sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Eduskuntavaalit

Kolumni Savon Sanomat huhtikuu 2011

Käynnissä olevat eduskuntavaalit ovat sujuneet harvinaisen asiallisissa merkeissä. Ilmeisesti arvaamattomat kannatusvaihtelut ovat pakottaneet puolueet vakavoitumaan. Kansankin kiinnostus näyttää lisääntyvän, kun sirkushuvien määrä vähenee.

Politiikan markkinajohtaja kokoomukselle on ollut ilmeisiä vaikeuksia sopeutua vaali-ilmaston muutokseen. Tunteilla, mielikuvilla ja mainososaamisella leikittelemään tottunut kokoomus vaikuttaa puolueena jotenkin hämmentyneeltä joutuessaan perustelemaan syvällisemmin hokemiaan. Kataiselle nämä vaalitentit ovat toistaiseksi olleet puheenjohtajauran heikoin esitys.

Keskustan Mari Kiviniemi on pääministeriksi yllättävän haparoiva tv-tenttijä joutuessaan retoriikan tykkituleen. Jos media kampittaisi häntä samalla tavoin kuin SDP:n Jutta Urpilaista, Kivinimen tähti tuikkisi enää vaimeasti taivaanrannassa.

Lienen jäävi arvioimaan, mutta mielestäni Jutta Urpilainen on näiden vaalitenttien ehdoton onnistuja. Mediakritiikin ja vähättelyn keskeltä SDP:n puheenjohtaja on noussut itsevarmana ja asiansa osaavana. MTV3:n tulituksessa hän sai jopa kokeneet politiikan toimittajat sopertelemaan keskenään. Jutan teksti on selkeää, eikä hän kangertele asiakysymyksissä.

Perussuomalaisten Timo Soini lienee joutunut poliittisen uransa kovimman paikan eteen, vaikka monenlaista on kokenutkin. Soini on lahjakas retoriikan taitaja ja vaaliväittelyissä parhaimmillaan, mutta Timon sanoman jälkeen ilmassa leijuu edelleen kysymys, että mitä perussuomalaiset vallallaan tekevät. Soini on jäänyt kiinni takin käännöstä jo kolmesti. Hauska vaalilähetys päättyy aikanaan ja 18. huhtikuuta alkaa tosiasioiden kohtaaminen.

Pienenpien puolueiden puheenjohtajista tenteissä kelpo suorituksen vaalitenteissä on tehnyt ainakin vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.

Edellä kuvatun kaltaiset jälkiselostukset ovat näiden vaalien ilmiö. Periaatteessa vaalitenttiä ei tarvitse katsoa saadakseen mielikuvan siitä mitä tapahtui, kuka pärjäsi ja kuka mokasi. Media on jälleen keksinyt ovelan keinon lisätä valtaansa. Seuraavan päivä lehti kertoo mitä mieltä vaalitentistä kuuluu virallisesti olla.

Verotus uusi kiistakapula

Vaikka talousvaikeuksissa rämpivien Euroopan valtioiden tukeminen onkin noussut vaalien kuumaksi kysymykseksi, ovat puolueiden tarjoamat veromallit todellisuudessa paljon suurempi asia suomalaisten tulonmuodostuksen ja koko hyvinvointiyhteiskunnan kannalta.

Kun Sorsa-säätiö julkaisi tutkimuksen puolueiden veromalleista, tyrmäsivät kokoomus ja keskusta tuohtuneina laskelmat. Jos valtakunnan politiikan toimittajat huolehtisivat nyt oikeasti muustakin kuin Jyrki Kataisen nostamisesta pääministeriksi, niin he kysyisivät mikä siinä väitteessä, että kokoomus vie Suomea kohti suurituloisia suosivaa tasaveroa, ei pidä paikkaansa. Euroopan oikeisto kannattaa tasaveroja, mutta veljespuolueet Suomessa kiistävät näin tekevänsä.

Suomessa ansiotuloverotus on progressiivinen. Kunnallisvero kannetaan tasaverona, mutta alijäämähyvityksen vuoksi siihen muodostuu progressio. Kaikki muut verot kuten esimerkiksi arvonlisävero, energiavero, jätevero ja kiinteistövero ovat tasaveroja.

Kulutusverojen ja erityisesti arvonlisäveron korotusta on perusteltu sillä, että kukin maksaa veroa kulutuksensa mukaan. Ongelmana kuitenkin on, että pienituloisilla ei ole juurikaan varaa valita mihin rahansa käyttää. Tulot menevät usein kokonaisuudessaan vuokraan, ruokaan ja lääkkeisiin. Jos kulutuksen verorasitusta lisätään, maksaa pienituloinen tuloistaan entistä suuremman osuuden veroina. Suurituloinen hyötyy, kun ansiotuloverotusta alennetaan, koska kulutusverojen osuudet ovat keskimäärin pienempiä. Kokonaisverotuksessa tämä tarkoittaa, että pienituloisten verorasitus nousee ja suurituloisten pienenee. Välillisten verojen suuruudella on myös merkittävä vaikutus yritysten kannattavuuteen.

Kestävyysvajeen ennakoinnissa puutteita

Verojen ohella suuri kysymys on kestävyysvajeen hallinta. Jos verotulojen kasvu ei toteudu, on valtion talous pysyvässä epätasapainossa. Mikäli leikkausten tielle joudutaan, vähennykset kohdistuvat valtion suurimpiin menoeriin eli muun muassa kuntien valtionosuuksiin. Kunnat joutuvat tämän seurauksena nipistämään suurimpia menoeriään, erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia. Tämä taas johtaa kierteeseen, jossa kaikki ennalta ehkäisevät palvelut pudotetaan minimiin. Kustannukset karkaavat muutaman vuoden kuluttua kasvavina erityissairaanhoidon ja kalliin sosiaalityön kustannuksina. Lyhytnäköisen politiikan lasku voi olla palveluiden kannalta erittäin haitallinen. Julkisen sektorin tehokkuus pitäisikin hakea sijoittamalla resurssit palveluihin, joissa niistä on tulevaisuudessa eniten hyötyä.

Hallituspuolueet eivät ole oikein halunneet kertoa säästökohteitaan. Erityisesti keskustan venkoilu ”jotain nollasta kahteen miljardiin” tuntuu oudolta, kun puolue seuraavassa lauseessa korostaa vastuuta. Valtiovarainministeriön virkamiehet lienevät kuitenkin jo ennakoineet asian, mutta ovat nyt vaalien ajan ”lomilla.”

Jos kuitenkin kävisi niin, että vaalikeskustelussa saadaan vielä syvälliset näkemykset verotuksen ja kestävyysvajeen hoitoon, niin kaikki osapuolet ovat silloin hoitaneet hommansa kiitettävästi. Sitten on äänestäjien vuoro kertoa lopullinen näkemyksensä.

Ei kommentteja: