sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Olemmeko vanhojen julistustemme vankeja?

”Me olemme heikomman puolella.” ”SDP:n olemassaolon oikeutus lakkaa, kun se ei enää puolusta heikoimpia.” ”Nyt kaivetaan vanhat periaateohjelmat ja ryhdytään puolustamaan heikoimpia!” ”Palataan juurille!” ”Tehdään oikeudenmukaisempaa politiikkaa!”

Nämä ovat lauseita, joita olen kuullut viljeltävän puolueen sisäisissä keskustelutilaisuuksissa erityisen paljon nyt vaalitappion jälkeen. Minulle niistä syntyy vaikutelma, että näitä puhuessaan tietyn iän ylittäneet toverit haikailevat menneisiin. Aikaan, jolloin sosialidemokratia vaikutti voimakkaasti yhden sukupolven nuoruusvuosiin. Julistettiin ja oltiin aatteellisia nuoruuden innostuksessa. Rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa ja saavutettiin hienoja tuloksia.

Heikompien puolustaminen ei ole väärin tai ongelma. Kuten sanottu, siihen kiteytyy yksi sosialidemokraattisen liikkeen olemassaolon oikeutuksista ja koko yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden filosofioista.

Ongelmana on retorinen kohtaanto – eli keitä tällainen puhe koskettaa ja mitä SDP lupaa tehdä asioiden parantamiseksi?

En usko, että tällä hetkellä kovinkaan moni myöntää itsensä ns. huono-osaiseksi tai heikoksi. Ne ihmiset, jotka pärjäävät pienistä tuloista huolimatta, eivät koe itseään heikosti toimeentuleviksi. Pienituloisiksi kyllä, mutta eivät heikoiksi. Päihdeongelmaisia tai mielenterveysongelmaisia ei politiikka kiinnosta. Nuorten ensimmäinen kiinnostuksen kohde tuskin on vaarien puheet heikommuudesta hyvinvointiyhteiskunnassa, ei edes niiden, jotka apua tarvitsisivat.

Keskiluokan määrä tuloluokissa mitattuna on yli kaksinkertaistunut viimeisessä kymmenessä vuodessa. Aika moni mieltää tekemänsä työn toimihenkilömäiseksi perinteisen työläisammatin sijasta. Työidentiteetillä on myös suuri merkitys poliittiseen samaistumiseen. Mielikuva työväenpuolueesta voi tuntua vieraalta.

Kun puhuttelemme yhteiskunnan vähäosaisimpia, käännämme periaatteessa selkäämme keskiluokalle. Samaan aikaan emme onnistu saamaan puheittemme kohdetta liikkeelle. Ajamme itsemme paitsioon, eivätkä mahdolliset kannattajamme samaistu meihin.

Vaikka jokainen meistä vähänkään lähempää politiikkaa seuraavista tietää, että kokoomus on yksilöiden ja rikkaiden puolue, niin on myös objektiivisesti kysyttävä, näyttääkö Jyrki Kataisen kokoomus tällaiselta. Hehän korostavat koko ajan olevansa oikeudenmukaisia ja vastuullisia, eikä porvarihallituksen tekemään budjettiin oppositio ole juurikaan pystynyt puremaan. Eri asia on, jos katsotaan budjettilukujen taakse ja mietitään, mitä kaikkea muuta tällä rahalla olisi saatu. Mutta ei kansalaisten enemmistö näin tee. Mielikuvista tulee totta. Niin on miltä näyttää. Kokoomus elää keskiluokkaista hurmosta ja keskusta uhoaa valtaavansa kaupungit.

SDP:n tulee muuttaa kurssinsa selkeämmin kohti sen pääkannattajakuntaa, keskiluokkaa. Mielikuvassa SDP:n pitäisi koota yhteen suuri keskiluokkainen perhe, joka on määrätietoinen, mutta pyrkimyksissään epäitsekäs ja auttaa aina pulaan joutunutta. Muutoin tässä yhteiskunnassa ei ole kohta kukaan hoitamassa koko kansan asioita, ei myöskään heikoimpien.

Suunnan muutos edellyttää tällä hetkellä uutta otetta erityisesti kuntapolitiikkaan. Kategorisesta markkinatalouden kieltämisestä sekä rakenteisiin ja johtamisjärjestelmiin keskittyvästä poliittisesta retoriikasta on päästävä eroon.

Esimerkiksi ennaltaehkäisyn merkitykseen kustannussäästöjä tuovana elementtinä pitäisi perehtyä tarkemmin ja luoda toimenpiteet sen mukaisesti. Tällä hetkellä ”sammutellaan vain tulipaloja.”

Toissijaisille palveluille on luotava asiakasmaksujärjestelmät, jotka eivät kohtuuttomasti rokota kuntalaisia, mutta joilla saadaan homma hoidetuksi. Palveluita on yleensäkin pystyttävä priorisoimaan, kaikille ei riitä olemassa olevassa tilanteessa kaikkea. Sosialidemokraattisen politiikan johdolla täytyy keskipitkällä aikavälillä kyetä välttämään verorahoitteisten palveluiden totaalinen romahtaminen. Kysymys ei ole resursoinnista, vaan järjestelmien ja rakenteiden muuttamisesta.

Viimeisenä ongelmana on, kuka tekee ohjelman? Tietoa ja taitoa puolueesta löytyy, mutta löytyykö uudistusmieltä ja uskallusta?

3 kommenttia:

Pete kirjoitti...

Tämähän oli aivan loistava kirjoitus! Antaa toivoa nähdä että suurehkon puoluepiirin johdosta löytyy näinkin uudistusmielistä näkemystä.

Tuosta vähäosaisten puolustamisesta tai oikeastaan siihen liittyvästä retoriikasta tosiaan: ellei kyse ole pitkäaikaistyöttömistä tai pienellä eläkkeellä olevista, on köyhyys useimmissa tapauksissa tiettyihin elämänvaiheisiin liittyvää eikä koko yksilön elämänuraa leimaavaa. Esimerkiksi yliopisto-opiskelijoihin tuskin vetoaa puhe, jossa heidät leimataan "vähäosaisiksi" tai "köyhiksi" (vaikka he itse sellaisia termejä käyttäisivätkin silloin kun vaativat etuuksiinsa korotuksia ;-D).

Meidän on nähtävä, että ihmisten elämäntilanteet ja intressit ovat yhä yksilöllisempiä. Se on huomioitava sekä sosiaaliturva- että varsinkin palvelujärjestelmiä kehitettäessä. Hallituksen valmistelema sosiaaliturvauudistus on tärkeä hanke. Sen suhteen on sosialidemokraattien esitettävä perusteltuja omia vaihtoehtoja sekä tuettava hallitusta silloin kun siihen on aihetta.

Anssi Pirttijärvi kirjoitti...

Ehkä pikemminkin olemme vanhojen rakenteimme vankeja. On yllättävän vaikeaa lakkauttaa mitään jo rakennettua, vaikka samalla rahalla saisi jotain uutta, joka palvelisi tarkoitusta paremmin.

Esim. koulua on vaikea lakkauttaa, vaikka oppilasmäärä vähenisi. Lisää kaikkea on hyvä vaatia, mutta jossain vaiheessa pitää luopuakin jostain vanhasta.

Kari kirjoitti...

Jännä juttu, että puolueen uudistumisesta tähän asti parhaat näkemykset esittää sellainen konkari kuin Erkki Tuomioja. Lukaiskaapa Ekin haastattelu Taloussanomista.

Tässä lyhyt ote jutusta:

"Hänestä vasemmistolaisuuden tai oikeistolaisuuden sijaan olennaista on sitoutua tasa-arvoon, tunnustaa kaikkien ihmisten ihmisoikeudet ja sosiaaliset oikeudet."

Voiko sosialidemokratian ytimen enää paremmin tiivistää? Siinä on se ajatusmaailma, joka kaikkiin yhteiskuntaryhmiin kuuluvien ihmisten on helppo hyväksyä ja ottaa omakseen.

On todella sääli, että Tuomiojalla on ikää enemmän kuin tällä hetkellä hyväksyttävänä pidetään esimerkiksi puolueen johtamista ajatellen. Tuomioja on kuitenkin yksi älykkäimmistä, ellei älykkäin suomalainen poliitikko. Erkki on ajattelija, jonka panosta tarvitsee niin SDP kuin koko Suomi.

Kenties ikää ei kuitenkaan ole vielä liikaa presidentin virkaan. Median hellimään ykkösehdokkaaseen nähden Erkki Tuomioja on aivan omassa luokassaan yhteiskunnallisena näkijänä ja suunnannäyttäjänä.