Kolumni kaupunkilehti Turkulaisessa
Kuluneella viikolla Euroopan komissio arvosteli Suomea voimakkaasta veroelvytyksestä. Veronalennukset eivät ole tuottaneet toivottavaa tulosta, vaan yksityistalouksien säästämisaste kasvaa Suomessa. Samaan aikaan julkinen sektori kuihtuu.
Julkinen talous on kokonaisuus, jonka muodostavat valtio ja kunnat yhdessä. On viime kädessä valtion vastuulla huolehtia, että kunnat pystyvät vastaamaan palveluiden järjestämisestä ja että julkinen talous pysyy tasapainossa.
Suomen hallitus on EU:n komission arvion mukaan käyttänyt elvytysvaransa 80 prosenttisesti veronkevennyksiin. SDP on johdonmukaisesti vaatinut massiivisten veroalennusten sijasta elvytyksen suuntaamista kuntiin ja erityisesti nopeasti työllistäviin hankkeisiin. Tämä tarkoittaa panostuksia palveluihin ja investointeihin.
Kuntatalouteen on kuitenkin muodostumassa ensi vuodelle yhden tuloveroprosentin suuruinen aukko. Käytännössä kunnat kurovat alijäämää umpeen nostamalla kunnallisveroprosenttia, ottamalla lisää velkaa, myymällä omaisuutta ja supistamalla investointeja. Kaikista julkisista investoinneista kunnat toteuttavat kaksi kolmasosaa.
Valtakunnallinen tilanne näkyy myös Turussa. Kunnallisveroprosenttia joudutaan korottamaan, omaisuutta myymään ja hakemaan säästöjä. Hallituspuolueet keskusta, kokoomus, vihreät ja rkp kantavat ensisijaista vastuuta julkisesta taloudesta. Näiden puolueiden arvovalinta on ollut kaventaa julkisen sektorin tulopuolta veronalennuksin, mikä on nyt johtamassa leikkauksiin kunnissa. Syystäkin SDP on suhtautunut hyvin kriittisesti tilanteeseen.
Turun talousarvio on syntymässä vaikean taloustilanteen varjostamana. Sosialidemokraateille tärkeintä on ollut turvata sosiaali- ja terveystoimen peruspalvelut sekä opetus. Tämä tarkoittaa, että voimavarat on kohdennettu ensisijaisesti peruspalvelulautakunnan ja opetuslautakunnan talousarvioon.
SDP ei ole myöskään ollut valmis hyväksymään lomautuksia ja irtisanomisia taloustilanteen paikkaamiseksi vuonna 2010. Olemme vaatineet, että kolmannen sektorin vapaaehtoistyöltä ja ennakoivalta nuoriso-, liikunta- ja kulttuurityöltä ei viedä toimintaedellytyksiä. Peruspalveluiden turvaaminen edellyttää puolestaan tulopuolen turvaamista muun muassa veron korotuksin.
Suomen hallituksen olisi pitänyt osoittaa vaikean taloustilanteen vuoksi kunnille lisää valtionosuuksia. Tästä valtakunnanpoliittisesta asetelmasta johtuen SDP:n valtuustoryhmä on joutunut työskentelemään hartiavoimin, jotta sosialidemokraattiset tavoitteet on saatu sisällyttyä Turun talousarvioon.
tiistaina 24. marraskuuta 2009
Hyvää isänpäivää
Isänpäivän kirjoitus Savon Sanomissa 8.11.2009
Tänään on isänpäivä. Kolmen lapsen isänä aion hyvällä omalla tunnolla pitää hetken politiikasta vapaata.
Me nuoremman sukupolven poliitikkoisät olemme melko harvalukuinen laji. Kiireisen työn yhdistäminen perhe-elämään ei ole aina niin mukava yhtälö. Helpomminkin voisi elantonsa hankkia. Toisaalta jos politiikassa ei olisi mukana myös lapsiperheellisiä, yksipuolistuisi keskustelu ja myös päätöksenteko. Asiantuntijat ja tilastot eivät korvaa jokapäiväisiä kokemuksia.
Poliitikkoperheen arjesta kertovissa tarinoissa on tuttuja sävyjä. Lehdenlukua aamulla ei saa häiritä ja uutiset merkitsevät hiljaisuutta. Tosin nykyisin kovalevytallentimet ja netin uutislähetykset helpottavat, jos poliitikko terrorisoi perheen iltaa tylsillä ajankohtaisohjelmilla.
Myös julkisuus vaikuttaa. Kun SDP:n EU-vaalitappioon haettiin syyllisiä, niin poikani kysyi katseltuaan tv-uutisia, että onko isä tehnyt jotain väärää. Sävyn aistii, vaikkei asiaa ymmärtäisikään.
Leikkuri lapsiperheiden palveluilla
SDP:n edellisen puoluekokouksen jälkeen käytiin hyvää perhepoliittista keskustelua päivähoidon maksuttomuuden ympärillä. Ilmassa oli hämmästyttävää tuohtumusta. Kuinka demarit kehtasivat ehdottaa päivähoitoa maksuttomaksi? Joidenkin mielestä ”ilmaisuus” olisi ilmeisesti johtanut päivähoidon pilaantumiseen.
Maksuttoman päivähoidon kustannus olisi ollut valtiolle puolet ruoan alv:n alennuksesta. Vastaavasti hallitus korotti juuri puolustusmäärärahoja enemmän kuin mikä on päivähoitomaksujen vuosittainen osuus. Nämä ovat arvovalintoja.
Lasten ja lapsiperheiden palveluiden tulevaisuus huolestuttaa. Keskeisin syy on kuntien jatkuvasti kiristyvä talous. Tällä hetkellä kuntien taloudessa on ensi vuodelle 850 miljoonan euron aukko. Vaje ei jakaudu tasaisesti kaikkiin kuntiin, vaan verotulomenetykset kohdistuvat pääosin suuriin kaupunkeihin.
Leikkaukset vaikuttavat suoraan perheiden tarvitsemiin palveluihin. Kustannuksiin suhteutettuna eniten tulevat heikentymään terveystoimen ja sosiaalitoimen palvelut sekä opetus. SDP on esittänyt koko ajan suurempia valtionosuuksia kunnille sen sijaan, että julkisen talouden tulopuolta heikennetään massiivisin veronalennuksin. Kuntapoliitikoille ei jää juurikaan pelivaraa, jollei valtio tule apuun. Kysymys on jälleen arvovalinnasta
Kuluneella viikolla Euroopan komissio arvosteli Suomea voimakkaasta veroelvytyksestä. Kulutus ei ole lisääntynyt, vaan yksityistalouksien säästämisaste kasvaa. Samaan aikaan julkinen sektori kuihtuu. Esille nousee koko ajan vakuuttavampia näyttöjä hallituksen talouspolitiikan virheellisyydestä.
Julkisen sektorin alasajosta on se valitettava seuraus, että verovaroin tuotettujen palveluiden sijasta kaikki alkaa maksaa. Silloin Suomi muuttuu varakkaiden yhteiskunnaksi, jossa tulotaso ratkaisee pärjäämisen.
Työelämä kilpailuttaa aikaa perheeltä
Ajan varaaminen perhe-elämälle on entistä haasteellisempaa. Vaikka ihmisillä on vapaa-aikaa, moni kokee, ettei aika riitä. Työn ja vapaa-ajan raja on entistä enemmän veteen piirretty viiva. Määräaikaiset työsuhteet tekevät työntekijöistä kuuliaisia. Sähköpostit luetaan iltaisin ja kännykästä tavoittaa aina.
Vaikka perhevapaita ja joustoja on lisätty lainsäädännön avulla, niin esimerkiksi osittaisilla hoitovapailla olleet naiset eivät tutkimusten mukaan usein etene työurallaan, tai ainakin eteneminen hidastuu merkittävästi. Miesten perhevapaiden käyttö on kasvussa, mutta edelleenkin harvinaisempaa.
Lainsäädäntöteitse ei välttämättä päästä kaikkiin tavoitteisiin työ- ja perhe-elämän yhdistämisessä. Työajan määräytyminen ja joustot ovat työntekijöiden ja työnantajien välillä sovittavia ja yhteen sovitettavia asioita. Esimerkiksi varhain alkava työ on haasteellinen vanhemmalle, joka vie lapset päivähoitoon. Joka aamuista stressiä voi vähentää huomattavasti, jos työnantaja joustaa. Tiedän tapauksen, jossa äidin oli pakko käyttää autoa työmatkoihin lasten vuoksi, mutta tätä ei huomioitu parkkipaikkoja jaettaessa. Pienellä harkinnalla olisi saatu aikaan iso hyöty.
Sopiminen laajassa mittakaavassa on pysähtynyt Suomessa. Tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta luovuttiin elinkeinoelämän painostuksesta maan hallituksen silittäessä myötäkarvaan. Nyt sovitaan paikallisesti mitä sovitaan. On vaikea kuvitella, että ajankäyttö ja työelämän joustavuus tällä politiikalla paranevat. Työn pitää olla mielekästä, mutta tarvitaan myös mahdollisuuksia vaikuttaa oman vapaa-ajan määräytymiseen erilaisissa elämäntilanteissa. Ei ole kenenkään etu, jos työelämä uuvuttaa ihmiset varhain pois.
On suuri joukko suomalaisia, joille perhearvot merkitsevät paljon. Halutaan viettää vapaa-aikaa läheisten kanssa, nauttia tavallisista asioista ja turvata perhe-elämä. Ainakin tänään meidän isien pitää ottaa rennosti!
Oikein hyvää isänpäivää!
Tänään on isänpäivä. Kolmen lapsen isänä aion hyvällä omalla tunnolla pitää hetken politiikasta vapaata.
Me nuoremman sukupolven poliitikkoisät olemme melko harvalukuinen laji. Kiireisen työn yhdistäminen perhe-elämään ei ole aina niin mukava yhtälö. Helpomminkin voisi elantonsa hankkia. Toisaalta jos politiikassa ei olisi mukana myös lapsiperheellisiä, yksipuolistuisi keskustelu ja myös päätöksenteko. Asiantuntijat ja tilastot eivät korvaa jokapäiväisiä kokemuksia.
Poliitikkoperheen arjesta kertovissa tarinoissa on tuttuja sävyjä. Lehdenlukua aamulla ei saa häiritä ja uutiset merkitsevät hiljaisuutta. Tosin nykyisin kovalevytallentimet ja netin uutislähetykset helpottavat, jos poliitikko terrorisoi perheen iltaa tylsillä ajankohtaisohjelmilla.
Myös julkisuus vaikuttaa. Kun SDP:n EU-vaalitappioon haettiin syyllisiä, niin poikani kysyi katseltuaan tv-uutisia, että onko isä tehnyt jotain väärää. Sävyn aistii, vaikkei asiaa ymmärtäisikään.
Leikkuri lapsiperheiden palveluilla
SDP:n edellisen puoluekokouksen jälkeen käytiin hyvää perhepoliittista keskustelua päivähoidon maksuttomuuden ympärillä. Ilmassa oli hämmästyttävää tuohtumusta. Kuinka demarit kehtasivat ehdottaa päivähoitoa maksuttomaksi? Joidenkin mielestä ”ilmaisuus” olisi ilmeisesti johtanut päivähoidon pilaantumiseen.
Maksuttoman päivähoidon kustannus olisi ollut valtiolle puolet ruoan alv:n alennuksesta. Vastaavasti hallitus korotti juuri puolustusmäärärahoja enemmän kuin mikä on päivähoitomaksujen vuosittainen osuus. Nämä ovat arvovalintoja.
Lasten ja lapsiperheiden palveluiden tulevaisuus huolestuttaa. Keskeisin syy on kuntien jatkuvasti kiristyvä talous. Tällä hetkellä kuntien taloudessa on ensi vuodelle 850 miljoonan euron aukko. Vaje ei jakaudu tasaisesti kaikkiin kuntiin, vaan verotulomenetykset kohdistuvat pääosin suuriin kaupunkeihin.
Leikkaukset vaikuttavat suoraan perheiden tarvitsemiin palveluihin. Kustannuksiin suhteutettuna eniten tulevat heikentymään terveystoimen ja sosiaalitoimen palvelut sekä opetus. SDP on esittänyt koko ajan suurempia valtionosuuksia kunnille sen sijaan, että julkisen talouden tulopuolta heikennetään massiivisin veronalennuksin. Kuntapoliitikoille ei jää juurikaan pelivaraa, jollei valtio tule apuun. Kysymys on jälleen arvovalinnasta
Kuluneella viikolla Euroopan komissio arvosteli Suomea voimakkaasta veroelvytyksestä. Kulutus ei ole lisääntynyt, vaan yksityistalouksien säästämisaste kasvaa. Samaan aikaan julkinen sektori kuihtuu. Esille nousee koko ajan vakuuttavampia näyttöjä hallituksen talouspolitiikan virheellisyydestä.
Julkisen sektorin alasajosta on se valitettava seuraus, että verovaroin tuotettujen palveluiden sijasta kaikki alkaa maksaa. Silloin Suomi muuttuu varakkaiden yhteiskunnaksi, jossa tulotaso ratkaisee pärjäämisen.
Työelämä kilpailuttaa aikaa perheeltä
Ajan varaaminen perhe-elämälle on entistä haasteellisempaa. Vaikka ihmisillä on vapaa-aikaa, moni kokee, ettei aika riitä. Työn ja vapaa-ajan raja on entistä enemmän veteen piirretty viiva. Määräaikaiset työsuhteet tekevät työntekijöistä kuuliaisia. Sähköpostit luetaan iltaisin ja kännykästä tavoittaa aina.
Vaikka perhevapaita ja joustoja on lisätty lainsäädännön avulla, niin esimerkiksi osittaisilla hoitovapailla olleet naiset eivät tutkimusten mukaan usein etene työurallaan, tai ainakin eteneminen hidastuu merkittävästi. Miesten perhevapaiden käyttö on kasvussa, mutta edelleenkin harvinaisempaa.
Lainsäädäntöteitse ei välttämättä päästä kaikkiin tavoitteisiin työ- ja perhe-elämän yhdistämisessä. Työajan määräytyminen ja joustot ovat työntekijöiden ja työnantajien välillä sovittavia ja yhteen sovitettavia asioita. Esimerkiksi varhain alkava työ on haasteellinen vanhemmalle, joka vie lapset päivähoitoon. Joka aamuista stressiä voi vähentää huomattavasti, jos työnantaja joustaa. Tiedän tapauksen, jossa äidin oli pakko käyttää autoa työmatkoihin lasten vuoksi, mutta tätä ei huomioitu parkkipaikkoja jaettaessa. Pienellä harkinnalla olisi saatu aikaan iso hyöty.
Sopiminen laajassa mittakaavassa on pysähtynyt Suomessa. Tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta luovuttiin elinkeinoelämän painostuksesta maan hallituksen silittäessä myötäkarvaan. Nyt sovitaan paikallisesti mitä sovitaan. On vaikea kuvitella, että ajankäyttö ja työelämän joustavuus tällä politiikalla paranevat. Työn pitää olla mielekästä, mutta tarvitaan myös mahdollisuuksia vaikuttaa oman vapaa-ajan määräytymiseen erilaisissa elämäntilanteissa. Ei ole kenenkään etu, jos työelämä uuvuttaa ihmiset varhain pois.
On suuri joukko suomalaisia, joille perhearvot merkitsevät paljon. Halutaan viettää vapaa-aikaa läheisten kanssa, nauttia tavallisista asioista ja turvata perhe-elämä. Ainakin tänään meidän isien pitää ottaa rennosti!
Oikein hyvää isänpäivää!
lauantaina 17. lokakuuta 2009
Mikä on hallituksen linja EU-huippuvirkakysymyksessä?
Ei voi muuta kuin ihmetellä kokoomuksen ja keskustan ministerien ristiriitaisia lausuntoja suomalaisten sosialidemokraattien EU:n presidenttiehdokkuuksista. Välillä valtioneuvosto tekee töitä kaikkien suomalaisten ehdokkaiden puolesta, välillä taas painostetaan kaikkia keskittymään Olli Rehnin ehdokkuuden taakse. Mikä on hallituksen linja?
Esimerkiksi ulkoministeri Stubb ja pääministeri Vanhanen tuntuvat olevan eri linjoilla, kun puhe kääntyy sosialidemokraattisten ehdokkaiden tukemiseen. Hallituksen sisällä puoluepolitiikka ja kansallisen edun ajaminen näyttävät menevän solmuun. Suhmuroinnilla ei saa vaarantaa suomalaisten mahdollisuuksia EU:n huippuvirkoihin.
Suomen pitää yhtenäisesti seistä ehdokkaittensa takana. Lipposen tai Ahtisaaren ehdokkuus ei sulje pois Olli Rehnin ehdokkuutta.
Suomalaisille sosialidemokraateille tilanne on tietenkin jo tällaisenaan mieltä nostattava. Mikään muu puolue Euroopassa tuskin voi ylpeillä sillä, että kaksi sen edustajaa olisi kansainvälisissä spekulaatioissa nostettu 10 kärkiehdokkaan joukkoon. Yli 500 miljoonan asukkaan unionissa tämä on kova suoritus miltä tahansa puolueelta.
Esimerkiksi ulkoministeri Stubb ja pääministeri Vanhanen tuntuvat olevan eri linjoilla, kun puhe kääntyy sosialidemokraattisten ehdokkaiden tukemiseen. Hallituksen sisällä puoluepolitiikka ja kansallisen edun ajaminen näyttävät menevän solmuun. Suhmuroinnilla ei saa vaarantaa suomalaisten mahdollisuuksia EU:n huippuvirkoihin.
Suomen pitää yhtenäisesti seistä ehdokkaittensa takana. Lipposen tai Ahtisaaren ehdokkuus ei sulje pois Olli Rehnin ehdokkuutta.
Suomalaisille sosialidemokraateille tilanne on tietenkin jo tällaisenaan mieltä nostattava. Mikään muu puolue Euroopassa tuskin voi ylpeillä sillä, että kaksi sen edustajaa olisi kansainvälisissä spekulaatioissa nostettu 10 kärkiehdokkaan joukkoon. Yli 500 miljoonan asukkaan unionissa tämä on kova suoritus miltä tahansa puolueelta.
perjantaina 9. lokakuuta 2009
Konkelo lautakasassa
Pääministerin lautakasaongelma on ajautunut shakkitermein pattiin. Ylen todistaja ei todista ilman oikeudenkäyntiä ja pääministeri ei aio käydä oikeutta.
Tulee mieleen satu, jossa muija yrittää päästä possunsa kanssa kotiin. ”Härkä ei juo vettä, vesi ei sammuta tulta, tuli ei polta keppiä, keppi ei lyö koiraa, koira ei pure possua, possu ei mene aidan yli ja minä en pääse yöksi kotiin.” Sadussa sinnikäs työ johtaa viimein lopputulokseen.
Onko kysymys ylipäätään lautakasaongelmasta? Paljastaisiko oikeudenkäynti jotain muuta kiusallista, vaikka väitteet laudoista eivät pitäisikään paikkaansa? Toisaalta virheellinen syytös Suomen pääministeriä kohtaan olisi vakava juttu sekin.
Kysymykset roikkuvat synkkinä pilvinä luottamuksen horisontissa.
Tulee mieleen satu, jossa muija yrittää päästä possunsa kanssa kotiin. ”Härkä ei juo vettä, vesi ei sammuta tulta, tuli ei polta keppiä, keppi ei lyö koiraa, koira ei pure possua, possu ei mene aidan yli ja minä en pääse yöksi kotiin.” Sadussa sinnikäs työ johtaa viimein lopputulokseen.
Onko kysymys ylipäätään lautakasaongelmasta? Paljastaisiko oikeudenkäynti jotain muuta kiusallista, vaikka väitteet laudoista eivät pitäisikään paikkaansa? Toisaalta virheellinen syytös Suomen pääministeriä kohtaan olisi vakava juttu sekin.
Kysymykset roikkuvat synkkinä pilvinä luottamuksen horisontissa.
torstaina 8. lokakuuta 2009
Kallin laki ja logiikka
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli vaati viime viikolla YLE:n pääjohtaja Mikael Jungnerin eroa YLE TV2:n Silminnäkijä ohjelmassa esitettyjen toistaiseksi todistamattomien väitteiden vuoksi.
Tämä ”Kallin laiksi” ristitty menettely tarkoittaa, että johtaja kantaa vastuun organisaation toimista.
Se, että Kalli ei halua soveltaa keksimäänsä lakia omassa puolueessaan, tunnetaan nimellä ”Kallin logiikka.”
Kallin logiikan takuumiehenä toimii keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas. Hän todistaa mustan valkoiseksi, jos ns. keskustan etu sitä vaatii.
Tämä ”Kallin laiksi” ristitty menettely tarkoittaa, että johtaja kantaa vastuun organisaation toimista.
Se, että Kalli ei halua soveltaa keksimäänsä lakia omassa puolueessaan, tunnetaan nimellä ”Kallin logiikka.”
Kallin logiikan takuumiehenä toimii keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas. Hän todistaa mustan valkoiseksi, jos ns. keskustan etu sitä vaatii.
maanantaina 28. syyskuuta 2009
It´s happening again
Ylen Silminnäkijä-ohjelma vätti hetki sitten, että rakennusliike olisi maksanut pääministeri Vanhansen omakotitalon rakennusmateriaaleja. Ohjelma puhui "varsin kalliista rakennustarvike-erästä."
Jos väite pitää paikkansa, Suomen pääministeri eroaa vuorokauden sisällä.
Kamerat koholle. Huomisesta tulee mielenkiintoinen päivä Suomen politiikan historiassa.
Jos väite pitää paikkansa, Suomen pääministeri eroaa vuorokauden sisällä.
Kamerat koholle. Huomisesta tulee mielenkiintoinen päivä Suomen politiikan historiassa.
sunnuntaina 27. syyskuuta 2009
Rahan vallasta kansanvaltaan
Kutsuvieraskolumni Savon Sanomissa 27.9.
Vaalirahakohu ei näytä laantuvan. Päivä päivältä esiin nousee uusia paljastuksia. Ihmisten usko poliittiseen järjestelmään on koetuksella.
Matti Vanhasen toinen hallitus on tätä menoa tekemässä skandaalien Suomen ennätystä. On vaikea vielä ennakoida, mitä seurauksia rahapaljastuksilla on tuleviin vaaleihin, mutta varmaa on, että vaalirahoittamisen kulttuuri tarvitsee pysyvän muutoksen avoimuuteen.
Vapaat vaalit ovat kaikille suomalaisille kansanvallan ydin. Vaaliaktiivisuus on ainakin karkea demokraattisen tilan mittari.
Kansalaisten äänestysinto on ollut ilman kohujakin jo pitkään laskussa. Äänestämättömyys ja osallistumattomuus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on monien mielestä yhä hyväksyttävämpää, ellei jopa muodikasta. Kansanvalta edellyttää vaaleja ja vaalit edellyttävät uskottavan määrän äänestäjiä.
Vuoden 1995 jälkeen ainoastaan presidentinvaaleissa on ylletty yli 70 prosentin äänestysaktiivisuuteen. Pahin pohjanoteeraus ovat EU-vaalit, joissa vain neljä kymmenestä käyttää äänioikeuttaan.
Huolestuttavaa on, että viimeaikaisissa tutkimuksissa asiakysymysten merkityksen on havaittu vähentyneen äänestyskäyttäytymiseen vaikuttavana tekijänä. Myös henkilöiden merkitys on vähentynyt. Yhä useammin äänestäjiä liikuttavat erilaiset tunneseikat, imagot ja fiilikset. Pian voidaan jo puhua fiilisvaaleista.
Palaako politiikka politiikkaan?
Vaalimainonnalla on epäilemättä ollut oma vaikutuksensa politiikasta ja vaaleista muotoutuneisiin käsityksiin. Ehdokkaan on vaikea olla uskottava, ellei hän laita itsestään mainoksia lehtiin, kadunvarsiin, tai esiinny televisiossa. Puolueiden mainoksissa poliittisia tavoitteita on jopa yritetty haudata tunnelmien ja sloganeiden sekaan.
Kampanjarahoituksen vähentymisellä voisi olla positiivisiakin vaikutuksia. Ehkä politiikka palaa takaisin politiikkaan. Kansalaistapaamiset, vaaliväittelyt, mielipidekirjoitukset, blogit, Facebook sekä muut uuden median välineet eivät vaadi vaalirahaa, vaan mielipiteitä ja kykyä vakuuttaa yleisö.
Kaikissa muissa pohjoismaissa puolueet kiertävät omilla kannatusalueillaan ja käyvät ihmisten kotiovella muistuttamassa vaaleista. Noissa maissa äänestysaktiivisuus on selvästi korkeampi kuin Suomessa.
Suomessa on pohdittu 2000-luvulla jo useaan kertaan äänestysaktiivisuuden kohottamista. Toistaiseksi yksikään pohdinta ei ole johtanut lainsäädäntömuutoksiin.
Nyt olisi aika käynnistää työ, joka tavoittelisi äänestysaktiivisuuden kohottamista myös lainsäädännön keinoin. Keskusta on ehdottanut eri vaalien yhdistämistä, koska vaalit maksavat niin paljon. Ehdotus on hyvä, mutta peruste on huono. Ei vaalien yhdistämistä pidä pohtia puoluerahoituksen näkökulmasta, vaan demokraattisen osallistumisen eli äänestysaktiivisuuden näkökulmasta.
Muita keinoja äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi olisivat ennakkoäänestysajan ja varsinaisen vaalipäivän yhdistäminen siten, ettei äänestämiseen synny välipäiviä, listavaalin käyttöönotto EU-vaaleissa, sähköisen äänestämisen laajentaminen sekä kansalaisvelvollisuuden korostaminen.
Läpinäkyvyyttä ja kattoja
Tarastin toimikunta pohtii kuumeisesti vaalirahoituksen tulevaisuutta. Järjestelmän läpinäkyvyyden kannalta tämä työ on kaikkein tärkeimmässä asemassa.
SDP on lähtenyt siitä periaatteesta, että yli kahden tuhannen euron tukien puolueille tulee olla julkisia. Saman periaatteen pitää koskea myös lähiyhteisöjä ja yhtiöitä silloin kun kysymys on puolueen tai vaalien tukemisesta. Puoluerahoituksen julkisuus on ensisijainen periaate.
Kampanjakatoista väännettiin kättä jo ehdokkaiden vaalirahoituslakia säädettäessä. Vihreät kannattivat kampanjakattoa vielä Tarastin toimikunnassa, mutta eduskuntaan vihreiden oikeusministeri Tuija Brax toi esityksen, joka ei pitänyt sisällään kampanjakattoa. Hallituspuolueet jyräsivät tuolloin kampanjakaton kumoon.
On mielenkiintoista nähdä, onko takki nyt kääntynyt ja kuinka monta kertaa se vielä kääntyy.
Vihreät ovat ilmoittaneet, että heidän luottamus hallituksen ja eduskunnan toimintakykyyn on sen varassa, saadaanko tarpeelliset uudistukset aikaan vaalirahoituslainsäädännössä. Vihreät ovat nykyiseen valta-asemaansa sen verran rakastuneita, että "tarpeellisten uudistusten" käsite saattaa olla tässä tapauksessa hyvin venyvä.
Kaatuuko hallitus?
Avainkysymys hallituksen tulevaisuuden kannalta on miten kokoomus hallitusyhteistyöhön suhtautuu. Jos kokoomus laskee, että se pääsisi uusien vaalien kautta pääministeripuolueeksi, ajatus voi olla houkuttava keskustan ja Vanhasen ajautuessa päivä päivältä ahtaammalle.
Vaikka pääministerin pitääkin olla aloitteentekijä eduskunnan hajottamiskysymyksessä, voi eduskunnan enemmistö aina valita itselleen tällaisen pääministerin. Valta hajottamisesta kuuluu kuitenkin presidentille.
Toisessa vaihtoehdossa kokoomus voi vetää luottamuksensa pois pääministeriltä ja toivoa, että vaihdoksella pöytä puhdistuu. Mutta vaalirahasotkussa ryvettymätöntä kandidaattia on vaikea löytää, eikä moni hallituksen nykyisistä ministereitä ole liikkeellä sen puhtaammalla omatunnolla.
Kolmas vaihtoehto on, ettei muutoksia tapahdu. Toistaiseksi tämä on todennäköisintä.
Vaalirahakohu ei näytä laantuvan. Päivä päivältä esiin nousee uusia paljastuksia. Ihmisten usko poliittiseen järjestelmään on koetuksella.
Matti Vanhasen toinen hallitus on tätä menoa tekemässä skandaalien Suomen ennätystä. On vaikea vielä ennakoida, mitä seurauksia rahapaljastuksilla on tuleviin vaaleihin, mutta varmaa on, että vaalirahoittamisen kulttuuri tarvitsee pysyvän muutoksen avoimuuteen.
Vapaat vaalit ovat kaikille suomalaisille kansanvallan ydin. Vaaliaktiivisuus on ainakin karkea demokraattisen tilan mittari.
Kansalaisten äänestysinto on ollut ilman kohujakin jo pitkään laskussa. Äänestämättömyys ja osallistumattomuus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on monien mielestä yhä hyväksyttävämpää, ellei jopa muodikasta. Kansanvalta edellyttää vaaleja ja vaalit edellyttävät uskottavan määrän äänestäjiä.
Vuoden 1995 jälkeen ainoastaan presidentinvaaleissa on ylletty yli 70 prosentin äänestysaktiivisuuteen. Pahin pohjanoteeraus ovat EU-vaalit, joissa vain neljä kymmenestä käyttää äänioikeuttaan.
Huolestuttavaa on, että viimeaikaisissa tutkimuksissa asiakysymysten merkityksen on havaittu vähentyneen äänestyskäyttäytymiseen vaikuttavana tekijänä. Myös henkilöiden merkitys on vähentynyt. Yhä useammin äänestäjiä liikuttavat erilaiset tunneseikat, imagot ja fiilikset. Pian voidaan jo puhua fiilisvaaleista.
Palaako politiikka politiikkaan?
Vaalimainonnalla on epäilemättä ollut oma vaikutuksensa politiikasta ja vaaleista muotoutuneisiin käsityksiin. Ehdokkaan on vaikea olla uskottava, ellei hän laita itsestään mainoksia lehtiin, kadunvarsiin, tai esiinny televisiossa. Puolueiden mainoksissa poliittisia tavoitteita on jopa yritetty haudata tunnelmien ja sloganeiden sekaan.
Kampanjarahoituksen vähentymisellä voisi olla positiivisiakin vaikutuksia. Ehkä politiikka palaa takaisin politiikkaan. Kansalaistapaamiset, vaaliväittelyt, mielipidekirjoitukset, blogit, Facebook sekä muut uuden median välineet eivät vaadi vaalirahaa, vaan mielipiteitä ja kykyä vakuuttaa yleisö.
Kaikissa muissa pohjoismaissa puolueet kiertävät omilla kannatusalueillaan ja käyvät ihmisten kotiovella muistuttamassa vaaleista. Noissa maissa äänestysaktiivisuus on selvästi korkeampi kuin Suomessa.
Suomessa on pohdittu 2000-luvulla jo useaan kertaan äänestysaktiivisuuden kohottamista. Toistaiseksi yksikään pohdinta ei ole johtanut lainsäädäntömuutoksiin.
Nyt olisi aika käynnistää työ, joka tavoittelisi äänestysaktiivisuuden kohottamista myös lainsäädännön keinoin. Keskusta on ehdottanut eri vaalien yhdistämistä, koska vaalit maksavat niin paljon. Ehdotus on hyvä, mutta peruste on huono. Ei vaalien yhdistämistä pidä pohtia puoluerahoituksen näkökulmasta, vaan demokraattisen osallistumisen eli äänestysaktiivisuuden näkökulmasta.
Muita keinoja äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi olisivat ennakkoäänestysajan ja varsinaisen vaalipäivän yhdistäminen siten, ettei äänestämiseen synny välipäiviä, listavaalin käyttöönotto EU-vaaleissa, sähköisen äänestämisen laajentaminen sekä kansalaisvelvollisuuden korostaminen.
Läpinäkyvyyttä ja kattoja
Tarastin toimikunta pohtii kuumeisesti vaalirahoituksen tulevaisuutta. Järjestelmän läpinäkyvyyden kannalta tämä työ on kaikkein tärkeimmässä asemassa.
SDP on lähtenyt siitä periaatteesta, että yli kahden tuhannen euron tukien puolueille tulee olla julkisia. Saman periaatteen pitää koskea myös lähiyhteisöjä ja yhtiöitä silloin kun kysymys on puolueen tai vaalien tukemisesta. Puoluerahoituksen julkisuus on ensisijainen periaate.
Kampanjakatoista väännettiin kättä jo ehdokkaiden vaalirahoituslakia säädettäessä. Vihreät kannattivat kampanjakattoa vielä Tarastin toimikunnassa, mutta eduskuntaan vihreiden oikeusministeri Tuija Brax toi esityksen, joka ei pitänyt sisällään kampanjakattoa. Hallituspuolueet jyräsivät tuolloin kampanjakaton kumoon.
On mielenkiintoista nähdä, onko takki nyt kääntynyt ja kuinka monta kertaa se vielä kääntyy.
Vihreät ovat ilmoittaneet, että heidän luottamus hallituksen ja eduskunnan toimintakykyyn on sen varassa, saadaanko tarpeelliset uudistukset aikaan vaalirahoituslainsäädännössä. Vihreät ovat nykyiseen valta-asemaansa sen verran rakastuneita, että "tarpeellisten uudistusten" käsite saattaa olla tässä tapauksessa hyvin venyvä.
Kaatuuko hallitus?
Avainkysymys hallituksen tulevaisuuden kannalta on miten kokoomus hallitusyhteistyöhön suhtautuu. Jos kokoomus laskee, että se pääsisi uusien vaalien kautta pääministeripuolueeksi, ajatus voi olla houkuttava keskustan ja Vanhasen ajautuessa päivä päivältä ahtaammalle.
Vaikka pääministerin pitääkin olla aloitteentekijä eduskunnan hajottamiskysymyksessä, voi eduskunnan enemmistö aina valita itselleen tällaisen pääministerin. Valta hajottamisesta kuuluu kuitenkin presidentille.
Toisessa vaihtoehdossa kokoomus voi vetää luottamuksensa pois pääministeriltä ja toivoa, että vaihdoksella pöytä puhdistuu. Mutta vaalirahasotkussa ryvettymätöntä kandidaattia on vaikea löytää, eikä moni hallituksen nykyisistä ministereitä ole liikkeellä sen puhtaammalla omatunnolla.
Kolmas vaihtoehto on, ettei muutoksia tapahdu. Toistaiseksi tämä on todennäköisintä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
