ja rakenteellisten ongelmien purkautuminen taantuman yhteydessä saattavat vaikeuttaa Suomen nousua. Työttömyyden kasvusta tulee kansakunnan sosiaalinen ykkösongelma ja syrjäytymistä aiheuttava tekijä.

Ensi vuosikymmenellä työvoiman määrä Suomessa vähenee. Jos haluamme säilyttää nykyisen hyvinvoinnin tason, oma työvoimamme ei tule siihen riittämään. Jos laman seurauksena osa nykyisistä työntekijöistä menettää työkuntonsa syrjäytymisen vuoksi, tuottavuus laskee ja niin myös nykyinen hyvinvointimme taso. Se tarkoittaisi hyvinvointiyhteiskunnan murenemista ja julkisten palveluiden merkittävää heikentymistä. Siksi tulisi nyt tehdä kaikki voitava työttömyyden nousun estämiseksi.

Elinkelpoisten yritysten kaatuminen lamasta johtuviin väliaikaisiin ongelmiin tulee estää. Yritykset tarvitsevat takauksia vaikeimman yli, mutta yritykset tarvitsevat myös töitä, varsinkin pk-sektorilla. Julkinen talous ja investoinnit voisivat taas näitä töitä tuottaa. Ongelmana kuitenkin on, että hallitus ei halua panostaa vahvaan julkiseen sektoriin. Kuntatalouteen on jo kuluvalle vuodelle muodostunut 1,8 miljardin vaje.

Karhunpalvelus kasvukeskuksille

Juuri nyt taantuman torjunta vaatii nopeasti käynnistyviä, työllistäviä hankkeita. Kasvukeskuksiin sijoittuvien kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentaminen olisi järkevää sekä suhdanne- että rakennepoliittisesti. Ellei asuntojen tarjonta kasva, työvoima ei pääse asettumaan sinne, missä sitä eniten tarvitaan kun lamasta on selvitty.

Vuokra-asuntojen rakentaminen ja investointien toteuttaminen ei ole mahdollista nykyisessä talouden tilanteessa kuntien omin voimin. Merkittävimmät säästöpaineet kohdistuvat juuri kasvukeskuksiin ja muut kunnat eivät juuri vuokra-asuntoja rakenna.

Päähallituspuolue Keskusta on kuitenkin kuntapoliittisilla linjauksillaan tekemässä suurta karhunpalvelusta kasvukeskuksille. Valtionosuuspainotteisiin kuntiin, joiden kuntapolitiikkaa Keskusta hallitsee, ei lama näytä vaikuttavan juuri mitenkään.

Keskusta ei halua jatkaa Paras-hanketta, eli se ei halua puhtaasti poliittiseen vallankäyttöön liittyvistä syistä tehostaa valtionosuuskuntien taloutta kuntaliitoksin. Kasvukeskuksille sen sijaan esitetään tuottavuusohjelmaa, joka olemassa olevissa olosuhteissa tarkoittaa leikkauslistoja.

Keskusta näyttää myös kunnostautuneen kaikessa hiljaisuudessa vanhan siltarumpupolitiikan saralla. Elvytyksen nimissä tehtyjä investointihankkeita on ripoteltu sinne tänne maakuntiin. Investointihankkeet tulisi ensisijaisesti kohdistaa sinne, missä ne tukevat tukea kasvua uuden nousun edellytyksiä.

Lisäpanoksia työllisyyteen ja kuntatalouteen

Ensi vuoden talousarvion pitäisi pitää sisällään nopeasti käynnistyviä ja oikein kohdennettuja työllistäviä hankkeita. Erityisesti on mahdollistettava kohtuhintaisen asuntotuotannon rakentamista ja parannettava kuntien vaikeaa taloudellista tilannetta. Lisäksi tarvitaan riittävät resurssit työvoimapolitiikan hoitamiseen ja työllistävien yritysten takauksiin.

Onko Suomella elvytykseen varaa? Valtion velka on tällä hetkellä 57 miljardia ja kuntien velka noin 10 miljardia. Tänä vuonna velkarahaa tarvittiin 10 miljardia ja ensi vuonna tarvitaan 13 miljardia. Velkaantumistahti on nopea, mutta toisaalta valtionvelan osuus bruttokansantuotteesta on alhainen moniin muihin maihin verrattuna.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF:n arvion mukaan kymmenen rikkaimman G20-maan julkinen velka oli keskimäärin 78 prosenttia bruttokansantuotteesta. Nykymenolla velka kasvaa vuoteen 114 prosenttiin vuoteen 2014 mennessä tai pahimmassa tapauksessa jopa 150 prosenttiin. Suomen velkasuhde on tällä hetkellä noin 30 prosenttia, eli verrattain matala.

Myös virheellisen politiikan laskua voidaan maksaa pitkään. Säästöt on aina helppo perustella, mutta väärissä paikoissa säästäminen voi tulla pidemmällä aikajänteellä todella kalliiksi. Laiminlyönnit saattavat jättää kunnat ja työntekijät vaikeuksiin vuosikausiksi. Edessä on joka tapauksessa ikääntymisen ja työvoimapulan ongelmat, vaikka talous lähtisikin maailmalla kasvuun.

On erittäin toivottavaa, että hallitus heräisi toisenlaiseen todellisuuteen työllisyyden ja hyvinvointipalveluiden tulevaisuuden puolesta.

Vaaliraha - politiikan dopingilmiö

2009-09-01T07:14:00.004+02:00

Kolumni Savon Sanomissa

Vaalirahoituskeskustelu sai vuosi sitten kokonaan uuden luonteen kun kävi ilmi, ettei osa kansanedustajista ollut noudattanut ilmoitussäännöksiä. Kohu meni tuolloin hämmästyttävänkin nopeasti ohi, vaikka rahaa oli vastaanotettu jopa ministeritasolla muun muassa veroparatiisiin merkityiltä yhtiöiltä.

Uusin kohu alkoi kesäkuussa EU-vaalien jälkeen, kun Keskustan Nova Groupilta saamat tukisummat tulivat julki. Samalla paljastui, että tuet oli piilotettu ainakin neljään bulvaaniyhdistykseen, jotka oli perustettu vain vaalirahan keräämistä ja jakamista varten ja ehditty jo muodollisesti lopettaakin.

Keskusta joutui julkisuudessa selkä seinää vasten ja julkisti vaalirahoitustaan joiltakin osin. Samalla Keskusta vaati myös Kokoomusta ja SDP:tä avaamaan rahoituksensa. Näin tekemällä Keskusta toivoi huomion siirtyvän kiusallisista kysymyksistä muualle.

Varsinainen Pandoran lipas kuitenkin aukesi, kun kävi ilmi, että vaalirahoitukseen osallistuneet liikemiehet, Keskustan puoluejohto sekä Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja olivat tavanneet pääministerin virka-asunnolla alkuvuodesta 2007. Tämän seurauksena paljastui lukuisia muitakin tapaamisia, joiden motiiveja on ihmetelty. Pääministerin aiemmat puheet eduskunnan edessä alkoivat kuulostaa totuuden kiertelyltä. Myös Kuntien eläkevakuutuksen toimet joutuivat läpivalaisuun ja kuittiepäselvyydet ovat johtaneet rikostutkintaan.

Onko ilmaisia lounaita?

Useissa puheenvuoroissa on korostettu, ettei ole tapahtunut mitään laitonta ja tukien vastaanottaminen ei ole laitonta. Näin ei välttämättä ole. Jos tukien vastaanottamiseen liittyy ehtoja, liikutaan harmaalla vyöhykkeellä myös juridisessa mielessä. Näyttöä voi kuitenkin olla hyvin vaikea saada.

Pääosin Keskustaa ja osin myös Kokoomusta rahoittaneet liikemiestahot ovat kertoneet rahoittamisen motiiviksi edesauttaa porvarihallituksen syntymistä Suomeen. Tässä pyrkimyksessä onnistuttiin. Mutta edelleen ilmaan jää roikkumaan kysymysmerkkejä. Miksi juuri kaavoittamisen ja rakentamisen saralla toimiva pieni piiri oli valmis sijoittamaan suuria summia varsin epätodennäköiseen uhkapeliin? Sanonta kuuluu, ettei ilmaisia lounaita ole.

Säännöt rahoituksen julkistamiseksi

SDP:n ja Kokoomuksen suuntaan on kohdistettu vaatimuksia vaali- ja puoluerahoituksen avaamiseksi. Keskustan taholta tulleet vaatimukset avoimuudesta ovat pelin politiikkaa. Myös tiedotusvälineet ovat olleet ahkeria aiheen osalta, mikä kuuluukin oleellisesti niiden tehtävään. Kansalaisilta palautetta on kuitenkin tullut hyvin vähän.

Hallitus asetti vuosi sitten Tarastin toimikunnan pohtimaan säännöstöä vaali- ja puoluerahoitukseen. Kiireellisimpänä työnä toimikunta teki ehdotuksen ehdokkaiden vaalirahoituksesta ja eduskunta päätti uusista säännöksistä kuluneena keväänä. Toimikunnan seuraavana työnä on ollut puoluerahoitus. Pidän ainoana kestävänä tapana, että asiat sovitaan virallisissa elimissä, ei huutokauppamenettelyssä lehtien palstoilla.

Rahoituksen avoimuuden osalta kaikkien puolueiden on oltava samalla viivalla, mikä edellyttää selkeitä yhteisiä sääntöjä. Omaehtoisessa ilmoittelussa on aina se ongelma, että kukaan ei valvo, jos jotain jääkin ilmoittamatta vaikkapa vain erilaisen tulkinnan vuoksi. Myös kysymys puolueiden lähiyhteisöjen rahoituksesta on tässä yhteydessä oleellinen. Lähiyhteisön rahaliikenne siltä osin, kun se koskee puolue- tai vaalirahoitusta, tulee olla julkista samojen säännösten mukaisesti.

Vaalirahoituskeskustelu on tuonut mielenkiintoisella tavalla esiin myös median roolin. Esimerkiksi julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen on nostanut esille aiheellisia huomioita. Media on hyvin tärkeässä asemassa tiedon välittäjänä. Voiko vaalirahoittaja ostaa median hiljaiseksi? Voiko henkilö, jonka perheenjäsen on saanut mittavan avustuksen kohuyhdistykseltä, osallistua vaalirahauutisten välittämiseen ja kommentointiin? Onko puolueiden mainosrahoilla vaikutusta? Useimmilla lehdillä ja kaupallisilla tv-kanavilla on hyvinkin tarkkaa tietoa puolueiden tai ehdokkaiden mainontaan käyttämistä rahoista.

Tulevaisuudessa avoimeen rahoitukseen

SDP:n osalta olemme todenneet, että tulemme palaamaan julkistamisasiaan alkusyksystä, kun Tarastin toimikunnan työ etenee. Ainakin tiedotusvälineissä on kyselty ammattiyhdistysliikkeen tuesta SDP:lle. SDP on saanut ammattiyhdistysliikkeen piiristä säännöllistä tukea aina 70-luvun alkupuolelta saakka. Edellisvuonna tuen suuruus oli vajaa 400.000 euroa. Työväenpuolue, kuten myös ammatillinen työväenliike, on syntynyt yli sata vuotta sitten samojen toimijoiden parissa ja molemmilla on historian saatossa ollut samoja yhteiskunnallisia tavoitteita muun muassa työntekijöiden oikeuksiin liittyen. SDP:n yhteys ammattiyhdistysliikkeeseen on edelleen yksi suomalaisen työelämän tukipilareita, vaikka valmiiksi neuvotelluista työehtosopimuksista ja työlainsäädännöstä sitä ei heti huomaisikaan.

Vaali- ja puoluerahoihin liittyvä kuohunta on varmasti herättänyt ihmetystä ja myös aiheellista närkästystä. Tulevaisuuden osalta poliitikoilla onkin edessään vain yksi tie - avoin rahoitus. En laittaisi yhtään vastaan, vaikka vaaleihin käytettävät rahasummat pienenisivät merkittävästi. Ehkä se osaltaan palauttaisi poliittista keskustelua takaisin juurilleen imagomainonnan ja vallitsevan hölynpölykulttuurin sijasta.

Lopuksi on vielä todettava, että poliittinen kansalaistoiminta ei ole erilaisten rahalähteiden etsintää ja epämääräistä suhmurointia. On harmillista, jos vaalirahakeskustelu jättää sellaisen mielikuvan. Monet ihmiset uhraavat pyyteettömästi aikaansa talkootöihin ja vaikuttamiseen erilaisissa yhdistyksissä ja tukiryhmissä.

Joskus on aiheellista avata ovet ja ikkunat ja antaa ilman vaihtua, jotta oleellinen ei pääsisi unohtumaan. Jos jotakin hyötyä nyt käydystä keskustelusta on, niin uskon, että tämän prosessin jälkeen vaali- ja puoluerahoituksen kulttuuri on keskeisesti muuttunut Suomessa.

EU-vaalit ja puuttuva punainen viiva

2009-09-01T07:12:00.003+02:00

Kolumni Savon Sanomissa:

Tänään on EU-vaalipäivä, viimeinen mahdollisuus äänestää oma edustaja Euroopan parlamenttiin seuraavaksi viisivuotiskaudeksi.

Yllättävän moni miettii tänä aamuna miksi äänestää eurovaaleissa. Äänestysaktiivisuus on perinteisesti ollut EU-vaaleissa alhainen. Tämä on saanut monet pohtimaan keinoja äänestysvilkkauden lisäämiseksi.

Miksi jätetään äänestämättä?

Ennen tätä päivää Euroopan parlamentin vaalit on pidetty Suomessa vuosina 1996, 1999 ja 2004. Ensimmäiset vaalit järjestettiin kunnallisvaalien yhteydessä ja tuolloin äänestysprosentti kohosi peräti 60,3 %:iin. Vuonna 1999 äänestysprosentti oli 31,4 % ja vuonna 2004 41,1 %.

Erityisesti eurovaaleissa alhaista äänestysaktiivisuutta selittää tuntemus, ettei EU-vaaleilla ole merkitystä. Moni on tullut vaalikentillä kysymään, mitä Suomen edustajat voivat europarlamentissa tehdä, kun heitä on vain 13. Suomesta valitut ehdokkaat eivät toimi Suomi-kyltin alla parlamentissa, vaan poliittisissa ryhmissä. Esimerkiksi nykyisessä sosialidemokraattisessa ryhmässä on 217 jäsentä parlamentin 785 edustajasta. Ryhmä on parlamentin toiseksi suurin ja sen vaikutusvalta perustuu kokoon ja yhtenäisyyteen, ei siihen, mistä maasta edustajat on valittu.

Moni myös kokee, ettei löydä itselleen sopivaa ehdokasta. Kun vaalipiirinä on koko maa, tunnetun ehdokkaan tai omalta alueelta tulevan sopivan ehdokkaan löytäminen voi olla haasteellista. Protestiksi äänestämättä jättäminen ei ehkä ole niin yleistä kuin oletetaan. Ainakaan näissä vaaleissa en ole yhtään sellaista mielenilmausta kohdannut.

Puolueet pyrkivät osaltaan vaikuttamaan siihen, että EU-vaaliasiat ja politiikka kiinnostaisivat. Näissä EU-vaaleissa myös media on kohtuullisesti tuonut esille erilaisia EU-asioita. Asiakysymyksiä enemmän on kuitenkin käsitelty yksittäisiin ehdokkaita ja persoonia.

Lisäisikö listavaali kiinnostusta?

Kun vaaliaktivointia mietitään erityisesti EU-vaaleissa, on huomio kiinnitettävä ensiksi vaalijärjestelmään. Nykyinen D´Hondtin suhteelliseen laskentaan perustuva vaalijärjestelmämme on vahvasti ehdokaskeskeinen. Tällaisen järjestelmän vastakohta on listavaali. Listavaalissa puolueet määrittävät ehdokkaiden valintajärjestyksen ja äänestäjä äänestää puoluetta. Listavaali on käytössä yhdeksässä EU-maassa, Saksassa, Espanjassa, Virossa, Ranskassa, Kreikassa, Unkarissa, Portugalissa, Romaniassa ja Iso-Britanniassa. On myös listavaalin kaltaisia järjestelmiä, joissa äänestäjä voi vaikuttaa listan järjestykseen nimeämällä itselle mieluisan ehdokkaan etusijalle. Tällainen vaalijärjestelmä on käytössä esimerkiksi Ruotsissa.

Listavaali pakottaisi puolueiden väliset poliittiset linjaerot enemmän esille vaalitaistelussa ja ehdokkaiden merkitys jäisi pienemmäksi. Kun EU-vaaleissa koko maa on yhtenä vaalipiirinä, voisi listavaali olla perustellumpi kuin nykyinen ehdokaskeskeinen järjestelmä. Vaatii ehdokkaalta todella paljon tehdä itsensä tunnetuksi koko maassa. Toisaalta tässäkin on riski, että vaalit kiinnostavat vielä vähemmän. Pääsääntöisesti listavaalimaissa äänestysprosentit ovat kuitenkin olleet korkeammat kuin Suomessa.

Yksinkertainen parannus nykyjärjestelmään olisi ennakkoäänestysajan jatkaminen vaalipäivään saakka. Äänestys katkeaa nykyisin ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän välillä neljäksi päiväksi. Mitään erityistä perustetta tälle ei ole, ääntenlaskennan järjestäminen olisi lähinnä käytännöllisyyskysymys. Vaalit ja kampanjat voisivat tällöin huipentua varsinaiseen vaalipäivään ja kiinnostavuus vaalien ympärillä mahdollisesti lisääntyisi.

Vaaliaktiivisuuden lisäämiseksi on myös keskusteltu Suomen jakamisesta vaalipiireihin EU-vaaleissa sekä erilaisista äänestysvelvoitteista. Esimerkiksi Belgiassa on käytössä äänestyspakko, mikä tarkoittaa, että viranomaiselle on annettava sakon uhalla hyväksyttävä selitys äänestämättä jättämisestä. Kreikassa virallisten asiakirjojen kuten passin saanti vaikeutuu, jos jättää äänestämättä. Suomeen äänestyspakko tuskin sopisi. Kansalaisvelvollisuuden korostaminen voisi paremminkin kuitenkin aktivoida äänestämiseen. Velvollisuutta ja vaalijärjestelmien tuntemusta tulisi vahvasti korostaa jo kouluopetuksessa.

Viihteelliset gallupit

Gallupeista on tullut vakiintunutta vaaliviihdettä. Omalla tavallaan nekin aktivoivat äänestämään tai ainakin lisäävät kiinnostavuutta vaaleja kohtaan. Toisaalta viime hetken gallupeilla on myös kyseenalainen puolensa. Kuinka luotettavia mittaukset lopulta ovat ja onko niillä manipuloiva vaikutus äänestyskäyttäytymiseen? Vaalit kuitenkin ratkaistaan vasta vaalipäivänä, jolloin yli puolet kaikista äänestävistä käy uurnilla.

Gallupien osalta tapahtuu myös lipsahduksia. Näissä EU-vaaleissa valtakunnallisen uutiskynnyksen ylitti ennakkoäänestyksen keskellä gallupina esitelty mittaus, josta puuttuivat korjauskertoimet. Nyt viimeisenä viikonloppuna on esitelty gallupeja, joissa ennustetaan läpimeneviä ehdokkaita. Perjantaina ja lauantaina julkaistut tutkimukset kuitenkin poikkeavat henkilöiden osalta melko paljonkin toisistaan. Joissakin maissa tämän tyyppiset galluptutkimukset ovat kiellettyjä ennen vaaleja juuri niiden oletetun manipuloivan vaikutuksen vuoksi.

Miksi tänään pitää äänestää?

Kirjoitin tällä palstalla 1.5. työntekijöiden oikeuksiin liittyvästä EU:n päätösvallasta. Ei ole yhdentekevää kuka asioistamme päättää. Muistettakoon myös, että Suomesta valitut edustajat vaikuttavat parlamentin poliittisissa ryhmissä ja tekevät poliittisia päätöksiä. Poliittisella värillä on näissä vaaleissa väliä. Demokratian toimivuuden kannalta äänestäminen on suorastaan kansalaisvelvollisuus. Voihan kysymyksen miksi äänestää, kääntää myös toisin päin: mitä hyötyä on jättää äänestämättä?

Vaalispekulaatio

2009-05-26T19:00:00.002+03:00

HS julkaisi viime viikonloppuna mittauksen, jossa kysyttiin ihmisten äänestysvarmuutta EU-vaaleissa.

Äänestysvarmuus on nyt alempi kuin 2004. Nyt 63 prosenttia sanoo äänestävänsä täysin tai melko varmasti, viime kerralla luku oli 73 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että äänestysprosentti laskisi edellisistä EU-vaaleista.

No, kaikkemme tehdään, että ihmiset äänestäisivät. Tätä kirjoitettaessa olen junassa palaamassa Pirkanmaan kierrokselta kotiin. Allekirjoittaneella on vielä kierrokset tekemättä Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa, Kymessä, Pohjois-Karjalassa ja Uudellamaalla. Ihmiset suhtautuvat kyllä myönteisesti ja ottavat esitteen, mutta silmistä näkee, että moni miettii äänestämisen sijaan muuta.

SDP:n kannattajien keskuudessa äänestysvarmuus onhieman koholla verrattuna edellisiin EU-vaaleihin. Kokoomuksella, keskustalla ja vihreillä äänestysvarmuus on taas laskenut. Kokoomuksen kannattajien äänestysvarmuus oli mittauksessa 44 %, SDP:n 40 %, keskustan 39 %, vihreiden 35 %, vasemmistoliiton 43 % ja perussuomalaisten 32 %.

Jos tästä laskee suoraviivaisen vaalituloksen käyttämällä TNS-Gallupin viimeisintä eduskuntavaalimittausta saadaan lukemiksi kokoomus 25,2 %, SDP 22,0 %, keskusta 18,3 %, vihreät 8,3 %, vasemmistoliitto 9,4 %, perussuomalaiset ja kristilliset 10,9 % (oletuksella, että kristillisten äänestysvarmuus on sama kuin kokoomuksen). Tällä skenaariolla paikkajako olisi 4,3,3,1,1,1. Korostettakoon, että lukemat ovat teoreettiset, mutta kuitenkin suuntaa antavat. Näistä luvuista voi sitten muodostaa kukin oman veikkauksensa.

Ennakkoäänestys alkaa jo huomenna. Ei muuta kuin kipin kapin äänestämään - SDP:tä tietenkin.

Lyhyt johdanto EU-politiikkaan

2009-05-26T18:26:00.004+03:00

Kolumni Savon Sanomissa 1.5.2009

Lyhyt johdanto EU-politiikkaan

Mitä muistat edellisistä EU-vaaleista? Ne pidettiin kesäkuussa 2004. Suomesta valittiin silloin 14 edustajaa. Yksi puheenaihe tuolloin oli tervan käytön salliminen. Lasse Lehtinen tervasi veneen ja lähetti sen silloiselle komission puheenjohtaja Romano Prodille. Alexander Stubb nousi tuntemattomuudesta Eurooppa-politiikan eturiviin.

Sadallatuhannella äänellä paikka parlamentista

Euroopan parlamentin vaalit pidetään kuukauden kuluttua, kesäkuun 7. päivä. Parlamenttiin valitaan Suomesta 13 edustajaa, yksi vähemmän kuin edellisissä EU-vaaleissa. Tämä tarkoittaa sitä, että äänikynnys yhden edustajan läpimenoon edellyttää vaaliliitolta noin kuuden prosentin kannatusta. Hieman äänestysprosentista riippuen kuusi prosenttia on noin satatuhatta ääntä.

Jos viimeaikaiset gallupmittaukset toteutuisivat vaalituloksena, niin paikkajakauma olisi seuraava: kokoomus 4, sdp 3, keskusta 3, vihreät 1, perussuomalaiset ja kristilliset 1 ja vasemmistoliitto 1. Nykyisistä puolueista RKP jäisi kokonaan ilman paikka. Mikäli joku yhden paikan ryhmistä saa lisäpaikan, on todennäköinen menettäjä keskusta tai kokoomus. EU-vaaleissa alhainen äänestysprosentti voi kuitenkin muuttaa tulosta gallupennusteisiin verrattuna.

Poliittiset ryhmät taittavat peistä parlamentissa

Suomesta valitut edustajat toimivat Euroopan parlamentissa omissa poliittisissa viiteryhmissään. Kaksi suurinta ryhmää ovat konservatiivien ja kristillisdemokraattien EPP-ED sekä sosialidemokraattien PES. Näillä kahdella ryhmällä on lähes kaksi kolmasosaa parlamentin 785 paikasta. Suomen sosialidemokraattiset mepit toimivat PES:n ryhmässä ja kokoomuksen mepit konservatiiviryhmässä. Seuraavaksi suurin ryhmä on sadan edustajan liberaaliryhmä ALDE, jota keskustan mepit edustavat. Vihreät ja vasemmistoliitto toimivat omissa pienemmissä viiteryhmissään.

Poliittinen jako isojen ryhmien välillä on varsin selkeä. Konservatiivit kannattavat oikeistolaista poliittista agendaa, vapaiden markkinoiden Eurooppaa. Sosialistiryhmä korostaa sosiaalista Eurooppaa, työntekijöiden oikeuksia ja markkinoiden säätelyä.

Liberaaliryhmä ALDE:n politiikka eroaa ainakin joiltain osin keskustan tavoitteista Suomessa. ALDE kannattaa muun muassa maataloustukien alasajoa ja useat ryhmän jäsenet edustavat varsin arvoliberaaleja näkemyksiä. Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen totesi hiljattain liberaaliryhmän olevan paljon kokoaan vaikutusvaltaisempi ryhmittymä. Tavoitteet huomioiden Vanhanen tuskin kuitenkaan toivoo, että liberaaliryhmän vaikutusvalta kovin paljon nykyisestään kasvaa.

Työntekijöiden oikeudet parlamentin kuumin aihe

Valitettavasti moni suomalainen kokee EU-parlamentin päätöksenteon itselleen etäiseksi. Euroopan eduskunnassa vaikutetaan kuitenkin moniin tärkeisiin asioihin kuten työehtoihin, yritysten toimintaedellytyksiin, palveluiden tuottamiseen, ympäristönsuojeluun, yleiseen turvallisuuteen, kansalaisten oikeuksiin ja EU-tukien jakautumiseen.

Työntekijöiden oikeudet ovat yksi parlamentin kuumimmista poliittisista aiheista. Erityisesti työssäkäyvien kannattaisi olla näissä vaaleissa valppaina. Nykyisen oikeistovetoisen EU:n aikana työntekijöiden oikeuksia on heikennetty markkinoiden vapauksien lisäämiseksi. Tästä esimerkkinä on useita työntekijöiden perusoikeuksia koskeneita ennakkotapauksia sekä työaikadirektiivi, jonka käsittely on yhä kesken.

Viking Linen tapauksessa oli kyse ammattiliiton – Suomen Merimies-Unionin – neuvotteluoikeudesta palkkoja ja työtaistelutoimia koskien Viron lipun alle siirretyllä Suomeen liikennöivällä aluksella. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin piti lakko-oikeutta perusoikeutena, mutta asetti sille niin kovia ehtoja, että kynnys oikeuden käyttämiseen on korkealla.

Ruotsin Laval-Vaxholm -jutussa latvialainen rakennusalan yritys maksoi työntekijöille Latvian tason mukaisia palkkoja. Ruotsin rakennusliitto asetti Lavalin saartoon, jolloin yritys haastoi liiton EY-tuomioistuimeen. Todettiin, ettei Ruotsin rakennusliitolla ollut toimenpideoikeutta asiassa.

Niin sanotussa Rüffertin jutussa päätettiin, että puolalainen yritys sai maksaa Saksassa puolalaisille rakentajille oman maansa työehtosopimuksen mukaista vähimmäispalkkaa, joka oli saksalaista palkkatasoa matalampi.

Työaikadirektiivissä komission ehdotus 60 tunnin viikkotyöajasta ja päivystysajan rajaamisesta työajan ulkopuolelle äänestettiin ja parlamentti muutti esityksen 48 viikkotyötuntiin. Asia on tällä hetkellä jäsenmaiden ministereiden neuvoteltavana. Suomessa Vanhasen hallitus on pääministerin ja työministeri Cronbergin johdolla kannattanut komission esitystä eli työntekijöiden heikompia työehtoja.

Euroopan parlamentin vaaleissa paljon pelissä

Edellä esitetyt esimerkit tarkoittavat, että pian Euroopan unionissa palkoilla ja työehdoilla ei ole alarajaa, eikä työntekijöillä oikeuksia työehtoja koskevissa asioissa. Tämä johtaisi väistämättä palkkojen laskuun ja eriarvoisuuden kasvuun. Kyse on todellisesta kehityssuunnasta, joka ratkaistaan poliittisin päätöksin Euroopan parlamentissa.

Euroopan tulevaisuuden kannalta olemme tietyllä tavalla historiallisen tilanteen edessä. Lama vauhdittaa julkisen talouden alasajoa ja työehtojen polkemista. Toisaalta kriisi voi kääntyä uudeksi aluksi sosiaalisemman Euroopan puolesta. Siinä suhteessa kesäkuussa pidettävissä Euroopan parlamentin vaaleissa on paljon pelissä.

Hallituksen sisäiset ristiriidat heijastuvat toimintakykyyn

2009-04-25T16:42:00.000+03:00

Viime aikoina on syntynyt epäilys, että Vanhasen hallituksen sisäiset jännitteet vaikuttavat sen toimintakykyyn.

Erityisesti Keskustan sisällä on ristiriita poliittisesti linjasta. Mennäkö perinne-Pekkarisen linjalla vai city-Vanhasen porvarillisin opein?

Viimeisin kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n raportti osoittaa, ettei Matti Vanhasen hallituksen elvytyspolitiikka ole toiminut. IMF:n mukaan taantuma on kohdellut Suomea selvästi tylymmin kuin muita euromaita, vaikka kasvulukujen valossa Suomi oli ennen maailmanlaajuista finanssi- ja talouskriisiä yksi euroalueen parhaista talousmaista.

Hallitus on luottanut liikaa veronalennuksiin. Kuvaavaa on, että hallitus päätti 1,8 miljardin veronalennuksista syksyllä 2008, kun kasvuennusteet kuluvalle vuodelle olivat 1,8 %. Vaikka kasvuennuste on alentunut -5 prosenttiin, veronalennuslinja ei ole muuttunut.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF suosittelee nyt voimakkaita elvytystoimia lääkkeeksi maailmanlaajuiseen talouskriisiin.

Julkinen elvytys on IMF:n tuoreen tutkimuksen mukaan erityisen tehokasta nykyisen kaltaisessa taantumassa. Rahapolitiikalla ei IMF:n mukaan pysty vaikuttamaan talouteen yhtä tehokkaasti kuin normaalissa laskusuhdanteessa.

Julkisen sektorin elvyttäminen, työllisyyspainotteiset investoinnit sekä panostukset työvoimapolitiikkaan olisivat nyt enemmän kuin tarpeen.

Askel sivuun onkin kaksi eteen Unkarissa

2009-03-26T17:31:00.001+02:00

Olin kutsuvieraana Unkarin sosialistipuolueen MSZP:n puoluekokouksessa viime viikonloppuna. Kokousmatka sai dramaattisen käänteen heti alkumetreillä. Saavuttuani Budapestiin sain tiedon, että puolueen puheenjohtaja, Unkarin pääministeri Ferenc Gyurcsány oli avauspuheessaan ilmoittanut eroavansa pääministerin paikalta.

Erikoisen tilanteen tausta on Unkarin vaikeassa talouskriisissä. Toisaalta syyt ovat myös puoluepoliittiset ja niihin liittyy MSZP:n laskevan kannatuksen ja pääministerin epäsuosion lisäksi Unkarin sisäpolitiikan vahvat populistiset piirteet.

MSZP savutti Unkarin parlamenttivaaleissa 2006 suurimman puolueen aseman. MSZP:llä on 190 paikkaa yhteensä 386-paikkaisessa parlamentissa eli lähes ehdoton enemmistö. Vaalien jälkeen Unkarin hallitus muodostettiin MSZP:n ja liberaalipuolue Vapaiden demokraattien välillä johtavan porvaripuolue Fideszin jäädessä oppositioon.

Jo ennen maailmantalouden syöksykierrettä Unkari kärsi talousvaikeuksista ja tilanne pahentui dramaattisesti finanssikriisin osuttua Unkarin rahoitusmarkkinoihin viime syksynä. Unkari joutui ensimmäisenä EU-maana ottamaan lainaa Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä, Maailmanpankilta ja Euroopan unionilta talouskriisin hoitamiseksi.

Poliittinen ”kriisi” alkoi kuitenkin jo ennen talouden pahinta syöksykierrettä. Keväällä 2008 Unkarissa yritettiin toteuttaa uudistusreformia julkisen talouden tasapainottamiseksi. Reformi piti sisällään mm. asiakasmaksujen käyttöönoton terveyskeskuksiin, päivämaksujen käyttöönoton sairaaloihin ja lukukausimaksut yliopistoihin. Voisi kuvitella, että tämäntyyppiset uudistukset sopisivat porvaripuolueiden ajatteluun, mutta kuitenkin johtava porvaripuolue Fidesz onnistui masinoimaan reformista kansanäänestyksen ja kansa kaatoi maksujen käyttöönoton. Tilanne oli luonnollisesti suuri poliittinen tappio maata johtavalle MSZP:lle ja pääministeri Ferenc Gyurcsánylle. Seurauksena myös hallituskumppanina toiminut liberaalipuolue jätti hallituksen ja Gyurcsány on siitä saakka johtanut Unkarissa sosialistien vähemmistöhallitusta.

Kevään 2008 jälkeen poliittinen tilanne on entisestään kärjistynyt hallituksen ja pääoppositiopuolueen välillä, ja välttämättömien talousuudistusten läpivienti on ollut mahdotonta. Viimeisimmissä gallup-mittauksissa MSZP:n suosio on romahtanut jopa 16 prosenttiin porvaripuolue Fideszin kannatuksen ollessa yli 30 prosenttia. MSZP:n epäsuosio on myös henkilöitynyt vahvasti puheenjohtaja Ferenc Gyurcsányyn.

Gyurcsány ilmoitti eronsa perusteeksi, että koska hänen persoonansa on sanottu olevan este puolueiden väliselle yhteistyölle Unkarissa, niin eroamalla hän poistaa tämän esteen. Ilmoituksellaan Gyurcsány tosiasiallisesti otti poliittisen aloitteen käsiinsä ja vahvisti entisestään omaa asemaansa MSZP:n johtajana.

Käytännössä Unkariin muodostetaan nyt virkamieshallitus, jonka johtoon nostetaan kovan luokan talousasiantuntija. Virkamieshallitus tulee saamaan tukea parlamentissa sosialisteilta, liberaaleilta sekä joiltakin pienryhmiltä. Porvaripuolue Fidesz tulee esittämään parlamentin hajottamista ja ennenaikaisia vaaleja.

Eroilmoituksellaan Gyurcsány osoitti poliittisen taktikon kykynsä. Virkamieshallitus joutuu kantamaan vastuun vaikeista ratkaisuista ja Gyurcsány puheenjohtajana voi kiertää kenttää ja nostaa suosiotaan ennen 2010 pidettäviä parlamenttivaaleja.

Tavallaan Gyurcsánylla oli valittavana kolme vaihtoehtoa. Erota pääministerin paikalta ennen EU-vaaleja, tai erota tappiollisten EU-vaalien jälkeen, tai jatkaa vahvan epäsuosion saattelemana seuraaviin parlamenttivaaleihin. Eron välittömänä tarkoituksena lieneekin ollut estää katastrofaalinen tappio Euroopan parlamentin vaaleissa.

Gyurcsányn ja puolueen kannalta eroilmoitus puoluekokouksessa ennen EP-vaaleja oli paras vaihtoehto. Todennäköisesti ainakin osa MSZP:n EU-parlamenttipaikoista pelastuu kesäkuun vaaleissa. Puolueella on tällä hetkellä 9 paikkaa Unkarin 23 paikasta. Lopputulos tullee olemaan jotakin viiden ja kahdeksan paikan väliltä.

Ilmoituksellaan Gyurcsány vahvisti myös asemaansa MSZP:n puheenjohtajana. Hän sai lauantaina puoluekokouksessa 85 prosentin kannatuksen. Muiden puoluejohtoon valittavien osalta ei niin ikään nähty lauantaina juurikaan yllätyksiä. Näillä näkymin MSZP jatkaa vielä pitkään vahvan johtajansa Gyurcsányn luotsauksessa.

Unkarin sosialistipuolue MSZP pitää 5.4. ylimääräisen puoluekokouksen, jossa he tulevat vahvistamaan talousasiantuntijan puolueen pääministeriehdokkaaksi. Sen jälkeen suunta otetaan vahvasti kohti Euroopan parlamentin vaaleja. Puolue on nimennyt kolme naista listan kärkeen ja heidän johdollaan MSZP ryhtyy tavoittelemaan nyt uutta ilmettä ja uutta nousua.

Monen virheen eläkepäätös

2009-03-09T21:19:00.001+02:00

Kolumni Savon Sanomissa 8.3.2009

Monen virheen eläkepäätös

Keskiviikkoiltana 25. helmikuuta putosi suomalaisten syliin eläkepommi: Vanhasen porvarihallitus oli päättänyt nostaa vanhuuseläkkeen alarajaa 63 vuodesta 65 vuoteen.

Hallituksen päätös oli tyrmistyttävä. Se ei johda haluttuun lopputulokseen, ei ole toteutettavissa sellaisenaan ja lisäksi yksipuolinen sanelupäätös on yritys poistaa työmarkkinajärjestöt neuvottelupöydistä. Eläkeratkaisu on leikkaus, joka osuu jokaiseen työssäkäyvään suomalaiseen ja maksajina ovat erityisesti nuoremmat ikäluokat.

Pakkokeinot eläkeiän nostamiseksi eivät toimi

Eläkeiän nostotarpeen tärkein peruste on, että ihmiset jäävät eläkkeelle keskimäärin 59-vuotiaina. Lähtökohta on osin harhaanjohtava. Jos ennuste lasketaan yli 50-vuotiaiden keskuudesta nyt, on eläköitymisikä 61 vuotta. Keskiarvoa laskevat nuoremmat eläkkeellä olijat.

55-64-vuotiaiden työllisyysaste on kohonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana 20 prosenttiyksikköä. Syy on suurelta osin vuoden 2005 eläkeratkaisussa, joka pitää sisällään yksilöllisen joustavuuden ja motivoivan bonusjärjestelmän. Lisäksi koulutus ja työssäjaksamista tukevat valtakunnalliset ohjelmat ovat vaikuttaneet iäkkäiden työllisyysasteeseen.

Lähes puolet eläköityvistä jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Heihin eläkeiän alarajan nosto ei vaikuta millään tavoin. Todennäköisesti ratkaisun seurauksena työkyvyttömyyseläkkeelle hakeutuvien määrä kasvaa. Sairaslomat pitenevät, tuottavuus vähenee ja seuraukset ovat kalliita kaikille osapuolille.

Tutkimukset ja esimerkit osoittavat, että eläkeiän nostoa parempia keinoja työurien pidentämiselle ovat työssäjaksamisen tukeminen, kuntoutus, joustot sekä houkuttelevat kertymät.

Oleellista olisi myös keskittää huomio 60 - 80-luvulla syntyneiden työuriin. Pätkätyöt, työuupumus ja loppuun palaminen ovat tulleet osaksi työelämän todellisuutta. Nuorempien ikäluokkien työssäjaksamista on ryhdyttävä tukemaan nyt, jos työuraa halutaan pidentää. Temppu ei onnistu säätämällä eläkeikä korkeammaksi.

Hätiköity ratkaisu

Eläkepäätöksen tekotapa herättää kysymyksiä. Täysin yllättäen Vanhanen ja Katainen ilmoittivat, että eläkeiän alaraja nousee ja poistuivat molemmat ulkomaille. Nyt pääministeri on kutsunut palkansaajajärjestöt neuvottelemaan ratkaisusta, joka on jo tehty. Ymmärrettävästi järjestöt ovat laajalti hyvin närkästyneitä.

Tilanteen vakavuus ei ilmeisesti ole vielä selvinnyt valtiovarainministerille, joka yritti Suomeen palattuaan vähätellä asian ympärillä vellovaa ”kohua”. Sdp:n perustamilla kansanliikkeen nettisivuilla käy yli kymmenen tuhatta kävijää päivässä ja palkansaajajärjestöjen nettiadressin on allekirjoittanut yli satatuhatta henkilöä. Ihan pikkujutusta ei ole nyt kyse.

Erikoinen yksityiskohta on, että hallitus rajaa maatalousyrittäjät ratkaisun ulkopuolelle. Raskasta kolmivuorotyötä tekevät hoitajat tai teollisuuden työntekijät voivat kyllä ottaa pari vuotta selkänahastaan, mutta eivät viljelijät. Maatalousyrittäjien luopumistuen alaikäraja halutaan edelleen pitää 56 vuodessa.

Päätökseen liittyy muitakin avoimia kysymyksiä. Mitä tapahtuu karttumaprosenteille vanhuuseläkkeen alaikärajan noustessa 65 vuoteen? Toistaiseksi kannustinkarttuma alkaa 63 vuoden iästä.

Nostetaanko sosiaalituposta poiketen osa-aikaeläkkeen ikärajaa vielä 60 vuodesta?

Nostetaanko varhennetun vanhuuseläkkeen ikärajaa 62 vuodesta ylöspäin? Mistä iästä varhennus tehdään?

Miten ansiosidonnaiselta päivärahalta karttuu tulevaisuudessa eläkettä, nykyiseen 63 vuoteen vai 65 vuoteen?

Epäselvyydet viittaavat siihen, että ratkaisu tehtiin hätiköiden vailla perusteellista harkintaa.

Eläkeiän nosto pitää peruuttaa

Luottamuskriisin ohella talouskriisi syvenee koko ajan. Suomi elää laman kynnyksellä. Tämä tarkoittaa irtisanomisia, menetettyjä työpaikkoja ja suurta henkistä epävarmuutta.

Eläkeiän nosto, muutokset osa-aika- ja työkyvyttömyyseläkkeessä sekä vuorotteluvapaajärjestelmässä johtavat pitenevään työttömyyteen ikääntyneiden osalta. Vanhasen porvarihallitus pyrkii nyt laman varjolla toteuttamaan rakenteellisia uudistuksia, jotka tuovat mieleen työreformin.

Käytävillä kuiskitaan, että kokoomuksen paine irtautua ratkaisusta kasvaa. Nyt jos koska pitää kysyä, että missä ovat kokoomuksen korvat? Toivotalkoilla ei tämä tilanne ratkea.

Eläkeiän alarajan nosto pitää peruuttaa. Ennustan, että näin myös tulee tapahtumaan. Hallitus tosin keksii sellaisen perääntymistien, ettei tilanne näytä arvovallan ja kunnian menetykseltä.

Talonmiesten määrää lisättävä

2009-03-09T21:14:00.001+02:00

Kannanotto 19.2.

Talonmiesten määrää lisättävä

Julkisten kiinteistöjen hoidossa tulisi palata takaisin talonmiesjärjestelmään.

Julkisten kiinteistöjen kunto on rapautunut. Homekoulujen ja päiväkotien peruskorjaustarpeista on puhuttu jo vuosia. Nyt esille ovat nousseet sairaalat, terveyskeskukset ja vanhainkodit.

Työterveyslaitoksen professori Kari Reijulan mukaan kiireellisen peruskorjauksen tarpeessa on neljännes kaikista sosiaali- ja terveystoimen noin kolmesta tuhannesta laitosrakennuksesta. Remonttipommin korjauskustannuksiksi Reijula arvioi minimissään 400 miljoonaa euroa.

Julkisten kiinteistöjen hoito on jo vuosia ollut ulkoistettua toimintaa. Talonmiesjärjestelmän aikana kiinteistövauriot havaittiin ja korjattiin heti. Jos patteri vuosi tai hana tiputti, talonmies hoiti homman samana päivänä. Nykyisessä järjestelmässä kukaan ei kartoita päivittäin kiinteistön kuntoa. Putki saattaa vuotaa seinärakenteisiin puoli vuotta ennen kuin asia huomataan.

Talonmiesjärjestelmä on kadonnut lähes kokonaan julkisesta kiinteistöjen hoidosta tehokkuusajattelun vuoksi. Tämä on varmasti osasyy kiinteistöjen rapautumiseen pidemmällä aikavälillä. Eilisten säästöjen laskua maksetaan nyt.

Korjaustarpeeseen on reagoitava välittömästi. Investointivaran on nyt löydyttävä valtion talousarviosta. Kunnilla ei ole tässä talouden tilanteessa korjata kiinteistöjä. Tämä jälkeen on siirryttävä takaisin talonmiesjärjestelmään julkisten kiinteistöjen hoidossa.

Kuntatalouden syöksykierteen kautta palvelutuotantoa ollaan vähentämässä ja ulkoistamassa. Nyt hajoavat tilatkin alta. Tilanne on hyvinvointipalveluiden osalta erittäin vakava.

Hyvinvointiyhteiskunta joutuu tämän hallituksen politiikalla saattohoitoon.

Elvytetään – mutta milloin ja miten?

2009-02-15T11:16:00.004+02:00

Kolumni Savon Sanomissa 15.2.2009

Elvytys on viime aikoina tullut hyvin tutuksi. Ensiapukurssilta tuttu sana kätkee tällä hetkellä taakseen yhteiskunnan suurimmat poliittiset näkemyserot.

Asiantuntijoiden näkemykset elvytyspaketin sisällöstä poikkeavat yllättävän paljon toisistaan. Jos ensiapukurssin elvytysohje olisi yhtä epäselvä kuin Suomen hallituksen elvytysbudjetti, olisi syytä pelätä elvytystä.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan hallituksen talousarvion menoelvytyksen suuruus on vuodelle 2009 0,134 % bruttokansantuotteesta, kun reaalimenojen kasvu on huomioitu luvussa. Veronkevennysten osuus on puolestaan 0,91 % bkt:sta.

Valtiovarainministerin mukaan Suomen hallituksen elvyttävien toimien yhteisvaikutus on tänä vuonna EU:n 27 jäsenmaan joukossa kolmanneksi suurin ja mittaluokka on 1,70 prosenttia bkt:sta.

Poikkeama on oleellinen. Hallituksella tuntuukin olevan tarve korostaa elvytyksen suuruutta markkinahenkisiin mittasuhteisiin saakka. Kaikki mahdolliset uudet menot lasketaan elvytyksesi. Jopa peltomaan myyntivoiton verovähennysoikeus on elvytystä.

Ei pienituloisille

Hallituksen budjetin mittavin ”elvytys” on lisäbudjeteista huolimatta veronkevennyksissä. Valtion velan kasvattaminen kuluu veronkevennysten kattamiseen. Hallituksen talousajattelu on pelottavaa, koska monessa asiassa rahoituksen etsiminen jää seuraavan hallituksen murheeksi.

Veronkevennykset eivät auta, jos työpaikka menee alta. Nyt puhutaan lomautusaallosta. Seuraava vaihe on irtisanomisaalto. Todennäköinen ajankohta osunee ensi kesään, ellei taloudessa tai Suomen hallituksen ”elvytyspolitiikassa” tapahdu pian merkittäviä muutoksia.

Veronkevennykset eivät myöskään kohdistu suurimpaan osaan vanhusväestöstä. Suomen 1,2 miljoonasta eläkeläisestä noin puolet ansaitsee alle 1100 euroa kuukaudessa. Ansiotuloveron kevennys ei vaikuta heihin millään tavoin.

Takuueläke auttaa pienituloisimpia eläkeläisiä, mutta se tulee voimaan vasta hieman ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Keventämällä heti pienituloisten kunnallisverotusta saataisiin aikaan laajempi vaikuttavuus. Verotulomenetykset kompensoitaisiin kunnille valtionosuuksina.

Palvelut heikkenevät

Kuntatalous on joutumassa kohtalokkaaseen syöksykierteeseen. Kuntien menot kasvavat kuluvana vuonna kaksi tuloveroprosenttia enemmän kuin menot. Seurauksena julkiset palvelut joutuvat leikkurin alle. Erityinen huoli kohdistuu kuntien terveydenhuollon, vanhustenhoivan sekä koulujen ja päiväkotien rahoitukseen.

Huoli palvelujen tulevaisuudesta ei koske vain niitä, jotka menettävät työpaikkansa tai joiden toimeentulo on ahtaalla. Myös hyvin toimeentuleva keskiluokka kärsii palveluiden heikentymisestä. Tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen hyvinvointiyhteiskunta on kaikkien yhteistä omaisuutta.

Jos kouluissa raha ei riitä opetukseen tai päiväkotien määrä vähenee, kohdistuvat vaikutukset lapsiin, nuoriin ja heidän vanhempiinsa. Jos terveydenhuollon palveluita supistetaan, vaikuttaa tämä niin varakkaan kuin pienituloisenkin mahdollisuuksiin saada hoitoa. Ikääntymisen seurauksena vanhuspalveluiden tarve tulee kasvamaan oleellisesti jo lähivuosina. Takuueläkkeestä ei ole apua, jos tarpeellisia palveluja ei ole saatavilla.

Hallituksen esitykset kuntapalveluiden rahoituksen turvaamiseksi ovat tuluskukkaron kokoisia. Kun samaan aikaan toteutetaan mittavat veronkevennykset, on kysymys selkeästi ideologisesta valinnasta: verot alas, palvelut markkinoille ja suuret tulot entistä suuremmiksi. Hyvinvointiyhteiskuntaa talutetaan nyt saattohoitoon.

Vaihtoehto

Muitakin vaihtoehtoja on. SDP esitti joulukuussa omassa elvytyspaketissaan pelastusrengasta kunnille. Hyvinvointipalveluiden tulevaisuutta voidaan helpottaa, mutta se edellyttää veronkevennysten pienentämistä ja elvytyksen kohdistamista kuntataloutta ja työllisyyttä parantaviin toimenpiteisiin.

Sosialidemokraattien linjaa ovat mielipiteillään tukeneet useat asiantuntijat. Kysymys ei ole mistään opposition populistisesta vääristelystä, vaan aidosta vaihtoehdosta hallituksen politiikalle.

Sosialidemokraatit vaativat hallitukselta talouden romahdusmaisen muutoksen vuoksi pikaisesti valtiontalouden kehysten uudelleenarviointia ja hyvinvointielvytystä.

1. Ylisuurten veronkevennysten sijaan on turvattava kuntien hyvinvointipalvelut.
2. Hintojen nousun seurauksena on parannettava pienituloisten eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien, ja lapsiperheiden ostovoimaa.
3. Työttömyyden kasvaessa on lisättävä työvoimatoimistojen henkilö- ja koulutusresursseja.
4. Rakentamisen hiipuessa on panostettava julkisiin investointeihin kuten koulujen, päiväkotien ja vanhainkotien korjaamiseen sekä kasvua ja kestävää kehitystä tukeviin liikenneinvestointeihin.
5. Oikeudenmukaisemman tulonjaon turvaamiseksi on kevennettävä kaikkein pienituloisimpien kuntaverotusta ja korvattava menetykset kunnille.

Kokoomuksen Terijoki-sarja sai jatkoa

2009-02-07T15:36:00.002+02:00

Kokoomuksen tuore opetusministeri Henna Virkkunen leimaa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä vasemmistopuolueiden kannattajat. Virkkusen mukaan ” Sdp ja vasemmistoliitto ovat katkerien ihmisten puolueita. Ei hyväksytä sitä, että toiset ihmiset menestyvät.”

Olen hyvin pahoillani kannattajiemme puolesta.

Virkkusen loukkaus ei kohdistu puolueeseen, vaan ihmisiin, jotka kannattavat vasemmistopuolueita.

Tällainen ylimielisyys on hämmentävää ja hämmästyttävää opetusministeriltä.

Kokoomus on viimeiset vuodet hokenut, että vastakkainasettelun aika on ohi. Kataisen Terijoen hallitus –vertaus sekä nyt Virkkusen harkitsematon tölväisy kertovat karua kieltään asenteen todellisesta luonteesta. Markkinahymyllä on onnistuttu peittämään kovat oikeistolaiset arvot.

Sosialidemokraattinen ideologia on tähdännyt aina ihmisten hyvinvoinnin lisääntymiseen ja tasa-arvoiseen yhteiskuntaan, jossa kaikilla on mahdollisuus menestyä ja pärjätä.

Sosialidemokraattien arvoista yksi on vapaus. Se on myös vapautta ajatella ja kannattaa ketä tahtoo ilman, että tulee leimatuksi.

Hallituksen elvytys voi jäädä toteutumatta

2009-02-07T15:34:00.001+02:00

Hallituksen elvytyspaketti jää todennäköisesti osin toteutumatta.

”Elvytyspaketissa" on liian vähän riihikuivaa rahaa. Kunnilla ei tule olemaan varaa käynnistää hankkeita ja valtion rahoitus on pääosin jälkirahoitteista.

Elvytyspaketti perustuu kuntien edellytyksiin investoida. Tänä vuonna kuntien talous on menossa kaksi miljardia euroa pakkaselle.

Talousvaikeuksissa kamppailevat kunnat tasapainottavat talouttaan lykkäämällä tai perumalla suunniteltuja investointeja.

Kunnat ovat pakotettuja säästämään, sillä kesken vuotta ne eivät voi esimerkiksi korottaa veroäyriä. Lisäksi kuntapäättäjien käsiä sitoo kuntalakiin kirjattu alijäämien kattamisvelvoite.

Kuntien talouden tasapainovelvoite tarkoittaa, että budjettinsa kesken vuotta avaava kunta ei voi tehdä siitä alijäämäistä ilman korjaussuunnitelmaa. Kunnan siis täytyy kertoa samassa yhteydessä kuinka se aikoo neljän vuoden kuluessa kattaa alijäämän.

Keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas sanoi kuluneella viikolla A-Talkissa, että kuntien tulisi ottaa velkaa voidakseen investoida. Tämä ei ole mahdollista, jos kunnalla on talouden tasapainottaminen jo käynnissä.

Aikooko hallitus esittää kuntalakia muutettavaksi?

Koska kuntien oma panostus on elvytysinvestointien edellytyksenä, elvytystoimet eivät tällä logiikalla tule kohdistumaan kaikista heikoimmassa taloudellisessa asemassa oleviin kuntiin.

Hallitus ei ole valmis antamaa piiruakaan periksi hyvätuloisten veronalennuksista ja nyt ryhdytään jo vakavissaan esittämää, että kuntien tulee lisätä velkataakkaansa. Tällä politiikalla hyvinvointiyhteiskunta lakkaa olemasta.

Hallituksen elvytyspuheet sumutusta

2009-02-03T11:14:00.003+02:00

Valtiovarainministeri Katainen kertoo Turun Sanomien kolumnissa hallituksen kokonaiselvytyksen summan olevan noin kolme miljardia, EU:n jäsenmaista kolmanneksi suurin.

Kataisen puheet ovat ilmaa täynnä. On jäänyt täysin epäselväksi, mitä hallituksen elvytyslukuun lasketaan.

Hallituksen viimeisimmän elvytyspaketin loppusumma on budjettikehyksessä vain parisataa miljoonaa. On ihmisten sumutusta laskea hallituksen ”elvytyspakettiin” kuntien ja elinkeinoelämän panostuksia, koska niiden toteutumisesta ei ole minkäänlaisia takeita.

Kaikkien veronalennusten kokonaissumma on noin 1,8 miljardia. Lasketaanko nämäkin elvytykseksi? Veronalennusesitykset on tehty siinä vaiheessa kun hallitus vielä kielsi koko taantuman. Miten ihmeessä silloisista päätöksistä on nyt yhtäkkiä tullut elvytystä?

Katainen ilmeisimmin laskee ”elvytyshöttöönsä” myös kuntien panokset. Kuntatalous on ajautumassa suuriin vaikeuksiin. Yhteisöverotuottojen ennustetaan laskevan jopa 40 % ja kunnallisverojen toteutuminen plusmerkkisenä on vaakalaudalla jo kuluvana vuonna. Kunnilla ei tule olemaan tosiasiallisia mahdollisuuksia elvytykseen.

Kela-maksun poistosta kunnille syntyvä hyöty tulee täysimääräisenä vasta ensi vuonna. Odotettavissa olevaa kuntien tulojen laskua Kela-maksun poisto ei kompensoi. Kuntien tulomenetysten mittakaava on aivan toista kuin Kela-maksun osuus työntekijöiden palkoista.

Hyvinvointiyhteiskuntaa ajetaan alas tällä politiikalla. Erityisesti kunnat tarvitsevat nyt paljon enemmän resursseja kuin mihin hallitus näyttää olevan valmis.

Itämeren alueen yhteistyöllä talouden taantumaa vastaan

2009-02-02T15:24:00.002+02:00

Kolumni Pan-Eurooppa Instituutin Baltic Rim Economies -julkaisussa:

Talouden syöksykierre ravistelee maailmaa. Taantuman lopullista syvyyttä on vielä vaikea ennustaa. Selvää kuitenkin on, että vaikutukset ovat mittavia ja ulottuvat kaikkialle.

Taloustilanteen historiallisuutta vakavuutta ehkä kuvastaa Yhdysvaltojen pörssin S&P500 -indeksi. Tällä indeksillä mitattuna vuosi 2008 oli yhtä huono kuin vuosi 1937. Taloushistoriasta löytyy toistaiseksi vain yksi huonommin mennyt vuosi, 1931.

Vakavalla taloustilanteella tulee olemaan suuria vaikutuksia myös Itämeren ympäristössä. On tarpeellista käydä keskustelua ja arvioida erilaisia tulevaisuuden näkymiä, jotta haitallisia vaikutuksia voitaisiin ennakoida ja ennaltaehkäistä. Erityisen tärkeä rooli ennaltaehkäisyssä on kaikilla niillä mailla, joiden taloudellinen asema on jollakin tavoin riippuvainen Itämeren liikenteen edellytyksistä. Toinen erittäin tärkeä rooli on Euroopan Unionilla.

Tavarakuljetukset ja matkailu vähentyvät

Kun kuluttajien ostovoima heikkenee, tavarakuljetusten määrä vähenee. Uusiin satamiin tai teihin ei investoida laman aikana. Uusien reittien, esimerkiksi Venäjän satamien, vastaanottokapasiteetin kehitys viivästyy. Seurauksena tästä Venäjälle lännestä suuntautuva liikenne tulee edelleen monilta osin kulkemaan Suomen kautta. Tämä on tärkeää ottaa huomioon, kun Suomen hallitus miettii taloustilannetta elvyttäviä liikenneinvestointeja. Investoinnit on kannattavaa suunnata kuljetusta ja logistiikan edellytyksiä palvelevasti tai sitten ympäristöpainotteisesti. Venäjälle ja Venäjältä suuntautuvan liikenteen toimintaedellytykset ovat keskeisessä asemassa, kun lamasta noustaan takaisin ylös.

Toinen Venäjän liikenteen kannalta keskeinen tekijä ovat rajamuodollisuudet. Suomen tulee toimia niin suhteessa Venäjään kuin EU:n sisälläkin aktiivisesti edistääkseen rajan yli tapahtuvaa kuljetusta ja matkailua. Kysymys on tahdosta ja neuvottelutaidoista, ei rahasta.

Heikko taloustilanne vähentää matkailua, joka on ollut kasvava elinkeino Itämeren ympäristössä. Hintataso esimerkiksi Baltian maissa ja Puolassa on kohonnut nopeasti viimeisen vuosikymmenen aikana muun muassa turismin seurauksena. Kun hinnat laskevat riittävästi, matkailu alkaa elpyä ja vauhdittaa samalla lamasta poispääsyä. Kun vaikeat ajat ovat ohi, on tärkeää, että matkailukohteet, hotellit, kiinteistöt ja infrastruktuuri ovat kunnossa ja matkailutarkoituksiin käytettävissä.

Riittäkö raha puhtaaseen ja riskittömään ympäristöön?

Heikko talous vaikuttaa myös ympäristöön, sekä kielteisessä että myönteisessä merkityksessä.

Liikenteen vähentyminen luonnollisesti vähentää saastumista ja öljyvahinkojen riskejä Itämerellä. Liikenne ei myöskään välttämättä kasva kovin nopeasti, kun kotimaan markkinat ja kotimaan tuotanto elpyvät ensiksi. Tämän seurauksena kaukaa tulevien kuljetusten määrä on vähäisempää etenkin uuden taloudellisen kasvun alkuvaiheissa.

Toisaalta taas vakavien ympäristöriskien todennäköisyys Itämeren ympäristössä kasvaa laman seurauksena. Riskien torjumiseen ei riitä heikossa taloudellisessa tilanteessa yhtä paljon rahaa kuin kasvun aikana. Kalustoinvestoinneissa tingitään, ympäristökuormitusta vähentävien järjestelmien kehittämien pysähtyy niin maataloudessa, teollisuudessa, vedenpudistuksessa kuin liikenteessä. Kehittämis- ja tutkimustoiminnasta säästetään.

Oikeaa Itämeren alueen politiikkaa on nyt edistää elinkeinoelämän toiminta- ja elpymisedellytyksiä sekä huolehtia ympäristöriskien torjumisesta. Euroopan Unioni on ottanut haasteen vastaan laatiessaan Itämeren alueen strategiaa (European Union Strategy for the Baltic Sea Region). Strategian lisäksi Itämeren pelastamiseksi tarvitaan myös EU:n yhteisiä keinoja ja rahoitusta.

Tarvitaan poliittisia päätöksiä ja yhteistä tahtoa

Kesäkuussa 2009 järjestettävissä Euroopan Unionin parlamentin vaaleissa kaikilla jäsenmaiden kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa politiikan linjavalintoihin. Käytännössä Eurooppa-politiikan suuret linjaratkaisut tehdään konservatiivisen ja sosialidemokraattisen Euroopan välillä. Alueellisesti on kuitenkin yhteinen etu, että kaikki Itämeren ympäriltä tulevat jäsenmaiden poliitikot pitävät yhteistä agendaa painokkaasti esillä.

Euroopan Unionin ulottuvuuden lisäksi tarvitaan myös kansallisia päätöksiä, joilla voidaan edistää yhteisten linjausten toteutumista laajemmalla alueella ja samalla edistää koko Itämeren alueen elpymistä ja puhtaampaa Itämerta. Tämä edellyttää jäsenmailta yhteisiä linjauksia ja yhteistä tahtoa myös vaikeina aikoina.

Päivän kysymys - paljonko on paljon?

2009-01-30T18:12:00.008+02:00

Päivän kysymys kuuluu, mikä seuraavista luvuista on oikein? 216 miljoonaa, 1,2 miljardia vai 2 miljardia?

Nämä kaikki luvut sisältyvät hallituksen tänään julkistamaan 2009 I lisätalousarvioon. Hallitus itse väittää tämä olevan IV elvytyspaketti. Mikä ihmeen neljäs? Mitkä olivat kolme muuta?

Aivan. Se lisätalousarvio, jossa otettiin velkaa kun tulopohja putosi. Ei se ole elvytystä. Se on tulopohjan paikkaus velalla.

Mutta asiaan. Tiedotusvälineissä pyörii tällä hetkellä kolmea eri lukua hallituksen elvytysbudjetin koosta. Vielä iloisemmin sekaisin ovat kaikki budjetin yksityiskohdat. Lieneekö tiedotteen tehnyt jokin mainostoimisto.

Jos ensiapukurssin elvytysohje olisi yhtä epäselvä, olisi syytä pelätä elvytystä.

Nyt odottaisin niiltä median edustajilta, jotka ovat erityisesti jaksaneet nähdä vaivaa SDP:n viestintään perehtymisestä, tasapuolista kriittistä otetta hallituksen tiedotuslinjan osalta.

Hallituksen toiveajattelu ei riitä

2009-01-23T08:22:00.000+02:00

Pääministeri Matti Vanhanen on toivonut, etteivät osakkeenomistajat jakaisi osinkoja runsaskätisesti vaikeassa taloustilanteessa. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on esittänyt samansuuntaisia toiveita yritysjohdon palkkioiden osalta.

On vaikea ymmärtää tällaista toiveajattelua. Hallituksella on kaikki mahdollisuudet tehdä myös elinkeinoelämää ohjaavia päätöksiä - etenkin tilanteessa, jossa yritykset kaipaavat valtiolta tukea ja valtio on sitä antamassa. Tukien täytyy olla vastikkeellisia.

On mahdollista, että yritysten keräämät puskurit käytetään suhdannevaikutusten torjumisen sijaan osinkojen maksamiseen. Omistajilla on suuri houkutus keventää yritysten taseita, kun hintojen mahdollisen romahtamisen seurauksena omaisuutta saa kohta halvalla.

Valtion tulee käyttää aktiivisesti niitä työkaluja, joita sillä on. Toiveiden esittäminen ei johda yhtään mihinkään.

Valtion tukitoimille voidaan asettaa selkeitä sääntöjä ja ehtoja. Osinkojen maksamiselle voidaan asettaa ylärajoja ja tuen ehtoina jäädyttää esimerkiksi yrityksen optio- ja palkitsemisjärjestelmiä. Tukipaketin ehdoilla voitaisiin myös edistää yhteisen työmarkkinaratkaisun syntymistä.

SDP on esittänyt välittömästi tapahtuvaa voimakasta elvytystä. Hallitus viivyttelee ja seuraukset saattavat olla mittavat. Moni pelkää, että massiiviset lomautukset muuttuvat pian irtisanomisiksi.

Investoinneilla taantumaa vastaan

2009-01-17T15:12:00.001+02:00

Kolumni Turun Sanomissa 11.1.2009

Heikentynyt taloustilanne uhkaa vakavasti kuntien talousnäkymiä. Erityisesti on syytä olla huolissaan Turun kaupungin taloudesta, jonka näkymät eivät olleet kovin hyvät edes ennen taantuman uhkaa.

Kuntatalouden keinovalikoima ei ole iso. Kuntalain alijäämien kattamisvelvollisuus edellyttää talouden tasapainottamista varsin nopeasti. Velvoite johtaa yleensä siihen, että talousarviosta karsiutuvat pois ensiksi investoinnit. Käyttötalousmenoihin ja veroprosentteihin kosketaan yleensä vasta viimeisenä toimena.

Turku rahoittaa investointejaan osin myös myymällä omaisuuttaan. Jos kiinteistöjen hinnat laskevat eikä kauppa käy, häviää tätäkin kautta osa investointien rahoituspohjasta.

Investointien raju karsinta puolestaan johtaa siihen, että synkkenevä rakennusalan tilanne joutuu entistä ahtaammalle myös Turun seudulla. Työttömyys ja yhteisöveromenetykset tulevat kalliiksi kaupungin taloudelle. Investointien tosiasialliset talousvaikutukset eivät ole vain kuluja kaupungin talousarviossa.

Turku ei pysty yksin elvyttämään. Kaupungin lainamäärää joudutaan kasvattamaan tulevina vuosina useilla kymmenillä miljoonilla. Tässä tilanteessa voimavarat kannattaisi yhdistää seudullisesti. Turun seudun kunnat voisivat toteuttaa yhteisiä investointihankkeita ja huolehtia näin yhteisesti alueen työllisyydestä. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi jälkirahoitusmallilla yhteistyössä valtion kanssa toteutettavat liikennehankkeet.

Myös seudun yhteinen edunvalvonta hallituksen suuntaan on tärkeää. Vaikeimpien aikojen yli ei ole mahdollista selvitä ilman valtion nykyistä mittavampia panostuksia. Hallitus on toistaiseksi esittänyt erittäin niukasti rahaa muuhun kuin veronalennuksilla elvyttämiseen. Lisätalousarviota käsitellään eduskunnassa heti alkuvuodesta, mutta ainakaan keskustalaisen liikenneministerin elvytyspaketissa ei väylähankkeita ole Länsi-Suomeen esitetty.

Kun Turussa mietitään suurten investointien toteuttamista ja aikatauluja, on huomattava myös työllisyystilannetta elvyttävät vaikutukset hankkeiden ajoituksessa. Työllisyysvaikutuksiltaan isoja rakennushankkeita olisivat esimerkiksi maakaasuputki, jätteenpolttolaitos sekä toriparkki.

Koulujen, päiväkotien, katujen ja vesiputkien peruskorjaaminen on myös järkevää taloudellisen laskukauden aikana. Korjausrakentamisen markkinahinnat tulevat laskemaan, kun tilauskohteiden määrä vähentyy. Peruskorjausinvestoinneissa on myös se hyvä puoli, että niiden käynnistäminen on huomattavasti nopeampaa kuin kaavamuutoksia tai raskaita lupakäsittelyitä vaativien hankkeiden.

Oikea-aikaiset investoinnit tuottavat parhaimmillaan win-win tilanteen, josta hyötyvät sekä kunnat että rakennusalan työllisyys.

Alokkaan uusi asento

2009-01-14T11:40:00.002+02:00

Vettä ja ehkä luntakin on tullut syksyn aikana tupaan, sdp:llä juttutupaan ja kepulla tupailtaan.

Ei hätää toverit.

Keskustan strategi Seppo Kääriäinen kehotti alokasvitsiä mukaillen rapsauttamaan kokonaan uuden asennon jos vanhan korjaaminen ei enää onnistu.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen otti eilen uuden asennon.

Pekkarinen paheksuu Ylen uutisen mukaan valtiovarainministeriön halua hillitä keskustelua elvytyskeinoista. Pekkarisen mukaan on selvää, etteivät valtiovarainministeri Kataisen sata elvytyksen miljoonaa riitä.

Aplodit.

Vihdoin myös hallituksen sisältä myönnetään, että keskustelun hillitseminen on tietoista ja että elvytykseen on laitettava tuntuvasti enemmän rahaa, kuten sdp on koko ajan esittänyt.

Samalla Pekkarinen tulee välillisesti myöntäneeksi, että Kataisen ”elvytysbudjettina” markkinoitu talousarvion täydennys ei ollut mikään elvytysbudjetti. Valtion budjetin tulopohja petti ja kun hallitus ei halunnut luopua veronalennuksista, oli otettava velkaa. Velkaa ei siis otettu elvytykseen vaan veronalennuksiin.

Katainen on kuukausi kuukaudelta joutunut korjaamaan asentoa. Sen verran usein sanat on syöty, että nykyinen asento kaipaisi kokonaan uuden tekemistä.

Oikeasti kysymys on siitä, että keskusta hakee nyt pesäeroa hallituskumppani kokoomukseen. Kehno vaalimenestys ja gallupalamäki motivoivat keskustaa irtiottoon. Tahtopolitiikka tahtoo tehdä comebackin.

Kotitaloudesta tuttu ilmiö tekee tuloaan hallitukseen: Rahat lopussa ja riita alussa.

Mutta mitä tekee Vanhanen?

Juuri STT:ltä tulleen tiedon mukaan Vanhanen esittää kymmenien miljardien investointiohjelmaa elinkeinoelämän ja työllisyyden tukemiseksi!

Ihmettelen, mikäli Katainen astuu tänään kameroiden loisteeseen ja sanoo olevansa täsmälleen samaa mieltä.

Epäselvää kuitenkin toistaiseksi on, mikä on esitysten sisältö. Laitetaanko kaikki rahat elinkeinoelämälle ja julkinen sektori jatkaa kuihtumistaan ja kunnat jatkavat velanottoa?

Viimeistään eduskuntavaalien jälkeen syntyy poliittinen jännitysnäytelmä, jos kolmen suuren kannatukset ovat lähellä toisiaan. Mihinkään ei ole kirjoitettu, että vaalien suurin ja toiseksi suurin muodostavat hallituksen. Hallitus syntyy eduskunnan enemmistön luottamuksen varaan.

P.S.
Vihreät ovat olleet todella hiljaa hallituksessa kunnallisvaalien jälkeen. Mielenkiintoista nähdä millaisen asennon he ottavat. Tullimyllyjenkin rakentaminen luo työllisyyttä.

Mielikuvista politiikaksi

2009-01-12T05:36:00.004+02:00

Savon Sanomien kutsuvieraskolumni 11.1.2009

Sosialidemokraattien ja keskustapuolueen kannatus on laahannut kunnallisvaaleista lähtien alavireisenä, kun taas kokoomuksen ja perussuomalaisten lukemat ovat historiallisen korkeat. Mistä on kysymys ja onko poliittinen kannatuskartta muuttumassa pidemmäksi aikaa?

Turun yliopiston viime syksynä tekemän kyselytutkimuksen mukaan yli puolet ihmisistä luuli, että sosiaalidemokraatit ovat yhä hallituspuolue ja peräti kolme neljästä vastaajista ei osannut nimetä kaikkia hallituspuolueita.

Kunnallisvaalien jälkeen SDP:n teettämässä kyselytutkimuksessa 86 prosenttia tuhannesta vastaajasta ei osannut nimetä yhtään sosiaalidemokraattien kuntavaaliteemaa.

Yleisradion kyselytutkimus osoitti vastikään, että hallituksen talouspolitiikka on jäänyt kansalaisille epäselväksi.

Tutkimukset kertovat karua kieltään siitä, ettei poliittisia asiakysymyksiä juurikaan seurata. On syytä myös epäillä, että asiakysymysten merkitys äänestyskäyttäytymisen osalta on vähäisempi kuin kuvitellaan.

Menestyjien strategia

Ihmiset hakevat poliittisista puolueista enenevissä määrin muunlaisia tarttumapintoja kuin perinteiset asiakysymykset. Tähän saumaan erityisesti kokoomus on onnistunut iskemään.

Asiakysymysten sijasta kokoomuksen vaalikampanjat koostuvat "Vastakkainasettelun aika on ohi" -tyyppisistä sloganeista ja "Sari Sairaanhoitaja" -tarinoista. Kun muut puolueet väittelevät lupausten miljoonaluokista, tarjoaa kokoomus uudenlaista samaistumispintaa. Pelataan eri kentillä.

Toinen kokoomuksen oivaltama poliittisen vaikuttamisen keino on ollut vakuuttaa tehokkaasti kourallinen politiikan ydintoimittajia, jolloin onnistuttaessa haluttu uutisviesti moninkertaistuu ja muuttuu todeksi.

Yksi osa tätä strategiaa on vaalikampanjoiden ammattimaisuuden korostaminen. Muista puolueista poiketen kokoomus tuo auliisti esille kampanjoiden taustalla vaikuttaneet mediaosaajat ja toimittaa julkisuuteen kampanja-analyysin. Eihän sellaista kampanjaa voi kyseenalaistaa, jossa mukana on mainostoimistoja ja ammattilaisia mediaosaamisen huipulta.

Harvan tulee mieleen kysyä, kummalla on enemmän vaikutusta kokoomuksen politiikan asiasisältöön: kokoomuksen puoluekokouksella vai mainostoimistolla.

Perussuomalaisten kohdalla kysymys on erityyppisestä ilmiöstä kuin kokoomuksen, mutta ilmiön edellytykset ovat periaatteessa samat.

Kunnallisvaalien jälkeen TNS Gallupin tutkimuksessa perussuomalaisia äänestäneet painottivat keskimäärää enemmän valinnassaan vaihtelun halua sekä halua näpäyttää päättäjiä.

Perussuomalaisten nousu syökin selvästi sosialidemokraattien ja keskustan kannatusta.

Perussuomalaisten kannatuksen kehittymistä on vielä vaikea ennustaa. Puolueen suosio perustuu toistaiseksi muuhun kuin näyttöihin.

SDP unohti juniorityön

Vaikka paineet kannatuksen kääntämiseksi nousuun kovenevat koko ajan, poliittisten pikavoittojen metsästys ei kuulu SDP:n keinovalikoimaan. Strategisessa pohdinnassa mennään pintaa syvemmälle. On tunnistettava ja tunnustettava tosiasiat ja tehtävä oikeat johtopäätökset.

Urheilutermein voitaisiin sanoa, että sosialidemokraatit ovat unohtaneet pitkällä aikavälillä juniorityön merkityksen. SDP:n kannatus on aina 90-luvun puolivälistä saakka pikku hiljaa hiipinyt alaspäin. Kun puolueen jäsenkunnan ja samalla kannattajakunnan ikärakennetta tarkastelee, voi selvästi havaita syynkin. Vanhoja kannattajia poistuu enemmän kuin uusia tulee. Todennäköisesti keskustapuolueen tilanne on sama.

Toisaalta vasemmiston menestys vaaleissa on ollut alavireistä Euroopan laajuisesti lähes koko 2000-luvun. Taloudellisesti hyvinä aikoina vasemmisto näyttää jostakin syystä menettävän kannatustaan.

Ilmeisesti yhteisölliset arvot jäävät taustalle vahvan taloudellisen nousun ja kovan kilpailun aikoina. Työelämäkysymykset eivät saavuta kiinnostusta, kun eletään lähes täystyöllisyydessä ja puhutaan jopa työvoimapulasta. Vasemmisto hukkaa tällöin helposti itselleen ominaisen poliittisen agendan ja imago alkaa helposti näyttää menneisyyteen jämähtäneeltä.

Uusia jäseniä, selkeitä arvoja

Uuden SDP:n yksi keskeinen strategia on paneutua tulevaisuuden vaikuttajien aseman vahvistamiseen ja uusien jäsenten hankintaan.

SDP on edelleen Suomen suurimpia puolueita, jonka jäsenillä on aidot mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnan kaikilla tasoilla.

Tasa-arvo niin työelämässä, koulutuksessa kuin yhteiskunnassa laajemminkin kannustaa edelleen ihmisiä toimimaan sosialidemokraateissa.

Tulevaisuuden politiikassa korostuu myös globaali ulottuvuus niin ilmasto- kuin talouspoliittisissa kysymyksissä. SDP:llä on Suomen puolueista ainoana aidosti maailmanlaajuinen verkosto.

Toinen keskeinen asia on oman viestin määrätietoinen vahvistaminen. Arvopolitiikkaan pitää vastata arvopolitiikalla. Mediaosaamista tulee käyttää tehokkaasti viestinnän välineenä, mutta siihen ei tule sortua, että myy vaaleissa yhteiskunnallista valtaa eniten tarjoavalle.

Yhteiskunnan keskeiset epäkohdat tulee tiedostaa ja niitä tulee määrätietoisesti lähteä hoitamaan.

Toisaalta keskeisimmät tulevaisuuden kysymykset on osattava hahmottaa ja niihin on tartuttava.

Strategia on periaatteessa sama kaikilla puolueilla. Eri arvopohjista päädytään kuitenkin erilaisiin johtopäätöksiin. Tämä edellyttääkin äänestäjiltä tarkkuutta tuotteen aitoudessa. Selkeältä vaikuttava poliittinen viesti voi olla jotain muuta kuin miltä näyttää.

Hmm. Outo kirjoitus.

2009-01-11T12:06:00.002+02:00

Päivän Turun Sanomissa Raimo Vahtera analysoi Turun sosialidemokraatteja ja Turun kaupungin päätöksentekoa höystäen tekstiään lainauksilla Antton Rönnholmin blogista.

Vahteran kirjoituksen pääviesti on, että Turun päätöksenteon kaikki ongelmat johtuvat sosialidemokraateista. Vahtera muun muassa kirjoittaa: ” Turun poliittisen kulttuurin kannalta Sdp:n asema ja toiminta ovat ratkaisevia. Jos demarien päätöksenteko ei toimi, Turun päätöksentekokin yskii.”

Vahteran kirjoitus on Antton Rönnholmia lainaten ”poikkeuksellisen pitkään institutionaaliseen muistiin piirtynyttä kaunaa.”

Kokoomus on ollut Turun ykköspuolue vuoden 1996 kunnallisvaaleista. Eli 12 vuotta ja nyt on 13. alkamassa.

Kokoomuksen mandaatilla valittuja virkamiehiä Turussa ovat tällä hetkellä kaupunginjohtaja, palvelutoimen apulaiskaupunginjohtaja, talousjohtaja sekä lukuisa joukko keskushallinnon ja virastojen keskeisiä virkamiehiä.

Miten voi olla mahdollista, että käsitellessään Turun kaupungin poliittista kulttuuria, Vahtera ei sanallakaan mainitse kokoomusta?

On se mahdollista. Turussa.

Ymmärtäisin paremmin, jos kirjoitus löytyisi Nykypäivä-lehdestä.

Voimme jälleen voivotella Turun huonoa mainetta ja imagoa ja taivastella kuinka huonosti kaikki on.

En tiedä, milloin tässä kaupungissa merkittävillä julkisilla foorumeilla esiintyvät oppisivat olemaan ylpeitä todella hienosta kotikaupungistaan, missä erittäin moni asia on kuitenkin hyvin.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että Helsingissä työssäkäynti ainakin auttaa ainakin tähän.

Hallituksen salaileva linja petti

2009-01-10T14:32:00.002+02:00

Liikenneministeri Anu Vehviläisen ennakkoon julkistama elvytyspaketti on aiheuttanut metelin hallituskumppani kokoomuksessa. Liikenneministeri kertoi, että toi tietoisesti paketin julkisuuteen ennen hallituksen sisäisiä käsittelyjä. Toimenpiteellä liikenneministeri varmisti, etteivät muut hallituspuolueet ehdi sekaantua hankelistaan muuten kuin julkisuuden kautta.

On oikein, että Vehviläinen toi listan julkisuuteen ennen hallituksen sisäistä käsittelyä. Demokratiassa keskustelu täytyy käydä avoimesti jo valmisteluvaiheessa. Tällöin kansalaiset pystyvät paremmin arvioimaan päätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä.

Avoin keskustelu on pyritty kaikin tavoin salaamaan Vanhasen II hallituksen sisällä. Muun muassa tämän seurauksena kansalaisille on jäänyt epäselvä kuva hallituksen politiikasta.

Liikenneministeri Anu Vehviläisen elvytyspaketti on kuitenkin alueellisesti pahasti epätasapainossa. Esitellyt hankkeet painottuvat rankasti Vehviläisen omille asuinseuduille ja vahvoille keskustalaisille alueille. Esimerkiksi Länsi-Suomi näyttää jäävän ilman hankkeita.

Verorahoin toteutettavien investointihankkeiden täytyy palvella ensisijaisesti työllisyyttä. Investoinneissa on otettava huomioon suorien työllisyysvaikutusten lisäksi työllisyyden edellytyksiä alueella parantavat vaikutukset kuten satamien liikenneyhteydet sekä teollisuuden ja logistiikan edellytyksiä parantavat hankkeet.

Toisena painavana perusteena hankkeille tulee pitää ilmastonäkökulmaa. Jos investoinnilla voidaan vähentää päästöjä, täytyy sen olla prioriteetissa korkealla. Esimerkiksi Varsinais-Suomeen toteutettava maakaasuputki olisi tällainen hanke, kun Turun seudun kivihiilivoimalan kaukolämpötuotanto voitaisiin korvata maakaasulla.

Hupsis

2008-12-27T11:39:00.001+02:00

On kulunut liian pitkä aika viimeisimmästä bloggauksesta. Syitä olisi helppo luetella, mutta eivät ne tilannetta mihinkään muuta. Ken blogiin on ryhtynyt, se bloggaukset hoitakoon.

Kieltämättä puoluesihteerinä bloggaaminen on astetta vaikeampaa. Yksityiselämästä en ole aikaisemminkaan juuri verkkoon kertoillut, enkä aio muuttaa käytäntöä tältä osin. Syvälliseen pohdiskeluun jonkun asian eri puolista on vaikea ryhtyä julkisesti, koska tulkintariski ”eri linjoilla” olemisesta on ilmeinen. Päivänpoliittisista asioista puhuminen keskittyy vähän eri foorumeille. Hmm. Mitä siis jää blogattavaksi? Aika näyttää.

Sähköisen maailman työkalut tekevät joka tapauksessa entistä vahvemmin tuloaan myös poliittisen viestinnän tantereille. Vaikka sanomalehti on tutkimuksissa säilyttänyt vankan aseman poliittisena vaikuttimena ja politiikan tietolähteenä, on nuorten ikäluokkien kohdalla netin merkitys entisestään kasvanut.

Toisaalta nettiä hyödynnetään ehkä sittenkin vielä paljon vähemmän poliittisessa vaikuttamisessa kuin mihin olisi mahdollisuuksia. Erityisesti liikkuvan kuvan käyttö, diaesitysten hyödyntäminen, videobloggaaminen ja verkkokokoukset ovat vielä melko vähän käytössä oleva väline.

Tältä osin SDP ottaa ainakin yhden harppauksen eteenpäin heti ensi vuoden alkupuolella. SDP:n ohjelmien taustalla on perinteisesti ollut vahva työryhmätyöskentely. Nyt työryhmille rakennetaan sähköinen alusta, työryhmäfoorumi, minkä jälkeen työryhmät voivat toimia verkossa, tallettaa dokumentteja tietopankkeihin ja hioa asiakirjojen lopullisia muotoja. Tulevaisuudessa on tarkoitus kehittää työryhmäfoorumeihin myös verkkokokouksiin soveltuvia osioita. Tämä helpottaa ainakin kauempaa tulevien osallistumismahdollisuuksia aivan uudella tavalla.

Helppo ja vaivaton ennakkoäänestys

2008-10-19T19:25:00.001+02:00

Ennakkoäänestys on erittäin helppo tapa huolehtia äänestämisestä. Ennakkoäänestyspisteitä on kiitettävästi eri puolella maata siellä, missä myös äänestäjät liikkuvat.

Itse kävin äänestämässä ennakkoon Hangossa lauantaina aamupäivällä. Paikka oli reilun sadan metrin päässä torilta, jossa useampi puolue piti lauantaina vaalitelttaa.

Äänestys sujui jouhevasti Hangossa, vaikka ääneni menikin Turkuun numerolle 421. Henkilöllisyys todettiin ajokortista.

Henkilöllisyystodistus ei kuitenkaan ole kaikille itsestäänselvyys. Ajokortti ja passi ovat tavallisimmat henkilöllisyystodistukset. Ajokortin voi menettää iän vuoksi tai sitten syyllistymällä rikkomukseen. Mikäli passia ei ole, ei äänestäminen onnistukaan kovin helposti. Kuvaton Kela-kortti ei kelpaa, eivätkä myöskään vanhat sotilaspassit.

Poliisilaitos myöntää väliaikaisia henkilöllisyystodistuksia äänestämistä varten. Väliaikaiseenkin henkilöllisyystodistukseen tarvitaan kaksi valokuvaa kuten myös muihin vastaaviin asiakirjoihin.

Uskallan veikata, että jonkin verran ääniä jää antamatta puuttuvan henkilötodistuksen vuoksi. Ehkä tulevaisuudessa enemmänkin, kun ikääntyneiden määrä kasvaa. Tähän olisi hyvä miettiä helpottavia keinoja tunnistuksen tekemiseksi.

Lisäksi ennakkoäänestyksen tulisi kestää varsinaiseen vaalipäivään saakka. Näin vaaleihin ja äänestämiseen saataisiin katkeamaton huipentuma varsinaiseen vaalipäivään mennessä. Nyt ennakkoäänestys katkeaa neljäksi päiväksi ennen varsinaista vaalipäivää.

Ministeri Kiviniemi väistelee keskustelua

2008-10-19T19:04:00.001+02:00

Hallinto- ja kuntaministeri Kiviniemi syyttää toistamiseen SDP:tä pelottelusta. Viime viikonloppuna Kiviniemi tyrmäsi SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen aiheellisesti esittämän huolen finanssikriisin vaikutuksesta kuntien rahoitukseen.

Näyttää siltä, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Kuluvalla viikolla on usealla suulla todettu, että finanssikriisin aiheuttamalla talouden myllerryksellä on useita vaikutuksia julkiseen talouteen, myös kuntatalouteen.

Epäilyksenä onkin, että hallituspuolueet tarjoavat lääkkeeksi julkisen talouden hoitoon leikkauksia ja mittavia palvelutuotannon ulkoistamisia. Jos näin ei ole, esimerkiksi ministeri Kiviniemi voisi tämän julkisesti vahvistaa. On vaikea uskoa, ettei hallitus pohtisi mitään toimenpiteitä.

SDP:n mielestä olisi reilua keskustella ehdotuksista ennen kunnallisvaaleja, jotta äänestäjät voivat valita erilaisten vaihtoehtojen välillä. Kunnanvaltuutetut ovat kuitenkin niitä päättäjiä, jotka joutuvat viimekädessä tekemään päätökset kunnissa. Ilmeisesti kuitenkin juuri kunnallisvaalit ovat se syy, miksi hallitus väistelee keskustelua julkisesta taloudesta ja etenkin kuntien asemasta.

Lisärahoitusta kuntien investointimäärärahoihin

2008-10-17T20:49:00.002+02:00

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen ehdottaa lisärahoitusta kuntien investointimäärärahoihin.

Kuntien taloustilanteen heikentyessä säästöt kohdistuvat ensimmäiseksi investointeihin.
– Monet kunnat lisäksi rahoittavat investointeja osin myymällä omaisuuttaan. Jos kiinteistöjen hinnat laskevat eikä kauppa käy, häviää osa kuntien investointien rahoituspohjasta, Korhonen huomauttaa.

– Nyt olisi järkevää reagoida asiaan ajoissa ja varmistaa valtion erillisellä investointeihin kohdennetulla määrärahalla, että kunnat voisivat jatkaa rakentamisinvestointeja.

– Kaduissa, kiinteistöissä sekä vesi- ja viemäriputkissa riittää korjattavaa, vaikkei uudiskohteita toteutettaisikaan. Samalla tasoitettaisiin rakennusmarkkinoiden työllisyystilannetta ja tehtäisiin järkevää suhdannepolitiikkaa.

Korhonen muistuttaa, että korjausrakentamisen markkinahinnat tulevat laskemaan, kun tilauskohteiden määrä vähenee.

– Oikea-aikaiset investoinnit tuottavat parhaimmillaan tilanteen, josta hyötyvät sekä kunnat että rakennusalan työllisyys. Rakentamisen tason odotettavissa oleva romahdus on uhkaavan taantuman näkyvimpiä oireita.

Korhonen puhui perjantaina Ilomantsissa Pohjois-Karjalan sosialidemokraattien kuntavaalitilaisuudessa.

Keskusta vähättelee ihmisten huolta

2008-10-17T20:45:00.001+02:00

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen ihmettelee Elinkeinoministeri Pekkarisen ja Kuntaministeri Kiviniemen syytöksiä SDP:n puheenjohtajaa Jutta Urpilaista kohtaan.

Urpilainen vaati hallitukselta eilen selvitystä finanssikriisin vaikutuksista kuntiin ja julkisiin palveluihin. Tämä oli Pekkarisen ja Kiviniemen mielestä pelottelua.

- Keskustan tuntuu olevan vaikea ymmärtää sitä, että ihmiset ovat huolissaan finanssikriisin vaikutuksista omaan arkeensa. SDP haluaa, että kansalaisten arki turvataan ja epävarmoina aikoina tehdään kaikki mahdollinen, jotta epämiellyttäviltä yllätyksiltä vältyttäisiin, Korhonen sanoo.

- Kyllä maailmantalouden mullistuksella vaikutus on kuntiinkin, erityisesti kuntien sijoitusvarallisuuden ja muiden sitoumusten osalta. On erittäin todennäköistä, että myös kuntien tulokehitys tulee heikkenemään. Lisäksi kuntien on syytä varautua omaisuuden alaskirjauksiin. Kuntaministeri Kiviniemi ja elinkeinoministeri Pekkarinen tietävät tämän aivan varmasti, Korhonen toteaa.

- Pekkarisen ja Kiviniemen ulostulot eivät ole olleet ainoita Keskustan suunnasta tulleita viestejä, joissa paheksutaan sitä, että SDP toimii aktiivisesti kriisin selvittelyssä. Ihmettelen, miksi päähallituspuolue Keskusta on lähtenyt syyllistämään tästä oppositiota. Eikö kannattaisi syyttelyn sijasta vastata SDP:n esittämiin kysymyksiin ja keskittää energia ratkaisujen löytämiseen, Korhonen kysyy.

- Finanssikriisin aikaan sopii erityisen huonosti pääministeri Vanhasen hellimä periaate, jossa keskeneräisistä asioista ei puhuta. Toivottavasti Keskustan ja pääministerin asenteet vielä muuttuvat, Korhonen toteaa.

Kunnallisvaalit lähestyvät mutta mistä äänestysinto?

2008-10-17T20:43:00.001+02:00

Kunnallisvaalien h-hetki lähestyy. Ennakkoäänestyksen alkuun on aikaa tätä kirjoitettaessa 6 päivää ja varsinaiseen vaalipäivään 17 päivää. Ehdokkaat tuntuvat olevan aktiivisesti liikkeellä ja vaali-intoa riittää. Mutta jotain on pielessä. Suuri yleisö ei aisti nyt kunnallisvaalien tuloa. Vaalit eivät tunnu tärkeiltä.

Maailmantalouden synkät uutiset ovat nyt pinnalla. Joka päivä tulee jotain uutta. Kukaan ei tiedä, kuinka turvassa Suomi on myllerrykseltä. Ilmeisesti tilanne kuitenkin on parempi kuin 1990-luvun alussa. Silti tuleviin aikoihin on varauduttava.

Varautuminen pitää aloittaa siitä, että Kokoomuksen ja Keskustan johtama oikeistohallitus peruuttaa suurituloisille kohdistetut veronalennukset ja varautuu julkisen talouden elvyttämiseen.

Kuntien talous on joutumassa haasteisiin ilman maailman talouden taantumaakin. Tämä tarkoittaa, että seuraavalla valtuustokaudella kuntapäättäjät ovat suurten haasteiden edessä. Miten rahat saadaan riittämään välttämättömimpään? Miten saadaan tuotettua riittävät vanhus-, terveydenhoito-, päivähoito- ja koulutuspalvelut niitä tarvitseville?

Tämän vuoksi on nyt erityisen tärkeää ottaa selvää asioista ja käydä äänestämässä.

Talous ei kuitenkaan ole ainoa tekijä verkkaiseen vaalitunnelmaan. Televisio ja jotkut lehdet marssittavat päivittäin julkisuuteen ihmisiä, jotka avoimesti julistavat, etteivät aio äänestää. Perusteluina on käytetty muun muassa raskautta ja omaa ”älyllistä valintaa.” Minkähän vaihtoehdon yhteisten asioiden hoitamiselle nämä äänestämättömät ihmiset haluaisivat?
Äänestysaktivointiin täytyy nyt herätä laajemmin ja tehdä toimenpiteitä, jotka parantaisivat äänestämistä myös pidemmällä aikavälillä.

Tutkimuksissa äänestämisen pääsyiksi nousevat halu vaikuttaa ja kansalaisvelvollisuus. Erityisesti äänestämisvelvollisuuden korostaminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle. Kansalaisvelvollisuuteen on vedottu jos aikoinaan jopa kampanjoin. Omasta nuoruudesta muistan ainakin ”Vain mäntti jättää äänestämättä” –kampanjan.

Äänestämisestä pitäisi tehdä ihmisten mielissä velvollisuus, on oltava sellainen tunne, että tämä pitää tehdä. Yksi keskeinen kasvatuksellinen paikka tähän on peruskoulu.
Jotta velvollisuus olisi helppo suorittaa, tarvitaan äänestyspaikkoja mahdollisimman lähelle äänestäjiä. Vaaliuurnat on vietävä kauppakeskuksiin ja äänestysautot kiertämään syrjäseutuja.

Kuntarakenne muuttuu pitkällä aikavälillä

2008-10-17T20:41:00.000+02:00

TS:n 6.10. puoluesihteerihaastattelun osalta on syytä esittää pari täsmennystä. Uskon, että vuonna 2010 kuntarakenne on jotakuinkin nykyinen. Kymmenen vuoden aikana vapaaehtoisia kuntaliitoksia kuitenkin tullaan näkemään ja ennustan, että vuonna 2020 Suomessa on enintään 200-250 kuntaa.

Mitä tulee Keskustan puheenjohtaja Vanhasen esitykseen pääkaupunkiseudun ”puutarhakaupunkimallista”, niin täystyrmäys sdp:n kantana on väärä sana tässä yhteydessä. Kuntarakenne on pääkaupunkiseudulla osittain Vanhasen esityksen kaltainen. Tulevalla kaavoituksella ei tule entisestään edistää tämän tyyppistä kehitystä, mutta toki olemassa olevasta pidetään kiinni ja sitä kehitetään. Tärkeitä ovat esimerkiksi toimivat joukkoliikenneyhteydet kodin ja työpaikan välillä. Siksi kaavoituksessa on suosittava ratkaisuja, jotka edistävät asumista hyvien liikenneyhteyksien varrella, jolloin myös joukkoliikenteestä tulee aito vaihtoehto esimerkiksi työmatkaliikenteessä.

Sdp:n näkemyksiä kuntapalveluiden tuotantotapoihin on hyvä täsmentää. Sdp ei hyväksy ideologista yksityistämistä. Emme myöskään kannata sellaisia yksityistämismalleja, joissa ihmisen varallisuus määrittää hänen mahdollisuutensa saada tarvitsemansa peruspalvelut.
Yksityisiä palveluntuottajia, yhdistyksiä, säätiöitä ja yrityksiä voidaan hyödyntää kunnallisessa palvelutuotannossa osana omaa tuotantoa. Oman tuotannon osuus tulee kuitenkin säilyttää kaikilla toimialoilla. Oleellista on, että kunta ja demokraattisesti valitut päätöksentekoelimet ovat palvelutuotannon tilaajia myös niissä tapauksissa, joissa tuottaja on yksityinen taho.

Ulkoistaminen ei tuo pelastusta julkisen talouden ongelmiin. Jos palvelutuotanto tehdään maailmanlaajuisesta markkinatalouden heilahtelusta riippuvaiseksi, niin palvelut voivat ajautua katastrofiin heikkoina taloudellisina aikoina. Viimeinen maksaja yhteiskunnassa on aina veronmaksaja ja kärsijöitä ovat palveluiden käyttäjät. Kuntapalvelut ovat runko, johon hyvinvointimallimme kehittäminen perustuu myös jatkossa.

SDP:n Korhonen vauhdittaisi rakennemuutoskuntien kaavapäätöksiä

2008-09-14T11:05:00.002+02:00

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen haluaa vauhtia metsäteollisuuden rakennemuutoskuntien kaavapäätösten käsittelyyn. - Byrokratia ei saa olla minkäänlainen hidaste rakennemuutoskuntien työllisyyden edistykselle. Kriisin koettelemissa kunnissa kaavaratkaisujen vauhdittamisella voitaisiin edistää alueen työllisyyttä.

Korhonen puhui lauantaina Mikkelissä Etelä-Savon sosialidemokraattien tilaisuudessa.
Korhosen mukaan yhteiskunnan on kannettava vastuu kaikin mahdollisin keinoin ihmisten auttamisesta. - Valitustien pituus ja kankeus kaava-asioissa on paha pullonkaula monien työllisyyttä edistävien hankkeiden etenemiselle. Esimerkiksi Valkeakoskella satakunta työpaikkaa mahdollistavan liikekeskuksen kaava on menossa hallinto-oikeuden käsittelyyn. Esitänkin, että eri oikeusasteet ottaisivat rakennemuutoskuntia koskevat kaavavalitukset nyt käsittelyynsä nopeutetussa järjestyksessä.

- Byrokratia ei saisi myöskään hidastaa rakennemuutosalueille kohdistettujen määrärahojen käyttöä. Rahat on kohdennettava alueille siten, että ne saadaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti käyttöön.

Korhonen muistuttaa, että ei pidä vähätellä yhteiskunnan toimien merkitystä metsäteollisuuden irtisanomiskysymyksessä. - Pääministeri on antanut ymmärtää, etteivät nämä ole poliittisia kysymyksiä. Keskusta oli kuitenkin aivan toista mieltä vielä oppositiossa ollessaan.

- Minusta tämä on mitä suurimmassa määrin juuri poliittinen kysymys: Se, miten valtio tekee omistajapolitiikkaa ja käyttää isännän ääntä omistamissaan yhtiöissä on täysin poliittinen valinta, josta vastaa maan hallitus.

- Metsäteollisuuden ongelmat ovat olleet pitkään tiedossa, mutta hallitus ei näytä varautuneen ongelmiin mitenkään. Työllisyysmäärärahoja on päinvastoin karsittu, eikä sosialidemokraattien vuosi sitten vaatimaa suunnitelmaa metsäteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi ole tehty.

Koulunkäyntiavustajien asema pitää turvata kesälläkin

2008-09-14T11:02:00.001+02:00

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen on huolissaan koulunkäyntiavustajien taloudellisesta asemasta. – Suomessa kuntien palveluksessa on yhteensä noin 7 800 koulunkäyntiavustajaa, joiden työnteko ja myös palkanmaksu keskeytyvät yleensä koulujen kesälomien ajaksi. Kuntatasolla on nyt huolehdittava tämän työntekijäryhmän tasa-arvoisesta asemasta ja toimeentulon turvaamisesta.

Puoluesihteeri Korhonen puhui maanantaina Akaassa SDP:n Unelmista todeksi -kiertueella. Korhonen kertoi, että aloite koulunkäyntiavustajien tilanteen korjaamisesta on tullut juuri SDP:n unelmakiertueen aikana ihmisten palautteista. Unelmakiertueen aloite on nyt johtamassa toimiin useassa kunnassa, joissa sosialidemokraattinen valtuustoryhmä tekee aloitteen asian korjaamisesta.

– Tällä hetkellä koulunkäyntiavustajat ovat epätasa-arvoisessa asemassa muihin kuntatyöntekijöihin nähden. Heillä ei käytännössä ole tuloja kesän aikana, sillä he eivät saa tuolloin palkkatuloa. Heiltä evätään myös usein työttömyyspäiväraha kun katsotaan, että työsuhde on koulujen kesälomien aikana ns. lepäävä työsuhde.

– Huonot työsuhde-edut vaikuttavat alalle hakeutumiseen. Useimmissa kunnissa koulunkäyntiavustajia on aivan liian vähän suhteessa tarpeeseen. Koulunkäyntiavustajat ovat tärkeä osa varhaiskasvatusta, jossa jokaista lasta tuetaan menestymään koulussa ja elämässä. On perin harmillista, että tärkeän ammattiryhmän työsuhteita käsitellään julkisessa organisaatiossa näin heikosti.

Korhonen kannustaa kuntia innovatiivisuuteen. – Koulunkäyntiavustajat voisivat hyvin työskennellä osan aikaa kesästä esimerkiksi lasten kesäkerhoissa, leirikouluissa tai vastaavissa. Moniammatillisuutta hakeville myös vanhustenhoito voisi tarjota vaihtoehtoisen työpaikan. Erilaisilla malleilla tuettaisiin lapsiperheiden kesähoidon järjestämisestä aiheutuvia ongelmia. Monet perheet joutuvat pitämään lomansa eri aikoina, kun kesähoitoa on vaikea järjestää.

Korhosen mukaan työttömyysturvalakia tulisi lisäksi tarkistaa niin, että työntekijällä ja viranhaltijalla on oikeus työttömyysturvaan, jos keskeytyksessä on kysymys vuosittain toistuvasta tapahtumasta ja se on johtunut työnantajan toiminnan kausiluontoisuudesta. Samoin lakia olisi tarkistettava niin, että työnteon keskeytys voitaisiin rinnastaa työttömyysturvaan oikeuttavaan lomautukseen.

Maratonilta Ateenaan

2008-08-23T17:50:00.004+03:00

En kaiken touhuamisen keskellä ehtinyt kesällä kirjailemaan tuntoja ja tunnelmia ensimmäiseltä maratoniltani. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Juoksin ensimmäisen maratonini 28. kesäkuuta Turussa Paavo Nurmen maratonilla. Aika oli suhteellisen vaatimaton 4:46:29. Itse olen kuitenkin suoritukseeni hyvin tyytyväinen, monestakin syystä.

Vuosi sitten, tarkalleen 7. elokuuta, painoin 108 kg ja juoksu sujui notkeasti kuin norsunpoikaselta. Aloitin kokeilumielessä perinteisen painonvartioiden pistemenetelmän ja yllättäen painokäyrät kääntyivät alaspäin. Keskimäärin painoa putosi 1 kg viikossa. Tammikuussa paino oli jo alle 80 kg, minkä jälkeen pysäytin laihduttamisen. Paino tasoittui noin 30 kg aikaisempaa alemmaksi.

Systemaattisen juoksuharjoittelun aloitin laihdutuksen ohella vuodenvaihteessa 2007/2008. Tavoitteeni oli, että juoksisin maratonin vuoden 2008 aikana. Aloin juosta harjoitusohjelman mukaisesti, ohjelmaan kuului muun muassa puolikas maraton kerran viikossa. Keväällä osallistuin viralliselle Maskun puolimaratonille ja kokeilin varovaisesti, millaista vauhtia voisin pitää. Puolikas meni tuolloin aikaan 2:04 suhteellisen helposti. Silloin aloin mietiskellä, että mahtaisikohan maraton onnistua jo kesäkuussa.

UP Demarin turkulainen toimittaja Timo Vainio kysäisi asettautuessani ehdolle puoluesihteeriksi, koska aion juosta maratonin. Venkoilin savolaisena, että Paavo Nurmi on ensimmäinen mahdollisuus. Timo kirjoitti, että Korhonen juoksee ensimmäisen maratonin Paavo Nurmella. Asia alkoi elämään sen verran, ettei minulla ollut enää vaihtoehtoja.

Lähdin siis matkaan lauantaina 28. päivä erityisesti sillä mielellä, että pääsen ensimmäisen maratonin lävitse. Seurasin melko tarkasti sykettä koko matkan ajan ja se määritti myös vauhdin. Ensimmäisen kierroksen (puolimaraton) pidin sykkeet alle 150, eli aerobisen kynnyksen tasolla. Toisella kierroksella syke väkisinkin alkoi nousta 150-155 paikkeille. Tuskaisimmat hetket olivat ehkä hieman alle kolmenkympin kohdalla kun alkoi sataa ja tankatut energiapatukat kuvottivat vatsaa. Mutta pian tuli jonkin sortin piristyminen ja vaikka jalkoihin sattuikin, olivat loppukilometrit tietyllä tavalla koko juoksun parhaat. Kolme kilometriä ennen maalia uskalsin antaa sykkeiden nousta ja juoksin viimeiset kilometrit käytännössä täysillä, syke oli jotakuinkin 170-175. Paljon kuvattua maratonarin ”seinää”, lopullista uupumuksen tunnetta, en kohdannut. Kokemus oli hieno ja maaliin tullessa oli tuttuja paikalla, niin juoksemassa kuin kannustajinakin ja mikäs sen hauskempaa. Polkupyöräilin vielä maratonin päätteeksi kotiin.

Seuraavana päivänä tulikin jo kiire Ateenaan, maratonin syntysijoille. Osallistuin joka kolmas vuosi kokoontuvaan Sosialistisen Internationaalin kokoukseen Suomen Sos.dem. puolueen edustajana. Oli todella mukava tavata mm. pohjoismaiset kollegat sekä saada reilut kannustukset uuteen tehtävään mm. Göran Perssonilta ja Mona Sahlinilta. Sosialidemokraattien kansainvälinen yhteistyö on perinteikästä ja arvokasta. Sellaisia kontakteja, mitä tämän liikkeen toiminnassa muodostuu, on vaikea hankkia muualta.

Summa Summarum: Backmanin Jouni tarvitsee backuppia, jotta SDP päihittää vielä joku päivä Aleksander Stubbin. Täältä tullaan. Vapise Stubb!

Puhe Hämeenlinnan sosialidemokraattien kesäjuhlassa 3.8.2008

2008-08-03T17:20:00.001+03:00

Arvoisa yleisö, hyvät toverit!

Sosialidemokraattien puoluekokous pidettiin kesäkuussa täällä Hämeenlinnassa. Puolue päätti siellä ennakkoluulottomasti tietyistä puolueen uudistumisen edellytyksistä, mutta myös puoluejohdon valinta herätti paljon mielenkiintoa, aina ulkomaita myöten. Tapasin heinäkuun alussa Sosialistisen Internationaalin kokouksessa Göran Perssonin, joka myös oli kiinnostunut valinnoista. Hän sanoi, että teillä on nyt Suomessa Euroopan nuorin sosialidemokraattinen johto. Teidän täytyy onnistua!

Ja kyllä me onnistumme. Puoluekokouksen henki oli hyvä ja henki on ollut todella hyvä myös sen jälkeen.

Kuherruskuukausi median kanssa jäi kuitenkin lyhyeksi. Voisi sanoa, että media on poikkeuksellisen nopeasti ottanut sosialidemokraattien puheenjohtajan hampaisiinsa, niin sanottu sata kuherruksen päivää muuttui kymmeneksi.

Mutta ei meillä SDP:ssä huono itsetunto tältä osin ole. Tiedämme, mitä olemme tekemässä. Tiedämme myös, että tulemme pärjäämään. Linjamme on selkeä.

Kun hallitus viime syksynä ei esittänyt palkansaajien tuloverotukseen alennuksia osana, palkkaratkaisua, esitimme vahvan epäilyksen, että inflaatio tulee kiihtymään ratkaisun seurauksena. Me olisimme tehneet toisin. Samalla esitimme parannuksia kuntapalveluihin ja kuntapalveluiden rahoitukseen. Linjamme oli selkeä.

Niinhän sitten kävi, että inflaatio kiihtyi. Onhan arvioitu, että Suomen nykyisestä inflaatiosta jopa 60 % on puhtaasti kotikutoista hintojen nousua.

Valtionvarainministeri esitteli ensi vuoden talousarvioehdotuksensa kuluvan viikon perjantaina. Talousarvion merkittävin tulonsiirtoratkaisu olivat tuloveronalennukset. Ne toteutettiin puhdasoppisen kokoomuslaisesti. Niille, joilla on suuret tulot, jää eniten käteen, kun veronalennus kohdistettiin kaikkiin tuloluokkiin tasaisesti. Näin tuetaan markkinoiden ostovoimaisinta enemmistöä. Ihmettelen suuresti, että millä perusteella tämä ratkaisu ei lisäisi inflaatiota jatkossakin.

Mikä olisi sitten sosialidemokraattien linja? Veronalennukset kohdistettaisiin pieni- ja keskituloisille, jolloin tasattaisiin ostovoimaa eri tuloluokkien välillä ja vähennettäisiin eriarvoistumista. Toiseksi rahaa suunnattaisiin kunnille peruspalveluihin. Linja on aivan selkeä ja johdonmukainen.

Lisäksi olemme esittäneet, että nyt olisi suurta viisautta tukea joukkoliikennettä. Joukkoliikenteen kilpailukyky suhteessa yksityisautoiluun paranee jos lippujen hinnat ja palvelutaso pystytään pitämään riittävän alhaisena, kun yksityisautoilun hinta kallistuu. Tämä on helppo toteuttaa lisäämällä joukkoliikenteen rahoitusta kunnille ja laajentamalla työmatkalipun verovähennysoikeutta. Joukkoliikenne saisi uusia käyttäjiä, kun markkinamekanismi ohjaa ihmisiä yksityisautoilusta takaisin joukkoliikenteeseen esimerkiksi suurissa kaupungeissa.

Myös tulevaisuudessa SDP:n linja on selkeä. Peruspalveluita vahvistetaan ja kehitetään, ympäristöstä ja kuntataloudesta pidetään huolta. Eriarvoistumista vähennetään, huolehditaan työllisyydestä ja kasvun edellytyksistä.

Myös hallituksen sisältä on arvosteltu voimakkaasta suurituloisia hyysäävää veroalennuslinjaa. Mistä sitten oikein on kysymys? Onko Kokoomus kapellimestari?

Jos mietitään vähän ratkaisuja taaksepäin, niin on syykin ehkä kirkastuu. Nyt nimittäin pelataan mitä ankarinta sulle mulle poliittista jakosököä.

Ensin toteutettiin perintöveroalennus, joka kohdistui erityisesti maatalousyrittäjien sukupolvenvaihdoksiin. Sitten tuli pyytämättä ja yllätyksenä metsäveroale, joka sinällään on perusteltu työllisyysnäkökulmasta ja suomalaisen puunjalostuksen kilpailukyvyn edellytysten turvaajana, mutta kuinka ollakaan, hyötyjänä ovat metsänomistajat, joista suuri osa on maatalousyrittäjiä. Ruoan arvonlisäveronalennus näyttää sulavan tuottajien ja kauppiaiden kassoihin, kun ruoan hintaa kohotetaan etupainotteisesti. Niinpä - tuottajat ovat maatalousyrittäjiä. Kepun piti maksaa velat kokoomukselle ja siksi se hyväksyy nyt puhdasoppisen kokoomuslaisen veronalennuksen.

Havaitsin, että tänäkin aamuna joissakin lehdissä luki, kuinka ruoan alv-alennus tukee köyhiä ja kaikille kuluttajille mahdottoman hyvä asia. Osittain toki on näinkin, mutta en malta silti olla siteeraamatta erästä henkilöä, joka sanoi ruoan alv-alennuksesta seuraavasti.

"Kaikkien aiheesta tehtyjen tutkimusten mukaan on selvää, että osa veronkevennyksestä ei välity kuluttajahintoihin. Verotuksen keventymisen vaikutus jäisi siis osittain tuotantoketjun, tukkukaupan ja vähittäiskaupan hyödyksi. Tuloverotusta kevennettäessä koko hyöty menee varmasti kuluttajille. Pienituloisille veroalen hyödyn voisi kohdentaa verotuksesta tehtävällä vähennyksellä."

Tämän sanoi kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen syksyllä 2006, eli siis nykyinen valtiovarainministeri ennen edellisiä eduskuntavaaleja.

Mitäpä tähän on enempää sanomista, kun ruoan hinta kohoaa Suomessa 1,5 kertaa nopeammin kuin muualla Euroopassa.

Hyvät kuulijat!

SDP valmistautuu kunnallisvaaleihin. Ihmisiltä tulleen viestin perusteella kuntavaalien keskiöön tulevat nousemaan kunnalliset peruspalvelut.

Erityisesti ikääntyminen, vanhusten hoito sekä lapsiperheiden ja lasten ja nuorten asema puhuttaa.

Kuntapalveluihin on löydyttävä resursseja, mutta on löydyttävä myös aitoa tahoa kehittää palveluita. Nykyinen meininki kunnissa on mennyt enemmänkin siihen, että resursseja vähennetään, henkilökuntaa vähennetään ja palveluja heikennetään ilman että pyrittäisiin millään tavoin ennaltaehkäisemään tai puuttumaan syihin. Seuraavassa vaiheessa uskotellaan, että yksityistäminen pelastaa palvelut. Tämä ei ole sosialidemokraattien tahotilan mukaista palveluiden kehittämistä.

Me haluamme, että ihmiset voivat ikääntyä turvallinen ja vireä ikääntyminen, jossa omatoimista selviytymistä tuetaan kotipalvelun ja omaishoidon avulla sekä laadukkaalla palveluasumisella. Huolenpitoa tarvitseville ja haluaville huolehdimme vanhainkotipaikkojen riittävyydestä. Osaava, koulutettu ja riittävä henkilökunta sekä laadukkaat toimitilat takaavat puitteet hoivayksikön myönteiselle ilmapiirille ja hyvälle hoivalle.

Me haluamme, että vanhemmuutta tuetaan aina raskauden alkuvaiheista aikuisuuteen. Me haluamme luoda tasavertaiset edellytykset oppimiselle, koulumaailmassa ja elämässä selviytymiselle ja menestymiselle, ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä ja syrjäytymistä, auttaa oppimisvaikeuksissa olevia ja huolehtia riittävät tukiverkot niitä tarvitseville.

Me haluamme, että ihmisten elinympäristö on viihtyisä, puhdas ja turvallinen. Tavoitteenamme on, että asuminen, työpaikkojen sijainti, liikennejärjestelyt sekä viher-, ulkoilu ja vapaa-ajanviettoalueet muodostavat yhdessä ympäristöä ja ihmisten tarpeita tukevan kokonaisuuden.

Sosialidemokraattisella järkevän ja vastuullisen talouden politiikalla hyvinvointiyhteiskunnan peruspalvelut voidaan järjestää tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti vakaalla ja kestävällä pohjalla myös pitkällä aikavälillä. Tämä edellyttää koko talouden keinovalikoiman käyttämistä ja uusia innovaatioita. Aktiivinen ennaltaehkäisy on avainkysymys tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnassa, niin taloudellisessa kuin inhimillisessäkin mielessä.

Uuden SDP:n pajatsossa on paukkuja. Olemme lyhyessä ajassa saaneet paljon uusia ehdokkaita ja uusia vaikuttajia. SDP linjat ovat kunnossa. Meillä ei ole mitään syytä huoleen. Tulevaisuus näyttää valoisalta.

Toivotan kaikille oikein hyvää ja nautinnollista iltapäivää kulttuurielämysten parissa.

SDP tekee vastuullista tulevaisuuspolitiikkaa

2008-07-25T13:33:00.000+03:00

Ruoan arvonlisäveron alennus astuu voimaan vuoden päästä lokakuussa 2009. Ratkaisu on kallis ja sen hyödyt kuluttajalle näyttävät jäävän vähäisiksi. Hallituksen on täysin mahdollista esittää vielä veroalen uudelleenkohdentamista. Asia ei millään muotoa elä vielä menneisyydessä toisin kuin kansanedustaja Hannes Manninen STT:n haastattelussa antaa ymmärtää.

Ruoan arvonlisäveron alennus on sulamassa kauppiaiden ja tuottajien taskuihin, kun hintoja kohotetaan etupainotteisesti. Päätettiinkö ruoan alv:n alennuksesta niin paljon etukäteen juuri siksi, että muutkin kuin kuluttajat voisivat siitä hyötyä ilman suuremman mekkalan syntymistä?

Näyttää, että ylimielisyys estää porvaripuolueita käymästä keskustelua. Esimerkiksi SDP:n ehdotukseen tehdä Suomesta lapsiperheiden mallimaa ja laajentaa maksutonta päivähoitoa on suhtauduttu halveksivasti ilman halukkuutta keskusteluun. Mannisen tyrmäys ruoan alv:n uudelleenkohdentamisen osalta jatkaa samaa ei-linjaa. Huomautettakoon, että esimerkiksi Ruotsissa päivähoidon maksuttomuus on pidemmällä kuin Suomessa.

Uusi SDP tekee vastuullista tulevaisuuspolitiikkaa ja hoitaa valtion taloutta samalla huolella kuin suomalainen hoitaa omaa talouttaan. SDP:n esittämien vaihtoehtojen hintalaput ovat täysin samalla viivalla hallituksen esittämien veronalennusten kanssa.

Vastuuttomuutta on monenlaista. Porvarihallitus on ihan omilla toimillaan onnistunut kiihdyttämään inflaatiota Suomessa. Hallitus kuitenkin näyttää olevan halukas jakamaan verorahoja vain sinne, missä on ennestäänkin rahaa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt esimerkiksi kiristyvä kuntatalous. Kunnat nostavat veroprosenttejaan ja velkaantuvat. Toisaalta valtion verotulot ovat vahvassa kasvussa. Mikäli palveluiden taso heikkenee samanaikaisesti kansalaisten ostovoiman kanssa, on monille odotettavissa ankeita aikoja. SDP:n vaihtoehto katsoo tulevaisuuteen ja tarjoaa kunnille mahdollisuudet tuottaa parempia palveluja vanhuksille ja lapsille.

Ari Korhonen
puoluesihteeri, SDP

Talouspoliittisia valintoja

2008-07-22T16:38:00.002+03:00

(Kesäkolumni julkaistu Turun Sanomissa 16.7.2008)

Kirjoitin tällä palstalla edellisenä syksynä palkankorotusten mahdollisista vaikutuksista tavaroiden ja palveluiden hintoihin sekä kuntatalouteen. Korkea inflaatio on nyt tosiasia ja Suomessa inflaatio kiihtyy nopeammin kuin muissa Euroopan maissa. Kotimaassa hallituksen tekemät ratkaisut vauhdittavat tätä kehitystä entisestään – aivan kuten sosialidemokraatit ovat ennustaneet ja aiheellisesti näitä ratkaisuja arvostelleet. Muun muassa inflaation asiantuntija Ilkka Lehtisen mukaan 60 prosenttia kokonaisinflaatiosta on kotimaista perua ja aiheutunut palkkojen, teollisuuden, kaupan ja kuljetuksen katteiden noususta ja tuottavuuden kehityksestä.

Syksyllä astuvat voimaan kunnallisten palvelumaksujen korotukset. Kipeimmin ne sattuvat julkisia palveluja eniten käyttäviin ryhmiin kuten lapsiperheelliset, eläkeläiset sekä pienituloiset. Kuntatalouden kiristyminen on myös tosiasia, siitä kielivät muun muassa verokorotuspaineet, joita esiintyy kuntakentässä laajasti. Mikäli palvelut heikkenevät yhtä aikaa ostovoiman kanssa, on monille ennustettavissa ankeita aikoja.

Ruoan arvonlisäveroa alennetaan ensi vuonna. Voisi kuvitella, että tämä hillitsisi edes vähän hintojen nousupaineita. On kuitenkin käynyt niin, että kun ruoan hinta Euroopassa nousee keskimäärin 6,4 prosentin tahtia, on se Suomessa kohonnut samanaikaisesti 9,5 prosentilla eli puolitoista kertaa enemmän. Tämä tarkoittaa, että elintarviketeollisuus ja kauppiaat ovat kohottaneet ruoan hintaa etupainotteisesti, jolloin oletettu hinnan alenema sulaa tuottajien ja kauppiaiden taskuihin parempana katteena. Tapahtuu täsmälleen niin kuin sosialidemokraatit epäilivät.

Sosialidemokraattien puoluekokous asetti tavoitteen maksuttomasta päivähoidosta. Tavoitetta on arvosteltu utopistiseksi ja kalliiksi. Me lasten vanhemmat maksoimme päivähoidon 1,7 miljardin euron kustannuksista päivähoitomaksuina 247 miljoonaa euroa vuonna 2006. Ruoan arvonlisäveronalennuksen hinta on valtiolle 500 miljoonaa euroa. Päivähoitomaksun poisto tai osittainenkin laajentaminen olisi paljon halvempi ratkaisu. Päätöksellä tuettaisiin merkittävällä tavalla perheiden ostovoimaa puhumattakaan ratkaisun muista positiivisista yhteiskunnallisista vaikutuksista ja mahdollisuuksista.

Keinoina inflaation hillitsemiseksi tulisi nyt pidättäytyä asiakasmaksujen korotuksista ja suunnata verohuojennukset pääomanomistajien sijasta palkansaajiin, eläkeläisiin ja muihin ansiotulon saajiin.

Loppujen lopuksi kysymys on poliittisista valinnoista ja päivähoidosta käyty keskustelu yksistään osoittaa, että puolueiden tavoitteissa on edelleen eroja. Vain äänestämällä vaaleissa näiden tavoitteiden toteutumiseen voi vaikuttaa.

Ari Korhonen
kirjoittaja on SDP:n puoluesihteeri

Sinivihreä porvarihallitus ei ole köyhän asialla

2008-06-15T18:50:00.000+03:00

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen väitti puoluekokouksessa pitämässään puheessa, että porvarihallitus olisi koko laman jälkeisen Suomen hallituksista eniten köyhän asialla. Väite kuulostaa lähinnä fiktiiviseltä eikä se todellakaan pidä paikkaansa. Kataisen puoluekokousterveiset eivät muutoinkaan vaikuta erityisen rakentavilta.

Nykyhallitus on tekemisillään ja tekemättä jättämisillään aiheuttanut inflaation voimakkaan kohoamisen. Asumisen, bensan, sähkön, ruoan ja palveluiden hintojen nousu sattuu kipeästi asuntovelkaisiin, lapsiperheisiin, eläkeläisiin, pienituloisiin ja tukien varassa eläviin. Yhteiskunnan tuet, eläkkeet ja pienituloisten tulot eivät kasva samassa suhteessa kuin tavaroiden ja palveluiden hinnat. Kaikista vaikeimmassa asemassa olevien tilanne heikkenee eniten. Tämä ei ole köyhän, pienituloisen tai edes keskituloisen asialla olemista kuten Katainen väittää. Kansalaisten arki vaikeutuu.

Porvaripuolueiden taktiikkana näyttää olevan, että he lupaavat suorien tulonsiirtojen kautta parannuksia pienituloisten asemaan, mutta seuraavana päivänä heikennetään julkisia palveluita ja korotetaan palvelumaksuja.

Julkisilla palveluilla on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille ja selviytymiselle. Porvarihallitus on tähän saakka kiristänyt kuntataloutta ja korottanut palvelumaksuja. Toisella kädellä annetaan ja toisella otetaan.

Kuntapalveluiden kehittäminen näkyy porvaripuolueiden puoluekokousagendassa hyvin ohuesti huolimatta siitä, että kunnallisvaalit ovat ensi syksynä. Kokoomuksella ei ole lainkaan kuntapoliittista kannanottoa ja Kataisen poliittinen linjaus keskittyi vain SDP:n sättimiseen ja mielikuvien luomiseen.

Sosialidemokraattien tulevaisuusasiakirja ”Toimiva kunta – hyvinvoiva kuntalainen” näyttäkin jäävän kesän ainoaksi syvälliseksi kunnallispoliittiseksi avaukseksi.

Puoluesihteeriksi

2008-06-13T22:10:00.001+03:00

Viime viikon perjantaina valittiin SDP:lle uusi johto ja niin vain kävi, että päihitin parhaan kilpakumppanini ja entisen kollegan Uudenmaan piirin puheenjohtaja Esko Rannon äänin 177-172 ja tulin valituksi SDP:n puoluesihteeriksi. Moni puoluetoveri teki tosissaan töitä valintani eteen, mistä olen äärimmäisen kiitollinen. Oman piirin vankkumaton ja yhtenäinen tuki oli tuiki tärkeää etenkin loppumetreillä.

Viikko on mennyt tiiviissä aikataulussa eri tahoja tapaillen. Työskentely puheenjohtajan kanssa on helppoa, ajatukset pelaavat hyvin yhteen. Tänään ehdin käymään vanhalla työpaikalla Turun kaupunginkansliassa ja sain lukuisilta työkavereita onnitteluita ja läksiäislahjoja. Hauskimmasta päästä oli kompassi, jolla löytää takaisin Turkuun ja jonka punainen neulan pää näyttää ideologista suuntaa. Suuret kiitokset kaikille onnittelijoille!

Monia kiinnostaa , kuinka aion asumiseni ja kulkemiseni hoitaa. Vakituinen asuinpaikka säilyy Turussa, mutta väliaikaista majoittumista varten vuokraan asunnon Helsingistä. Joka tapauksessa minut tapaa usein junasta Helsingin ja Turun välillä, kuten sieltä tapaa monia muitakin politiikan parissa toimivia varsinaissuomalaisia.

Puoluesihteerin roolissa näpit syyhyävät jo kenttäkierrokselle ihmisiä tapaamaan. Helsingissä hoidetaan maan asioita, mutta kansalta on kysyttävä myös kehä kolmosen ulkopuolella.

Turuilla ja toreilla siis tavataan!

Kohti uutta tahtotilaa

2008-05-30T12:30:00.003+03:00

Tämä kolumni julkaistiin UP Demarissa 29.5.

SDP:n uudistamiskeskustelussa on esitetty vaatimuksia juurille palaamisesta ja heikompien tarmokkaammasta puolustamisesta. Heikompien puolustamiseen kiteytyy yksi sosialidemokraattisen liikkeen olemassaolon oikeutuksista. Mutta keitä tällainen puhe koskettaa ja mitä SDP tekee asioiden parantamiseksi? Ihmiset, jotka pärjäävät pienistä tuloista huolimatta, eivät pidä itseään heikkoina. Päihdeongelmaisia ei politiikka puhuttele. Nuorten kiinnostus vähenee, mitä heikommin menee.

Keskituloisten määrä on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Keskiluokkaan samaistutaan työaseman ja tulotason lisäksi myös koulutuksellisesti ja kulttuurillisesti. Moni mieltää työnsä toimihenkilömäiseksi perinteisen työläisammatin sijaan. Mielikuva työväenpuolueesta voi tuntua vieraalta. Hyvinvointivaltion onnistumisen edellytys on, että keskiluokka on rakennustyössä mukana, sekä hyötyjänä että maksajana. Pitäisikö sosialidemokraattien kasvaa työväenpuolueen identiteetistä keskustavasemmistolaiseksi poliittiseksi liikkeeksi, jollaisia sisarpuolueemme monissa maissa ovat?

Köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemisessä tehokkaimmat keinot ovat työ, sosiaaliturva, edullinen asuminen ja kaikille tasavertaiset palvelut. Palkat, verotus, palveluiden laatu, asiakasmaksut ja ympäristökysymykset askarruttavat kesiluokkaista ansiotulonsaajaa.

Suomi on omistajien, yrittäjien ja maanviljelijöiden veroparatiisi, jossa palkansaajat ja muut ansiotulonsaajat rahoittavat julkiset palvelut. Perheyrittäjän keskimääräinen pääomaveroprosentti on 4,9 % ja pörssiyhtiöiden osingonsaajilla 19,6 %. Porvarilliset puolueet ovat onnistuneet tekemään omistamisesta kannattavan bisneksen. Panostukset hyvinvointipalveluihin ovat vaatineet kompromisseja, joissa kolikon kääntöpuolella ovat olleet erilaiset pääoma- ja omistusverojen madallukset. Tähän SDP:n on nyt herättävä.

Poliittisen aloitteen hallitseminen edellyttää myös uutta otetta kuntapolitiikkaan. Palvelutuotantoa on tehostettava, myös yksityistä tuotantoa oman rinnalla hyödyntäen. Tehokas tuotanto on hyvinvointipalveluiden paras turva. Ennaltaehkäisyn merkitys on hahmotettava uudella tavalla, se tuottaa pysyviä kustannussäästöjä ja vähentää kärsimysten syntyä. Hyvinvointiyhteiskunnan romahdus voidaan välttää sosialidemokraattisen politiikan johdolla. Kysymys ei ole vain veropotin arvovalintaisesta jakamisesta, vaan järjestelmien ja rakenteiden muuttamisesta, näkemyksellisestä poliittisesta tahtotilasta. Tietoa ja taitoa ohjelman kirjoittamiseksi löytyy, mutta löytyykö uudistusmieltä ja uskallusta?

Vaaliraha – politiikan doping

2008-05-28T17:03:00.002+03:00

Vaalirahoituksesta on tullut politiikan doping-ilmiö. Skandaalin käryä on ilmassa, kun vähän kerrallaan julkisuuteen tihkuu paljastuksia ja tunnelma on kuin MM-hiihtojen ylimääräisessä tiedotustilaisuudessa.

Oliko tämä yllätys? Eipä ollut. Media kävi tutkimassa vaalien jälkeen ilmoitukset, sen voi todeta vuodentakaisista lehtijutuista. Ilmoituksista voi havaita, että vaalirahaa on kierrätetty tukiyhdistysten ja tukiyritysten kautta. Kaikki vaalirahoitusilmoituksia tutkineet, itse itseni mukaan lukien, media ja muut aiheesta kiinnostuneet hyväksyivät nämä ilmoitukset ilmeisen tietoisina, etteivät ne sisältäneet kaikkea oleellista.

Tosiasiallisesti vaalirahasotkussa tuskin on mitään muuta sotkuista, kuin että on kierretty velvollisuutta ilmoittaa yli 1700 ylittävät lahjoitukset. Mielestäni pitäisi ilmoittaa myös silloin, jos sama taho on lahjoittanut useassa erässä alarajan ylittävän summan.

Ongelmaksi tietyllä tavoin muodostuu ministerien asema. Voidaanko hyväksyä, että ministeri valehtelee saamastaan vaalirahoituksesta? Entä se, jos ministeri on ilmoittanut, ettei ole tiennyt kuka häntä rahoitti, ja kohta käykin ilmi, että on sittenkin tiennyt. Kuinka monta valhetta hyväksytään? Perustuslain 60 §:n mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Ainakin ministeri Pekkarinen on taitava taulukauppias.

Politiikka on kuitenkin tarkoituksenmukaisuuden taidetta. Ei hallitus oppositioon kaadu, vaan omiin kansanedustajiinsa.

SDP otti kannan, että ehdokkaalle annetulle yksittäiselle tuelle pitää säätää yläraja, mikä nyt näyttää tulevan yhteiseksi linjaksi puolueiden välillä. En ole varma, oliko kanta loppuun saakka harkittu. Professori Heikki Paloheimo ennusti, että yläraja johtaa lisääntyneeseen kiertämiseen ja peittelyyn. Olen samaa mieltä. Avoimuus saavutetaan laittamalla ilmoittamiskynnys riittävän matalaksi ja sanktioimalla ilmoittamatta jättäminen. Kohun jälkeen kaikki toiminevat hetken avoimesti, mutta järjestelmän perusteiden täytyy kestää myös pitkällä aikavälillä.

Jyrki Katainen ehti jo moittia oppositiota pikkunäppäryydestä ja otti erikseen kohteeksi SDP:n kansanedustaja Pauliina Viitamiehen, jonka vaalirahoituksesta myös MTV3 varsin tahdittomasti vihjaili. Kuinka paljon voi vihjailla joutumatta todistamaan sanomisiaan?

Kolmen suuren puolueen vaalirahoituksia tutkimalla selviää, että keskustan kansanedustajat käyttivät rahaa vaaleissa yhteensä n. 2,45 milj.euroa, noin 48.000 euroa per ehdokas ja vaalirahasta n. 68 % tuli ulkopuolisilta. Kokoomuksen valitut käyttivät noin 2,46 milj. euroa, noin 49.000 euroa per ehdokas ja vaalirahasta n. 68 % tuli ulkopuolilta. SDP:n edustajat käyttivät rahaa 1,40 milj. euroa, noin 31.000 euroa per ehdokas ja 66 % rahasta tuli ulkopuolelta. Keskustalla yksi ehdokas ei käyttänyt omaa rahaa lainkaan, SDP:llä vastaavasti yksi, kun taas kokoomuksen edustajista peräti seitsemän ei laittanut omaa rahaa lainkaan vaaleihin.

Laskelmista voidaan havaita, että keskimäärin keskustan ja kokoomuksen kansanedustajiksi valitut käyttivät 18.000 euroa enemmän vaalirahaa ehdokasta kohden kuin SDP:n valitut. Tästä rahasta 2/3 eli noin 12.000 euroa tuli ulkopuolisilta rahoittajilta. Se on paljon rahaa se.

Hyvää vappua!

2008-05-01T18:24:00.002+03:00

Vappupuhe Uudenkaupungin torilla 1.5.2008

Hyvä Uudenkaupungin juhlaväki!

Hyvät Toverit!

Vapun päivällä on pitkät perinteet. Keskiajalla vappua juhlittiin abbedissa Valburgin pyhimykseksi julistamisen päivänä ja juhlinnan syy oli lähinnä uskonnollinen. Työläisten kansainvälinen juhlapäivä sai alkunsa yllättäen niinkin kaukana kuin Yhdysvalloissa. Toukokuun 1. päivänä vuonna 1886 järjestettiin mielenosoituksia, joissa työntekijät vaativat työajan lyhentämistä kahdeksantuntiseksi.

Suomessa työväen vappua vietettiin tiettävästi ensimmäisen kerran tasan 110 vuotta sitten. Samoihin aikoihin työväki alkoi myös laajemmin järjestäytyä perustamalla vuonna 1899 Suomen Työväenpuolueen Turussa.

Työväenliikkeen juuret myös täällä Uudessakaupungissa juontavat samoihin aikoihin, perustettiinhan Uudenkaupungin työväenyhdistys jo niinkin varhain kuin vuonna 1892.

Vappu on työn juhla ja vappuna on hyvä pohtia hetkisen myös työn merkitystä. Työ merkitsee tekijälleen paljon muutakin kuin jokapäiväinen elanto. Työ merkitsee työkavereita, jokapäiväisiä ihmissuhteita, arjen säännöllistä rytmiä, varmuutta elämästä, usein myös vastuuta itsestä ja lähimmäisistä.

Työ tuottaa meille myös paljon sellaista, mitä emme näe tai tule heti ajatelleeksi. Työn tuotolla kustannetaan verorahoitteiset julkiset palvelut, terveydenhuolto, koulutus ja sosiaaliturva. Työn tuotosta saa elantonsa myös yrittäjä, työn teettäjä.

Mutta mitä kaikkea työntekijä Suomessa maksaakaan, jos tätä verrataan muihin tulonsaajaryhmiin? Otetaanpa esimerkki. Suomessa perheyrittäjän keskimääräinen pääomaveroprosentti on 4,9 % ja pörssiyhtiöiden osingonsaajilla 19,6 %. Jos näitä vertaa työssäkävijän tai jopa muiden ansiotulonsaajien kuten vaikkapa eläkeläisten maksamiin veroihin, voidaan väittää, että omistajat, yrittäjät ja maanviljelijät asuvat veroparatiisissa, jossa palkansaajat sekä muut ansiotulonsaajat rahoittavat julkiset palvelut.

Molemmat suuret porvarilliset puolueet, Kokoomus ja Keskusta ovat vuosien saatossa pikkuhiljaa onnistuneet tekemään pääoman omistamisesta erittäin kannattavan bisneksen Suomessa. Panostukset hyvinvointipalveluihin ovat vaatineet poliittisia kompromisseja, joissa kolikon kääntöpuolella ovat olleet erilaiset pääoma- ja omistusverojen madallukset. Tähän työväenliikkeen, sosialidemokraattien, on viimeistään nyt herättävä.

Palkansaaja tarvitsee veroalen, mutta julkiset palvelut tarvitsevat myös rahoituksen. Porvarihallituksen seuraava askel tulee olemaan julkisten palveluiden karsiminen, harjoitetulla politiikalla tämä lienee väistämätön tapahtuma. Jos taloussuhdanteen huipulla tehdään rikkaana oleminen kaikkein halvimmaksi, ei laskusuhdanteessa varmuudella rahaa riitä enää kaikille. Konsensuksen hyvinvointiyhteiskunta muuttuu silloin kilpailun markkinatalousyhteiskunnaksi.

Tuntuu kummalliselta, että kun asumisen, ruoan ja palveluiden hinnat ovat nopeassa nousussa, maan hallitus kiihdyttää inflaatiota entisestään korottamalla kunnallisia palvelumaksuja.

Erityisesti lapsiperheiden kohdalla tapahtuva ostovoiman leikkaus on suuri. Päivähoitomaksujen osalta jo alle keskituloisiin perheisiin kohdistuu hallituksen esityksessä suurin maksukorotus. Erilaisten verojen ja hintojen nousu leikkaa kaksilapsisen päivähoitoperheen käyttövaroja noin 1700:lla eurolla vuodessa. Viime syksyn muhkeista palkankorotuksista jää lapsiperheille vain murusia.

Kohoava inflaatio sattuu kipeästi myös eläkeläisiin, pienituloisiin ja muihin tukien varassa eläviin. Yhteiskunnan tuet, eläkkeet ja pienituloisten tulot eivät kasva samassa suhteessa kuin tavaroiden ja palveluiden hinnat.

Kotitalouksien maksukyvyn pienentyminen voi johtaa talouskasvun taittumiseen ja jopa taantumaan, jolloin myös työllisyystilanne alkaa heiketä. Erityisesti täällä Uudessakaupungissa tiedetään, että työpaikkojen rakennemuutos on arkipäivää Suomessa. Onneksi täällä on jo selvitty pahojen päivien ylitse.

Teollisuustyöpaikkoja katoaa halpatuotannon maihin ja uudet työpaikat syntyvät enenevissä määrin palvelualoille. Jos ihmisten maksukyky loppuu, kohdistuu työpaikkojen vähennys ensimmäisenä palvelualoille. Porvarihallituksen harjoittaman politiikan riski on sekä taloudellinen että inhimillinen.

Ettei tulisi vain arvosteltua hallitusta on myös kerrottava mitä itse tekisi. Keinoina inflaation hillitsemiseksi tulee pidättäytyä asiakasmaksujen korotuksista ja suunnata verohuojennukset rikkaiden ja pääomanomistajien sijasta palkansaajiin, eläkeläisiin ja muihin ansiotulon saajiin. Veronhuojennusten tulee kuitenkin olla maltillisia siten, etteivät ne heikennä julkisia palveluita tai leikkaa sosiaaliturvaa. Kuntien taloutta on parannettava luomalla kannustimia rakenteellisille uudistuksille sekä korottamalla kuntien valtionosuuksia.

Sosialidemokraatit jättivät kuluneella viikolla välikysymyksen hallitukselle yliopistouudistuksesta. Esitetyillä uudistuksilla Suomen sivistyksellinen pääoma, maksuton ja laadukas koulutus tehdään ainakin suurelta osin liike-elämästä ja taloussuhdanteista riippuvaisiksi.

Yliopistot ovat koulutuksen ylin taso. Herääkin kysymys, onko seuraava vaihe tuoda yrityselämä myös muille koulutuksen tasoille. On vastemielinen ajatus, että lasten koulunkäynti, opetuksen taso ja opetuksen painotukset riippuvat yritysrahoituksesta.

Hyvät kuulijat!

Sosialidemokraattinen puolue on uudistumassa. Vaikka näin vappuna rooli työväenpuolueena korostuu, on sosialidemokraattisen puolueen nähtävä huomispäivässä itsellään myös muita rooleja. Sosialidemokraattinen puolue on paitsi työväenpuolue, myös hyvinvointiyhteiskuntapuolue, se on myös ympäristöliike, keskustavasemmistolainen puolue, joka hoitaa ihmisten asioita vauvasta vaariin ja tytöstä äitiin. Sosialidemokraattinen puolue on suuri keskiluokkainen perhe, joka on toimissaan määrätietoinen mutta auttaa pulaan joutuneita.

Käyden keskustelun perusteella voisi sanoa, että puolueen uudistumisessa on hahmottumassa selkeä linja. Arvot kestävät, nyt hyvät poliittiset linjaukset on kytkettävä kokonaisuudeksi, työn ja hyvinvoinnin yhteiskuntaohjelmaksi, joka kestää myös ensi vuosikymmenellä.

Vappu on juhlapäivä ja sitä on syytä juhlistaa paitsi arvokkuudella, myös asiaan kuuluvalla hilpeydellä. Toivotan kaikille oikein hyvää vapun päivää, nautitaan yhdessä heräävästä keväästä.

Piirikokouksen avauspuhe 26.4.2008

2008-04-26T08:43:00.002+03:00

Piirikokouspuhe 26.4.2008

Hyvät toverit!

Olemme kokoontuneet tänne Turkuun Tarmon talolle, näillä näkymin Varsinais-Suomen viimeiseen piirikokoukseen ennen kesäkuussa pidettävää Hämeenlinnan puoluekokousta.

Nyt on siis tärkeä aika puhua myös arkista päivänpolitiikka syvällisemmistäkin asioista, puolueen uudistumisesta, ohjelmatyöstä ja tarvittaessa myös henkilövalintakysymyksistä.

Varsinais-Suomessa on siinäkin suhteessa poikkeuksellinen tilanne, että piiristämme on ehdokkaat sekä puolueen puheenjohtajaksi että puoluesihteeriksi. Toisaalta tämä kertoo myös yleisesti siitä mielenkiintoisesta tilanteesta, joka sosialidemokraateilla tällä hetkellä on. Haetaan uusia tuulia ja uusia tekijöitä voittamaan vaaleja ja rakentamaan yhteiskuntaa.

Eräs uudistumaan pyrkivän puoluetoiminnan keskeinen haaste on se, onko SDP ensi vuosikymmenellä edelleen laajaan jäsenistöön tukeutuva kansanliike vai vaalipuolue. Viimeisimmässä tutkimuksessa sosialidemokraattien kannattajista 23 % katsoo voivansa liittyä myös puolueeseen. Tämä tarkoittaa yli kaksinkertaista potentiaalia verrattuna nykyisen jäsenistön määrään. Alhaalta ylöspäin hengittävälle kansanliikkeelle on edelleen vahva tilaus.

Mutta mitä puolueen jäsenyys merkitsee? Osaltaan se on tunnustuksellinen teko, halutaan kannattaa tiettyä aatetta, tiettyä ideologiaa, ja tuoda se esiin tunnustuksellisessa mielessä olemalla jäsen. Puolueen jäsenyys tarkoittaa kuitenkin myös halua rakentaa yhteiskuntaa ja vaikuttaa tehtäviin päätöksiin. Puolueen täytyy mahdollistaa jäsenilleen todellinen mahdollisuus vaikuttaa. Jäsenyydestä on oltava hyötyä.

Tarvitsemme uusia puoluetoiminnan muotoja, jotta kaikki halukkaat voisivat toimia päämääriensä eteen sosialidemokraattisessa liikkeessä. Kesäkuun puoluekokousta varten valmistellussa järjestöllisen uudistumisen asiakirjassa on kiinnitetty erityistä huomiota avoimemman järjestö- ja päätöksentekokulttuurin luomiseen. Suvaitsevaisuus erilaisia mielipiteitä kohtaan ja moniarvoinen keskustelu ovat itsevarman poliittisen liikkeen tunnusmerkkejä. Seinien on oltava leveällä ja katon korkealla.

Puoluekokouksen suurentaminen, kokousrytmin tihentäminen, aloiteoikeuksiin tehtävän uudistukset, poliittisen ohjelmavalmistelun avaaminen puolueen kentälle ovat osa uutta avoimempaa päätöksentekokulttuuria. Pelkillä sääntömuutoksilla ei tavoitetta kuitenkaan vielä saavuteta. Tarvitaan myös henkistä valmiutta muuttaa totuttuja käytäntöjä ja rohkeutta kyseenalaistaa toimintatapoja. Tähän sosialidemokraattisella kenttäväellä näyttäisi nyt olevan vahvaa halua.

Sosialidemokraattinen liike Suomessa on edustanut historiaan nojaavaa vapauden ja tasa-arvon vaatimusta. Samalla sillä on ollut suuri valmius tarttua tulevaan. Liikkeen toiminnassa ovat yhdistyneet turvallisuus ja yhteiskunnallinen edistys. Työn tuloksena on syntynyt konsensukseen perustuva pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta.

Hyvinvointiyhteiskuntamme on vaarassa muuttua kilpailuun perustuvaksi markkinatalousyhteiskunnaksi. Muutos tapahtuu pienin askelin lähes huomaamatta. Esimerkkinä voisi ottaa hallituksen esityksen yliyliopistojen uudistamisesta. Esitetyillä uudistuksilla Suomen sivistyksellinen pääoma, maksuton ja laadukas koulutus tehdään liike-elämästä ja taloussuhdanteista riippuvaisiksi. Onko uudistusten tarkoituksena palvella vapaata sivistystä vai liike-elämän tarpeita?

Tuntuu myös kummalliselta, että kun asumisen, ruoan ja palveluiden hinnat ovat nopeassa nousussa, maan hallitus kiihdyttää inflaatiota entisestään korottamalla kunnallisia palvelumaksuja. Erityisesti lapsiperheiden kohdalla tapahtuva ostovoiman leikkaus on suuri. Päivähoitomaksujen osalta jo alle keskituloiset perheet joutuvat hallituksen esityksessä korkeimpaan maksuluokkaan. Erilaisten verojen ja hintojen nousu leikkaa kaksilapsisen päivähoitoperheen käyttövaroja noin 1700:lla eurolla vuodessa. Viime syksyn muhkeista palkankorotuksista jää lapsiperheille vain murusia. Kotitalouksien maksukyvyn pienentyminen voi johtaa talouskasvun taittumiseen ja jopa taantumaan, jolloin myös työllisyystilanne alkaa heiketä. Tällaisen politiikan riski on sekä taloudellinen että inhimillinen.

Kokoomus on kysellyt ivalliseen kyrsiikö oppositiota ja selittänyt, että vain 40 % lapsiperheistä maksut kohoavat. Päivähoitomaksujen kohdalla on näin, mutta muut kunnalliset maksut kohoavat kaikilla perheillä. Eläkeläiset, työttömät ja kaikki kuntalaiset joutuvat maksamaan palvelumaksujen korotuksen. Kokoomus ehkä tarkoitti mainitessaan tuon 40 % luvun, että kyseessä ovat ne lapsiperheet, jotka äänestivät kokoomusta edellisissä eduskuntavaaleissa.

Vastauksena kysymykseen kyrsiikö oppositiota, niin ei tosiasioiden esille tuominen juurikaan kyrsi. Oppositio on politiikan kuluttaja-asiamies. Se auttaa asiakasta reklamoimaan silloin, kun vaalihurmokset täyttämät edustajat ovat lupailleet äänisaaliita kalastaessaan kaikenlaista. Kun internetistä googlettaa, löytyy sieltä vaalikoneista edelleenkin huolestuneiden ehdokkaiden lupauksia lapsiperheiden asioiden hoitamisesta, vaikkapa hyvin tuntemiemme varsinaissuomalaisten perheellisten mieskansanedustajien osalta.

Lisäksi on huomioitava, että kohoava inflaatio kohdistuu aina kipeästi pienituloisiin ja tukien varassa eläviin. Yhteiskunnan tuet ja pienituloisten tulot eivät kasva samassa suhteessa kuin tavaroiden ja palveluiden hinnat.

Hyvät toverit. Tänään on meillä tärkeä keskustelun päivä ja tärkeiden valintojen päivä. Teemmehän tässä piirikokouksessa esitykset myös puoluevaltuustoon valittavista. Tehdään kokouksesta hyvähenkinen ja vilkkaan keskustelun täyttämä.

Tervetuloa piirikokoukseen!

Ensimmäinen puolimaraton

2008-04-13T22:48:00.000+02:00

Juoksin elämäni ensimmäisen virallisen puolimaratonin tänään Maskussa. Sateesta huolimatta tunnelma oli hieno ja matka taittui aikaan 2.04.29. Ensimmäiset 10 kilometriä juoksin reilun kuuden minuutin kilometritahtia ja loput 11 kilometriä sujuivat 5,5 minuutin kilometritahdilla. Tästä on hyvä jatkaa kohti maratontavoitetta. Jos ehdin harjoitella riittävästi, ensimmäinen kuninkuusmatka saattaa onnistua jo kesäkuun lopussa Turun Paavo Nurmi maratonilla.

Mutta ei parane liikaa ryhtyä kehumaan. Satakunnan demaripiirin puheenjohtaja Harri Lehtonen heittää kävelemällä ohitse. Harri on entinen SM-tason kävelijä ja kävellyt puolimaratonin kovemmin, kuin mihin minä juoksemalla pystyin :-)

Mahtava puoluekokousäänestys!

2008-04-01T14:26:00.004+02:00

Varsinais-Suomen piirin puoluekokousäänestyksen tulos selvisi eilen. Tulos oli moneltakin osin myönteisiä tuntemuksia herättävä. 30 puoluekokousedustajista peräti puolet on enintään 44-vuotiaita. Alle kolmekymppisiä edustajia on 10. Mies-/naistasapaino on 16/14. Varsinais-Suomen Sos.dem. nuorten pj. Juuso Alatalo totesi, että varsinaissuomalaiset osoittivat todellisen halunsa nostaa esille nuoria jäseniä. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä.

Kun jäsenvaalin järjestämistä mietittiin koko piirin laajuisena, oletus nuorten paremmasta menestymisestä oli yksi keskeinen argumentti. Nyt tämä tuli todistetuksi. Verrattuna muihin piireihin ensi silmäyksellä näyttäisi, että koko piirin laajuinen jäsenäänestys tukee paremmin ehdokaslistojen uusiutumista ja nuorten läpimenoa. Sopuvaalialueilla ainakin nuorten osalta edustajamäärät ovat vähäisemmät.

Myös alueellinen jakautuma muodostui Varsinais-Suomessa mielenkiintoiseksi. Jonkin verran odotettua oli, että Turku kahmii paikkoja enemmän, muun muassa siksi, että suurin osa nuorista ehdokkaista kuuluu Turun Opiskelijoiden Sos.dem. yhdistykseen. Mutta myös pienemmillä paikkakunnilla oli mahdollisuus menestyä, jos vain taitoa ja tahtoa homman hoitamiseksi oli. Esimerkiksi Mynämäeltä meni läpi kaksi ehdokasta ja Somerolta yksi. Salon seutu ja Vakka-Suomi ottivat normaalimäärän paikkoja. Toivon, että voimme tuloksesta rohkaistuneena noudattaa jatkossakin nyt valittua menettelyä ja ehkä esimerkillämme saada toisetkin piirit siitä kiinnostumaan.

Ainoana jäsenäänestyksen negatiivisena puolena voidaan pitää äänestysprosenttia, joka jäi 56 %:iin. Uskon kuitenkin, että jatkossa tämäkin asia korjaantuu, kun menettelyyn totutaan paremmin.

Myös henkilökohtaisesti vaali oli menestys. Olin toisella sijalla heti Pertti Paasion jälkeen. Koen, että tämä oli vahva tuki varsinaissuomalaisilta nimenomaan puoluesihteeriehdokkuudelleni.

Suurenmoiset kiitokset kaikille minua äänestäneille ja tukeneille tovereille sekä yhdistyksille!!!

Ja onnittelut kaikille puoluekokoukseen valituille, niin Varsinais-Suomessa kuin muuallakin!

Kaikki SDP:n puoluekokoukseen valitut löydät täältä.

Poliittinen järjestelmä haasteiden edessä?

2008-02-25T16:11:00.004+02:00

Kristian Smedsin ohjaaman näytelmän ”Tuntematon Sotilas” on tulkittu kuvaavan tietyn yhteiskunnallisen aikakauden päättymistä, suurten ikäluokkien vaikutusvallan loppumista ja Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan jäämistä markkinatalouden jyrän alle.

Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusedellytys on ollut korkea työllisyys korkeassa veroasteessa. Länsimaiset talousteoriat eivät usko yhtälön toteutumiseen avoimessa markkinataloudessa, mutta hyvinvointiyhteiskunta on silti pitänyt pintansa. Hyvät palvelut on pystytty takaamaan kansalaisille oikeudenmukaisesti ja konsensusyhteiskunta on ollut turvallinen.

Globaalissa markkinataloudessa kasvoton pääomanomistaja pyrkii sijoittamansa pääoman maksimaaliseen tuottoon ilman yhteiskunnallisten vaikutusten arviointia. Tämä johtaa siihen, että tuote pyritään valmistamaan mahdollisimman halvalla ja saattamaan ostovoimaisen kuluttajan käsiin mahdollisimman edullisesti ja nopeasti.

Tuotantojen siirtymisistä ja kannattavien tuotantojen lakkautuksista on tullut arkipäivää Suomessa vasta 2000-luvulla. Kuin ihmeen kaupalla työllisyys on säilynyt korkealla tasolla useista jätti-irtisanomisista huolimatta.

Tuotantojen siirtymisiä ei ole voitu estää. Poliittinen järjestelmä ei ole halunnut puuttua verotuksen, työntekijöiden irtisanomissuojan tai lainsäädännön avulla syntyneisiin tilanteisiin. Perusteena on esitetty, että Suomi ajaisi näillä toimin itsensä paitsioon kansainvälisessä markkinataloudessa.

Toisaalta verotus (kuljetusten ympäristöverot, ns. Tobinin vero), työntekijöiden irtisanomissuojan kohottaminen tai lainsäädäntö ovat juuri niitä keinoja, joilla poliittisen järjestelmän on mahdollisuus asiaan puuttua. Jos hyvinvointiyhteiskunnan perusteita luodessamme olisimme uskoneet, ettemme voi luoda korkeaa työllisyyttä yhtä aikaa korkean veroasteen kanssa, ei pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa olisi koskaan syntynyt. Malli on edelleen talousteorioiden vastainen, mutta toimii käytännössä.

Jos poliittinen järjestelmä ei päätä ihmisille tärkeistä asioista, ei se myöskään kannusta kansalaisia vaikuttamaan ääniuurnilla.

Toisaalta voidaan kysyä, muodostuuko käsitys markkinavoimien vallasta aina taloudellisen suhdanteen huipulla ja poliittisia ratkaisuja tehdään vasta, kun ihmisillä on hätä ja markkinat polvillaan. 1980-luvun lopulla puhuttiin yleisesti, että ”raha” ohjaa kaikkea, eikä poliitikoilla ole todellista valtaa. Näin ei puhuttu enää vuonna 1995. Nyt, vuonna 2008, olemme taas "voimattomia".

Teoria osaltaan selittäisi myös SDP:n vaalimenestystä silloin, kun talouselämässä menee heikosti ja heikkoa menestystä silloin, kun taloudessa menee hyvin. SDP on valtionhoitajapuolue, eikä suitsuta markkinatalouden kaikkivoipaisuutta.

Onko sitten niin, että jos konsensuksessa elävä hyvinvointiyhteiskunta muuttuu vastakkainasettelun markkinatalousyhteiskunnaksi, palaa paljon kaivattu politiikka takaisin politiikkaan? Näin ei välttämättä tapahdu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa markkinatalouden painoarvo on suuri, ovat äänestysprosentit Eurooppaa heikommat. Vain ne käyttävät äänivaltaansa, joille poliittisen järjestelmän päätöksillä on merkitystä.

Poliittisen ohjauksen puuttuminen ei ole ainoastaan makrotason ongelma. Samoja kysymyksiä pohditaan myös kuntatasolla. Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Mikkola kirjoitti Turun Sanomissa ja UP Demarissa, kuinka paljon Turun valtuusto on delegoinut päätäntävaltaansa 1970-luvulta tähän päivään, jos asiaa tarkastelee päätösasioiden lukumäärissä. Kuntalaisten ja jopa kuntapoliitikkojen on joskus vaikea tietää, kuka päätti mistäkin asiasta. Samaa keskustelua käydään myös kuntien ja valtion välillä, kun moititaan valtion ohjausmekanismien puuttumista.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Valta pitää ottaa, ennen kuin katastrofit pakottavat siihen.

Ehdolla puoluesihteeriksi

2008-02-20T17:26:00.003+02:00

Viimeisen viikon aikana SDP:n johtotehtäviin on asettunut ehdolle useita henkilöitä. Toisaalta SDP:n johtajavalinnat ovat kiinnostaneet mediaa jo viime syksynä ja ensimmäiset nimet nousivat esille alkuvuodesta. Tämän jälkeen moni on myös ehtinyt kieltäytyä ehdokkuuksista.

Yllättävin ilmoitus tuli Eero Heinäluomalta reilu viikko sitten Turussa. Olen itse korostanut sitä, että kukaan ei ole käytettävissä ehdokkaaksi, ennen kuin antaa itse siihen suostumuksena. Harkinta tarkoittaa sitä, että asian voi päättää molempiin suuntiin, eli että asettuu ehdolle tai että ei asetu. Voimakkaimmin tämä asia osoittautui todeksi juuri Eero Heinäluoman kohdalla.

Omalla kohdallani kysymys asettautumisesta ehdolle puoluesihteerin tehtävään tuli ajankohtaiseksi syksyllä, kun nimeni nousi esiin puoluevaltuuston jäsenille tehdyssä kyselyssä. Ajankohta oli kuitenkin sellainen, etten halunnut vielä tuolloin edes harkita asiaa. Halusin odottaa muun muassa SDP:n uudistustyöryhmän työskentelyssä syntyvää esitystä ja peilata omia näkemyksiäni suhteessa siihen. Halusin myös aistia kentän tunnelmia siitä, minkälaisiin järjestöllisiin uudistuksiin intoa on.

Muutamilta tahoilta tiedusteltiin mahdollisuuttani asettua ehdolle jo viime syksynä ja samalla myös kannustettiin siihen, että lähtisin. Tietyllä tavalla asemani on ollut siinä suhteessa kiitollinen, että olen saanut kaikessa rauhassa tunnustella erilaisia asiaan vaikuttavia tekijöitä ja harkita asiaa myös henkilökohtaisen elämän kannalta. Media kiinnostui kysymään aikeitani vasta kun nimi oli tullut esiin piirihallitusten jäsenille tehtävässä kyselyssä ja kun nykyinen puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta oli ilmoittanut, ettei asetu enää ehdolle tähän tehtävään.

Mielestäni SDP tarvitsee nyt päätoimisen puoluesihteerin, joka keskittyy järjestöön ja jäsenistöön. Puheenjohtajan tulee olla puolueen poliittinen johtaja. Puoluesihteeri johtaa puoluetoimistoa ja kenttäkonetta. Puoluesihteerin ei tarvitse lausua näkemyksiään joka asiaan kuten joissakin muissa puolueissa tuntuu olevan tapana. Puoluesihteerin tulee kanavoida kentän tuntoja, kannustaa keskusteluun ja luoda edellytyksiä sille, että sosialidemokraattisen politiikan suunta määrittyy aidosti puoluekentällä yli maan. Puoluesihteerin rooli on tärkeä ideologisessa mielessä, mutta ei niinkään päivänpolitiikan kommentaattorina.

Järjestöllinen kokemus ja näkemykset järjestöllisen toiminnan kehittämisestä nousevat mielestäni keskeisiksi nyt tehtävässä valinnassa. Tuleva SDP:n puoluesihteeri on isojen haasteiden edessä ja nämä haasteet vaativat kekseliäisyyttä ja ennakkoluulottomuutta. Voisi olla myös hyväksi, että valittava puoluesihteeri tulisi tässä tilanteessa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

Olen muuttanut Turkuun opiskelemaan yliopistoon matemaattisia aineita reilu 16 vuotta sitten. Minulla on kolme lasta, perheeni on täällä ja suurin osa ystävistäni asuu täällä. Turku on hyvä paikka olla ja elää. Haluan jatkossakin, että kotini on täällä.

Turusta käy kuitenkin päivittäin melkein pari tuhatta ihmisiä töissä pääkaupunkiseudulla. Juna kulkee tunnin välein ja bussit kulkevat myös yöaikaan. Toimisto on tänä päivänä sama asia kuin salkkutietokone ja kännykkä. Se on mukana aina ja kaikkialla. En koe liikkumista kaupungista toiseen minkäänlaisena ongelmana. Puoluesihteerin täytyy toki myös matkustaa paljon ympäri maata. Siinä suhteessa on miltei sama, mistä alkupisteestä matkan aloittaa.

Myös perheeni ja lähipiirini on suhtautunut myönteisesti ja kannustavasti ajatukseen puoluesihteeriydestä.

Tunnen suurta halua tehdä sosialidemokraattisen liikkeen puolesta töitä. Olen toiminut nuoresta saakka erilaisissa luottamustehtävissä ja järjestöissä, myös ei-poliittisessa kansalaisjärjestötoiminnassa. Puoluesihteeriehdokkuus istuu hyvin taustaani. SDP:n uudistustyöryhmän toisena vetäjänä haluan jatkaa edelleen puolueen kehittämistä ja olla toimeenpanemassa esittämiämme uudistuksia. Viihdyn kentällä ja ihmisten parissa.

Yksi sosialidemokraattisen liikkeen suurista vahvuuksista on ollut suvaitsevaisuus niin erilaisia ihmisiä kuin erilaisia näkemyksiä kohtaan. Kun erilaiset mielipiteet ovat sallittuja, löytyy näkemysten kirjosta aina sellainen ratkaisu, jonka pohjalta enemmistö voi lähteä huomista rakentamaan. Vaikka joskus on näyttänyt vaikealta, on sosialidemokraattinen liike kyennyt aina sopeuttamaan toimintaansa siten, että laajat kansanjoukot ovat voineet siihen samaistua. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit seisovat tukevasti sosialidemokraattisessa ideologiassa. Haluan, että hyvinvointiyhteiskuntaa kehitetään myös tulevaisuudessa sosialidemokraattisten arvojen pohjalta.

Tätä työtä tehdäkseni olen valmis asettumaan ehdolle SDP:n puoluesihteeriksi Hämeenlinnan puoluekokouksessa kesäkuussa.

En ole pyrkimässä eduskuntaan, vaan haluan keskittyä sataprosenttisesti puoluesihteerin tehtäviin, jos minut valitaan.

Suurin haaste puoluesihteerille on kääntää jäsenkehitys jyrkkään nousuun, avata ovet ja ikkunat auki uusille vaikuttajille ja näkemyksille ja ottaa kaikki mukaan päätöksentekoon.

Olen ollut voimakkaasti ajamassa näkemystä, että SDP:n puoluekokousta pitää suurentaa ja kokousväliä tihentää. Olen myös pyrkinyt siihen, että yhä useammat jäsenet kutsuttaisiin mukaan yhteiseen päätöksen tekoon niin kunnallisella kuin piiritasollakin. Neuvoa antavan jäsenäänestyksen osalta olen ilmoittanut varovaisen kannatukseni ajatukselle, mutta siten, että asiasta on päätettävä ensin puoluekokouksessa. Neuvoa-antavaan jäsenäänestykseen liittyy sekä myönteisiä että kielteisiä tekijöitä, mutta vaakakuppi on tällä hetkellä enemmän myönteisten puolella. En kuitenkaan pidä siitä, että tällaisesta esityksestä tehdään henkilövalintojen pelinappula.

Takataskussani on myös ajatuksia siitä, miten jäsenkehitystä myös valtakunnallisella tasolla voidaan parantaa samaan aikaan kun uudistetaan perinteisen puoluetoiminnan muotoja. Vaaditaan vain ripaus rohkeutta ottaa käyttöön menetelmiä, joita kukaan muu ei ole ennen käyttänyt. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan SDP:n jäsenyydestä kiinnostuneita on jopa kolmikertaisesti nykyiseen jäsenmäärään nähden, joten jäsenpotentiaalia on olemassa paljon.

Henkilökysymykset eivät millään tavoin vaikuta omaan ratkaisuuni. En lähde ehdolle siksi, että joku muu ei lähde tai että joku tietty henkilö lähtee. Olen arvioinut oman ehdokkuuteni suhteessa haluuni olla mukana puolueen kehittämisessä ja suhteessa siihen panokseen, jonka voin tähän työhön antaa.

En myöskään halua pidätellä ilmoitustani ehdolle asettumisesta pidempään. Oletan ja tiedänkin, että ehdolle puoluesihteeriksi on asettautumassa lähitulevaisuudessa varteenotettavia ja kyvykkäitä ehdokkaita. Kannustan harkitsijoita ottamaan pään pois pensaasta ja tulemaan esille. On tärkeää, että valitsijat ja muu puolueväki pääsevät riittävän varhaisessa vaiheessa kuulemaan meidän ehdokkaiksi asettautuneiden näkemyksiä ja valitsemaan mieluisimman ehdokkaan kannatettavakseen.

Olin antanut itselleni aikaa maaliskuun loppuun harkinnan osalta, mutta kun päätöksen olin lopulta tehnyt, niin halusin tuoda sen julki mahdollisimman pian.

Puolueen puheenjohtaja ja puoluesihteeri muodostavat työparin. Poliittisten näkemysten ei välttämättä tarvitse olla yhtenäiset, mutta käsityksen työnjaosta pitää olla. Puheenjohtajaksi on tarjolla useita erittäin hyviä ehdokkaita ja olemassa oleva tilanne kaikilla tavoin on SDP:lle eduksi. Toivon ja uskon, että myös puoluesihteeriksi tulee hyviä ehdokkaita ja erilaisten näkemysten kirjo palvelee tässäkin suhteessa puolueen etua.

Vielä lopuksi haluan sydämellisesti kiittää kaikkia niitä ihmisiä ja tahoja, jotka ovat auttaneet tämän asian pohdinnassa ja kannustaneet minua asettumaan ehdolle. Tukenne ja näkemyksenne ovat henkilökohtaisessa asteikossani korkeimmassa arvossa. Kiitos!

Tiedote aiheen osalta löytyy V-S piirin nettisivuilta.

Synonyymejä?

2008-02-18T14:04:00.000+02:00

Tyttäreni (4v.) pääsi kokeilemaan päiväkodissa viime viikolla poniratsastusta. Tiedustelin perjantaiaamuna, mitä hän oli kokemuksesta pitänyt. Jännittävää ja kivaahan ponilla ratsastaminen neljävuotiaan näkökulmasta oli ollut. Kun sitten kysyin ponin nimeä, tytär meni vähäksi aikaa hiljaiseksi. Hän koetti ankarasti muistella, mutta mieleen tuli vain, että ponin nimi oli ollut Pippeli.

Noh, minä kummastelin, että ei kai se nyt mitenkään voi olla pippeli, kun kerran päiväkodin lapsillekin moinen eläin oli näytille tuotu. Ihmettelimme tyttären kanssa aikamme nimiasiaa, kunnes vaimoni tiesi kertoa, että kyllä tyttären muistikuva melkein oikeaan osui. Ponin nimi oli Lipponen.

Tämä kertomus ei ole minkäänlainen kannanotto SDP:n linjaan, eikä mihinkään muuhunkaan henkilö- tai asiakysymykseen.

Tuntoja ja tunnelmia

2008-02-11T23:46:00.000+02:00

SDP:n Turussa järjestetyn tulevaisuusfoorumin uutispommi oli Eero Heinäluoman ilmoitus, ettei hän asetu ehdolle SDP:n puheenjohtajaksi Hämeenlinnan puoluekokouksessa. Uskon Eeron käyneen todella perusteellisen harkinnan asiasta. Kunnioitan hänen ratkaisuaan ja toivon Eerolle kaikkea hyvää tuleviin haasteisiin!

Vuosien varrella olen oppinut tuntemaan erilaisen Heinäluoman kuin mitä hänen julkinen kuvansa oli. Mieleeni palaa Demarinuorten liittokokous Vantaalla 2004, kun askelsin verkkaisesti kokouspaikalle kauniina perjantai-iltana. Olin tuona viikonloppuna kokouksen puheenjohtajana. Yhtäkkiä viereeni pysähtyi auto, josta kurkisteli iso mies. Puoluesihteeri Heinäluoma oli havainnut Turun kunnallisjärjestön toiminnanjohtajan kadulla. Pidimme tovin mittaisen palaverin ajankohtaisista asioista siltä seisomalta. Ajattelin, että hitto, siinä meillä on puoluesihteeri isolla P:llä.

Toinen erityisen mukava muisto liittyy Turun kunnallisjärjestön juttutupaan. Heinäluoma oli Turun kunnallisjärjestön vieraana ja Panimoravintola Koulun historian luokka oli ääriään myöten täynnä. Heinäluoma seisoi tovereiden keskellä ja vastaili kysymyksiin. Tunnelma oli katossa. Eero oli hyvässä vauhdissa nousemassa SDP:n puheenjohtajaksi.

Niin ovat päivät vaihtuvaiset.

Heinäluoman ilmoitus käynnisti poliittisen mylläkän. Puhelimet ovat soineet pitkin päivää ja spekuloijat ovat liikkeellä. Maanantain kysymys ainakin tiedostuvälineillä oli, että kenestä seuraava puheenjohtaja. Koetin toppuutella. Ehdokkaita oli ja on tätä kirjoitettaessa yhtä monta kuin ennen Heinäluoman ilmoitustakin. Eli yksi.

Mutta jännittävä kevät on edessä. SDP käy hyvät vaalit kesäkuussa ja vielä paremmat vaalit lokakuussa. Ainakin henkilövalintojen osalta tilanne näyttää poikkeuksellisen mielenkiintoiselta, katsoipa sitä mistä näkökulmasta tahansa.

Puheenjohtaja jäsenäänestyksellä?

2008-01-26T11:04:00.000+02:00

Puheenjohtajajäsenäänestyksestä on käyty sen verran paljon keskustelua, että lienee pakko laittaa vielä lusikkansa soppaan.

Keskustelusta voi tehdä ainakin sen johtopäätöksen, että jos jostakin pitäisi järjestää neuvoa-antava jäsenäänestys, niin ainakin siitä, että pitäisikö neuvoa-antava jäsenäänestys järjestää. ;-)

Kävin viime syksyn aikana alustamassa useassa puolueen tilaisuudessa SDP:n uudistumisesta. Kun Helsingin piiri oli nostanut puheenjohtajaäänestyksen esiin, kysyin ihmisten mielipiteitä asiaan. Havaintoni oli, ettei asia juurikaan herättänyt mielenkiintoa, ei puolesta eikä vastaan. Nyt tilanne on toinen. Esimerkiksi eilisessä (25.1.) Turun kunnallisjärjestön juttutuvassa asiasta käytiin erittäin vilkas keskustelu.

Itse näen, että vaatimus puheenjohtajan neuvoa-antavasta jäsenäänestyksestä ennen Hämeenlinnan puoluekokousta on puhtaasti puheenjohtajapeliä. Asia kytkeytyy vahvasti henkilövalintoihin, halusi sitä tai ei. Ehdotus on kuitenkin sillä tavoin mielenkiintoinen, että sitä kannattaa ainakin yrittää tarkastella ajankohtaisten henkilövalintojen ulkopuolella. Puoluekokouksen on joka tapauksessa otettava kantaa asiaan kesäkuussa.

Avainkysymykset jäsenäänestyksen suhteen ovat media ja jäsendemokratia. Alistetaanko puolueen puheenjohtajan valinta median vallalle? Pitäisikö puolueen jäsenen saada ottaa kantaa suoraan puheenjohtajan ja muun puoluejohdon valintaan?

Mediakysymys on kaksiteräinen. On selvä, että kymmenien tuhansien ihmisten jäsenvaalissa medianäkyvyys vaikuttaa. Mutta niin se vaikuttaa kaikissa vaaleissa tänä päivänä. Toisaalta ihmisten ja median kiinnostus sosialidemokraatteja kohtaan on viime päivinä perustunut yksinomaan puheenjohtajakysymykseen ja jäsenvaaliasiaan. Samaan aikaan kun surkuttelemme, ettei politiikka kiinnosta ihmisiä ja äänestysprosentit laskevat, moni suhtautuu nihkeästi uudistuksiin, jotka lisäisivät ihmisten kiinnostusta. Mutta kuten sanottu, asialla on positiiviset ja negatiiviset puolensa.

Jos asiaa vertaa presidentinvaalitapaan, on muistettava, että samalla kun presidentinvalinta muuttui valitsijamiesvaalista suoraksi kansanvaaliksi, muuttui myös presidentin rooli ja valtaoikeudet. Millaiset valtaoikeudet sellainen puheenjohtaja saisi, jonka SDP:n jäsenet äänestäisivät suoraan? Entä muu puoluejohto? Onko mahdollista syntyä tilanne, jossa suoraan valittu puheenjohtaja ei nautikaan puoluehallituksen enemmistön luottamusta? Ylikorostuvatko henkilöt asiakysymysten sijaan?

Kysymys jäsendemokratiasta on myös monisäikeinen. Yksittäisellä puolueen jäsenellä on enemmän henkilökohtaista valtaa, jos hän saa vaikuttaa suoraan omalla äänellään puoluejohdon valintaan. Äänestysmahdollisuus voi myös toimia houkuttimena puolueen jäsenyydelle tai rästiin jääneen jäsenmaksun maksamiselle. Toisaalta nykyjärjestelmässä valta on puolueen sisällä, joskin sitä käytetään edustuksellisesti. Mediakysymyksillä ja muilla ulkoisilla seikoilla on vain vähäinen vaikutus.

Olen henkilökohtaisesti samaa mieltä puoluehallituksen kanssa siitä, ettei neuvoa-antavaa jäsenäänestystä tule järjestää ennen Hämeenlinnan puoluekokousta. Näen suurimpana esteenä käytännölliset syyt. Yksityiskohtaisista menettelyistä pitäisi päättää nopeasti ja äänestyskin pitäisi järjestää ripeässä tahdissa. Samaan aikaan puoluekokousedustajista käydään jäsenäänestyksiä useissa piireissä. Muun muassa Varsinais-Suomessa käydään pitkästä aikaa koko piirin laajuinen jäsenäänestys. Hämmennysten, sekaannusten ja varmuudella käytävän mediapelin riskit ovat ylimääräisessä äänestyksessä ilmeiset. Kannattaisin kuitenkin lämpimästi jokaiseen piiriin ulottuvaa puheenjohtajaehdokaskiertuetta, jossa ehdokkaat voisivat esitellä näkemyksiään yleisötilaisuuksissa. Samalla tarjoutuu oivallinen mahdollisuus esitellä paljon korostettuja asiakysymyksiä varman mediahuomion säestyksellä.

Muilta osin olen kallistunut sille linjalle, että jäsenäänestys puheenjohtajasta ja mahdollisesti myös puoluesihteeristä, joko neuvoa-antavana tai suorana esim. kannatuksen ylittäessä 50%, on kannatettava uudistus, joka voitaisiin kirjata sääntöihin Hämeenlinnan puoluekokouksessa. Jos asia halutaan säilyttää ehdollisena, voidaan jäsenäänestyksen käyttöönotolle kirjata kynnys, eli että tietyn määräenemmistön joko puoluevaltuustosta, piirikokouksista tai puoluehallituksesta on kannatettava jäsenäänestystä, jotta se järjestetään.

Nyt kun puoluehallitus on puhdistanut pöytää neuvoa-antavalta, täytyy puolueen keskuudessa käydä perusteellinen keskustelu varsinaisesta jäsenäänestysasiasta.

Asuntoja markkinoilla

2008-01-08T18:45:00.000+02:00

Asuntojen hinnat ovat kohonneet vuodesta 1997 95 %:lla. Samaan aikaan kotitalouksien tulot ovat nousseet 65 %. Riippuen siitä, millä mittarilla katsoo, asuntojen hintojen voidaan sanoa olevat reaalisesti samalla tasolla kuin vuonna 1989, ennen suurta lamaa. Jos vertailun tekee suhteessa kuluttajahintoihin tai rakennuskustannusindeksiin, ovat asuntojen hinnat reilusti korkeammalla kuin vuonna 1989. Suhteessa kotitalouksien tuloon asuntojen hinnat ovat kuitenkin edelleen matalammalla kuin 80-luvun lopulla.

Yhdysvaltojen asuntoluottokriisi puhkaisi kuplan Atlantin takana. Keväällä lehdissä kirjoitettiin, että asuntoluottokriisi tuskin vaikuttaa Eurooppaan. Syksyllä lehdessä luki, että asuntojen hinnat ovat alkaneet laskea myös Euroopassa, mutta tulevat tuskin laskemaan Suomessa. Viimeisimpien tilastojen mukaan myös Suomessa asuntojen hinnat olivat laskeneet, pääkaupunkiseudulla enimmillään yli 5 %. Se on paljon rahaa vaikkapa 300.000 euroa maksavasta huushollista.

Talousuutiset, pankit, sijoituslehdet ja asuntojen välittäjät toppuuttelevat, ettei asuntojen hinnoissa tapahdu merkittäviä muutoksia. Toisaalta tämän ymmärtää. Argumentti palvelee juuri näiden tahojen elantoa. Aktian syyskuun talouskatsauksessa todettiin, että jos asuntojen hinnat suhteessa käytettävissä olevaan tuloon ovat ajautuneet epänormaaliin asentoon, virheenkorjausprosessi alkaa korjata suhdetta siten, että hinnat laskevat 15 % ensimmäisen vuoden aikana. Puhdas arvaukseni on, että tämä virheenkorjausprosessi alkoi Suomessa syksyllä 2007.

Eniten asuntojen hintojen muutoksiin vaikuttaa asuntolainan korkokehitys. Asuntolainojen korot olivat halvimmillaan (euribor + marginaali) alle 3 % vuoden 2005 keskivaiheilla. Halvin kiinteäkorkoinen laina, jonka rekisteröin, myytiin 15 vuodeksi kokonaiskorolla 3,75 %. Nyt asuntolainojen korot ovat 5 %:n paikkeilla.

1 %-yksikkö vaikuttaa 100.000 euron lainassa 1000 euroa vuodessa eli noin 83 euroa kuukaudessa. Jos perheellä on asuntolainaa 200.000 euroa ja korko on noussut 2 %-yksikköä, täytyy lainan korkoa maksaa noin 330 euroa enemmän kuukaudessa kuin mitä alussa lainaa otettaessa. Tämä yhtälö on vähentänyt kotitalouksien käytettävissä olevaa varallisuutta huomattavasti viimeisen kahden vuoden aikana ja osa vaikutuksesta tulee viiveellä.

Edellä mainittuun yhdistyy kuluvana vuonna energiaveron korotus, polttoaineen hinnan nousu sekä kunnallisten maksujen korotukset, joiden vaikutukset tulevat jonkin verran viiveellä. Erityisesti nuorten asuntovelallisten lapsiperheiden ostovoima vähenee entisestään.

Toinen asuntojen hintaan enemmän tai vähemmän vaikuttava tekijä ovat olleet markkinaodotukset. Asuntojen hinnat ovat kohonneet jo monta vuotta ilman mitään sen kummempaa syytä. Asuntojen hinnat käyttäytyvät vähän samalla tavoin kuin osakkeetkin osakemarkkinoilla. Todellisen hinnan (tontti + raaka-aineet + rakentaminen) rinnalle on tullut kysyntään ja tarjontaan perustuva hintojen nousu. Kun naapuritalo on mennyt kaupaksi 150.000 eurolla, menee seuraava talo samalta kadulta 160.000 eurolla ja näin jatketaan niin kauan kuin kysyntää riittää. Myös kiinteistösijoittajat ovat olleet aktiivisia markkinoilla ja odotukset kiinteistöjen hintojen noususta ovat olleet optimistisia.

Niin kauan kun ihmisillä on varaa maksaa asumisestaan, ei tule hätää. Oman asunnon hinnalla on merkitystä vain myynti- ja ostotilanteissa, ei asumistilanteissa. Jos kuitenkin kävisi niin onnettomasti, että talouden taantuminen alkaa, työttömyys lisääntyy, inflaatio kiihtyy ja ostovoima heikkenee, joudutaan monenlaisiin ongelmiin. Asunnoista joudutaan luopumaan hinnalla, joka on pienempi kuin asunnon laina. Tämän kehityksen laukaisijaksi ei mielestäni tällä kertaa tarvita huippukorkoja kuten pari vuosikymmentä sitten. Asuntolainat ovat nyt suhteessa maksukykyyn paljon suurempia ja pidemmäksi ajaksi otettuja kuin olivat aikoinaan.

Saattaa olla, että asuntopoliittisissa linjauksissa yhteiskunnan olisi syytä valmistautua tilanteeseen, jossa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarvitsijoita on nykyistä enemmän. Myös luottovaikeuksiin ajautuneet yksityistaloudet voivat tarvita yhteiskunnan tukitoimia.

Lopuksi vielä oma suositukseni kaikille asunnon ostamista miettiville. Odottakaa ainakin vuosi, mieluummin kahdesta kolmeen, ja miettikää sitten uudestaan.

Leipää vai sirkushuveja 2

2007-12-26T11:04:00.000+02:00

Jatkan vielä edellisestä aiheesta. Tapahtui hauska sattuma, kun kirjoitin edellisen blogitekstin jouluaatonaattona ja heti jouluaattona löysin paketista kirjan ”Mielikuvavaalit” (toim. Ville Pernaa, Mari K. Niemi ja Ville Pitkänen), jossa on käsitelty eduskuntavaalien 2007 mediajulkisuutta, mielikuvia ja vaikutelmia.

Kirja on monestakin näkökulmasta lukemisen arvoinen, mutta erityisesti tuorehenkinen tarkastelutapa politiikan mediajulkisuuteen avasi omalla kohdallani uusia näkökulmia niihin tapahtumiin, syihin ja seurauksiin, joissa itse on ollut vahvasti mukana keväällä 2007.

Tässä tekstissä jatkan politiikan viihteellisyyden tarkastelua.

Ville Pernaa kirjoittaa, että puolueosallistuminen ja poliittinen kansalaisuus eivät palaa enää sellaisina kuin ne toteutuivat Suomessa 1990-luvun alkuun asti. Tästä näkökulmasta nykyisen kaltainen mediajulkisuus saattaa olla politiikan legitimiteetin viimeinen mahdollisuus, vaikka politiikan henkilöitymistä ja viihteellistymistä on pidetty jopa synkimpinä kansanvallan yllä leijuvina pilvinä.

Ajatus on mielenkiintoinen puoluetasolla ja koko poliittisen järjestelmän olemassa olon oikeutuksen keinona. Poliittinen asiateksti puhuttuna tai kirjoitettuna ei riitä monellekaan kiinnostavuuden herättäjäksi. Tarvitaan jokin muu kiinnostuskynnyksen ylittävä asia, jonka varjolla myös poliittinen viesti saadaan läpi. Sinällään ajatus ei ole uusi, vaan puolueiden ja yksittäisten ehdokkaiden, erityisesti valituksi tulleiden ehdokkaiden tiedossa kyseinen asia on ollut jo kauan. Jotkut ovat osanneet käyttää keinoa intuitiivisesti, jotkut tietoisesti. Kiinnostavuuskynnys voi ylittyä monella tavoin ja kohderyhmästä riippuen aihealueet vaihtelevat.

Uskon, että suurimmat erot suhtautumisessa politiikan viihteellistymiseen ja sen oikeutukseen ovat ikäluokkien välillä. Suuret ikäluokat ja heitä vanhemmat ovat poliittisesti valveutuneempia. Heidän suhtautuminen politiikkaan lienee perinteisempää ja viihteellistyminen pelottavampaa.

Nuoremmissa ikäluokissa taas viihteellistyminen lienee ainoa keino tuoda poliittinen viesti kohteen tajuntaan. Omassa ikäluokassani on paljon niitä, jotka ohittavat poliittisen uutisen niin televisiosta kuin sanomalehdistäkin. Heille voi olla vaikea nimetä, kuka oli vuoden 2000 –presidentinvaaleissa Tarja Halosen päävastustaja. Hieman ennen äänestyspäätöstä, eli siis päätöstä siitä äänestääkö ylipäätään, hankitaan mediasta samaistumiskohde. Ensimmäinen ongelma kohdataan, kun televisiossa esiintynyttä puolueen puheenjohtajaa ei voikaan äänestää omassa vaalipiirissä.

Nuorempi ikäluokka ei osaa kunnolla piirtää yhteyttä oman arkipäivänsä ja politiikan välille. On yleinen käsitys, että muut asiat kuin poliittiset valinnat määrittävät yhteiskuntaa – esimerkiksi globaali talous tai kansainväliset trendit.

Uskon, että poliittinen järjestelmä sinällään joutuu kovalle koitokselle jo ensi vuosikymmenellä. Suurten ikäluokkien poistuminen johtaa asenteiden ja arvostusten muuttumiseen monilla osa-alueilla. Kun tehdään erilaisia kyselyjä ja gallupeita kansalaisten suhtautumisista asioihin, tarttuu haaviin luonnollisesti eniten suurten ikäluokkien edustajia ja näin on tapahtunut jo vuosikymmenet. Tämä on tilastollinen fakta, ellei kohderyhmäksi valita tietoisesti jotain muuta ikäluokkaa. Seurauksena kansalaisten asenteet, arvostukset ja käsitykset maailmasta ja ilmiöistä ovat määrittyneet pitkälti suurten ikäluokkien kautta. Kun muutos tapahtuu nopeassa tahdissa, se tulee olemaan radikaali, mutta toivottavasti ei hallitsematon.

Ville Pernaa toteaa, että kehityksessä kohti yhä mediaviritteisempää demokratiaa on vaaransa. Silti trendi on välttämätön, koska politiikan on oltava viihteellistä, että se pysyisi julkisuudessa. Jos politiikka ei olisi esillä tiedotusvälineissä, laskisi sitä kohtaan tunnettu kiinnostus entisestään.

Politiikan kiinnostavuuden lisääntyminen henkilöitymis- ja viihteellistymiskehityksen seurauksena on yksi skenaario. Toinen on valitettavasti sama, minkä kirjoitin jo edellisen tekstin lopussa - yhteiskunnallista valtaa kaupitellaan ostopalveluna.

Leipää vai sirkushuveja?

2007-12-23T09:39:00.000+02:00

Tämän päivän Helsingin Sanomissa 23.12. on kysytty kuudelta mediavaikuttajalta, mitä asioita käsiteltiin viestimissä liikaa vuoden 2007 aikana.

Yllättävää tai ei, kolme kuudesta mainitsee liikaa käsiteltynä aiheena Alpo Rusin ja Stasi-listat.

En haluaisi vaikuttaa kireähattuiselta, mutta jos vertaa uutisointikynnyksen ylittymissä tv-uutisissa, niin kyllä yhtenä turhimpien ja eniten jauhettujen uutisten joukkoon on nostettava vuodelta 2007 pääministerin ex. morsian kirjoineen. Samaa rataa mennään, kun jonkun Maajussille morsian –ohjelman ”tähtien” pariutumiset päätyvät vakavasti otettaviin sanomalehtiin.

Mediavaikuttajien mielipide osaltaan kertoo, kuinka ihmiset vieraantuvat asia-aiheista. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja siihen liittyvä uutisointi on yhä harvempien harrastus. Viihde kolahtaa helpommin. Stasiuutisen kyllästymiskynnys on matalampi.

Vallalla näyttää myös olevan käsitys, ettei sillä niin väliä ole, kuka asioista päättää. Yhteys päätöksenteon ja konkreettisten arkipäivän asioiden välillä on katkennut.

Turun yliopisto järjesti aikoinaan (ja järjestää toki vieläkin) opiskelijoille ainejärjestöpäivät, jossa opiskelijajärjestöt saivat esittäytyä yliopiston tiloihin pystytetyillä kojuilla. Poliittisten opiskelijajärjestöjen paikallaolo kiellettiin ilman sen kummempia perusteita. Ainejärjestöt, jotka myös harjoittivat ylioppilaskuntapolitiikkaa muun muassa asettamalla ehdokkaita ylioppilaskunnan vaaleihin, saivat olla paikalla.

Päätös konkretisoi vallalla olevan kielteisen suhtautumisen politiikkaa ja niitä harjoittavia tahoja kohtaan. Ehkä kieltäjien mieleen ei tullut, että samalla suhtaudutaan kielteisesti myös järjestelmään, joka takaa yliopistojen vapauden juuri sillä periaatteella, kuinka Turun yliopistokin on aikoinaan lahjoituksin perustettu – ”Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle.”

Kouluissa puoluepoliittinen toiminta on ollut kiellettyä pitkään. Viestimme koko ajan uusille sukupolville, että politiikassa on jotakin kielteistä, mistä on parempi pysyä erossa. Etenkin tämän näyttää tekevän koululaitos, alhaalta ylös saakka.

Toisaalta myös "aktiivisimipien sukupolvien" eli oman ikäluokkani vanhempien joukossa esiintyy paljon politiikanvastaisia mielipiteitä. Seurauksena moninkaan ikätoverini ei osallistu politiikkaan muuta kuin äänestämällä, jos sitäkään.

Puolueaktiivit puhuvat joskus vanhoista 70-luvun riidoista niin "verisinä", ettei sellaiseen aikaan haluta palata, puoluehajaannuksen ajasta puhumattakaan. Konsensus muodostuu itseisarvoksi ja sitä kautta myös vallankäytön välineeksi, kun erilaisen mieleipiteen julkituovat lynkataan riidankylväjinä.

Puolueet pakotetaan käymään kauppaa mielikuvilla ja viihdejulkkiksilla. If you can´t beat them, join them. Päädytäänkö järjestelmään, jossa yhteiskunnallista valtaa myydään eniten tarjoavalle ja politiikasta tulee ostopalvelu?

Piirikokouspuhe 24.11.2007

2007-11-24T12:18:00.000+02:00

Hyvät toverit!

Koko Suomen kansaa monella tavoin huolestuttanut hoitajien lakkouhka päättyi kuluvan viikon maanantaina. On erinomaisen hyvä, että ratkaisuun päästiin.

Hallitus ja erityisesti Kokoomus, joka katteettomilla lupauksillaan aiheutti työmarkkinaselkkauksen, ei jupakasta hyvillä arvosanoilla selvinnyt. Hallitus olisi milloin tahansa voinut tehdä esityksen kuntien valtionosuuksien nostamisesta ja luoda edellytykset julkisen sektorin kaikkien naisvaltaisten alojen – ei vain sairaanhoitajien - yleistasoa suuremmille palkankorotuksille.

Miksi hallitus ei sitten näin tehnyt? Miksi otettiin mieluummin sekä poliittinen että inhimillinen riski? Miksi hallitukselta puuttui todellinen tahto asian ratkaisemiseksi? Onko sittenkin taustalla poliittinen peli ja aivan muiden päämäärien edistäminen?

Hallituksen budjettiehdotus yhdistettynä palkankorotuksiin, eläkemaksujen ja muiden kunnallisten maksujen korotuksiin sekä nousussa olevaan inflaatioon tulee kohtelemaan kuntien taloutta kovalla kädellä. Kuluneella viikolla Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen arveli yli 200 kunnan joutuvan korottamaan veroprosenttiaan tänä tai ensi vuonna.

Herääkin kysymys, onko nyt meneillään verotuksen rakennemuutos? Hallitus pitää kuntatalouden tiukoilla ja kunnat joutuvat nostamaan veroja palveluiden ja toimintojen turvaamiseksi - nostamaan siis tuloista riippumatonta tasaveroa.

Tämän jälkeen, hallituskauden loppupuolella, toteutetaan palkansaajien tuloveronalennukset eli alennetaan progressiivista veroa. Ja hups vain, yhdessä yössä havaitaan verotuksen painopisteen siirtyneen merkittävästi tasaveron suuntaan ja progression pienentyneen kokonaisverotuksesta.

Toisaalta kiristämällä kuntataloutta aikaan saadaan paniikkiratkaisuina ideologista palveluiden yksityistymistä. Vai mitä sanovat vaikkapa turkulaiset toverimme kokoomuksen ehdotuksista Turussa? Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Tehy hyväksyi yksityiselle puolelle pienemmän palkankorotuksen kuin julkiselle sektorille. Tämä johtaa pitkällä aikavälillä yksityisten lääkäriasemien tuottavuuden paranemiseen julkiseen nähden.

Moni kokoomuslainen on viime päivinä antanut ymmärtää, että tehyläisten palkankorotus oli heidän ansiotaan. Tässä kävi nyt vähän niin kuin entiselle tytölle, että annettiin ymmärtää mutta ei ymmärretty antaa.

Hoitajat neuvottelivat korotuksensa itse ja maksumiehenä toimivat kunnat. Kokoomus ei kyennyt vallilupauksistaan huolimatta ohjaamaan palkankorotuksiin tarvittavia rahasummia.

150 miljoonaa euroa oli lähinnä jääkylmä kädenpuristus kuntataloudelle. Lisäys hukkuu useimmissa kunnissa pelkästään kunnallisten eläkemaksujen korotuksiin.

Jyrki jymäytti vaaleissa tehyläisiä ja nyt hän yrittää jymäyttää koko Suomen kansaa. Eikä muukaan hallitus silittelyjä ansaitse.

Varsinais-Suomen kannalta hallituksen budjettiesitykset näyttävät toistaiseksi hieman kysymysmerkeiltä. Edellisen hallituksen aikana tehty raportti valtakunnallisesti merkittävistä liikenneverkoista sisälsi tärkeimmät Varsinais-Suomen talouskasvua ja työllisyyttä lisäävät väylähankkeet; Hki-Turku moottoritie, 8-tie, 9-tie sekä Turku-Toijala –junarata. Viime keväänä jäimme toiveikkaana odottamaan budjettipäätöksiä investointien toteuttamisaikatauluista.

Mutta sitten kasautui pilviä taivaalle. Hallitus päättikin ensi töikseen tehdä liikennepoliittisen selonteon ja hylätä runkoverkkosuunnitelman. Eri porukoissa ihmeteltiin, mitä tämä nyt on.

Kun runkoverkkoesitys aikoinaan tuli, Itä-Suomi ei kaikilta osin ollut tyytyväinen siihen. Nykyinen liikenneministeri, keskustan Anu Vehviläinen tulee Pohjois-Karjalasta. Kun laskee yhteen asioita, voisi todeta että Lounais-Suomen olisi nyt syytä kiireen kaupalla valvoa etuaan liikenneasioissa.

Hyvät toverit!

Puolueen uudistamistyötä on tehty ahkerasti viime aikoina. Myös Varsinais-Suomen piirihallitus on ollut aktiivinen ja pyrkinyt tekemään rakentavia ehdotuksia puoluetoiminnan uudistamiseksi. Kun SDP miettii tulevaisuuttaan, ei ole syytä torjua kenenkään ehdotuksia, vaan päinvastoin, yhä useammat on saatava mukaan myös puolueen sisäiseen keskusteluun ja politiikan linjan määrittelemiseen.

Useissa piireissä ja melko laajasti myös kenttäväen keskuudessa kannatusta ovat saavuttaneet erityisesti puoluekokouksen laajentaminen ja rytmin muuttaminen joka toinen vuosi pidettäväksi. Myös me varsinaissuomalaiset olemme kannattaneet näitä ehdotuksia. Olemme myös esittäneet, että piirikokousten edustaperusteeksi voitaisiin vahvistaa yksi. Tällöin kaikilla varsinaissuomalaisilla puolueen jäsenillä olisi myös äänioikeus piirikokouksissa ja heidät kutsuttaisiin henkilökohtaisesti kokouksiin.

Ainakin istuva piirihallitus on sitoutunut esittämään piirikokoukselle edustajaperustetta yksi, jos puoluekokous sen meille ensi kesäkuussa sallii.

Pääasia on, että erilaisista ehdotuksista keskusteltaisiin nyt myönteisessä hengessä. Nyt on lupa uskaltaa.

Tärkeää uudistamistyön yhteydessä on keskustella myös sosialidemokraattisen puolueen tulevaisuudesta. Millaista politiikkaa tehdään vuonna 2020 tai myöhemmin ja millainen puolue SDP tuolloin on?

Väestön ikärakenne huomioon ottaen voidaan ennustaa, että yhteiskunnassa tapahtuu merkittäviä muutoksia ensi vuosikymmenellä.

Sosialidemokraattiset arvot ovat osa pohjoismaista yhteiskuntamoraalia, täällä pohjolassa on pidetty aina yhtä ja pienempiä on autettu porukalla. En näe mitään perustetta sille, etteivätkö nämä arvot kestäisi myös ensi vuosikymmenellä.

Esitin puoluevaltuustossa näkemyksen, että pitkällä aikavälillä SDP:n tulisi pyrkiä keskusta-vasemmistolaiseksi yleispuolueeksi. Uskon, että erityisesti nuoremmat sukupolvet samaistuisivat silloin nykyistä enemmän kannattajiksemme.

Uskon myös, että sosialidemokraattiselle arvopohjalle ja meidän harjoittaman politiikan ympärille on rakennettavissa huomispäivän sosialidemokraattinen liike, joka yhteenliittää nykyistä laajemmin hyvinvointiyhteiskuntaa kannattavat kansalaiset. Tässä yleispuolueajatuksessa SDP kasvaisi poliittisessa mielessä sekä vasemmalla että oikealla ja vihertyisi myös piirun verran.

Hyvät toverit

Ensi vuonna pidetään kunnallisvaalit. Tärkeä puolueen uudistumisen paikka on myös kuntapolitiikkamme uudistaminen.

Kuntapalveluista ja erityisesti niiden tuottamistavasta puhuttaessa on meneillään kummallinen suitsutus sen puolesta, että yksityistäminen on keino vähentää byrokratiaa ja tuottaa palvelut edullisesti. Näin saattaa joissakin tapauksissa olla, mutta tämä yksityistämisen hegemonia antaa ymmärtää, että olemme siirtymässä tai että jotkut ainakin haluavat meidän siirtyvän kunnallisesta monopolista yksityiseen monopoliin.

Sosialidemokraattien pitää nyt olla edistyksellisiä ja pystyä osoittamaan toisaalta rohkeutta rakenteiden uudistamisesta, mutta toisaalta edustamaan järjen ääntä yltiöpäisessä markkinoihin painottuneessa keskustelussa. Mielestäni voimme hyväksyä erilaisia tuottamistapoja silloin, kun se on tosiasioihin perustuvaa ja järkevää. Yksityisiä monopoleja ja ideologista yksityistämistä meidän tulee vastustaa.

Toinen tärkeä kuntapoliittinen kysymys on ennaltaehkäisy. Tänä päivänä kuntien sosiaali- ja terveyssektoreilla ei juurikaan harjoiteta ennaltaehkäisevää toimintaa. Kaikki resurssit on suunnattu niihin asioihin, joissa vahinko on jo tapahtunut. Paneudutaan vain seurauksiin, ei syihin. Olen vakuuttunut, että ennaltaehkäisyn avulla saadaan paisti lisää hyvinvointia myös konkreettisia kustannussäästöjä. Näistä on jopa olemassa esimerkkejäkin.

Siinäpä meillä on monenmoisia aiheita keskusteltavaksi, niin että ei muuta kuin kaikki paikalla olijat tulkaa ottamaan kantaa ja sanomaan painava sananne kuinka näitä asioita tulee järjestää. Tervetuloa piirikokoukseemme myös sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja toveri Eero Heinäluoma. Lieneekin kulunut tovi kun SDP:n puheenjohtaja on viimeksi käynyt Yläneen työväentalolla.

Kiitokset Yläneen tovereille piirikokouspaikasta ja kaikista järjestelyistä. Tervetuloa myös hyvä piirikokousväki – hyvät toverit – näillä sanoin avaan piirin sääntömääräisen syyskokouksen vuonna 2007.

Ympäristöverotus hillitsemään tuotantojen siirtymisiä

2007-11-01T16:06:00.000+02:00

Kirjoitin ao. tekstin noin vuosi sitten UP Demariin. Jotenkin tuntuu, että aihe on ajankohtainen edelleenkin, joten julkaistakoon tämä nyt myös blogissa.

-------------------------------------------------------------------------------------

Liikenne, joka on yksi suurimmista ilmastonmuutoksen aiheuttajista, kasvaa maailmanlaajuisesti. Tuotantojen siirtyminen globaalissa taloudessa yhä kauemmas kuluttajista lisää kuljettamisen tarvetta. Yhä suurempi osa maailman tuotannosta sijaitsee Kiinassa, Kauko-Idässä ja Etelä-Amerikassa. Matka tuotannosta kuluttajalle on kasvanut ja liikenne lisääntyy.

Syy tuotantojen siirtymiselle on ainoastaan taloudellinen. Tuotantokustannukset ovat tietyissä maissa niin edulliset, ettei pitkäkään kuljetusmatka muodosta taloudellista ongelmaa. Kuljettaminen ja logistiikka on nopeaa ja edullista. Ongelmana kuitenkin on, että kuljettaminen kuluttaa ympäristöä ja aiheuttaa monia muita haittoja kuten teiden ruuhkautumiset, joista esimerkkejä löytyy vaikkapa Keski-Euroopasta. On jollakin tavoin ironista, että kuljetuksen edellytyksiä parannetaan rakentamalla verorahoin isompia satamia, teitä ja lentokenttiä. Onko kysymys kasvun aiheuttamasta tarpeesta, vai onko syy sittenkin kauas siirtyneissä tuotannoissa?

Joitakin vuosia sitten kun talouden globalisaatiosta puhuminen oli enemmän muodissa, väläyteltiin Tobinin veroa keinona hillitä pääomien liikettä eri maiden välillä. Malli oli kuitenkin utopistinen ja se jäi lähinnä teoriaksi.

Paras tapa hillitä talouden globalisaatiota olisi tietysti pureutua halpatuontimaiden yhteiskuntarakenteeseen. Jos palkat, työedut ja turvallisuus olisivat samalla tasolla kaikkialla, poistuisi taloudellinen perusta tuotantojen siirtymiselle. Hyvinvointi lisääntyisi maailmalaajuisesti ja myös ympäristö saastuisi vähemmän.

Haaste on kuitenkin suuri. Ammattiyhdistysliikkeen perustaminen halpatuotannon maahan on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Työntekijöiden kanssa kontaktiin pääseminen on hankalaa, puhumattakaan että työntekijät ryhtyisivät vaatimaan itselleen etuisuuksia. Pitkällä aikavälillä kehitys lienee kuitenkin todennäköinen ja esimerkiksi internetin kautta saatavilla yhteyksillä voi tulevaisuudessa olla merkittäväkin rooli ammattiyhdistyskulttuurin ja erilaisten toimintatapojen välittäjänä.

Toinen suoraviivaisempi keino tuotantojen siirtymisen ja lisääntyvien liikennemäärien hillitsemiseksi olisi ympäristöverotus. Tuotantokustannukset muodostuvat materiaalikustannuksista, tuotantolaitekustannuksista, palkkakustannuksista sekä kuljetuskustannuksista. Viimeksi mainittuun voidaan vaikuttaa myös niistä maista käsin, jotka sijaitsevat tavarakuljetuksen päätepisteissä. Tavarakuljetuksille voitaisiin säätää vero, jonka suuruus riippuisi siitä, kuinka pitkän matkan tuote on kulkenut ennen kuluttajalle päätymistä tai kuinka ympäristöä saastuttavasta kuljetusmuodosta on kysymys. Verottamalla tavarakuljetuksia saataisiin aikaan ohjausvaikutus, joka hillitsisi tuotantojen siirtymistä ja vähentäisi liikenteen määrää. Tavarakuljetuksiin kohdistuva ympäristöverotuksen kehittämistä tulee nostaa esiin EU:n tasolla. Ratkaisun on oltava laaja, jotta sillä olisi todellista merkitystä.

Hyvinvoinnin säilyminen maapallolla syntyy monista eri tekijöistä. Meidän sosialidemokraattien tulevaisuuden haasteet hahmottuvat entistä selkeämmin kansainvälisinä. Yhä enemmän näihin haasteisiin kytkeytyy myös huoli, millaisen maapallon jätämme lapsillemme ja lastenlapsillemme.

Poliittista peliä

2007-10-28T10:55:00.000+02:00

Jyrki Katainen oli jälleen toistanut hokemansa, että on kokoomuksen ansiota, että koulutetut naiset saavat kunnissa 13 %:n palkankorotuksen (HS 28.10.2007).

Lausahduksesta voidaan olla montaa mieltä. Epäilen, että Katainen joutuu lähitulevaisuudessa selittelemään puheitaan. Ottaako kokoomus vastuun koko työmarkkinaselkkauksesta?

Ihmeellistä on, ettei kokoomus oikeasti lunastanut vaalilupaustaan. Kuntien valtionosuuksiin osoitettu palkankorotuslisä, jos sellaisesta ylipäätään voidaan puhua, on niin pieni, että rehellisyyden nimissä hallitus ei ole tehnyt asian eteen yhtään mitään. Kunnat ja kuntalaiset maksavat palkankorotukset.

Toisaalta valtiolla on taskut täynnä rahaa. Miksi valtionosuuksia ei korotettu reilusti?

Hallituksen ensimmäisessä budjettiesityksessä huomio kiinnittyi kahteen poikkeavaan asiaan: keskustalaisten vaatimuksia toteutettiin selvästi enemmän ja toiseksi tuloverotusta ei alennettu, mikä olisi ollut hyvin luonteva porvarihallituksen linjaus.

Keskusta näyttää olevan niskan päällä hallituksessa. Erityisesti paljon puheita herättänyt perintöveron poistaminen maatalousyrittäjiltä sekä vaatimukset ruoan arvonlisäveron välittömästä alentamisesta ovat täysin keskustalaisia hankkeita. Keskusta toteutti budjetissa itselleen tärkeät asiat heti ja lopuilla rahoilla lyhennettiin valtion velkaa. Kokoomus joutui ottamaan poliittisen vastuun sairaanhoitajien palkankorotuksista, johon rahaa kohdennettiin vain kosmeettinen summa. Kun vaatimukset kuntien valtionosuuksien korottamisista voimistuivat työmarkkinaselkkauksen vuoksi, kiirehti pääministeri Vanhanen lausumaan, ettei määrärahoja tulla lisäämään. Poliittinen vastuu säilyi kuitenkin edelleen kokoomuksella. Nerokkaasti toimittu, jos temppu oli osa keskustan poliittista peliä.

Toinen selitys asialle on enemmän ideologinen ja sopii hyvin porvaripuolueiden pirtaan. Valtiolla on taskut täynnä rahaa, mutta kunnat ovat todellisissa vaikeuksissa. Vaikka verotulot kasvavat kunnissa, palkkamenot kasvavat verotuloja enemmän. Tämä johtaa veronkiristyksiin suurimmassa osassa kuntakenttää seuraavan parin vuoden sisällä. Tämän jälkeen porvarihallitus toteuttaa tuloveron veronalennukset.

Yhdessä yössä tuloverotuksen painopiste on muuttunut kohti tasaveroa ja progressio vähentynyt merkittävästi ilman, että asiaa on edes huomattu.

Kehittämisehdotuksia

2007-10-15T18:32:00.000+02:00

Varsinais-Suomen Sos.dem. piirin piirihallitus antoi ao. esityksen SDP:n järjestöpäällikkö Harri Sandellille piirihallituksessa viime viikon keskiviikkona. Esitykseen on koottu perusteineen merkittävimmät "kentän" keskustelussa tällä hetkellä elävät kehittämisehdotukset.

---------------------------------------------------------------------------------

Varsinais-Suomen Sos.dem. piirin piirihallitus esittää seuraavia asioita huomioitavaksi SDP:n järjestöllisen uudistuksen valmistelutyössä seuraavaa puoluekokousta varten.

Puolueen järjestöllisessä uudistamistyössä on käsiteltävä perusteellisesti visioiden ja tulevaisuuden hahmottamisen rinnalla myös puolueen sisäisen toiminnan uudistamista. Puolueen erilaisissa historiallisissa vaiheissa tarvitaan erilaisia toimintatapoja. Nyt tehtävässä uudistustyössä pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota avoimemman järjestö- ja päätöksentekokulttuurin luomiseen.

Poliittiseen toimintaan osallistumiselle on monta syytä. Useimmiten puolueisiin kuluvat haluavat vaikuttaa huomispäivän yhteiskuntaan osana jotakin ideologista viitekehystä. Käytännössä poliittinen toiminta on puhumalla ja kirjoittamalla vaikuttamista, ihmisten välistä keskustelua ja väittelyä. Järjestörakenne on väline tämän toiminnan mahdollistamiseksi.Säännöt määrittävät toiminnan puitteet ja johdonmukaistavat toimintatavat läpi organisaation. Lisäksi on joukko kirjaamattomia sääntöjä ja toimintatapoja, jotka osin ovat yhtä määräävässä asemassa kuin varsinaiset säännötkin.SDP:ssä on laajasti käytössä edustuksellinen demokratia. Yhdistykset valitsevat edustajansa kunnallisjärjestön edustajistoon ja piirikokoukseen. Piirit valitsevat edustajat puoluevaltuustoon ja puoluekokoukseen. Jäsenkehitys on keskittynyt viimeisinä vuosina yhä harvempiin puolueosastoihin. Edustuksellisuus ei tue tällaisessa tilanteessa uusien jäsenten ja uusien mielipiteiden esille nousemista.
Perustavoitteeksi tulee asettaa puolueen sisäisen päätösvallan avaamista enemmän suoran jäsendemokratian suuntaan edustuksellisuutta vähentäen. Päätavoitteena on avoimuuden lisääminen.

1. Puoluekokouksen edustajamäärän kasvattaminen

Tällä hetkellä SDP:n puoluekokoukseen valitaan 350 kokousedustajaa. Edustajamäärää tulee kasvattaa selkeästi nykyistä suuremmaksi. Tässä vaiheessa ei ole tarkoituksenmukaista asettaa lukumääräistä tavoitetta, vaan asiaa on arvioitava esimerkiksi sovellettavan valintamenettelyn ja puoluekokouksen toimivuuden näkökulmista.

Yksinkertaisin tapa on kasvattaa piirijärjestöistä nykyisellä tavalla valittavaa kokousedustajamäärää. Myös muita tapoja kuten puolueosastojen oikeutta nimetä kokousedustajia tulee harkita. Tällöin on huomioitava erilaisten valintamenettelyiden ohjausvaikutus puolueosastojen toimintaan. Asettamalla jäsenmäärään suhteutettu kynnysarvo voidaan samalla edistää esimerkiksi puolueosastoja yhdistymisiä, mikäli tämä muun järjestötoiminnan ja olemassa olevan yhdistysrakenteen kannalta nähdään tarkoituksenmukaiseksi.

2. Puoluekokousten järjestäminen joka toinen vuosi

Mikäli puoluekokouksia pidettäisiin vuodesta 2008 lukien joka toinen vuosi, rytmittyisivät ne aina kunnallisvaalivuoteen tai eduskuntavaaleja edeltävään vuoteen. Puoluekokousten kokonaismäärään pitkällä aikavälillä muutos ei tuo merkittävää vaikutusta. Nykyisten sääntöjen mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana puoluekokous järjestetään vähintään neljä kertaa, ehdotetun muutoksen mukaisesti vähintään viisi kertaa.

3. Piirikokousten edustajaperusteen muuttaminen

Piirikokousten osalta edustajaperustetta tulee muuttaa siten, että pienin mahdollinen edustajaperuste on yksi. Piirikokoukset voivat tällöin oman harkintansa mukaan päättää antaa kaikille piirin alueen osastoihin kuuluville jäsenille puhe, läsnäolo- ja äänioikeuden piirikokouksissa. Tämä kasvattaisi piirikokousten arvostusta, aktivoisi jäsenistöä ja tukisi avointa keskustelukulttuuria.

4. Ehdokasasettelu

Ehdokasasettelun osalta käytäntöjä tulee muuttaa joustavimmiksi. Piirikokousten harkintavaltaa eduskuntavaalien ehdokasasettelussa tulee lisätä samoin kuten kunnallisjärjestön edustajiston valtaa kunnallisvaalien ehdokasasettelussa. Myös tavoite sukupuolten välisestä tasa-arvosta ehdokasasettelussa tulee huomioida joko säännöissä tai muissa ehdokasasettelua koskevissa ohjeistuksissa.

5. Sisarjärjestöjen asema osana SDP:n järjestökenttää

Sisarjärjestöjen asemaa osana SDP:n järjestökenttää tulee harkita siten, että puolueen jäsenyys olisi mahdollinen myös sisarjärjestöjen kautta. Myös sisarjärjestöjen mandaatteja eri päätösvaltaelimissä kuten puoluehallituksessa ja puoluevaltuustossa tulee harkita.

6. Henkilöjäsenyys piirijärjestössä

Piirijärjestön henkilöjäsenyyttä ja sen vaikutuksia järjestötoimintaan tulee selvittää. Muutos voisi madaltaa kynnystä puolueeseen liittymisen osalta.

7. Muut järjestölliset uudistukset

Muiden järjestölliset uudistusten osalta tulisi kartoittaa parhaita paikallistoiminnan käytäntöjä ja kannustaa toimijoita niiden käyttöönottoon. Keinoja ja kannustimia jäsenhankinnan ja ehdokasrekrytoinnin tehostamiseksi on kartoitettava. Puolueen koulutusjärjestelmää tulee uudistaa edelleen ja muuttaa nykyistä systemaattisemmaksi. Uusien teknisten apuvälineiden kuten internetin, tietotekniikan ja mobiilitekniikan hyödynnettävyyttä puoluetoiminnassa tulee edistää.

Varsinais-Suomen Sos.dem. piirin piirihallitus kannustaa puolueen työryhmiä, tulevia puoluekokousryhmiä ja puoluekokousedustajia rohkeuteen ja innovatiivisuuteen puoluetoiminnan uudistamiseksi SDP:n puoluekokouksessa kesäkuussa 2008.

Olemmeko vanhojen julistustemme vankeja?

2007-09-02T18:39:00.000+03:00

”Me olemme heikomman puolella.” ”SDP:n olemassaolon oikeutus lakkaa, kun se ei enää puolusta heikoimpia.” ”Nyt kaivetaan vanhat periaateohjelmat ja ryhdytään puolustamaan heikoimpia!” ”Palataan juurille!” ”Tehdään oikeudenmukaisempaa politiikkaa!”

Nämä ovat lauseita, joita olen kuullut viljeltävän puolueen sisäisissä keskustelutilaisuuksissa erityisen paljon nyt vaalitappion jälkeen. Minulle niistä syntyy vaikutelma, että näitä puhuessaan tietyn iän ylittäneet toverit haikailevat menneisiin. Aikaan, jolloin sosialidemokratia vaikutti voimakkaasti yhden sukupolven nuoruusvuosiin. Julistettiin ja oltiin aatteellisia nuoruuden innostuksessa. Rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa ja saavutettiin hienoja tuloksia.

Heikompien puolustaminen ei ole väärin tai ongelma. Kuten sanottu, siihen kiteytyy yksi sosialidemokraattisen liikkeen olemassaolon oikeutuksista ja koko yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden filosofioista.

Ongelmana on retorinen kohtaanto – eli keitä tällainen puhe koskettaa ja mitä SDP lupaa tehdä asioiden parantamiseksi?

En usko, että tällä hetkellä kovinkaan moni myöntää itsensä ns. huono-osaiseksi tai heikoksi. Ne ihmiset, jotka pärjäävät pienistä tuloista huolimatta, eivät koe itseään heikosti toimeentuleviksi. Pienituloisiksi kyllä, mutta eivät heikoiksi. Päihdeongelmaisia tai mielenterveysongelmaisia ei politiikka kiinnosta. Nuorten ensimmäinen kiinnostuksen kohde tuskin on vaarien puheet heikommuudesta hyvinvointiyhteiskunnassa, ei edes niiden, jotka apua tarvitsisivat.

Keskiluokan määrä tuloluokissa mitattuna on yli kaksinkertaistunut viimeisessä kymmenessä vuodessa. Aika moni mieltää tekemänsä työn toimihenkilömäiseksi perinteisen työläisammatin sijasta. Työidentiteetillä on myös suuri merkitys poliittiseen samaistumiseen. Mielikuva työväenpuolueesta voi tuntua vieraalta.

Kun puhuttelemme yhteiskunnan vähäosaisimpia, käännämme periaatteessa selkäämme keskiluokalle. Samaan aikaan emme onnistu saamaan puheittemme kohdetta liikkeelle. Ajamme itsemme paitsioon, eivätkä mahdolliset kannattajamme samaistu meihin.

Vaikka jokainen meistä vähänkään lähempää politiikkaa seuraavista tietää, että kokoomus on yksilöiden ja rikkaiden puolue, niin on myös objektiivisesti kysyttävä, näyttääkö Jyrki Kataisen kokoomus tällaiselta. Hehän korostavat koko ajan olevansa oikeudenmukaisia ja vastuullisia, eikä porvarihallituksen tekemään budjettiin oppositio ole juurikaan pystynyt puremaan. Eri asia on, jos katsotaan budjettilukujen taakse ja mietitään, mitä kaikkea muuta tällä rahalla olisi saatu. Mutta ei kansalaisten enemmistö näin tee. Mielikuvista tulee totta. Niin on miltä näyttää. Kokoomus elää keskiluokkaista hurmosta ja keskusta uhoaa valtaavansa kaupungit.

SDP:n tulee muuttaa kurssinsa selkeämmin kohti sen pääkannattajakuntaa, keskiluokkaa. Mielikuvassa SDP:n pitäisi koota yhteen suuri keskiluokkainen perhe, joka on määrätietoinen, mutta pyrkimyksissään epäitsekäs ja auttaa aina pulaan joutunutta. Muutoin tässä yhteiskunnassa ei ole kohta kukaan hoitamassa koko kansan asioita, ei myöskään heikoimpien.

Suunnan muutos edellyttää tällä hetkellä uutta otetta erityisesti kuntapolitiikkaan. Kategorisesta markkinatalouden kieltämisestä sekä rakenteisiin ja johtamisjärjestelmiin keskittyvästä poliittisesta retoriikasta on päästävä eroon.

Esimerkiksi ennaltaehkäisyn merkitykseen kustannussäästöjä tuovana elementtinä pitäisi perehtyä tarkemmin ja luoda toimenpiteet sen mukaisesti. Tällä hetkellä ”sammutellaan vain tulipaloja.”

Toissijaisille palveluille on luotava asiakasmaksujärjestelmät, jotka eivät kohtuuttomasti rokota kuntalaisia, mutta joilla saadaan homma hoidetuksi. Palveluita on yleensäkin pystyttävä priorisoimaan, kaikille ei riitä olemassa olevassa tilanteessa kaikkea. Sosialidemokraattisen politiikan johdolla täytyy keskipitkällä aikavälillä kyetä välttämään verorahoitteisten palveluiden totaalinen romahtaminen. Kysymys ei ole resursoinnista, vaan järjestelmien ja rakenteiden muuttamisesta.

Viimeisenä ongelmana on, kuka tekee ohjelman? Tietoa ja taitoa puolueesta löytyy, mutta löytyykö uudistusmieltä ja uskallusta?

Palkankorotusten syksy

2007-08-22T21:32:00.000+03:00

Turun Sanomat / Kirjoittajavieras 22.8.2007

Palkankorotusten osalta ollaan näkemässä ennätyksellinen syksy. Kokoomuksen vaalilupaus julkisen sektorin naispalkka-alojen korottamisesta on osaltaan kasvattanut paineet esimerkiksi terveydenhuollon ammattijärjestö Tehyn johdossa äärimmäisiin mittoihinsa.

Valtionvarainministeri Katainen on väläyttänyt korotettua valtionosuutta kuntien palkkaratkaisun tueksi. Kokoomusjohtoinen Tehy on jo ehtinyt ilmoittaa, että korotus kuuluu ensisijaisesti hoitajille. Vaatimus tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Julkisella sektorilla työskentelee myös monia muita pienipalkkaisia.

Miksi hallitus ei tukenut palkkaratkaisuja yleisesti palkansaajien veroja alentamalla, vaan asetti ensisijaisiksi veroratkaisuiksi osinkojen veronkevennykset sekä perintöveron poiston yrityksiltä ja maatalouksilta? Seuraavana hallituksen listalla on ruoan arvonlisäveron poisto, ei edelleenkään palkkaratkaisujen ja työllisyyden tukeminen.

Samaan aikaan talouselämässä näkyy hermostuneisuuden merkkejä. Euroopan keskuspankki joutui pumppaamaan markkinoille rahaa, koska luotonanto oli loppua kokonaan. Tämä enteilee investointien radikaalia vähentymistä pian.

Palkankorotukset, joiden yleinen taso asettunee 8-10%:n tietämille, siirtyvät suoraan tavaroiden ja palveluiden hintoihin, mikä kiihdyttää inflaatiota. Kun kuluttajien ostokyky heikkenee, alkavat myös työpaikat vähetä ja työllisyys kääntyy laskuun. Tuloverotusta alentamalla olisi voitu kattaa osa palkankorotuksista, jolloin myös hintoihin siirtyvä osuus olisi ollut pienempi.

Kunnissa palkankorotukset tarkoittavat huomattavaa menolisäystä. Kunta-ala saattaa päätyä esimerkiksi ratkaisuun, jossa kahden vuoden jaksolla palkkoja korotetaan 5 % vuodessa eli yhteensä 10 %. Jos suuren kaupungin palkkamenot ovat vaikkapa 500 miljoonaa euroa, muodostaa korotus 50 miljoonan euron lisäkustannuksen. Kunnallisverotuottona summasta saadaan takaisin noin kymmenesosa. Voi olla, että monet kunnat joutuvat turvautumaan veronkorotuksiin ja menosäästöihin, jotka heikentävät julkisia palveluita. Esimerkiksi Turussa kyseinen summa vastaa kahden veroprosentin korotusta.

Hallituksen epäonnistuminen tulopoliittisen kokonaisratkaisun kasaamisessa, vaalihuumassa annetut lupaukset ja tehdyt verolinjaukset saattavat aiheuttaa vakavan kriisin, jos yleinen taloustilanne muuttuu huonoon suuntaan.

SDP:n järjestöllisestä uudistumisesta

2007-08-18T14:46:00.000+03:00

Poliittiseen toimintaan osallistumiselle on monta syytä. Useimmiten puolueisiin kuluvat haluavat vaikuttaa huomispäivän yhteiskuntaan osana jotakin ideologista viitekehystä. Käytännössä poliittinen toiminta on puhumalla ja kirjoittamalla vaikuttamista, ihmisten välistä keskustelua ja väittelyä. Järjestörakenne on väline tämän toiminnan mahdollistamiseksi.

Järjestörakenteen tarkoituksena on organisoida toimijajoukot kokonaisuuksiksi siten, että toiminnan tarkoitusta on mahdollista toteuttaa käytännössä. Säännöt määrittävät toiminnan puitteet ja johdonmukaistavat toimintatavat läpi organisaation. Lisäksi on joukko näkymättömiä sääntöjä ja toimintatapoja, jotka osin ovat yhtä määräävässä asemassa kuin varsinaiset säännötkin.

SDP:ssä on laajasti käytössä edustuksellinen demokratia. Yhdistykset valitsevat edustajansa kunnallisjärjestön edustajistoon ja piirikokoukseen. Piirit valitsevat edustajat puoluevaltuustoon ja puoluekokoukseen. Käytännössä aktiivisuus tai uusien jäsenten määrä merkitsevät valintaperusteina vähemmän kuin vaikkapa alueelliset tekijät. Jäsenkehitys on keskittynyt viimeisinä vuosina muutamaan suureen vetovoimaiseen yhdistykseen. Uusien aktiivien on vaikea päästä edustajiksi. Paikkoja ei riitä kaikille.

Edustuksellinen demokratia toimii, kun puolueeseen tulee paljon uusia jäseniä. Tilanteessa, jossa uudet jäsenet liittyvät vain tiettyihin yhdistyksiin kerrostunut järjestörakenne alkaa toimia päinvastaisena suodattimena. Lopputuloksena aktiiviset eivät pääse vaikuttamaan ja passiiviset osallistuvat velvollisuudesta.

Järjestöllisen uudistamisen keskustelussa on esiin noussut ehdotuksia, joiden yhteisenä nimittäjänä on ollut avata puolueen sisäistä päätösvaltaa enemmän suoran jäsendemokratian suuntaan edustuksellisuutta vähentäen.

Esitettyjä ehdotuksia ovat olleet mm. puoluekokousten järjestäminen joka toinen vuosi nykyisen kolmivuotiskauden sijasta, puoluekokousosanottajamäärän kasvattaminen, äänioikeus piirikokouksissa kaikille puolueen jäsenille, ehdokaslistojen järjestäminen aakkosjärjestykseen jäsenäänestysjärjestysten sijasta, perusjärjestökentän uudistaminen, puolueen nimen vaihtaminen sekä pienemmät esim. kunnallispoliittiseen toimintaan liittyvät muutosehdotukset.

Ei tarvita välttämättä radikaaleja muutoksia, vaan pieniä askeleita, joista uusi järjestöllinen huominen voi alkaa sosialidemokraattisessa liikkeessä.

SDP:n tulevaisuusseminaarissa Lahdessa 9.9. käydään toivottavasti mielenkiintoinen keskustelu myös puolueen järjestöllisestä uudistamisesta. Toimin puoluekokoukseen valmistautumista varten perustetun järjestöllisen uudistamisen työryhmän vetäjänä. Otan myös mieluusti vastaan aiheeseen liittyviä ehdotuksia ja kommentteja sähköpostitse (etunimi.sukunimi@turku.fi).

Puolueen nimeä vaihtamassa?

2007-08-15T08:42:00.000+03:00

Vastasin äsken Aamulehden nettikyselyyn Suomen Sosialidemokraattisen puolueen nimen vaihtamisesta. Nimenvaihtoajatus on lähtenyt liikkeelle EU-parlamentaarikko Lasse Lehtisen ehdotuksesta kesäkuussa. Lehtinen uudistaisi SDP:n vaihtamalla puolueen nimestä pois sosiali-etuliitteen ja vaihtamalla istuvan puheenjohtajan Maria Guzeninaan.

Harmillista, että nyt media juoksee tällaisen asian perässä ja tekee kyllä/ei gallupeja nimen muutoksesta.

Ei Lada ala kulkea kovempaa, jos se maalataan valkoiseksi ja kirjoitetaan peräluukkuun Mersu.

UP Demarissa on kesän mittaan käyty mielenkiintoista kirjoittelua puolueen linjakysymyksistä. Monet osuvat analyyseissään ytimeen. Paljon enemmän ytimeen kuin vaikkapa eräät raportit.

Tuntuu että olemme aidosti käymässä keskustelua, joka voisi enteillä modernin pohjoismaisen sosialidemokratian syntymistä. Siinä on kysymys jostakin aivan muusta kuin miten suhtaudutaan veronalennuksiin tai onko keskusta mieluisampi kumppani kuin kokoomus.

Puhumme sosialidemokratiasta, joka alkaa pitkästä aikaa nähdä maailmaa sellaisena kuin se nuoremmille sukupolville näyttäytyy.

Se havaitsee markkinatalouden olevan pysyvä osa olemassa olevaa yhteiskuntaa. Ei mikään peikko tai rosvo, joka tuhoaa kaikki sosialidemokraattien yhteiskunnalliset saavutukset.

Se havaitsee, että hyvinvointiyhteiskunnassa on hammashuollon kokoisia aukkoja, joita kannattamamme kansanliike ei ole kyennyt hoitamaan.

Se havaitsee meidän käyvän entistä enemmän keskustelua näennäisyyksistä, hallintorakenteista ja johtamisjärjestelmistä tai julkisten palveluiden tuottamistavoista, jotka ovat aivan toisarvoisia asioita kun puhutaan palveluiden toimivuudesta tai vaikkapa määräaikaisten työsuhteiden tuottamasta ahdistuksesta.

Se kyseenalaistaa, epäilee, keksii ja oivaltaa omassa ajassaan, ei siinä ajassa kun isämme ja äitimme puuhasivat hyvinvointiyhteiskunnan perusteita.

Jos kansanliikkeemme näkee yhteisen valon tulevaisuuden horisontissa ja tarvitsee uuden kurssiin ottaakseen uuden nimen, niin olen täysin valmis siihen. Täytyy kuitenkin ensin tapahtua sisällön muutoksia, että myös nimeä kannattaisi vaihtaa.

Kesän saldo

2007-08-14T22:08:00.000+03:00

Tämän kesän saldoksi kokemusten listalle jäi yli 5000 kilometriä auton ratissa, käynti kahdessa huvipuistossa, neljässä kylpylässä, yöpymiset kolmessa hotellissa, yhdessä maatilamajoituksessa ja yhdellä leirintäalueella, Ruisrock, Pori Jazz, kahdet rippijuhlat, yhdet häät, yksi 2,5 kg hauki Räsäsen ruohikkolipalla, viisi kirjaa sekä kompostoivan huussin osto ja asennus mökille. Niin, ja monta jaksoa Serranon perhettä.

Nyt voi hyvillä mielin taas aloittaa työnteon.

Poliisi kertoo

2007-07-18T12:10:00.000+03:00

Dekkarit ovat monelle kesäperinne. Kun loma alkaa, hamstrataan kasa dekkareita ja upotaan leppoisan loikoilun lomassa rikoksen ja jännityksen maailmaan. Näin on itsekin tullut monena kesänä tehtyä.

Noin kymmenisen vuotta sitten eräs toimittajaystävä lainasi minulle Poliisi kertoo –kirjoja. Olin joskus lapsena selaillut kyseisiä teoksia, mutta murheellinen sisältö ei silloin tempaissut mukaansa.

Poliisi kertoo (aikaisemmin Pohjolan poliisi kertoo) kirjat ovat Poliisien urheiluseuran koostama vuosittain ilmestyvä teos, jossa poliisit ja syyttäjät kertovat vuosien aikana sattuneista rikostapauksista, niiden tutkinnoista ja langetetuista tuomioista.

Kirjoista löytyy rikostapauksia Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Lisäksi on muiden maiden osio, historialliset rikostapaukset sekä yleinen osio, jossa kerrotaan rikostutkintamenetelmistä, rikosten ehkäisystä, poliisin toiminnasta sekä mm. kriminaalipoliittisista tutkimuksista.

Kirjoihin päätyy paljon julkista huomiota herättäneitä rikostapauksia, poikkeavia rikostapauksia sekä lajityyppinsä tyypillisimpiä edustajia.

Olen lukenut kaikki ilmestyneet Poliisi kertoo –kirjat kannesta kanteen. Osa jutuista on murheellista kertomaa, mutta sekaan mahtuu myös varsin koomisia tapauksia. Todellisuus on myös tarua ihmeellisempää joissakin mutkikkaissa murhatapauksissa.

Ohessa muutamia lukemisen arvoisia juttuja.

”Säteilyn mittaaja”

Tarinassa ”Säteilyn mittaaja” eräänä kesäkuun aamupäivänä yksin kotona olevan naisen ovikello soi. Ovella seisoo siististi pukeutunut nuori mies, joka pyytää lupaa säteilyn mittaamiseen asunnossa. Elettiin 80-lukua ja Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus oli kaikkien mielessä. Ammatiltaan lääkäriksi esittäytyvä ”Säteilyturvakeskuksen” mies päästetään sisään ja hän aloittaa mittauksensa. Säteilyarvot ovat koholla mitattavan naisen intiimialueilla ja suostuttelujen jälkeen nainen riisuuntuu ilkosilleen. Mies suorittaa mittauksensa ja poistuu asunnolta.

Sama kaava toistuu ja mitattavina on joka kerta nuoria naisia. Yhdessä tapauksessa kesken mittauksen erään tytön isä ja isoveli tupsahtavat paikalle. Heidätkin mitataan, mutta vaatteet päällä. Säteily ei ole tuolla kertaa koholla.

Poliisi sai ilmoituksia asianomistajien tajuttua miehen huijariksi. Mies tuomittiin sakkoihin jatketusta virkavallan anastamisesta, koska hän oli esiintynyt Säteilyturvakeskuksen viranomaisena. Todellisuudessa kysymys oli kaupparatsusta, jolla oli luppoaikaa kesken bisnesten. Yhdessäkään jutussa ei todettu tapahtuneen seksuaalista lähentelyä tai mitään laitonta. Motiiviksi mies ilmoitti, että harrasti psykologiaa ja halusi testata käytännössä, kuinka pitkälle ihmiset olisivat valmiita menemään.

”Satujen taikatili”

Tarinassa ”Satujen taikatili” hieman alkoholisoituneen työttömän ”Peran” tilille alkaa virrata suuria rahasummia. Pera koettaa tiedustella pankista rahojen alkuperää, mutta se jää mysteeriksi. Pian Pera nostaa tililtään pienen summan ja sitten suuremman. Alkaa liikemieselämä, jossa toimitusjohtaja Pera ajelee taksilla päivät pitkä umpihumalassa milloin Tampereella milloin Helsingissä.

Pera unohtaa rahojen alkuperän miettimisen. Hänellä on satujen taikatili, josta raha ei lopu koskaan. Pera maksaa ystävänsä omakotitalon lainan ja kustantaa iloisen seurueen etelän matkalle. Jokainen matkaseurueen jäsen saa vielä 10 000 markkaa ”kaljarahaa”. Yksinhuoltajaäiti herää aamulla Peran vierestä ja valittelee rahapulaansa. Hövelinä miehenä Pera antaa naiselle 30 000 markkaa käteistä toivotuksin ”koetahan pärjäillä”.

Puoli vuotta kului, kunnes eräs metallialan yritys havaitsi, ettei se saanut tililleen kaikkia maksusuorituksia. Tilinumeroissa oli yhden numeron virhe ja edunsaaja olikin tamperelainen Pera. Puolen vuoden aikana Pera oli ehtinyt laittaa sileäksi 4,8 miljoonaa silloista markkaa. Koskaan ei käynyt ilmi, oliko Pera piilottanut rahoja pahan päivän varalle vai menivätkö kaikki juhlimiseen. Pera sai kontolleen huikeat vahingonkorvaukset sekä 2 vuotta 10 kuukautta linnaa.

”Suurlähetystö ja panttivangit”

Elokuun 30. päivänä 1989 psykoosin joutunut narkkari ”Tapani” järjestää Helsingin Kulosaaressa värikkään näytelmän. Mies luulee, että häntä on ammuttu ja lähtee pakenemaan oletettuja jahtaajiaan mukanaan toimintakuntoinen sarjatuliase, JatiMatic. Koska hän luulee saaneensa ampumahaavan hän pyrkii ”lääkärille.” Kaveri ”Kaitsun” kerrostaloasunnosta pitäisi löytyä leikkaussali. Kun Kaitsu ei avaa, Tapani tunkeutuu naapuriin ja vaatii Kaitsun asunnon avaimia. Nainen saa sysättyä Tapanin käytävään, minkä seurauksena kerrostalon oveen ammutaan kolmen laukauksen sarja.

Tapani ja hänen tyttöystävänsä Sirpa pakenevat paikalta taksilla. Satunnaisesti valitulla alueella Kulosaaressa Tapani maksaa kyydin. Pian hän tupsahtaa avoimesta rivitalon ovesta vanhan pariskunnan olohuoneeseen aseellaan huitoen. Hän määrää, että hänelle on soitettava apua numerosta 007. Kun numerosta ei vastata, Tapani heittäytyy tuskissaan olohuoneen lattialle kieriskellen siinä aseen piippu välillä tyttöystävä Sirpaa, välillä pariskuntaa osoittaen. Ampumahaavaa ei näy, mutta kivut ovat kovat.

Kun tästäkin episodista selvitään ilman henkilövahinkoja Tapani ottaa panttivangikseen taksikuskin ja suunnistaa suurlähetystön portille. Hän antaa ohjeeksi, että sisään päästään kun porttipuhelimeen vastataan koodisana ”Hassan, Hassan.” Tapani ehtii ammuskella suurlähetystöä kohti ja aseellinen yhteenotto poliisin kanssa on hiuskarvan varassa, ennekuin mies saadaan kiinni ja passitetaan hoitoon ja vankilaan.

”Postiherra”

Murhatarinoista dekkarimaisimpia lienevät ”Postiherra”, ”Piia-surmat” ja ”Zorro-murha”. Myös harvinainen suomalaisen sarjamurhaajan tarina kerrotaan jutussa ”Hammasmurhaaja.”

Torniossa eräs postikonttorin johtaja ryöstää oman postinsa peittääkseen kavalluksen. Syntyy paikallinen skandaali. Mies on paikkakunnallaan tunnettu uskolahkon edustaja ja osallistuu aktiivisesti yhteiskunnallisiin rientoihin. Selvitettäessä ryöstön taustoja tutkijat ihmettelevät, kun postiherra lopulta tunnustaa syntinsä niinkin helpolla. Onko taustalla vielä muutakin?

Tutkijat alkavat penkoa postiherran vaimon monen vuoden takaista tapaturmaista kuolemaa. Vaimo oli ollut arkiaamuna silittämässä paitaa ja saanut silitysraudan johdosta kuolettavan sähköiskun. Poliisi tekee kotietsinnän ja löytää mm. miehen ja hänen tuonaikaisen tyttöystävän välisen kirjeenvaihdon. Kirjeistä on pääteltävissä, että mies osaa ennakoida vaimonsa pian menehtyvän. Usean mutkan kautta vanha silitysrauta löytyy ja kun sitä tutkitaan, voidaan pitää epätodennäköisenä, että kuolema on tapahtunut aikaisemmin kerrotulla tavalla.

Postiherra tunnustaa lopulta surmanneensa vaimonsa omatekoisella sähkölaitteella, jolla hän on antanut vaimolleen kuolettavan iskun tämän nukkuessa. Kuoleman kautta vapautui vaimostaan ilman kiusallista uskontovereiden paheksuntaa. Miltei täydellinen murha pysyi piilossa ja olisi ehkä pysynytkin, ellei postiherra olisi ryöstänyt omaa konttoriaan.

”Piia-surmat”

Murheelliset ”Piia-surmat” saivat paljon julkisuutta 90-luvun puolivälissä. Erikoista ko. jutussa oli, että tekijä tuomittiin lopulta pelkkien aihetodisteiden varassa. Alusta saakka ihmeteltiin toisen vainajan takapuolesta löytynyttä outokuvioista painaumaa. Sille ei keksitty mitään selitystä. Kun oikean tekijän jäljille oli päästy ja hänen autoaan tutkittiin, havaittiin takakontin tiivisteen irronneen. Tiivisteen painuessa ihoon syntyi täsmälleen sama jälki kuin vainajalla oli.

”Zorro-murha”

10-vuotias poika viettää hiihtolomaa isänsä luona. Vaikka loma loppuu, ei äitiä saada kiinni. Isä lähtee viemään poikaa kotiin äidin luo, mutta isännöitsijä on kutsuttava paikalle, kun ovi ei aukea. Eteisessä vastaan tuleva haju kertoo paljon. Äiti löydetään asunnon lattialta sähköjohtoon kuristettuna.

Seinään on kirjoitettu teksti ”Zorro kiitti.” Keittiöstä löytyy kaksi lasia, koskenkorvapullo ja poltettuja North State savukkeita. Lisäksi pöydän alta löytyy miesten kokoa oleva sininen hansikas. Murhatulla naisella, Leilalla, on käynyt vieras.

Pohjanmaalla on liikkunut kaksikko, joka on ryöstänyt mm. kaksi vanhusta Kurikassa. Ryöstäjien autosta löytyy tyhjä North State tupakka-aski ja toisen ryöstäjän asunnon rappusten alta pöytälamppu, josta on katkaistu valkoinen sähköjohto. Tekninen tutkinta ei kuitenkaan tuo lisävalaistusta asiaan.

Eräs leskirouva kertoo poliisille omituisesti käyttäytyvästä miesystävästään. Omituinen käytös on alkanut Leilan surman aikoihin. Miehen käytös ja puheet antavat ymmärtää, että hänellä olisi jotakin tekemistä Leilan surman kanssa. Leskirouva kertoo myös miehen sinisen hansikkaan olevan hukassa. Poliisi ei ole kertonut julkisuuteen hansikkaasta missään vaiheessa. Juttu näyttää lähtevän oikeille urille. Muutama mutka on matkassa. Leskirouvan nimeämää miestä ei löydy. Mies oli valehdellut nimensä. Tuntomerkkien ja auton perusteella mies saadaan kuitenkin kiinni. Mitään Leilan surmaan viittaavaa todistetta ei edelleenkään löydy.

Juttu junnaa paikoillaan, kunnes tupakantumpista eristetty DNA kertoo tutkijoille, että savukkeita on polttanut nainen. Murhattu Leila ei polttanut koskaan. Myös ”Zorro kiitti” –teksti seinällä viittaa lyhyeen kirjoittajaan. Samalla havaitaan, että heti surmapäivän jälkeen Leilan läheinen naisystävä oli lähtenyt ulkomaille. Hänetkin on ehditty jo kuulustella kertaalleen. DNA-tutkimus nimeää tekijäksi kyseisen ystävättären. Hän on tehnyt murhan ja lavastanut tapahtuneen miehen tekemäksi. Motiivina surmaan ovat Leilan obligaatiorahat, vajaa 300.000 markkaa jotka olisivat jääneet tietyn järjestelyn seurauksena surmaajalle. Halpa on ihmishengen ja läheisten kärsimyksen mitta.

Muut

Turkuun sijoittuvia tarinoitakin on. Reijo Hammarin, jonka Poliisi kertoo kirjojen alter ego on ”Veijo Sommar”, Viking Sallylla tekemä murha sekä näyttävä vankilapako Kakolasta löytyvät 90-luvun alun kirjoista. Samoin 2000-luvun kirjoista löytyvät Turun vappupuukotukset sekä erikoinen pankkiryöstöjuttu, jossa Turun kihlakunnanoikeus tuomitsi väärät henkilöt.

Poliisikirjojen pankkiryöstöt ovat vauhdikasta luettavaa. Honda-liiga onnistui tehtailemaan lukuisia pankkiryöstöjä jäämättä kiinni, mikä sinällään teki porukasta varsin vaarallisen. Miehet olivat kuitenkin niin huumeissa, että mm. nukkuivat ryöstöautossa yhden keikan ohi, kun otettu heroiiniannos kolahti liikaa. Kerran liiga jätti kyttäysmiehen matkan päähän ryöstöpaikalta. Kaikessa hässäkässä ei huomattu, ettei kyttääjällä ja ryöväreillä ollut minkäänlaista keskinäistä kommunikaatiovälinettä.

Myös poliisimurhaaja Sten Christensenin Tanskassa tekemät pankkiryöstöt ovat erikoinen tarina. Christensen mm. raiskasi erään pankkineidin kesken ryöstön. Se kertonee jotain poliisimurhiin syyllistyneen henkilön luonteenlaadusta.

Lomalla kannattaa lukea. Jos edellä mainitut rikosjutut tai dekkarit eivät kiinnosta, niin suosittelen lukemaan viimeisimmän Finlandia-palkinnon voittaneen kirjan, Kjell Westön ”Missä kuljimme kerran.” Teos on monilla tavoin loistava, niin viihteenä kuin osuvana historiankuvauksenakin.

Analyysiä vaalianalyyseistä

2007-07-18T11:43:00.000+03:00

Turun yliopiston taloustieteen professori Matti Virén kirjoitti SDP:n vaalianalyysistä Turun Sanomissa 11.7. http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:9:0:0:0;4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:1:2007-07-11,104:140:471547,1:0:0:0:0:0:

Mielenkiintoinen kirjoitus ja monilta osin yhtä paikkansa pitävä tai paikkansa pitämätön kuin Kalliomäen työryhmänkin analyysi.

Analyysejä tehtäessä on muistettava, että kolme suurinta puoluetta ovat kannatuksessaan varsin pienen marginaalin sisässä. Ei tarvita suurta yhteiskunnallista mullistusta, että nyt voimassa olevat erot syntyvät.

Vaalianalyyseissä on jäänyt vähemmälle huomiolle, etteivät sosialidemokraatit ole puoluekentässä yksin. Kun äänestysprosenteissa ei tapahdu merkittäviä muutoksia, on toisen voitto toisen tappio. Kokonaiskuvan saamiseksi yhtä oleellista on analysoida miksi keskusta menestyi sosialidemokraatteja paremmin tai miksi kokoomus saavutti vaalivoiton.

Myös erikoinen havainto pidemmältä aikaväliltä on, että vasemmisto menestyy aina huonosti kun yhteiskunnassa menee taloudellisesti hyvin. Syitä ilmiölle voidaan esittää, mutta ei tyhjentävää vastausta.

Aika monet Viren mukaan lukien ovat esittäneet ns. keskiluokan dilemman, eli että osa keskiluokkaisista kannattajista hylkäsi näissä vaaleissa sosialidemokraatit. On myös totta, kuten Virenkin kirjoittaa, ettei Kalliomäen työryhmä käsitellyt kovin syvällisesti aihealuetta julkisessa kannanotossaan.

Kyseinen tulkinta oli yksi varteenotettava havainto jo heti vaalien jälkeen. Itse asiassa tätä tulkintaa tukevaa havaintoaineistoa on olemassa ja omasta mielestäni sitä on pidettävä yhtenä merkittävimmistä syistä vaalien jälkeiseen tilanteeseen – käytän mieluummin tätä sanamuotoa kuin termiä ”sosialidemokraattien tappio.” Korostan edelleen, että nykyisen eduskunnan voimasuhteet eivät ole vain sosialidemokraattisen puolueen tekemisten tai tekemättä jättämisten tulos.

Puolueen tilan analysointi näyttää myös olevan oivallinen tapa tehdä valtapolitiikkaa tai päästä julkisuuteen. Helpoiten se käy, että alkaa ehdotella uusia nimiä puoluejohtoon. Linjapuheenvuoroja käytetään vähemmän tai oikeastaan ei juuri ollenkaan.

Myös lehdet kyselevät innokkaasti mm. piirien puheenjohtajilta kommentteja johtokysymyksiin. Minun mielestäni on selvää, että piirit antavat tässä vaiheessa istuvalle puoluejohdolle kaiken mahdollisen tuen. Kentällä ei ole liikehdintää siten, että johto halutaan heti huomenna vaihtaa. Puoluekokouksen alla voi olla eri tilanne, mutta se on aivan toinen juttu, silloin käydään avoin demokraattinen prosessi kuten kaikissa johtopaikkavalinnoissa yleensä käydään.

Sosialidemokraattisessa puolueessa näkyy kuitenkin valonpilkahduksia kaiken ”synkkyyden” keskellä. Esimerkiksi uusien jäsenten osalta on tullut positiivisia yllätyksiä tänä keväänä. Olemme edelleen kaikille kansalaisille hyvän elämän edellytyksiä tarjoavan yhteiskunnan kannattajia ja ihmiset tietävät tämän. Emme jätä kaveria, vaikka hän kuuluisi mihin puolueeseen tai ei äänestäisi ollenkaan. Se on se oleellinen ero meidän ja kahden johtavan oikeistopuolueen välillä. Vaikka millaisen vaalianalyysin tekisi.

Lisää päivähoidon nollamaksuluokasta

2007-06-10T11:48:00.000+03:00

Turun Sanomat julkaisi tänään mielipidekirjoitukseni päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta. Oikein hyvä. Kirjoitus tuli viiveellä, mutta asia on tänä viikonloppuna ollut ajankohtainen.

Pieni väittely nollamaksuluokasta ei olisi pahasta. Toivottavasti asiaa kommentoivat vaikkapa Varsinais-Suomesta valitut hallituspuolueiden kansanedustajaperheenisät Orpo, Niinistö ja Wallin.

Kannustan muutoinkin ottamaan kantaa ja kirjoittamaan mielipidepalstoille. Väittelyt ja näkemysten vertailu kiinnostavat ihmisiä.

Pari asiaa vielä päivähoitomaksusta. Julkisuudessa on esitetty epämääräisesti, miten päivähoitomaksu kohtelee toimeentulotuen asiakkaita tai opiskelijoita. Maksun tarkoitus on siis ohjata kotona olevat vanhemmat pitämään lapset poissa kokopäivähoidosta.

Joku on väittänyt, että toimeentulotuen saajalle korvataan maksu. Hetkinen. Hallitushan haluaa juuri toisin.

Toimeentulotukea ei käytännössä saa, jos on kokopäivätöissä. Hallitus haluaa, että kotona olevat vanhemmat, joihin siis toimeentulotuen saajat käytännössä lukeutuvat, eivät veisi lapsiaan kokopäivähoitoon. Tällä perusteella kunnat eivät korvaa päivähoitomaksua toimeentulotukena, koska ohjausvaikutus romuttuu ja menot kasvavat.

Maksu ohjausvaikutuksineen tulee kohdistumaan kaikista pienituloisimpiin ja tämä on hallituksen tarkoituskin.

Entä opiskelijoiden lapset? Opintotuki on matalampi kuin toimeentulotuki, mutta opiskelu on kokopäiväistä työtä. Maksulla vaikeutetaan ehdottomasti ”lapsellisten” opiskelijoiden asemaa. Maksujärjestelmään on välttämätöntä mielestäni rukata opiskelijan mentävä aukko, muutoin maksun ohjausvaikutus toimii ainoastaan opiskelijoihin kohdistuvana tulonvähennyksenä.

Voidaan tietysti kysyä, että viekö jonkun kotona arkipäivät viettävän vanhemman lapsi hoitopaikan sitä enemmän tarvitsevalta lapselta? Näinkin asian voi nähdä, mutta samaan hengenvetoon on kysyttävä, ajaako yhteiskunta tällaisin maksujärjestelyin pienituloisimpien lapset pois normaalin päivähoidon piiristä. Jos vanhempi tarvitsee syystä tai toisesta hoitoa, hän tulee tarvitsemaan sitä senkin jälkeen, kun lapsi ei enää saa päiväkotipaikkaa. Hoitajana voi olla vaikka sairas isoäiti. Päihde- tai muista vakavista ongelmista kärsivien vanhempien ongelmia ei ratkota päivähoidon nollamaksuluokan poistolla.

Päivähoitoon pitäisi pikemminkin suunnata resursseja lisää. Pienemmät ryhmäkoot ja riittävä hoitopaikkojen määrä olisivat tarpeen. Vaikka hoitopaikka lapselle on subjektiivinen oikeus eli jokainen edellytykset täyttävä sen saa, ei paikka välttämättä järjesty arkipäivän hoitamisen kannalta parhaalla tavalla. Erityisesti ruuhkainen pääkaupunkiseutu on ongelma, kun matkoihin palaa paljon aikaa.

Edes keskustan puoluesihteeri Korhonen (joka muuten ei ole minulle sukua ilmeisestä yhdennäköisyydestä huolimatta) ei kannata nollamaksun poistoa. Viimeksi maksupäätöstä arvosteli Anneli Jäätteenmäki. Vanhanen kiemurtelee kuin onkimato.

Maksua on alusta saakka ajanut kokoomus. Näkevätköhän kokoomusta äänestävät lapsiperheelliset, nuoret ja opiskelijat jonakin päivänä valitsemansa puolueen todellisiin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin?

Kolumnipolitiikkaa

2007-06-07T07:34:00.000+03:00

Kun eilen illalla kirjoitin (ks. alla) Turun Sanomista ja mainitsin mm. päätoimittaja Juhani Heimosen, niin kuinka ollakaan, tämän aamun TS:ssa Heimonen panee taas parastaan.
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:9:0:0:0;4:139:0:1:2007-06-07;4:140:0:0:0,104:139:464263,1:0:0:0:0:0:

On tainnut kuitenkin jo kynän lyijy vähän pehmetä, kun kaikki onnettomuudet eivät ole Turun demareiden syytä. Mukaan syntejä jakamaan on saatu myös kokoomus ja pari johtavaa kaupungin virkamiestä.

Ovathan nämä kolumnit taiteelliselta vaikutelmaltaan suorastaan hauskoja, mutta kolikon toinen puoli on, että puhutaan melko vakavista asioista ja ihmiset eivät näe ivan pilkahdusta rivien välissä. Kritiikki sinällään on oikeutettua jos ja kun sille on aihetta. Toisaalta TS:n toimituksella on melko paljon sisäpiirin tietoa asioista ja tapahtumista. Herääkin kysymys, miksi tämä tieto valjastetaan pinnalliseksi piruiluksi, kun kyvyt ja informaatio riittäisivät syvällisempäänkin analyysiin. Kysymys on linjavalinnoista.

Sensuuriosaston satoa

2007-06-06T19:38:00.000+03:00

Lähetin alla olevan kirjoituksen lasten päivähoitomaksun nollaluokasta Turun Sanomien mielipidepalstalle. He eivät nähneet tarpeelliseksi julkaista kirjoitusta. Toisaalta asiasta ehdittiin kirjoittaa käytännössä samat faktat kuin mitä tekstistäni löytyy.

Yleensä kuitenkin kirjoitukseni ovat menneet TS:ssa läpi, välillä omalla, välillä muiden nimillä. Ei liene sattumaa, että TS sensuroi hallituksen ensimmäiseen poliittiseen kompastukseen liittyvän oppositiopuolueen edustajan kirjoituksen.

Tätä tekstiä en saisi ikinä Turun Sanomissa läpi. On hauskaa, että verkossa voi nykyisin julkaista ajatuksiaan kunhan ei syyllisty herjaukseen. Aikaisemmin tämä oikeus on ollut vain toimittajilla. Toki blogini levikki ei ihan vielä yllä Turun Sanomien tasolle, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Turun Sanomat ei harrasta sensuuria ensimmäistä kertaa. Lähes aina kun kirjoituksen mielipidepalstalle lähettää, sensori riisuu tekstin kaikista terävyyksistä. Riisumisesta vastaa mielipidepalstan päällikkö Veli Junttila. Ensin vaihdellaan sähköpostia ja jos muutoksiin ei suostu, niin kirjoitusta ei julkaista.

Olen pari kertaa kirjoittanut TS:n mielipidepalstalle siten, että toinen henkilö (ei demarina tunnettu) on lähettänyt kirjoituksen omissa nimissään. Kummallakaan kerralla ei sensuroitu sanaakaan ja kirjoitukset menivät nopeasti läpi. Ihmeellinen sattuma.

Aikoinaan (2002 syksyllä) taitoin sanan säilää Janina Anderssonin kanssa Salon Seudun Sanominen mielipidepalstalla kun Turun Sanomat eivät julkaisseet kirjoitustani. Janina ihan oikeutetusti ihmetteli, miksi kirjoitan Turun kunnallispoliittisista asioista Salon Seudun Sanomissa.

Kummallinen sattuma on myös, ettei demareiden mielipidekirjoituksia tai kirjoittajavieras -kolumneja julkaistu eduskuntavaalien alla. Kokoomus oli kuitenkin hyvin edustettuna. Listata voi vaikkapa seuraavat: 6.3. Maija Perho, 7.3. Marjukka Karttunen, 9.3. Pertti Hemmilä, 13.3. Jouko Laxell, 16.3. Petteri Orpo.

Edellisen päätoimittajan aikana Turun Sanomat kehitti pieniä paikallisia skandaaleja ja kirjoitti näyttävästi johtavien virkamiesten ja poliitikkojen mokista. Välillä ei tarvinnut edes töppäillä, kun TS jo väitti töppäillyn. Seuraavana päivänä taas ihmeteltiin, kun Turusta on niin huono kuva muualla Suomessa. Puhutaan vain Turun taudista jne. Ex-päätoimittaja Valjakka olikin mikkeliläisten onnistunut kosto turkulaisille.

Valjakan lähdettyä linja muuttui hetkeksi paremmaksi, mutta nyt oudot sävyt ovat jälleen palaamassa Artukaisen painokoneisiin.

Ilmeisesti käytännön linjavastuussa on alkanut hääriä ahkera Juhani Heimonen. Turun Sanomien luutnantti Lammiolla on poikkeuksellinen kyky kääntää kaikki paha sosialidemokraattien tai Olli A. Mannin (kok.) syyksi muutamalla virkkeellä. Kirjoitusten perusteella hänen tunteensa ovat aitoja ja mielensä vilpitön. Hän juontaa myös journalismin kukkasia laajojen katsojajoukkojen tajuntaan Turku TV:n ohjelmassa ”Viikon viisastelijat.”

Toivottavasti Turun Sanomat kehittyy valtakunnan mittakaavassa journalistisesti laadukkaaksi sanomalehdeksi seuraavan päätoimittajan myötä. Potentiaalia sillä kyllä on ja ihan kyvykkäitä toimittajia palveluksessaan. Kysymys on kuitenkin ylempänä tehtävistä linjanvedoista.

Päivähoidon maksuttomuudesta ei tule luopua

2007-05-28T22:06:00.000+03:00

Hallitus esittää lasten kokopäivähoidon vähimmäismaksun käyttöönottoa. Nollamaksuluokassa on tällä hetkellä 14000 lasta, jotka ovat pääosin yksihuoltajien ja opiskelijaperheiden lapsia. Kipeimmin vähittäismaksu kohdistuisi juuri niihin, joiden tulot ovat muutoinkin tiukilla.

Esityksellä pyritään ohjaamaan päivähoito-oikeuden käyttämistä. Kansataloudellisesti ei ole järkevää vaikeuttaa perheellisten opiskelijoiden valmistumista. Myös yksihuoltajia tarvitaan työelämässä, kun työvoimapula uhkaa useilla aloilla. Tuntuu kuin hallitus haluaisi ajaa pienituloisten lapset pois päivähoidosta. Esitys ja sen perustelut eivät vaikuta oikeudenmukaisilta.

Lapsiperheiden ja erityisesti yksihuoltajien tulotaso suhteessa yleiseen tulokehitykseen on ollut kaikkein heikointa. Nyt kun taloudessa menee hyvin, pitäisi ylijäämällä tasoittaa tuloeroja. Kunnalliset palvelumaksut alimmissa luokissa eivät tue tätä tavoitetta. Pienituloisille pitää jatkossakin varmistaa maksuton päivähoito-oikeus.

Aurinkoa ja pyörremyrskyjä

2007-05-17T16:04:00.000+03:00

Katsoin eilen osittain ohjelman, jossa Yhdysvaltojen ex-varapresidentti Al Gore luennoi ilmastomuutoksesta. Sinällään ohjelmassa ei uutta tietoa esitetty, mutta hyvin jäsennelty ja pelkistetty kokonaisuus herätti paljon ajatuksia.

Kuumia kesiä on Suomessakin riittänyt 90-luvulta saakka. Ilmastointilaitteet ja jäähdyttimet tekevät nykyisin hyvin kauppansa. Kaukokylmä on keksitty, eli maan alla kulkevissa putkissa jäähdytetään pattereihin tuleva vesi siten, että patterit voivat toimia kesällä käänteisesti huonetta jäähdyttävinä yksiköinä. Niin, tai ehkä vain kuvittelen, että meillä on kesällä kuumempi nyt kuin ennen.

Kesällä 2005 Euroopan lämpöaalloissa kuoli ihmisiä. Samaan aikaan Intiassa lämpötilat nousivat jopa 50 Celsiukseen ja ihmisiä kuoli, vaikkei se suurta mediahuomiota nostanutkaan.

Tuntuu, että nykyisin tuulee aina. En muista milloin olisin pyöräillyt täysin tyvenessä (pyöräilen joka päivä.) Yhdysvalloissa ja Japanissa on riehunut viime aikoina useita poikkeuksellisen voimakkaita pyörremyrskyjä. Suomessa on useana kesänä esiintynyt trombeja, jotka ovat muun muassa kaadelleet metsiä.

Ilmastomuutoksen seurauksena seuraavan 50 vuoden aikana lämpötila kohoaa ympärivuotisesti, tuulet ja pyörremyrskyt lisääntyvät ja meren pinta nousee. Vaikutukset näkyvät vuosi vuodelta selvemmin.

Seurauksena tästä esimerkiksi nykyisten aurinkorantojen kesät muuttuvat epäinhimillisiksi. Meren rannoilla tulee aina, joskus trombi sieppaa mökistä katon ja merivesi tulvii ajoittain tupaan. Vesi alkaa jo muutoinkin olla merten rannoilla inhottavaa rehevöitymisestä ja muusta liasta johtuen.

Tästä voisi johtopäätellä ainakin sen, että ihmisten matkailu- ja lomaviettotottumukset tulevat muuttumaan radikaalisti. Päiväntasaajalta hakeudutaan kesäisin pohjoiseen kirkasvetisten järvien äärelle ja talvella lunta ihmettelemään.

Osa rannikoista peittyy veden alle ja muuttuu asumiskelvottomaksi. Nykyisten matkailukohteiden ja merenrantamökkien arvot laskevat. Lastemme lapset eivät ehkä tunne lumikolaa, tai ovat saattaneet nähdä sellaisen joskus sukulaisten luona Oulussa käydessään. Onko Keski-Euroopassa enää järeämpää aurauskalustoa? Liekö kohta Suomessakaan?

Mitähän tapahtuu Aasiassa, kun vaikkapa Kiinan pojalle tulee liian kuuma? Tiheneekö väestö napamantereita kohti mentäessä kun nyt se harvenee? Millaisia muutoksia koemme kun kokonaiset kannaskunnat tarvitsevat uutta elintilaa?

Ihminen varmaankin selviää muutoksista. Luonto pakottaa meidät käyttämään muita energialähteitä. Luonto pyrkii aina tasapainoon ja lopulta kumoaa sille aiheutetut muutokset. Tämä tasapainofilosofia tunnetaan kemiassa La Chatelierin periaatteena, ja luonnontieteessä se esiintyy muuallakin. Jos vaikka kylmä ja kuuma rauta painetaan toisiaan vasten, kylmä ei entisestään kylmene ja kuuma kuumene, vaan molempien lämpötila tasoittuu lopulta samaksi.

Voisipa kuvitella, että tuulten lisääntyessä tuulta käytetään yhä enemmän energian lähteenä. Lämpöä pyrittäneen varastoimaan nykyistä enemmän ja käyttämään hyödyksi kylmempinä aikoina. Lämmön tuotannon tarve ylipäätään vähenee, kun ilma ja vesi ovat lämpimämpiä. Hitaasti hiilidioksidi poistuu ilmakehästä ja palataan kohti nykyisiä olosuhteita.

Mutta siihen mennessä olemme kehitelleet jo paljon uusia katastrofeja itsellemme.

Euroviisuhittejä?

2007-05-14T21:50:00.000+03:00

Euroviisut tulivat ja menivät. Nähtäväksi jää kuinka pitkäksi aikaa Suomen järjestämisvastuun osalta.

Ihan puppua ei ole, että Suomi järjesti hienot viisut. Värit leimusivat ja pyrotekniikka jylisi. Omituiset välivitsit istuivat hyvin lordimaiseen kokonaisuuteen, jossa kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Kaiken kaikkiaan loistava suoritus meiltä! Hyvä Suomi!

Mielenkiintoista oli, että ilmeisesti Lordin siivittämänä vähän erilainen musiikki teki tuloaan Euroviisuihin. Voittaja ei edustanut sitä, mutta vaikkapa kakkoseksi tullut Ukrainan huumoriviritelmä kylläkin. Toisaalta olisi ollut melkoinen euroviisupila, jos Ukrainan rillumarei olisi voittanut. Mutta viihde on viihdettä. Voittihan Herreyskin ”Diggi-loo diggi-ley” –biisillään. (Tosin he olivat tiettävästi vakavassa mielessä liikkeellä...) Eikä tämän vuoden voittajan Marija Serifovicin biisi edustanut välttämättä sen enempää musiikillista omaperäisyyttä tai taiteellisuutta kuin Unkarinkaan.

Olin paikalla Turun Caribiassa kun Hanna Pakarinen voitti Suomen Euroviisukarsinnat. Valitettavasti tuolta illalta ei oikein mikään esitys jäänyt persoonallisena mieleen. Siitäkin huolimatta, että symppaan Hannaa artistina kovasti. Playback-nauhat eivät vaan kuulosta livenä siltä, mitä oikealta esitykseltä odottaa. Periaatteessa Euroviisuthan ovat nykyisin eräänlainen karaoke- ja pukeutumiskisa. No, onneksi Lordi takasi meille finaalipaikan.

Voittajakappale oli biisinä ihan miellyttävän kuuloinen. Jotenkin se alkoi kuitenkin toisen kerran jälkeen kuulostaa yllättävän tutulta. Ja kuinka ollakaan, taustallahan pyörii kertosäkeessä perinteisimmistä perinteisin sointukulku Fm#, D, A, E. Samainen soinnutus löytyy vaikka mistä, esimerkiksi Eppu Normaalin ”Vuosi 85:stä.” Tuohon sointukulkuun on muutoinkin hauskaa tehdä jokamiehen ”hittejä”. Alkaa vain rämpyttää kitaralla ja laulaa päälle mitä sattuu. Useimmiten kuulostaa ihan kohtuulliselta.

Eniten Marija Serifovicin ”Molitvanista” tuli kuitenkin mieleen Lara Fabianin ”I will love again” - siis kertosäkeen osalta. Muilta osin ”Molitvan” kuulostaa jopa ajoittain omaperäiseltä. Mutta väliäkös tuolla, uppoaa varmasti kansaan.

Useimmiten minulla ei ole ollut euroviisusuosikkia, mutta tänä vuonna oli. Näyttää uhkaavasti siltä, että joudun menemään levykauppaan ostamaan israelilaisen Teapacksin levyn. ”Push the Bottom” kolahti, vaikka siinäkin kertosäkeen kitarariffi mukailee hyvin liki Offspringin ”Pretty fly for a white guy” – biisin kitarariffiä. So not, kunhan biisi kulkee (c Matti Nykänen).

Kun Suomi voitti Euroviisut, olin Itävallassa Salzburgissa. Sain tekstiviestin, jossa kerrottiin että Suomi johtaa pistelaskentaa. Ei auttanut kuin kiirehtiä hotellihuoneeseen TV:n ääreen. Musiikillinen elämys sekin, että näkee Mozartin kotimaisemissa kun Suomi ja Lordi voittavat Euroviisut. Toivottavasti näemme ja koemme voiton toistekin.

Tänä vuonna nukuin yli puolet Euroviisuista kotisohvalla. Nyt väsyttää astetta vähemmän.

Amerikasta...

2007-05-06T13:49:00.000+03:00

Poistin alkuperäisen Amerikkaa käsittelevän kirjoitukseni tästä, koska teksti ei ollut sitä, mitä halusin Amerikasta sanoa. Teksti oli provokatiivinen ja jopa humoristiseksi tarkoitettu, mutta väärällä tavalla, kuten kommentoijatkin ihan oikein esittivät.

Tarkoituksenani oli kritisoida esimerkin avulla sitä, kuinka toissijaiseen asemaan mm. sosiaaliturva on Yhdysvalloissa laitettu. Olen edelleen sitä mieltä, että pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamallin pohjalta myös moni amerikkalainen eläisi paljon parempaa elämää.

Oli kuitenkin minulta harkitsematonta "mollata" tältä pohjalta Amerikkaa. On ilman muuta selvää, että Amerikassa löytyy myös maailman korkeinta sivistystä ja paljon fiksuja, tavallisia ihmisiä, joista monet olisivat valmiita korjaamaan yhteiskunnallisia epäkohtia toisin kuin nyt tehdään. Ja kysymyshän on aina poliittisista valinnoista.

Kiitokset kommentoijille!

Hyvää vappua!

2007-05-01T22:21:00.000+03:00

Vappuaamuna Turussa paistoi aurinko lähes pilvettömältä taivaalta. Ilma oli tuulisen kolea, mutta se ei estänyt useita tovereita saapumasta Turun hautausmaalle, jossa perinteisin menoin kävimme laskemassa sosialidemokraattisen järjestöväen seppeleet toisessa maailmansodassa kuolleiden sekä sisällissodassa kuolleiden haudoille. Melko tarkan protokollan mukainen perinteikäs vappuaamun tilaisuus on ainutlaatuinen ja poikkeaa vahvalla aatteellisella latauksellaan kaikista muista puoluetilaisuuksista. Useimmat kunniakäynteihin joskus osallistuneet tulevat paikalle vuosi vuoden jälkeen uudelleen. Kunniakäynneistä haudoilla alkaa Turun sosialidemokraattinen vappu.

Haudoilta osa kiirehti työväentalolle vanhojen tovereiden kahvitilaisuuteen. Itse ajelin kotiin jatkamaan lehtien lukua ja keskenjäänyttä aamukahvia. Yhdentoista aikaan marssi alkoi järjestyä auringonpaisteessa kylpevällä Yliopistonkadun kävelykadulla. Joidenkin tovereiden sinnikkyys oman näkyvyyden kannalta mahdollisimman edulliseen järjestäytymiseen on huvittavaa, mutta samalla ihailtavaa. Niin pieninä palasina on valtuutuksemme maailmalla.

Saimme marssille myös mieluisan vieraan. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja, puolueen varapuheenjohtaja Tarja Filatov kiersi Varsinais-Suomea. Suurkiitokset Tarjalle, että osallistuit Turun marssille! Sillä on iso henkinen merkitys, että puoluejohto kunnioittaa paikallisia vappujuhlallisuuksia. Etenkin kun Turun marssi on nykyisin Suomen suurin demareiden oma marssi. Sisäpiiritietojen mukaan marssijoita oli tänä vuonna kolmesataa.

Marssin jälkeen vietimme hienosti järjestetyn juhlan. Ari Rantasen kepeä musisointi siivitti puheita ja tunnelma oli kaikin puolin miellyttävä. Juttelin leppoisia useiden kymmenten tovereiden kanssa juhlan ja marssin aikana. Siitä tulee kertakaikkisen hyvä fiilis.

Marssin jälkeen kiirehdin lasten ja vaimon mukaan vappusumppuun. Biologian ja maantieteen opiskelijoiden ainejärjestö Synapsi ry järjestää vuosittain koko perheen vappujuhlan yliopistonmäellä. Erityisen kiintoisa on käynti eläinmuseossa, olisin viihtynyt siellä paljon pidempäänkin. Luontoon ja eläimiin olisi hauskaa perehtyä paremminkin, jos vain aikaa olisi. Ehkä tutkin eläkkeellä Pyyn ulostekasoja kevätheinikosta, mutta hitto soikoon - olen siirtänyt ajatuksissa eläkkeelle jo niin paljon tekemistä, etten kyllä ehdi kaikkea tehdä. Pitäisiköhän miettiä vielä kerran prioriteetit uudelleen?

Iltapäivällä suunnistin Paimioon Kalevan työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlaan. Kalevan työväentalo henkii vahvaa historiaa ja on tietyllä tavalla piristävä poikkeus työväentalojen kategoriassa. Harmillisesti kunto ei ole enää talon paras puoli, mutta toisaalta alkuperäisyys on säilynyt.

Paimion toverit olivat järjestäneet hienon tilaisuuden. Erityisesti elävästi kerrotut tarinat yhdistyksen ja Paimion historiasta olivat viehättäviä ja poikkeuksellisen arvokkaita kuultavia. Suuren kumarruksen suon Kalevan työväenyhdistyksen veteraanille, 95-vuotiaalle Paavo Nurmelle, joka muisteli välähdyksiä tapahtumista Kalevan työväentalolla ja Paimiossa. Paavo on poikkeuksellisen hyväkuntoinen veteraani, jonka tarinat kannattaisi kerätä ääninauhoille niin kauan kuin se on mahdollista.

Paavon tarinoista konkretisoitui samanlaisia tunnelmia kuin Kjell Westön romaanissa ”Missä kuljimme kerran”. 1900-luvun alkuvuosikymmenet ovat olleet merkillisiä aikoja, kun niitä tämän päivän näkökulmasta katsoo. Ymmärrän hyvin, että tiettyjen ihmisten mielissä kansalaissodan, Lapuan liikkeen ajan ja toisen maailmasodan muistot ovat niin todellisia, että meidän nuorempien vouhotuksia voi olla vaikea ymmärtää. Jokaisen sukupolven on kuitenkin käytävä omat taistelunsa. On rakennettava huomispäivää niistä lähtökodista, jotka me tiedämme ja taidamme. Mutta historian ymmärtäminen ja siitä oppiminen ei tee pahaa meille kenellekään, päinvastoin.

Kiitos kaikille niille ystäville ja tovereille, joiden ansiosta painan ensi yönä pääni tyynyyn pienessä hymynvireessä. Vaviskaa porvarit, me taatusti olemme voimissamme.

Sininen työllisyyskupla

2007-05-01T21:50:00.000+03:00

Jyrki Katainen esitteli näkemyksiään Turun Sanomien kolumnipalstalla 1.5. Melkoista potaskaa Jyrki Boy luukuttikin. Onkohan TS:n porukoiden mielestä hauska huuli laittaa ”työväenpuolue” kokoomuksen pj. vappukolumnistiksi?

Katainen korostaa kirjoituksessaan, että on suomalaisen työväen etu, että yrityksillä menee hyvin. Niinpä onkin, mutta onko työväen etu, että heidän verorahoja siirretään yrittäjille samaan aikaan, kun yritysten verosuunnittelua ym. helpotetaan siten, ettei yrittäjä enää veroa maksakaan.

Katainen kehuu, että osinkotulojen verotuksen keventäminen on juuri tätä ”suomalaisen työväen etua.” Osinkoa jaetaan osakkeen omistajille yhtiön tuloksesta yhtiökokouksen päättämä määrä. Huom - siis osinko jaetaan osakkeen omistajille, ei yrityksen työntekijöille vaikkapa bonuspalkkana. Osinkotulojen verotuksen keventämisellä (poistamisella?) ei työllisyyttä paranneta. Edellä mainittuun filosofiaan on prof. Juha Siltala puuttunut useissa kirjoituksissaan. Yritysten tuloksista ei enää investoida työntekijöihin, eikä heidän työarkensa parantamiseen. Tulokset haihtuvat pääomaomistajien taskuun mm. osinkotuloina. Porvarihallitus pyrkii helpottamaan nyt parhaansa mukaan tätä tulonsiirtopolitiikkaa ja puhuu julkisuudessa työntekijän edusta.

Kataisen ”työllisyyslääkkeet” ovat pääosin potaskaa. Kysymys on tulosiirtojen painopisteen muuttamisesta siten, että yrittäjille ja pääomanomistajille jää enemmän käteen. Eikä siinä ole mitään outoa, sehän on yrittäjäpuolue kokoomuksen tavoite. Mutta se, että kansalaisille syötetään täyttä pajunköyttä, on erinomaisen arveluttavaa. Liituraitapuvun päälle on puettu työmiehen haalari ja täydestä menee kuin väärä raha. Puppupuheille on näköjään hyvät markkinat, ainakin kun vaalitulosta katsoo.

Tulemme näkemään päivä päivältä, kuinka suuri puhallus kokoomuksen vaalikampanja oli. Jonkin verran ”kabinettien” politiikkaan tutustuneena olenkin ihmetellyt, miksi niin monet sairaanhoitajat ja kuntien pienipalkkaiset akateemisesti koulutetut naiset äänestävät kokoomusta ja vihreitä. Kupla taitaa puhjeta sairaanhoitajien palkankorotukseen. Puoluesihteeri Tujusen sairaanhoitajien palkankorotuksia koskeva sähköpostiviesti on kuulemma julkaistu ja se viimeistään osoittaa Zyskowitczin ja muiden selityksistä huolimatta kokoomuksen luvanneen ennen vaaleja 500 euron palkankorotuksen sairaanhoitajille. Kokoomus luikertelee kuin mato koukussa.

Minulla on ollut kunnia tutustua pintapuolisesti puoluesihteeri Tujuseen hänen toimiessaan Suomen opettajiksi opiskelevien liiton puheenjohtajana joskus 90-luvun lopulla. Syntyi mielikuva ihmisestä, joka tekee ensin ja miettii sitten. Tekemisen vauhti on kova, miettimisen hidas. Noh, mikäs sen hauskempaa meille demareille! Lisää vain ”taruilua” julkisuuteen!

Katainen käyttää yllättävän monta riviä kirjoituksestaan todistaessaan aktiivisten työvoimapoliittisten toimenpiteiden tarvetta. Aktiivisiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin on panostettu aina edellisestä porvarihallituksesta lähtien 12 vuoden ajan. Katainen leimasi vaalipuheissaan kurssit, koulutukset ja muun sosialidemokraattisen työvoimapolitiikan tempputyöllistämiseksi. Kokoomus haluaa ruokkia mielikuvaa, jossa demarit laittavat ihmiset hyödyttömiin työllistämistöihin kuokkimaan Punikkilan kunnan suolle.

Työvoiman palvelukeskusten verkko perustettiin työttömyyden kovaan ytimeen, pitkäaikaistyöttömyyteen, pureutumiseksi. Kurssit, koulutus, oppisopimuskoulutus, kuntouttaminen, päihdekierteiden katkaiseminen, velkaneuvonta ja ihmisten työkykyisyyden edellytysten parantaminen ovat olleet aktiivisen työvoimapolitiikan arkipäivää jo pitkään. Taipaleen mallin mukaisesti työkyvyttömiä on siirtynyt työkyvyttömyyseläkkeelle. Nuorten koulutuksen katkeamisiin on puututtu jo pitkään. Työpajatoiminnalla on estetty monen nuoren syrjäytyminen. Nyt Katainen tarjoilee samaa repertuaaria ikään kuin omina ideoinaan. Käsitykseni on, että hallitus tulee vähentämään juuri näihin aktiivisiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin käytettäviä varoja. Katainen ”viäntää” kuitenkin asian puheissa sellaiseksi kuin hallitus olisi nyt luomassa jotain uutta ja merkittävää ja vieläpä oikein panostamassa siihen. Hän saattaa jopa itsekin uskoa tähän. Kokoomus kun ei perinteisesti ole parhaalla osaamisalueellaan työllisyyspolitiikassa.

Mielenkiinnolla odotan tämän hallituksen budjettiesityksiä jatkossa. Näemmekö ”viäntämisen” maailmanennätyksen jo ensi syksynä? Oma veikkaukseni on, että Katainen kaataa sairaanhoitajien palkankorotukset ammattiliittojen niskaan, eli palkankorotusta ei voi toteuttaa koska tupo ei synny. Mainittakoon muuten, että kokoomus voisi ajaa pienipalkkaisten naisten palkankorotuksia kunnissa koska tahansa hallitusasemasta riippumatta. Miksiköhän ei aja?

Eri tahdeissa marssille

2007-04-26T14:04:00.000+02:00

Turun Sanomissa oli tänään (TS 26.4.) väännetty jokavappuinen (kohu?)juttu siitä, etteivät vasemmistoliitto ja demarit mahdu Turussa yhteiselle marssille.

Olen yksi ehdottomia yhteisen marssin vastustajia ja vastustin niitä myös ollessani kunnallisjärjestön toiminnanjohtaja. En tiedä mistä joku/jotkut ovat muodostaneet unensa, että yhteinen vappumarssi olisi jonakin vuonna ollut lähellä toteutua. Muistan, että toiminnanjohtaja-aikanani yhtenä vuonna jotain liikehdintää oli, mutta kukaan ei ottanut minuun tai puheenjohtajaan asiassa yhteyttä. Eikä silti, vaikka olisi ottanutkin, vastaus olisi ollut sama - ei - mikä on turkulaisen demariväen enemmistön kanta.

Turun demareiden vappumarssi on tällä hetkellä Suomen suurin puhtaasti sosialidemokraattien oma marssi. Viimeisimpinä vuosina marssille on aktivoitunut yhä enemmän kävijöitä maakunnasta asti. Marssi on hieno ja perinteikäs tapahtuma, jossa on oikeasti aatteellista tunnetilaa mukana. Marssiessa tunteen olevansa osa suurta historiallista liikettä ja tunnustavansa sen julkisimmalla mahdollisella tavalla.

En väheksy tovereita vasemmalla, mutta kyllä minun vappumarssini on pilalla, jos toveri umpimielinen stallari stallaa vierelläni. En väitä, että vasemmistoliittolaiset edes keskimäärin olisivat tällaisia, mutta valitettavasti taantumuksellisten konsentraatio on viime aikoina niissä porukoissa kohonnut. Toinen asia on, että joka kerta, kun joku turkulainen vasemmistoliittolainen kunnallispoliitikko avaa suunsa, tekstissä haukutaan demareita. Kun perivasemmistoliittolaista argumentointia ylipäätään nykyisin kuuntelee, syntyy mielikuva, että ykkösvastus ovat sosialidemokraatit. Mikä vasemmistoliiton porukan laittaa ajattelemaan kaiken sanotun jälkeen, että marssisimme heidän kanssaan vappuna jonkun yhteisen asian puolesta?

TS:n jutun sävystä huomannee, että vasemmistoliitto haluaa kihlautua ja demarit ei. Tämä pitää paikkansa. Mutta miksi vasemmistoliitto yhteistä marssia haluaa? Yhteisen aatteen, työväen juurille palaamisen ja sakeamman punavärin puolesta vai? Vastaus lienee paljon raadollisempi. Heillä ei ole enää marssijoita riittävästi ja sitä on ikävä tunnustaa julkisesti.

Vihdoinkin blogi!

2007-04-24T21:57:00.000+02:00

Mielenkiintoisinta oman blogin pystyttämisessä oli, että varsin yleinen nimeni ei ollut vielä varattu. Lienen siis Ari Korhosista ensimmäinen blogspot.comiin sivut rakennellut käyttäjä. Törmäilen kaimoihin mitä erilaisimmissa tilanteissa, joten olen oppinut, ettei oman nimen käyttö kaikissa käänteissä onnistu.

Kun tulin töihin Turun kaupunginkansliaan apulaiskaupunginjohtajan avustajaksi, kanssani aloitti samaan aikaan saman apulaiskaupunginjohtajan palveluksessa kaupunginsihteerinä Ari-Pekka Korhonen, joka oli tavannut käyttää pelkkää Ari Korhosen nimeä. Ari-Pekasta tuli sitten puhekielessä A-P ja minusta pelkkä Ari, eli p.A. Saan jonkin verran edelleen A-P:lle osoitettua postia ja A-P on onnistunut saamaan minun päivärahat kerran tililleen. Mielenkiintoisin sähköpostiviesti tuli viime jouluna, jossa kysyttiin ilman muita selityksiä: ”Ari, keitä ovat muut?” A-P osasi onneksi vastata.

Joitakin aikoja sitten minulta tultiin kysymään, että olenko puheenjohtajana jossakin ympäristötekniikan seminaarissa. Hetken aikaa luulin jopa olevani ja ihmettelin kalenterimerkintöjä. Selvisi onneksi pian, että minulle tuntematon ympäristötekniikanosaajakaimani siellä puheenjohtajana oli. Vanhassa kotikaupungissani Pieksämäellä asuu nyt melkein entistä kotitaloani vastapäätä joku Ari Korhonen.

Se siitä nimestä. Ehkä asiaan täytyy taas jossakin välissä palata, kun hauskoja sekaannuksia sattuu.

Tarkoitus on tässä blogissa kommentoida enimmäkseen yhteiskuntaan ja politiikkaan liittyviä tapahtumia. Sosialidemokraateissa käydään tällä hetkellä paljon keskustelua puolueen tulevaisuudesta. Itse näen alkaneen oppositiokauden mahdollisuudeksi uusiutua, erityisesti järjestöjen osalta. Politiikan sisältö saanee myös uusia vivahteita, mutta ideologinen perusvire on kohdallaan. Tähän täytynee palata syvällisemmin tulevissa kirjoituksissa.