lauantai 23. elokuuta 2008

Maratonilta Ateenaan

En kaiken touhuamisen keskellä ehtinyt kesällä kirjailemaan tuntoja ja tunnelmia ensimmäiseltä maratoniltani. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Juoksin ensimmäisen maratonini 28. kesäkuuta Turussa Paavo Nurmen maratonilla. Aika oli suhteellisen vaatimaton 4:46:29. Itse olen kuitenkin suoritukseeni hyvin tyytyväinen, monestakin syystä.

Vuosi sitten, tarkalleen 7. elokuuta, painoin 108 kg ja juoksu sujui notkeasti kuin norsunpoikaselta. Aloitin kokeilumielessä perinteisen painonvartioiden pistemenetelmän ja yllättäen painokäyrät kääntyivät alaspäin. Keskimäärin painoa putosi 1 kg viikossa. Tammikuussa paino oli jo alle 80 kg, minkä jälkeen pysäytin laihduttamisen. Paino tasoittui noin 30 kg aikaisempaa alemmaksi.

Systemaattisen juoksuharjoittelun aloitin laihdutuksen ohella vuodenvaihteessa 2007/2008. Tavoitteeni oli, että juoksisin maratonin vuoden 2008 aikana. Aloin juosta harjoitusohjelman mukaisesti, ohjelmaan kuului muun muassa puolikas maraton kerran viikossa. Keväällä osallistuin viralliselle Maskun puolimaratonille ja kokeilin varovaisesti, millaista vauhtia voisin pitää. Puolikas meni tuolloin aikaan 2:04 suhteellisen helposti. Silloin aloin mietiskellä, että mahtaisikohan maraton onnistua jo kesäkuussa.

UP Demarin turkulainen toimittaja Timo Vainio kysäisi asettautuessani ehdolle puoluesihteeriksi, koska aion juosta maratonin. Venkoilin savolaisena, että Paavo Nurmi on ensimmäinen mahdollisuus. Timo kirjoitti, että Korhonen juoksee ensimmäisen maratonin Paavo Nurmella. Asia alkoi elämään sen verran, ettei minulla ollut enää vaihtoehtoja.

Lähdin siis matkaan lauantaina 28. päivä erityisesti sillä mielellä, että pääsen ensimmäisen maratonin lävitse. Seurasin melko tarkasti sykettä koko matkan ajan ja se määritti myös vauhdin. Ensimmäisen kierroksen (puolimaraton) pidin sykkeet alle 150, eli aerobisen kynnyksen tasolla. Toisella kierroksella syke väkisinkin alkoi nousta 150-155 paikkeille. Tuskaisimmat hetket olivat ehkä hieman alle kolmenkympin kohdalla kun alkoi sataa ja tankatut energiapatukat kuvottivat vatsaa. Mutta pian tuli jonkin sortin piristyminen ja vaikka jalkoihin sattuikin, olivat loppukilometrit tietyllä tavalla koko juoksun parhaat. Kolme kilometriä ennen maalia uskalsin antaa sykkeiden nousta ja juoksin viimeiset kilometrit käytännössä täysillä, syke oli jotakuinkin 170-175. Paljon kuvattua maratonarin ”seinää”, lopullista uupumuksen tunnetta, en kohdannut. Kokemus oli hieno ja maaliin tullessa oli tuttuja paikalla, niin juoksemassa kuin kannustajinakin ja mikäs sen hauskempaa. Polkupyöräilin vielä maratonin päätteeksi kotiin.

Seuraavana päivänä tulikin jo kiire Ateenaan, maratonin syntysijoille. Osallistuin joka kolmas vuosi kokoontuvaan Sosialistisen Internationaalin kokoukseen Suomen Sos.dem. puolueen edustajana. Oli todella mukava tavata mm. pohjoismaiset kollegat sekä saada reilut kannustukset uuteen tehtävään mm. Göran Perssonilta ja Mona Sahlinilta. Sosialidemokraattien kansainvälinen yhteistyö on perinteikästä ja arvokasta. Sellaisia kontakteja, mitä tämän liikkeen toiminnassa muodostuu, on vaikea hankkia muualta.

Summa Summarum: Backmanin Jouni tarvitsee backuppia, jotta SDP päihittää vielä joku päivä Aleksander Stubbin. Täältä tullaan. Vapise Stubb!

Ei kommentteja: