sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Rahan vallasta kansanvaltaan

Kutsuvieraskolumni Savon Sanomissa 27.9.

Vaalirahakohu ei näytä laantuvan. Päivä päivältä esiin nousee uusia paljastuksia. Ihmisten usko poliittiseen järjestelmään on koetuksella.

Matti Vanhasen toinen hallitus on tätä menoa tekemässä skandaalien Suomen ennätystä. On vaikea vielä ennakoida, mitä seurauksia rahapaljastuksilla on tuleviin vaaleihin, mutta varmaa on, että vaalirahoittamisen kulttuuri tarvitsee pysyvän muutoksen avoimuuteen.

Vapaat vaalit ovat kaikille suomalaisille kansanvallan ydin. Vaaliaktiivisuus on ainakin karkea demokraattisen tilan mittari.

Kansalaisten äänestysinto on ollut ilman kohujakin jo pitkään laskussa. Äänestämättömyys ja osallistumattomuus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on monien mielestä yhä hyväksyttävämpää, ellei jopa muodikasta. Kansanvalta edellyttää vaaleja ja vaalit edellyttävät uskottavan määrän äänestäjiä.

Vuoden 1995 jälkeen ainoastaan presidentinvaaleissa on ylletty yli 70 prosentin äänestysaktiivisuuteen. Pahin pohjanoteeraus ovat EU-vaalit, joissa vain neljä kymmenestä käyttää äänioikeuttaan.

Huolestuttavaa on, että viimeaikaisissa tutkimuksissa asiakysymysten merkityksen on havaittu vähentyneen äänestyskäyttäytymiseen vaikuttavana tekijänä. Myös henkilöiden merkitys on vähentynyt. Yhä useammin äänestäjiä liikuttavat erilaiset tunneseikat, imagot ja fiilikset. Pian voidaan jo puhua fiilisvaaleista.

Palaako politiikka politiikkaan?

Vaalimainonnalla on epäilemättä ollut oma vaikutuksensa politiikasta ja vaaleista muotoutuneisiin käsityksiin. Ehdokkaan on vaikea olla uskottava, ellei hän laita itsestään mainoksia lehtiin, kadunvarsiin, tai esiinny televisiossa. Puolueiden mainoksissa poliittisia tavoitteita on jopa yritetty haudata tunnelmien ja sloganeiden sekaan.

Kampanjarahoituksen vähentymisellä voisi olla positiivisiakin vaikutuksia. Ehkä politiikka palaa takaisin politiikkaan. Kansalaistapaamiset, vaaliväittelyt, mielipidekirjoitukset, blogit, Facebook sekä muut uuden median välineet eivät vaadi vaalirahaa, vaan mielipiteitä ja kykyä vakuuttaa yleisö.

Kaikissa muissa pohjoismaissa puolueet kiertävät omilla kannatusalueillaan ja käyvät ihmisten kotiovella muistuttamassa vaaleista. Noissa maissa äänestysaktiivisuus on selvästi korkeampi kuin Suomessa.

Suomessa on pohdittu 2000-luvulla jo useaan kertaan äänestysaktiivisuuden kohottamista. Toistaiseksi yksikään pohdinta ei ole johtanut lainsäädäntömuutoksiin.

Nyt olisi aika käynnistää työ, joka tavoittelisi äänestysaktiivisuuden kohottamista myös lainsäädännön keinoin. Keskusta on ehdottanut eri vaalien yhdistämistä, koska vaalit maksavat niin paljon. Ehdotus on hyvä, mutta peruste on huono. Ei vaalien yhdistämistä pidä pohtia puoluerahoituksen näkökulmasta, vaan demokraattisen osallistumisen eli äänestysaktiivisuuden näkökulmasta.

Muita keinoja äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi olisivat ennakkoäänestysajan ja varsinaisen vaalipäivän yhdistäminen siten, ettei äänestämiseen synny välipäiviä, listavaalin käyttöönotto EU-vaaleissa, sähköisen äänestämisen laajentaminen sekä kansalaisvelvollisuuden korostaminen.

Läpinäkyvyyttä ja kattoja

Tarastin toimikunta pohtii kuumeisesti vaalirahoituksen tulevaisuutta. Järjestelmän läpinäkyvyyden kannalta tämä työ on kaikkein tärkeimmässä asemassa.

SDP on lähtenyt siitä periaatteesta, että yli kahden tuhannen euron tukien puolueille tulee olla julkisia. Saman periaatteen pitää koskea myös lähiyhteisöjä ja yhtiöitä silloin kun kysymys on puolueen tai vaalien tukemisesta. Puoluerahoituksen julkisuus on ensisijainen periaate.

Kampanjakatoista väännettiin kättä jo ehdokkaiden vaalirahoituslakia säädettäessä. Vihreät kannattivat kampanjakattoa vielä Tarastin toimikunnassa, mutta eduskuntaan vihreiden oikeusministeri Tuija Brax toi esityksen, joka ei pitänyt sisällään kampanjakattoa. Hallituspuolueet jyräsivät tuolloin kampanjakaton kumoon.

On mielenkiintoista nähdä, onko takki nyt kääntynyt ja kuinka monta kertaa se vielä kääntyy.
Vihreät ovat ilmoittaneet, että heidän luottamus hallituksen ja eduskunnan toimintakykyyn on sen varassa, saadaanko tarpeelliset uudistukset aikaan vaalirahoituslainsäädännössä. Vihreät ovat nykyiseen valta-asemaansa sen verran rakastuneita, että "tarpeellisten uudistusten" käsite saattaa olla tässä tapauksessa hyvin venyvä.

Kaatuuko hallitus?

Avainkysymys hallituksen tulevaisuuden kannalta on miten kokoomus hallitusyhteistyöhön suhtautuu. Jos kokoomus laskee, että se pääsisi uusien vaalien kautta pääministeripuolueeksi, ajatus voi olla houkuttava keskustan ja Vanhasen ajautuessa päivä päivältä ahtaammalle.

Vaikka pääministerin pitääkin olla aloitteentekijä eduskunnan hajottamiskysymyksessä, voi eduskunnan enemmistö aina valita itselleen tällaisen pääministerin. Valta hajottamisesta kuuluu kuitenkin presidentille.

Toisessa vaihtoehdossa kokoomus voi vetää luottamuksensa pois pääministeriltä ja toivoa, että vaihdoksella pöytä puhdistuu. Mutta vaalirahasotkussa ryvettymätöntä kandidaattia on vaikea löytää, eikä moni hallituksen nykyisistä ministereitä ole liikkeellä sen puhtaammalla omatunnolla.

Kolmas vaihtoehto on, ettei muutoksia tapahdu. Toistaiseksi tämä on todennäköisintä.

Ei kommentteja: