tiistai 1. syyskuuta 2009

Vaaliraha - politiikan dopingilmiö

Kolumni Savon Sanomissa

Vaalirahoituskeskustelu sai vuosi sitten kokonaan uuden luonteen kun kävi ilmi, ettei osa kansanedustajista ollut noudattanut ilmoitussäännöksiä. Kohu meni tuolloin hämmästyttävänkin nopeasti ohi, vaikka rahaa oli vastaanotettu jopa ministeritasolla muun muassa veroparatiisiin merkityiltä yhtiöiltä.

Uusin kohu alkoi kesäkuussa EU-vaalien jälkeen, kun Keskustan Nova Groupilta saamat tukisummat tulivat julki. Samalla paljastui, että tuet oli piilotettu ainakin neljään bulvaaniyhdistykseen, jotka oli perustettu vain vaalirahan keräämistä ja jakamista varten ja ehditty jo muodollisesti lopettaakin.

Keskusta joutui julkisuudessa selkä seinää vasten ja julkisti vaalirahoitustaan joiltakin osin. Samalla Keskusta vaati myös Kokoomusta ja SDP:tä avaamaan rahoituksensa. Näin tekemällä Keskusta toivoi huomion siirtyvän kiusallisista kysymyksistä muualle.

Varsinainen Pandoran lipas kuitenkin aukesi, kun kävi ilmi, että vaalirahoitukseen osallistuneet liikemiehet, Keskustan puoluejohto sekä Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja olivat tavanneet pääministerin virka-asunnolla alkuvuodesta 2007. Tämän seurauksena paljastui lukuisia muitakin tapaamisia, joiden motiiveja on ihmetelty. Pääministerin aiemmat puheet eduskunnan edessä alkoivat kuulostaa totuuden kiertelyltä. Myös Kuntien eläkevakuutuksen toimet joutuivat läpivalaisuun ja kuittiepäselvyydet ovat johtaneet rikostutkintaan.

Onko ilmaisia lounaita?

Useissa puheenvuoroissa on korostettu, ettei ole tapahtunut mitään laitonta ja tukien vastaanottaminen ei ole laitonta. Näin ei välttämättä ole. Jos tukien vastaanottamiseen liittyy ehtoja, liikutaan harmaalla vyöhykkeellä myös juridisessa mielessä. Näyttöä voi kuitenkin olla hyvin vaikea saada.

Pääosin Keskustaa ja osin myös Kokoomusta rahoittaneet liikemiestahot ovat kertoneet rahoittamisen motiiviksi edesauttaa porvarihallituksen syntymistä Suomeen. Tässä pyrkimyksessä onnistuttiin. Mutta edelleen ilmaan jää roikkumaan kysymysmerkkejä. Miksi juuri kaavoittamisen ja rakentamisen saralla toimiva pieni piiri oli valmis sijoittamaan suuria summia varsin epätodennäköiseen uhkapeliin? Sanonta kuuluu, ettei ilmaisia lounaita ole.

Säännöt rahoituksen julkistamiseksi

SDP:n ja Kokoomuksen suuntaan on kohdistettu vaatimuksia vaali- ja puoluerahoituksen avaamiseksi. Keskustan taholta tulleet vaatimukset avoimuudesta ovat pelin politiikkaa. Myös tiedotusvälineet ovat olleet ahkeria aiheen osalta, mikä kuuluukin oleellisesti niiden tehtävään. Kansalaisilta palautetta on kuitenkin tullut hyvin vähän.

Hallitus asetti vuosi sitten Tarastin toimikunnan pohtimaan säännöstöä vaali- ja puoluerahoitukseen. Kiireellisimpänä työnä toimikunta teki ehdotuksen ehdokkaiden vaalirahoituksesta ja eduskunta päätti uusista säännöksistä kuluneena keväänä. Toimikunnan seuraavana työnä on ollut puoluerahoitus. Pidän ainoana kestävänä tapana, että asiat sovitaan virallisissa elimissä, ei huutokauppamenettelyssä lehtien palstoilla.

Rahoituksen avoimuuden osalta kaikkien puolueiden on oltava samalla viivalla, mikä edellyttää selkeitä yhteisiä sääntöjä. Omaehtoisessa ilmoittelussa on aina se ongelma, että kukaan ei valvo, jos jotain jääkin ilmoittamatta vaikkapa vain erilaisen tulkinnan vuoksi. Myös kysymys puolueiden lähiyhteisöjen rahoituksesta on tässä yhteydessä oleellinen. Lähiyhteisön rahaliikenne siltä osin, kun se koskee puolue- tai vaalirahoitusta, tulee olla julkista samojen säännösten mukaisesti.

Vaalirahoituskeskustelu on tuonut mielenkiintoisella tavalla esiin myös median roolin. Esimerkiksi julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen on nostanut esille aiheellisia huomioita. Media on hyvin tärkeässä asemassa tiedon välittäjänä. Voiko vaalirahoittaja ostaa median hiljaiseksi? Voiko henkilö, jonka perheenjäsen on saanut mittavan avustuksen kohuyhdistykseltä, osallistua vaalirahauutisten välittämiseen ja kommentointiin? Onko puolueiden mainosrahoilla vaikutusta? Useimmilla lehdillä ja kaupallisilla tv-kanavilla on hyvinkin tarkkaa tietoa puolueiden tai ehdokkaiden mainontaan käyttämistä rahoista.

Tulevaisuudessa avoimeen rahoitukseen

SDP:n osalta olemme todenneet, että tulemme palaamaan julkistamisasiaan alkusyksystä, kun Tarastin toimikunnan työ etenee. Ainakin tiedotusvälineissä on kyselty ammattiyhdistysliikkeen tuesta SDP:lle. SDP on saanut ammattiyhdistysliikkeen piiristä säännöllistä tukea aina 70-luvun alkupuolelta saakka. Edellisvuonna tuen suuruus oli vajaa 400.000 euroa. Työväenpuolue, kuten myös ammatillinen työväenliike, on syntynyt yli sata vuotta sitten samojen toimijoiden parissa ja molemmilla on historian saatossa ollut samoja yhteiskunnallisia tavoitteita muun muassa työntekijöiden oikeuksiin liittyen. SDP:n yhteys ammattiyhdistysliikkeeseen on edelleen yksi suomalaisen työelämän tukipilareita, vaikka valmiiksi neuvotelluista työehtosopimuksista ja työlainsäädännöstä sitä ei heti huomaisikaan.

Vaali- ja puoluerahoihin liittyvä kuohunta on varmasti herättänyt ihmetystä ja myös aiheellista närkästystä. Tulevaisuuden osalta poliitikoilla onkin edessään vain yksi tie - avoin rahoitus. En laittaisi yhtään vastaan, vaikka vaaleihin käytettävät rahasummat pienenisivät merkittävästi. Ehkä se osaltaan palauttaisi poliittista keskustelua takaisin juurilleen imagomainonnan ja vallitsevan hölynpölykulttuurin sijasta.

Lopuksi on vielä todettava, että poliittinen kansalaistoiminta ei ole erilaisten rahalähteiden etsintää ja epämääräistä suhmurointia. On harmillista, jos vaalirahakeskustelu jättää sellaisen mielikuvan. Monet ihmiset uhraavat pyyteettömästi aikaansa talkootöihin ja vaikuttamiseen erilaisissa yhdistyksissä ja tukiryhmissä.

Joskus on aiheellista avata ovet ja ikkunat ja antaa ilman vaihtua, jotta oleellinen ei pääsisi unohtumaan. Jos jotakin hyötyä nyt käydystä keskustelusta on, niin uskon, että tämän prosessin jälkeen vaali- ja puoluerahoituksen kulttuuri on keskeisesti muuttunut Suomessa.

Ei kommentteja: